Tilitystä ikävästä

Tänään oli ensimmäistä kertaa aikaa pysähtymään koko tätä eroasiaa ja totuus iski vasten kasvoja aika rankasti. Oikeastaan vasta nyt hiffasin, ettei mua ja Seijaa enää ole. Jotenkin tuo itse ero ja muutto meni niin nopeasti, että ajattelin selviäväni ilman morkkista. No, en selvinnyt. Ehkä parempi vaan kelailla asiat läpi, niin ei jää vaivaan. Juttelin Seijankin kanssa puhelimessa tästä, mut se oli niin prinssinakkinsa pauloissa, ettei paljon liikuttamut. Kai se smilespa-lahjakortti vei sen sydämen. No, helpolla meni.

Hilluin tänään kaupungilla ja biitsillä ja kattelin kateellisena onnellisia perheitä ja pareja. Kyllä mäkin perheen haluisin, mutta Seijan kanssa meistä ei ois moiseen hommaan ollut. Meidän suhde oli alusta alkaen epätasapainossa, eikä oltais pärjätty perheenäkään. Oltiin niin erilaisia ajatus-ja arvomaailmaltamme. Samalla tavalla kun mä olin harjoittelija ja Seija päällikkö duunissa, oli myös himassa. Jostain ihmeen syystä elin elämääni Seijan kautta. Kaikki mitä tein, riippui Seijasta, jotenkin.

Seija ei pitänyt työssäkäyvää lukiolaispojua minään, joten hain kauppikseen. Seijan mielestä mun rock-tyyli oli liian raju, joten sen sijaan että värkkäsin rokkikuteita itse ja rahtasin niitä ulkomailta, aloin vierailla yhä useammin HM:ssä ja Dressmannissa. Seijan mielestä mun musa- ja bänditouhut oli hanurista ja myöhäset kotiintulot keikoilta haittas sen yöunta, joten lopetin aktiivisen soittamisen. En myöskään voinut asua nuhjuisessa yksiössä Nekalassa, koska Seija sai hävetä mua vanhempiensa edessä. Siks se painosti mut muuttamaan sen omakotitaloon, että kehtas esitellä lopulta hienostovanhemmilleen. Meidän porukatkin kuin eri puusta veistettyjä. Mä oon tämmönen työläisperheen poika vaan, Seija taas omien sanojensa mukaan lähes aatelinen.

Pahinta oli se, että jouduin tossun alle ihan vahingossa ja Seija teki teki sen tosi taitavasti. En tajunnut, mistä oli kyse, vaikka kamut varoitteli mua tuhat kertaa vahvasta naisesta, joka alistaisi mut… Kamut oli oikeessa. Yhtäkkiä vaan mun koko elämä oli kadonnut.

Olin luopunut kaikista omista jutuista sen mimmin takia. Kaveripiiri on supistunut, opiskelukiinnostus hyppäs laidasta toiseen (mähän siis pääsin ensin poliisikouluun, mut se ei riittänyt ja oli kuulemma vaarallista), harrastukset vaihtui Seijan suosikkeihin jne. Elin jatkuvasti Seijan armoilla, vaikken halunnutkaan asiaa myöntää. No, nyt myönnän. Kyllä mä hiiri sit kuitenkin olla. No, kun Yontte tulee idästä, lähdetään bailaan Riikaan. Ja Erkkikin onneks muuttaa yksin, niin ei joudu ajattelemaan näitä surullisia asioita. Jotenkin tänään vaan oon ollut siipi maassa, mistä tulikin mieleen, että Hayraken (http://hayrake.blogspot.com) oppien mukainen kanalasagne oottaa viimeistelijäänsä keittiössä, jollaista ei jokapojalla ole. 😉

Se piristää kummasti. Taidanpa pistää jukeboksin päälle ja kääntää äänet kajareihin keittiöön, niin saa rouva Ståhlbergkin elämäänsä vähän Elvistä. Kuuluu meinaa yllättävän hyvin äänet alakertaan! Ehkä huomenna on parempi päivä.

Öitä ja moro!

Duunia

Sain tänään vähän lisätietoa promokuvioista. Homma kuulosti niin hyvältä, että alkoi ihmetyttään. Kyseessä on siis erään ulkomaisen juomateollisuusfirman tuotteen lanseeraus Suomeen.

