Blogiböönat
25.06.2009 16 kommenttia
Huh huh, hikeä pukkaa. Olen tässä kanniskellut vikoja laatikoita P-manin huoneesta vinttiin ja auttanut sitä raijaamaan pussukkansa ja nyssykkänsä kämppään. Aika hassua. Olen asunut viimeksi kimpassa exexexäni kanssa aika monta vuotta sitten. Suhde saa olla varsin kypsäksi aromatisoitunut ennen kuin suostun ajattelemaan yhteen muuttoa. Opiskeluaikana en ikinä asunut kimpassa. Ensinnäkin, mua ällöttää ja ahdistaa ajatus soluasunnosta huonolla paikalla, huonoilla pintamateriaaleilla, persoonattomuudella jne. Asuin koko opiskeluajan kivassa isossa yksiössä josta mamma anteliaasti maksoi puolet. Se sai kämpän jonkun tuttunsa kautta hyvältä sijainnilta Kalevasta josta oli lyhyt matka silloiseen opinahjooni. Ja mamman tuttuhan otti kaltaiseni kirkasotsaisen opiskelijapojan oikein mielellään asumaan perintöboxiinsa kun kuuli että olen ylioppilas ja vielä akateemisella alalla. Se mamma eli aikaa jolloin ylioppilaille niiattiin ja kumarrettiin.
Kun nyt aiheeseen päästiin niin kirveellä olisi töitä Suomen oppilaitosrintamalla. Kärjistäen kaikki taide- ja humanistialat voisi mun puolestani lopettaa lähes kokonaan. Ja humanisteille pitäisi laittaa tiukat sanktiot ja tavoitteet. On ok jos opiskelee jotain järkevää, kuten äidinkielenopettajaksi tai puheterapeutiksi. Mutta jos ei suostu opiskelemaan jotain tällaista tai jos Hopsia tehdessä huijaa tähtäävänsä äikänmaikaksi ja sitten lipuukin opiskelemaan jotain teatterihistoriaa tai huuhaaviestintää, saisi tällainen ihminen mun puolestani maksaa vaikka enemmän veroja koska a.) me jotakin järkevää duunaavat ihmiset maksamme verorahoistamme hänen opintotukensa ja hyvin todennäköiset sossutuet ja työttömyyskorvaukset b.) hän on pettänyt yhteiskunnan huijaamalla opiskelevansa itsensä fiksuun ammattiin ja paljastuukin lopulta yhteiskunnasta verta imeväksi laiskaksi pikku hyttyseksi.
Mun mielestäni on aivan naurettavaa, että filosofian maisteri on mukamas korkeakoulututkinto ja tradenomi ei. Itse arvostan tradenomeja aika hemmetisti enemmän koska he ovat niitä kaupallisen alan puurtajia, jotka pitävät tämän yhteiskunnan pystyssä. Noita huuhaa-aineita voisi opettaa vain jossain opistotasolla ja panostaa enemmänkin siihen, että tradenomien arvostus nousisi tässä maassa.
Kävin katsomassa tota P-manin vinkkaamaa Davidin AIO-laitetta. Ai jumalauta se on hieno ja siihen voi itse valita haluamansa verhoilun! Mä niin näen sieluni silmin tuossa salongissa ferrarinpunaisen tai leopardikuvioiden AIO:n. Pitää ehdottaa myös pikkusyrralle, siis Jennylle, että ostetaan kimppaan mutsille tollanen syksymmällä synttärilahjaksi tai vaikka joululahjaksi. Se on tehnyt meidän eteen niin paljon. Ja millä shoppailuaddikti tyätr ja poitsu voisivat mammaansa paremmin kiittää kuin varmaan jotain 15 000 euroa maksavalla uniikilla kuntoilulaitteella. Tiedän että äiti inhoaa sitä salinrähmää jossa se käy siellä jossain Valkeakosken lähellä. Mutta toisaalta ymmärrän että se on niin kätevästi niiden kodin lähellä. Mutta varmasti mamma kuntoilisi kaikkein mieluiten takkahuoneessa omassa rauhassa jotain telenovelaa katsellen.
Olen tässä joutessani tehnyt barometria blogiböönista. En vielä tiedä mihin järjestykseen nämä neitoset laittaisin, noista muotiblogeista tuntuu löytyvän kaikkein kiihottavimmat, keijumaisimmat ja kuumimmat kisut. Tässä vähän rokahtava ja sopivasti hoikka mimmi:
http://nofashionvictims.blogspot.com/
Tässä taas vähän hunajaisempi kissa, kiva tukka, tarpeeksi meikkiä:
http://mungolife.blogspot.com/
Ja tässä eksoottisempi beibe, vähän olisi vaan kropassa timmiyttämisen varaa mutta ihanat silmät:
http://moumoumouruaa.blogspot.com/
Mutta kyllä kaikkein ihanin on tää Kenza, se on täydellinen. Tosi hoikka, muodot kohdallaan, täyteläiset huulet, upea tukka, kauriinsilmät….aaahhh
Nyt meni taas ajatukset levottomiksi. Hitto, miksi Suomesta ei löydy noin kauniita muijia. Kaikki nämä bongaamani ihan ok:t suomibloggaritkin ovat jotenkin nuivia tuon Kenzan rinnalla. Kaunistukaa!
P-man nostaa nyt jalat ylös, ottaa hetken lepiä ja palaa kohta mestoille kirjailemaan fiilareita, jos jaksaa. Ehkä menee huomiseen. Pitäis vielä valita tänään grilli ja futon, että ne kelpaa varmasti Jontellekin. Heittäis varmaan vääränlaiset roskiin, kun palais idänmaalta ja havaitsisi ne sekundoiksi eli halvoiksi. 😉
Tuppas oleen rankka päivä. Luulin, etten omista juurikaan kamaa, mutta olihan sitä lopulta ihan tarpeeksi kahden miehen kannettavaksi. Nyt tutustuun uuden asunnon uutukaiseen vessaan, eli kuselle ja sit viel lenksalle, kun ei ole vielä AIO:a Hyvä keli juosta! Moro ny!
Ei Moumoun kropassa kyl mitään vikaa ole!
Kenza rulez!
Eipäs unohdeta muuten look.fi:n ja Silverin bööniä! Mun suosikki on valokuvaaja-ex-malli Kristina Lampila (look.fi). Ah, niin ihana tummaverikkö, tosin varattu. 😦 Siinä on aikuinen rotunainen, silti jotain niin lapsenomaisen sympaattista kasvoissa. Eksyin sit Kristinan omille sivuille ja ei noi sen kuvaamat mallitkaan pahoja ole. Tsekkaas http://www.kristina.fi. Toi yks tumma mimmi muotiosiossa on myynyt mulle ties kuinka monet faret Vero Modassa käydessäni. Piipahda Jontte tsiigaan livenä, kun tuut ens kerran GoGo:lta. ;).Kuuma! En tiiä kyl, onko siellä duunissa. Mut oon kyl nähnyt ainakin Ipassa bilettää just vähän aikaa sitte. Et Treella on viel.
Helvetin koomista viestittää blogin kautta ihmiselle, joka on susta vajaa 50 metrin päässä samassa kämpässä. 😉 Mut ei nyt jaksa lähteä toiseen päähän taloa. Maha tuli kipeeks Potkuista ja veto on muutenkin pois. Ja huomenna pitäis alkaa purkaa kamoja…
Uuh, tsekkaas myös se vika bisnestyylikuva!!! Valkoinen jakkupuku, tumma meikki. Alkaa hormonit hyrrätä. Kuuluuko Jontte? Nyt on pakko alkaa nukkua, et jaksaa aamulla lähteä juokseen.. Ja onneks Seija palautti mut maan pinnalle pimuja ihastelemasta muistuttamalla just ystävällisesti tekstarilla, et oon sille 500 euroa velkaa. Miten se aina onnistuu latistaan tunnelman?.
kaunistukaa?? anteeks mitä? käveletkö silmät ummessa ulkona vai mikä mättää kun suomesta ei muka kauniita naisia löydy?
Oi morjens toi Kristinan kuvaama yksi muija on kyllä niin kissa, voi herranjestas sentään mikä upea vyötärö mutta samalla ihan mielettömät vatsalihakset ja upeat muodot.
Mä olen kyllä sitä mieltä että naistarjonta Suomessa on valitettavan laimeaa. Kävin iltalasillisella Saludin terassilla ja voi voi mitä lihaa siitä lipui ohi,niin paljon hukattuja mahdollisuuksia, niin paljon lysähtäneitä ryhtejä, kaljamahoja, läskipohkeita, likaisia hiuksia ja nyrpeitä naamoja.
Suomessa kun naisilla on tämä mentaliteetti että on pinnallista pitää itsestään huolta ja näyttää hyvältä.
No ei mut onhan se totta, et naiset puhuu kauneudesta, ne ihannoi sitä ja ne haluais olla sitä, mut se vaatii työtä. Ei kaikki synny nopean aineenvaihdunnan omaaviksi sporttikissoiksi, jotka on yhtä aikaa sekä lihaksikkaita että hoikkia/sopusuhtaisia.
Niin munkin täytyy huolehtia, että ruokavalio on kunnossa muuten, kun syön niin pirusti punaista lihaa. Lisäksi käyn salilla ja juoksen lukuisia kertoja viikossa, juon vaan vähäkalorisia sidukoita yms. Ei se kauneus tuu kaikille luonnostaan.Ehkä Jontte tarkoitti, että muijat ei saa aina vaan valittaa ulkonäöstä, kerta eivät edes yritä tehdä asioilla mitään. Liian monet mimmit tulee salille nosteleen kilon punttia, juoruamaan, katteleen miehiä ja siks, että sai liikuntaseteleitä duunista. Sit ihmetellään, kun tulosta ei synny. No voi voi. Työtä. Hikeä ja testosta, perkele.
miks et mee sit ulkomaille jos suomesta ei löydy kauniita naisia, toisaalta mun mielestä suomesta ei löydy hyväkäytöksisiä miehiä jotka kunnioittavat naisia kuten ulkomailla ja kaiken lisäksi ne on vielä hyvännäköisiä
Naiset voisivat itse miettiä sitä miksi miehet ovat nykyään sellaisia kuin ovat: te olette tehneet meistä tällaisia. Käsi sydämelle honey, jaksaisitko itse lirkutella miehelle, jonka sanavarasto koostuu kirosanoista, suupielessä käryää rööki ja vatsaan on varastoitu kolmen ihmisen vararavinnot ja kaksikymppisenä. Mitä tavoittelemisen ja kunnioittamisen arvoista siinä on. Ja kuten profiilissinakin olen sanonut, vaadin täydellisyyttää myös itseltäni, miksi siis en myös unelmieni naiselta? Haaveita saa ja pitää olla, ei elämä muuten etene.
Jaa, että ulkomailla miehet kunnioittaa naisia? joo, ehkä just sillain, että mitä paremman näköinen vosu, sitä varmemmin kelpaa pikkuvaimoksi. eli ne kunnioittaa lopulta naisten ulkonäköä, ei naisia.
onx islamilaisissa maissa tapahtuvat hirmuteot kunnioittamista? tai afrikan mentaliteetti? tai kreikkalainen perhekulttuuri, missä naisen paikka on automaattisesti himassa tai korkeintaa miehen sihteerinä ja orja-apulaisena jossan känttysessä tavernassa? entä onko tanskan perhepolitiikka naisia kunnioittavaa, kun siellä ei ole juurikaan tukia esim. äitiyttä haluaville naisille. entä kunnioitetaanko kiinassa naisia, jos jo tyttövauvan saaminen on sanktioitavaa? haloo, mieti vähän, mitä latelet, jollet pysty perustelemaan. äläkä sotke tasa-arvojuttujakeskusteluun kauneudesta. 😉 mun mielestä suomessa asiat on siht hyvin. kyllähän meillä ollaan oikeesti jo paljon pidemmällä kuin monissa muissa maissa, mut toki ne sukupuolten väliset kysymykset silti edelleen on tapetilla. ja tosta ulkonäköasiasta on samaa mieltäjonten kanssa: hyvännäköiset ja hyväkuntoiset hakeutuu usein pariksi samalla ttavalla kuin läski ja lihava. kun olet itse sporttinen, terveysintoilija ja pidät huolta itsestäsmuutenkin, tuskin sulle kukaan ihan pataluha läski ja ruma äijän retale kelpaa? totuus on yhtä julma kuin liikuntatunnilla pesäpallojoukkuetta valittaessa: huonoimmat jää vikaks ja parhaista käydään hirveetätaistoa. sorry, oli pakko avautua, kun seijakin naistutkimuksen opiskelijana papatti näistä tassuasioista mulle.
moro ny! viikonloppu, oh jeah!!!
taivas, mimmost settii löytyy bulsan mainitsemast linkist:
http://linnherbertsson.se/
jontella maailma räjähtää, kun se pääsee tsiigaan tätä! 😉
Päivitysilmoitus: Yön saalistaja « Ristipissarit
Nyt on muuten vähän liikaa yritystä. Apaa!!!!! Jontte, missä sä oot, kun mä tarvin tukea eniten? 😉 Tsiigatkaa ny oikeesti tätä. Nimikin jo kertoo kaiken:
http://www.svedustara.blogspot.com/
Tässä Katja Tanskasen blogissa olevaan minihamekeskusteluun mä tuun pistään lusikkani, jahka jaksan aloittaa avautumisen. Paljon sanottavaa aiheesta…
http://katjatanskanen.blogspot.com/
http://katjatanskanen.blogspot.com/2009/07/seksikas-pukeutuminen.html
Tiedätkö Jontte mitä? Kyl se on noi teinikissat, jotka harrastaa sitä suun mutristelua ja jalkojen koukutusta. Kävin vastavierailulla Kristinan luona (terkkui vaan beibe!) ja kyl look.fi:ssä on kypsempi fiilis… Edelleen! Propsit vaan tädeille siitä, ettette o menny tähän settiin mukaa:
https://ristipissarit.wordpress.com/2009/11/07/teemaviikko-naisten-raivostuttavat-muotiblogit-ja-markkinointipohdiskelua/