Rektaalirauha!!!!

Koin tänään yhden elämäni kamalimmista hetkistä. Vatsa möyri levottomasti jo Thaikuissa eikä se ole vieläkään asettunut kunnolla. Ei mitään kauheaa varpusparveilua mutta enpä uskaltaisi lähteä torikahveille paikkaan, jossa ei ole kunnon saniteettitiloja lähistöllä. Menin tänään Koskiklinikalle valittamaan vatsaani. Mut tutki sellainen setämies-lekuri, jonka valkoiset hampaat hohti häkellyttävinä ruskeaksi paahtunutta ihoa vasten ja paksut kultaketjut killui kaulassa ja ranteissa. Tää postaus keskittyisi varmaan koruihin -olen harkinnut samantyyppistä korusettiä kuin setämiehellä oli- mutta siellä tutkimuksessa tapahtui jotain niin kamalaa että en pysty ajattelemaan mitään muuta ja tää tulee varmaan painajaisena uniinikin ens yönä.

Lekuri paineli vatsaani ja alaselkääni siinä tutkimuspöydällä ja totesi vain yht äkkiä kylmän viileästi että ”minäpä koitan vielä tuolta peräaukon kautta”! Menin niin shokkiin että en ehtinyt reagoida siihen mitenkään kun kumihanskaan verhottu sormi jo muljahti kakkoseeni. EI SAATANAN HELVETIN VITTU! HYI VITTU VITTU VITTU! Ensinnäkin, mun perseeseen ei kajoa kukaan, ei edes yksikään nainen. Se on exit only -meininki meikäläisellä. Ja miehistä puhumattakaan saatana! Mulla on oikeasti sellainen olo kuin mut oltaisi raiskattu. Hyi helvetti. Lähtee meinaan sellaista palautetta Koskiklinikalle ettei mitään rajaa. Soitin jo lakimiesfrendilleni ja se selvittää voisiko tosta nostaa jotain kannetta, tosin se sanoi että heikolta näyttää kun sen hoito, joka opiskelee lekuriksi, oli sanonut että tollaisessa tutkimuksessa se oli mukamas ihan ok toimintatapa. No ei vitussa ollut!

Nyt meni pillun päreiks detox-kuurikin. Juoksin nimittäin saman tien Konttoriin vetään kaks tuoppia ja sit hippulat vinkuen Stokkan Alkon ja Herkun kautta himaan. Mä en toivu tästä ilman paria äijä-snapsia eeeerittäin tuhdilla chorizo-lirvulla.

Vituttaa sekin että mä en tod. voi ostaa nyt sitä himoitsemaani korusettiä kun sen äijän teko nousee mun mieleeni vaan koko ajan. Ja mua alko jopa ällöttää mun kantasormus, mun rakas 24 karden rakkaani joka on uskollisesti killunut tossa sormessa jo kymmenen vuotta. Mutta toisaalta mun pitäisi varmaan vähentää korujen käyttöä nyt kun on toi tatuointi ettei ala muistuttaa jotain miesstripparia. Niin mä tosiaan otin siellä matkalla tatskan. Mutta nyt masentaa niin vitusti etten sitäkään jaksa hehkuttaa. laitan vaikka huomenna siitä kuvaa jos olen jo paremmalla mielellä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: