Nettivilauttelu omalla vastuulla kiitos
29.06.2009 5 kommenttia
Omistetaanpas nyt muutama rivi aiheelle blogien kommentoiminen, blogikäyttäytyminen ja netiketti. Ensinnäkin ajatus netiketistä on kaunis, mutta hemmetin lapsellinen. Onnea vaan teille, jotka olette niin hienoja ja hyviä ihmisiä, että teitä ei koskaan mikään ärsytä ettekä koskaan sano suoria sanoja nettisaiteilla nimettömyyden turvin. Minä nimittäin teen niin ja aion tehdä vastaisuudessakin. En ole kypsä, fiksu enkä jaksa olla mikään Jeesus 24h. Sitä on aivan turha vaatia ihmisiltä netissä. Netti olisi pitänyt suunnitella alun perin rakenteeltaan ihan erilaiseksi jos ihmisiltä halutaan aikuisten oikeasti velvoittaa jotain netikettiä.
Tästä päästäänkin siihen, että jos ette hyvät ihmiset halua kuulla kommentteja itsestänne -ne kaikki kun eivät voi miellyttää teitä- niin älkää nyt helvetissä laittako itsestänne mitään paljastavia pose-kuvia nettiin. Esimerkiksi tuo Tuhlaus, jonka blogista noissa kommenteissa on väännetty, http://tuhlaus.vuodatus.net/, on vissiin nyt laittanut jonkun eston blogiinsa kun kävin tsekkaamassa sen ja laitoin hänelle kommentin, että en tykkää hänen tukastaan. Sori nyt mutta aika pirun naurettavaa käytöstä. Kuten P-man sanoi, on aika surullista jos muidun itsetunto on kiinni noin paljon muista ihmisistä, vaatteista ja ulkonäöstä. Jos asia on niin, olisiko hänen kannattanut miettiä kaksi kertaa ennen kuin aloittaa blogin jonne laittaa kuvia itsestään, koko vaatekaappinsa sisällöstä ja jopa mutsistaan. Aika vinkeää että ko. nainen on ollut kunnallisvaaliehdokkaana mutta suivaantuu tälläisen yksittäisen manseäijän kommasta niin että sulkee bloginsa.
Toisekseen, tajuatteko te ihmiset että kaikki mitä laitatte nettiin todellakin jää sinne ja on kaivettaessa esiin vielä vuosienkin päästä? Mä myönnän arvostelevani häpeilemättä muiden ihmisten vaatteita, ulkonäköä jne. mutta en ole niin tyhmä että laittaisin tänne kuvia itestäni, läheisistäni tai kertoisin tuttujeni tarkkoja yhteystietoja jne. Jos joku niin tekee ja tulee sit itkemään että minä olen niin sovinisti kun olen haukkunut häntä niin voi ihan vaan katsoa itseään peiliin. Ken leikin on aloittanut se leikin kestäköön, sellaista netissä on. Hankkikaa salainen kirjekaveri jos haluatte jotain muuta. Ja jos teillä on heikko itsetunto joka on kiinni vain toisten sanomisista niin kannattaisiko poseerata niissä henkkamaukan alerytkyissä ihan vain kavereille tai eteisen peilille? Ihan samoin jos mä laittaisin tänne kuvan erikoisesta design-vessastani oli jollain puusee hipillä ihan täysi oikeus haukkua mut ökyileväksi siaksi jos se on hänen mielipiteensä, sen riskin ottaisin JOS HALUAISIN. Että terveisiä vaan Tuhlaukselle ja hänen tukijoukoilleen. Mielenkiintoista luettavaa verkosta mediamuotona löytyy tästä Harto Pönkän blogista:
Ja ettei nyt vallan vakavaksi menisi niin mukavampiin aiheisiin. Ensinnäkin Robin soitteli tänään ja pyysi mut ex-tempore-matkalle purjehtimaan. Kohta tuleekin pidempi tauko kun olen koko ajan menossa: Eka Robinin kans purjehtiin Suomenlahdelle, Robin heittää mut sieltä suoraa omalla koneellaan Helsinki-Vantaalle josta nousee lento Thaikkuihin jossa chillaan viikon, ehkä kaksi. Sit pitää hoitaa Kiinassa pari bisnesviritelmää, menen varmaan Honkkarin kautta että voin shopata, se on ainoa paikka Kiinassa jossa se kannattaa. Ja Kiinasta saatan lennähtää vielä Filippiineille tai mennä lautalla Japaniin, katsotaan miten äijän käy ja miten pääsen himaan 🙂 Sillä välin P-man pitää taloa pystyssä ja toinen tuleva kämppikseni Eric muuttaa omaan huoneeseensa.
Hitto kun ärsytti salilla tänään. Sinne oli tullut pari uutta laitetta eikä mitään hajua miten helvetissä niitä käytetään. Hammerin laitteet ovat siitä hyviä, että niissä on aina sekä kuvalliset että kirjalliset selkeät ohjeet. no tein sit alakroppaa vaihteeksi peruskyykyillä painojen ja tankojen kanssa.
Ja wou, näin todella mageat silarit kotimatkalla 🙂 Siinä pyöräili mimmi pelkissä valkoisissa hyvin läpinäkyvissä bikineissä. ne eivät jättäneet mitään arvailujen varaan. Mimmillä oli yybertimmi kroppa, jopa liiankin timmi mun makuuni, en sentään halua mitään vartijan näköistä friidua. Treenaaminen oli oletettavasti kutistanut sen pallot mutta typy oli hankkinut erittäin terhakkaat implantit tilalle. Sellaiset tosi kiinteät, pienet ja pystyt, luonnollisen kutsuvat 🙂 Vähän tätä tyyliä:
http://img.osobnosti.cz/foto/oksana-pochepa/N230181-52383.jpg
Kuvassa siis Mel Gibsonin uusi nuori rakas. Grrrr….
Mut joo, sellaisilla tosi isoilla silareilla ja radikaaleilla kauneusleikkauksilla on mielestäni vain viihdearvoa. Ne naiset voisi koota siihen mun friikkibeibesirkukseen josta aikasemmin puhuin. Kyllähän sitä nyt megasilareita katselee ja puristelee mut emmä sellasta naista välttämättä haluisi. Aika mielenkiintosta nähdä tuolla idässä kun naiset on niin pieniä, millaisia silareita ne on hankkineet. Voisin kuvitella että sellainen pikkuinen ja siro kinatsu jolla on sopivan treenattu kroppa ja maltilliset implantit, on oikea herkku. Pitäisiköhän tuoda tuliaisia 😉 Vaikka joku näistä:
http://www.savonsanomat.fi/multimedia/dynamic/00052/cheerit2_52099b.jpg
http://www.wallpaperbase.com/wallpapers/celebs/zhangziyi/zhang_ziyi_1.jpg
http://files3.cityweekend.com.cn/files/images/image-20090405-sbp2wx28m57q6muw1d02_t_h480.jpg
Ai niin, ihan kotimaan markkinoilta aika magea mimmi, noi tatskat vain häiritsee mutta uuuupea kroppa:
http://www.nrj.fi/fashionawards2009/muotibloggaaja/
Tää tydy on tosi nätti, ihanat hiukset ja silmät mutta liian vähän muotoja ja taas esitellään näitä halpiskauppojen rytkyjä kuin suurintakin muotia, hohhoijaa:
http://mylifeandwhitesand.blogspot.com/
Eiköhön siinä ollut julistusta tälle päivälle. Nyt mä laitan Vivaldin soimaan ja menen kaivelemaan sikarikaappiani.
Ajatus netiketistä on lapsellinen? Idealistinen ehkä, mutta lapsellista on ainoastaan aikuisten ihmisten oman itsetunnon pönkittäminen muita loukkaamalla. (Sain tekstistäsi myös sen kuvan, ettei oma itsetuntosi riittäisi kuvien julkiseen esittelyyn?) Niin, siitäkö siinä on kyse? Onko vastaus kysymykseeni aiemmassa kommentissa näin yksinkertainen? Jos ei, kertoisitko lisää, koska mua ihan tosissani kiinnostaa tämä ilmiö? MIKSI aikuinen ihminen loukkaa toista, jos sattuu tulemaan sellainen mahdollisuus, ettei loukkaamisesta joudu sosiaaliseen vastuuseen? (Kuinka moni pystyisi tekemään saman päin naamaa, nähden toisen reaktion ja joutuen kuulemaan toisen vastauksen haukkuihin, ja vielä reagoimaan tähän?)
Ja haaaaaaahah, et jaksa olla Jeesus 24/7…. 😀 😀 😀 😀 😀 😀 😀 Taidat olla kyllä aika kaukana tuosta kaverista koko sen 24/7!!
Ja vielä yksi kysymys: MIKSI ihmisiltä ei voi vaatia samaa netissä kuin netin ulkopuolella?????? Koska ihmiset tarvitsevat väylän, jonka avulla voivat pönkittää sitä huonoa itsetuntoaan tallomalla muita? Ja mitäs nämä tallotut sitten tekevät? Laittavat pahan kiertämään? Jes, mikä ihannemaailma!
Odotan vastauksia innolla, mutten pääse muutamaan päivään nettiin, joten sinullahan on Yontte paljon aikaa mietiskellä aihetta. 😉
Mun mielestä on vaan fiksu, ettei postä omia kuviaan nettiin. Jengi ei tajua, kauan ne roikkuu siellä googlessakin, vaikka saitti ois jo suljettu. Mä pistin kerran nimeni yhteen naisasiaa ajavaan addressiin, Seijan painostuksesta, ja se otettiin esiin mm. Parissa työhaastattelussa.
En ollut hakemuksissa taatusti tätä kuuluttanut, siis tästä naisprojektiin osallistumisesta, joten tieto oli tullut Kuukkelilta. et sil viisii. Kiva oli sit selittää haastattelussa, miks mä olin naisanarkistien tukija, kun proggis hipoi harmaan rajoilla, oikeastaan se oli melkein black.
Sen verran pakko sanoa viel Lauralle, et kyl Jontte on yhtä suora livenäkin kuin blogissa. Eilenkin se totes viileen rauhallisesti mulle, et mä näytän karmeelta rikkinäisissä temmareissani ja paskaisessa paidassa. Sanoi viel, että mä pilaan senkin imagon, jos liikutaan yhdessä Mansen yössä. Ja Jontte oli oikeessa. Olinhan mä kuin joku vitun hampuusi. Mut enn mä osaa saattua Jontelle, kun tiedän, et se on sen tyyli. Tuhlaus vissiin ei osannut odottaa Jonten kommenttia, koska ittensä mielestä se fleda ja muodokkuus oli vaan superia.
No, kaikki ei pidä kaikista ja sen voi sanoa ääneen, niin tosielämässä kuin netissä,vaikka tietää, että toinen vois loukkaantua. Mut aika keposella on sit itsetunto, jos jonkun tuntemattoman kommentista loukkaantuu. Ehkä osui erityisen arkaan paikkaan.
nettiä ei voi verrata tosiaelämään, koska täällä on aina ,ahdollisuus essintyä anonyymina. Toki netissäkin on hyvä muistaa käytöstavat, mut oman tyylin ja elämäntavan esille tuominen ei ole mun mielesyä ollenkaan huono asia.
Päinvastoin, hyvä et asioista puhutaan suoraan. Moni juttu tulee selkeeksi, kun ei tartte jauhaa paskaa nimenomaan sosiaalisen paineen takia, vaan saa läväyttää ajatuksensa pöytään just sellaisena, mitä ne on päässäkin! Vaikka ne oiskin suht ronskeja ajatuksia, niin parwmpi se kuin kaunistella aina kaikkea. Tämä tekopyhä ruusunpunainen paskamaailma, jossa kaikki on vaan kavereita ja tykkää kaikista verkostoitumisen hyötyjen nimissä, on ällöttävää feikkausta.
Firmoissakin pitäis enemmän vaan järkätä nettipalautemahdollisuuksia, niin ehkä joskus joku muuttuis oikeestikin, kun kaikki uskaltais sanoa mielipiteensä anonymiteetin suojissa. Mä inhoan sellaista tekopyhää hissuttelua, mitä munkin ex duunissa harrastettiin! Pomo oli kaksnaamaianen hanuri , jolle kukaan ei uskaltanut sanoa mitään päin naamaa. Vasta meidän sisäisen blogin myötä asioista alettiin puhua niiden oikeilla nimillä.
Siis mitä sä täällä vikiset? http://tuhlaus.vuodatus.net/blog/2022161/kostea-juhannus/#comments
tuossa postauksessahan se sun kommenttis seisoo, niin kuin muutkin. En ole ikinä estänyt kommentointia, enkä poistanut ainuttakaan blogiini tullutta kommentointia.
Ei mun itsetunto ainakaan ole kiinni siitä mitä jotkut mulle tuntemattomat ihmiset mun karvoista sanoo. 🙂
Tais olla Jontte käyny sivuillas, kun blogis oli alhaalla yks päivä. Ootsää Tuhlaus koskaa aatellut, et esittelisit blogissas myös äijille jotain vaatetta ja asustetta? Siis muutaki ku silkkitakkii ja muna-Lewareita, jotka oli yybercool. Jos oisin festikunnoss, lähtisin niissä… 😉
Ja hei, sotkeutumatta jonten argumentointiin, piä toi asenne! Ken bloggaan aloittaa se arvostelun kestäkööt. Mun mielest sä vedät hauskoi tuunauksia oli tukka sit millain vaa. 😉
P-Man