Mun jobi ois vastata käytännön hommista, eli ei hirveen haasteellista mut toisaalta ei tarttekaan olla. Oon paahtanut viime vuodet pelkkää duunia, joten lomailu kannustavalla tuntiliksalla ois poikaa. Ja mika onnen potku, tuote on suunnattu miehille, eli promoottorit on muikkeja!! Mun porukassa ois 25 pr-pimua ja mä oisin niiden Boss. Simon says ”Hyppikää”, ja tytöt pomppii. Suostuiskohan noista joku siihen ,un rinta-näyttelyyn malliksi… Kerrankin näin päin, et mä pääsen käskyttään naisia. Uutta! 😉

Homma ois siis leppoisaa, mimmit-tekee työt ja mä hengaan siellä missä tarttee milloinkin ja miellytän ravintoloitsijoita ja asiakasta. Ei paha. Sen mä osaan, seuramies, eli myyntimies, kun olen. Onkohan tää sit se asiakasaktivaattorin pesti, joista aiemmin puhuin… 😉

Duuni alkais vasta loppukesästä ja kestäis 3 kuukautta. Mut kuulosti varsin hyvältä vaihtoehdolta, kun ei mua leipotuotemyyjäks huolittu kokemuksen puutteen takia. No täytyy funtsia, onhan noi helppoa hommaa erinomaisella palkalla ja ennen kaikkea silmää viehättävien neitokaisten kanssa. Ja jos osan korvauksista vois viel nostaa km- ja päivärahamuodossa, niin jäis enemmän käteen. Ei kai se nyt ison firman toiminnassa haittais, jos järkkäis sen noin?

Takas pr-tyttöihin… En mä promotyttöä muijaks huolis, kosska mun naisen täytyy olla älykäs, niinkuin Seijakin oli. Toki sexy ulkonäkö on plussaa, mut promopiireistä on turha etsiä sekä- fiksuja että kauniita naisia, joilla on itsetunto ja tavoitteet kohdillaan. Yleensä pr-muijat on jompaakumpaa, ei molempia. Toisaalta mihis sitä aivoja tarttis, jos jakaa jotain samplejä tai näytteitä tai fiilistelee äijien ihailtavana konepellillä? Ja sit muijat viel kehtaa valittaa, kun ne saa liian vähän palkkaa. Huhu, huh! Mä tienasin about 17 e/h tunti (plus provikat) aluemyyntipäällikkönä ja siinä vaadittiin aika paljon enemmän älliä kuin messutytöiltä.

Kai mä sanon Jakelle kyllä, kun ei tää biitsilla 12/7 oo enää niin mielekästä.

Matkakuumetta

Nyt laittaa tää jätkä pillit pussiin ja suuntaa kohti Tallinnaa. Robin laitteli just viestiä et skumpat on jo jäissä. Laitoin matkapuvustoa eilen kuosiin. Aika samat kuteet menee onneksi sekä purjehtiessa että kaukomatkalla: valkoisia, kermansävyisiä ja beigejä pellavahousuja, ohuita kaulus- ja pikeepaitoja. Yksi tumma puku kragoineen pitää tietysti ottaa messiin kun on ne pari firmajuttua. Tulee varmaan olemaan pirun mellevää kun nutsit kiehuu kolmenkyt asteen helteessä puvun alla. Toivottavasti mun mieskunto ei katoa 🙂

Tavoittelen kesäpukeutumisessani tällaista Armani-henkeä.  Toi eka kuva on törkeän magee, ehdin vielä näyttää tolta kun elokuussa saan sen mun siirtomaaherrakellon ja vedän valkoisen pellavapuvun päälle. Kävelykeppi vaan puuttuu 🙂 Mä tosiaan laitoin kellotilauksen vetämään, en voinut itselleni mitään ja tilasin sekä sen siirtomaakellon että sen nahkarannekkeisen paksun. Pitää katsoa miten sen nahkakellon suojaus hoituu.

http://www.giorgioarmani.com/index.jsp?language=EN&site=AC&movieSession=armani_collezioni.swf&audio=acceso

Vimma ja Helsinki 10. Muistelin että kyse oli leffasta mutta googletin ja kommentoija puhuikin näköjään kirjasta, kaipa tuo pitäisi joskus lukea jos mun elämäni kuulemma muistuttaa sitä. Mutta eiks noissa vedetä aika paljon huumeita? Mä olen rehellisesti vain viinamäen mies enkä viitsi pilata elämääni edes leikittelemällä mokoman asian kanssa.

Pakko vielä sanoa Lauran yhteen kommenttiin, että eikö tullut jo selväksi miksi mä en itsestäni ja läheisistäni tänne kuvia laita? Kyse ei todellakaan ole mistään itsetuntoasiasta vaan puhtaasta järjestä jota itselläsi ei taida olla kun vain jankkaat ja lässytät tosta asiasta.

Mietin hetken et pitäiskö ottaa mun pikku arkistokirja matkalle mukaan. Päätin kuitenkin jättää sen kotiin koska a.) tällä matkalla kannattaa pitäytyä selibaatissa koska mä en todellakaan luota Thai-naisiin ja niiden taudittomuuteen ja b.) en halua laittaa arvokasta kirjaani ruumaan jos laukku katoaa ja mä en halua menettää sitä kirjaa, mutta kun skoudet kopeloi käsimatkakaman niin tarkkaan nykyään niin kiva selitellä miksi mulla on mukanani kirja jonka lehdille on teipattu hiuksia ja pillukarvoja. Kai ne luulis että se nahkakansikin on tehty jostain neitsyen peppunahasta 🙂

Mutta nyt, adios amigos!

%d bloggaajaa tykkää tästä: