Prinsessat ja ”prinsessat”
05.08.2009 2 kommenttia
Nyt alan olla elävien kirjoissa. Olen laittanut kämppää kuntoon ja törmännyt vielä muutamaan hassunhauskaan poikien jekkuun kuten varsin mallikkaasti väärennettyyn isyystutkimuskutsuun jonka ne olivat mua varten taiteilleet. Hmph. Mitäköhän noistakin kahdesta kundista voisi tulla jos ne suuntaisivat energiaansa Jackass-tyyppisen sekoilun ja skeittaamisen sijasta vaikka uran luomiseen. Toisaalta en voi olla ajattelematta, että pitäisikö tehdä Eerikille joku vastakälli, siis todella kunnon källi. Vaikka ladata sen sänky täyteen perunasalaattia, olisi poikaa venaamassa aikas mojovat aromit, hehhhehhheee!!!!!
Olen ollut kiltti poika viime päivät. Revin itseni väkisin ylös viimeistään yhdeksältä. Kevyt aamiainen, ei kahvia, sitten pitkälle rasvanpolttolenkille aurinkoon ja illemmalla vielä salille. Hikeä pukkaa ja rellestyslomalla kertyneet kuona-aineet ovat poistuneet hyvin. Pidän kuitenkin vielä tämän viikon lomaa. Sitä nimittäin tarvitaan sillä hippisiskoni on sitten oikeasti tulossa parin viikon päästä tänne bunkkaamaan. Omien sanojensa mukaan vain muutamaksi päiväksi. Niin. Niinhän se sanoi myös vuonna -99 lähtiessään Rantarockiin (R.I.P) ja kaksi viikkoa siitä meille soitettiin Kööpenhaminan konsulaatista vai oliko nyt suurlähetystö, että hoitakaa lapsenne kotiin täältä. Se oli kuulemma ”vahingossa” päätynyt liftaamaan Christianiaan joidenkin luomuviljelijöiden kanssa. Lienee sanomattakin selvää, että vanhemmat olivat aika paskana tuosta tempusta.
Selvittelin tänään Davidin AIO:a. Olen nyt oikeasti hommaamassa paremman siskon kanssa mammalle sitä synttärilahjaksi. Kuosivaihtoehtoja on tarjolla oikein mukavasti. Pitää kautta rantain yrittää selvitellä, mistä äiti pitäisi eniten.
Ilta-Sanomissa oli juttu Victoria Beckhamista, joka on meitsin suosikin, Armanin uusi mainoskasvo. Jutussa kauhisteltiin, että Poshin kasvoja, jalkoja ja vatsaa on pienennetty tähän kuvaan:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1716965
Siis whatta fuck! Miten voi pienentää ihmistä, joka on jo ennestään ala-asteikäisen lapsen kokoinen, Siis jopa mä olen tätä mieltä. Mun mielestä Posh on saatanan kuivakas ja ällöttävä muidu, ei mitään kiksejä. Sitäpaitsi kenessäkään jalkapalloilijan vaimossa ja ex-spaissarissa ei voi olla mitään poshia. Lakimiehet ja -naiset on posh, ihana Leena Mörttinen on posh, luonnostaan kultatukkaiset ja valkohampaiset ruotsalaistytöt on posh, Monacon prinsessakatras on posh mutta ei vitussa Victoria Beckham.
Suomessa posheja on valitettavan vähän. En voi olla vielä toistamiseen mainitsematta uutta palvontani kohdetta Leenaa. Lisäksi se Lisa Sounio on tosi posh, siitä naisesta huokuu niin upea asenne ja seksikkyys, Dita von Teese kohtaa kauppatieteen.
No joo, ei kaikkien tarvitse olla posh. Mä bongailen juuri lailliseksi lihaksi muuttuneita teiniprinsessoita koska niiden viehättävyys perustuu osin siihen söpöön näsäviisauteen kun ne on olevinaan niin maailmannaista että. Mutta kun ikänainen alkaa työläistaustalla leikkiä olevansa kermaa niin se on vain säälittävää katseltavaa.
Miksi suomessa on niin vähän aatelisia 😦
Siksi, ettei me olla kuningaskunta Yontte. Siksi on vähän aatelisia…
Tulin vaan nopsaa päivittämään kuulumiset: mut on otettu, monesti. 😉 Iha turhaa murehdin etukäteen, täytyy lopettaa toi jatkuva negavatvonta, tiedän… Mun uusi slogan Keskisen kyläkaupalle: ”Tule Tuuriin – Täällä saat pesää!”
Öitä kaikille… Ja eiku jatkamaan… 😉
Yontte: Tässä sulle todellisia prinsessoita!
http://theniiskunaiivi.blogspot.com/2009/12/kauneus-on-vanhoissa-valokuvissa.html