Hienonen, silmä käteen!


Onneksi tultiin Seinäjoelta motskarilla, eikä lentokoneella. Taitaa olla kohta saneerauksessa koko valtioyhtiömme Finnair. Luin uutisia ja huomasin ISON kipparin jättäneen laivan. Jukka Hienonen totesi, et vastatuuli on liian kova ja vetäs heittoistuimen kahvasta. Ilmeisesti hän jatkaa yhtiön johdossa irtisanomisajan mutta mitäs sen jälkeen? Kuka haluaa lähteä luotsaamaan uppoavaa konetta, jossa johdon työntekijöitään alentaneet julkiset avautumiset on myrkyttänyt jo koko organisaation? Vitunmoinen kiviriippahan toi on. Lentohenkilökunta taitaa olla vääntäny TESsista ny vuoden ilman tulosta. Ehkä jotain tapahtuu, kun isot kengät saa uudet jalat.

Ite en oo ikinä tykänny Hienosen tavasta johtaa Finnairin kaltaista yhtiöä. Ei se saatana ole mikään Stockmann, jossa henkilöstöpolitiikka voidaan hoitaa vähän sinne päin ja jengi on silti suht tyytyväistä. Ei kukaan uskalla valittaakaan, ku tietää, että oma nahka on helposti korvattavissa. Toista se on suomalaisten pilottien kanssa. Harvinaisen hyvin koulutettua älykästä huippusakkia, jota ei ihan joka puussa kasva ja joihin on käytetty testeistä lähtien helvetisti rahaa ja vaivaa. Ymmärrettävää, et porukalla on enemmän omaa tahtoa ja vaatimuksia, ku tsiigaa sitä vaativaa duunia, mitä ne tekee. Ja sit joku Hienonen itkee ja sylkee tulta julkisesti henkilökunnan päälle herjaten porukkaa ahneiksi ja itsekkäiksi. Perkele, jengi vaalii etuja, jotka heille kuuluu.

Ei saatana käsitä, miten se Hienonen näkee vaan toisen parin hanskasta ja itkee jostain yksittäisistä knobeista kuten vaiks lentäjien ”unikomiteasta”, joka vetää linjaukset, millaisissa hotlissa pilotit yöpyy. Eiks se oo aika olennaista, että jamppa jolla on 200 ihmistä lastissa, ei kidu ennen Atlantin ylitystä jossain hostellinrämässä, mis seinän toisella puolella naapurit valvottaa nussimalla ja välil saa hätistellä rottia jaloista? Sit pistetään pojat Airbussin puikkoihin nuokkumaan ja toivotaan ettei tsiljoona kiloa rautaa ja muutama sata ihmishengee tuu tonttiin!? Ei se nyt saatana voi mennä. Vai voisko?

Jos kerta ammattilentäjän työ on niin helppoo, etenki Suomen arktisissa oloissa, et siitä selviää vaikka unessa, niin nopeestikos me trogataan parisataa mustalla listalla olevan yhtiön työtöntä lentäjää Finskille ja koulutetaan näppärää halpatyövoimaa. Vittuuks sil o välii, ettei jengi oo koskaan laskeutunut karmeessa sivupuhurissa yyberjäätävän lumimyräkän aikaan mittarien varassa Ivaloon? Jos suomalainen erityiskoulutettu koppalakki voi lentää vaiks unessa, niin kyl Afrikan poikatommosesta haasteesta selviää. Hienonen, kaivas se hanskan toinen pari esiin ja tarkastele hommaa kokonaisuutena.

Nim. Lentäjän poika

Tietoja P-man
Tosimies, joka kumartaa punaiselle lihalle, tehokkaille moottoripyörille ja itsevarmoille naisille, jotka ei yritä hyväkskäyttää mua. Jyrkkä ei puuterialushousuille, kalaruuille sekä isäehdokkaita etsiville kullikotkille. Btw: itsekin isä vm. 11.

4 Responses to Hienonen, silmä käteen!

  1. jukka kirjoitti:

    Lentäjän pojan pitäisi varmaan tietää ja nähdä isänsä toiminta pilottina, vai onko poika tullut isäänsä, ahneudessa, ei typerässä kielenkäytössä. Ammatti jossa on puolentoista vuoden peruskoulutus ja parin kuukauden tyyppikoulutus ei ehkä ole suhteessa mihinkään. Pilotti ei saa olla huippuälykäs, vaan normaalilla älyllä varustettu, vastuu hänellä ei ole niinkään suuri kuin esim. mekaanikolla, ohjaajallehan riittää kun pitää itsensä hengissä, kyllä ne muut siellä takana tulee, toisin on esim. mekaanikolla joka jää kentälle. Lentäjän poika ei taida muistaa, että isä saa joka vuosi pikku palkankorotuksen ilman vuotuista sopimusta, eli tällä hetkellä taitaa pikku korotukset olla suurempia kuin mitä neuvotteluilla saisi.

    Kaima on ensimmäinen johtaja Finnairissa joka uskaltaa kyseinalaistaa tämän ahnean ja vain itseään ajattelevan joukkion älyttömät vaatimukset. Nyt varmaan olisi paikka tehdä Swissairit ja saada Finnair jaloilleen. Tsemppiä Jukka

  2. P-man kirjoitti:

    Jukka,
    Ensinnäkin faija jäi hetki sitten eläkkeelle (hyvät sille;) ja toiseks ei se yyberrikkaaks tullu lentämällä. Mielikuva lentäjien palkkatasosta tuntuu yleisesti olevan reippaasti yläkanttiin. Mutta ei se mitään, sitä en ruodi, koska en ole lentäjä. Ehkä joku Finnairin kuski osais valottaa asiaa tarkemmin. Faija aina sanoi,et oispas alkanut tiedemieheks, juristiks tai vaikka dippainssiksi, niin tilanne rahan kanssa vois olla ihan toinen. Kahteen jälkimmäiseenkin btw oli ovet avoinna. No, ilmailua se harrasti ja teki työkseen intohimosta ja se oli faijalle tärkein motiivi koko hommaan. Arvostan. Kumpa nykyajan nuoret suhtautui työhönsä samalla kuuliaisuudella ja antaumuksella, mitä mun faija lentämiseen ja Finnairiin, muinoin.

    Kotoota isä oli aina poissa, lyhyilläkin varoitusajoilla ja tahtomattaan. Ei muuten päässyt todistamaan yhdenkään lapsensa syntymää, mutsi kertoi aikoinaan. Teki töitä pyyteettömästi kuten pyydettiin ja käskettiin, hyvä ja ahkera äijä. Faija kumarsi Finnairille ja Finnair kumarsi faijalle, kunnes jossain vaiheessa Finnair päätti aloittaa taiston omiaan vastaan. Onneks pappa oli jäämässä just silloin eläkkeelle, eikä joutunut todistamaan hölmöilyitä työssään.

    Ilmeisesti et ole ilmailuihmisiä, kun heitit ilmoille lauseen, että pilotti ei olisi vastuussa laivastaan. Erikoinen ajatus jo ihan maalaisjärjellää miettien. Kukas sitten on vastuussa? Robotit?Ei tietääkseni vielä ainakaan, eikä siviilipuolella. Toki mekaanikoilla ja kaikilla muillakin maahenkilökuntaan kuuluvilla on oma tärkeä roolinsa, mutta heidän velvollisuus ja vastuu ei ole lentäminen. Kyllä se pilotti työparinsa kanssa lopulta huolehtii, että putki saadaan ilmaan, pysyy ilmassa noudattaen sille annettuja reitti-, aikataulu ja euromääräyksiä ja vielä saada alaskin. Kyllä se niin on, että Kimikin ihan itse ajaa formulaa ei hänen managerinsa tai mekaanikkonsa.

    Inhoan näitä koulutuskeskusteluita, koska yleensä niistä väännetään ihmisten kanssa, jotka eivät olet itse lentäjäopintoja suorittaneet tai muutenkaan päässeet näköalapaikalle koulun suhteen. Mutta sanonpa sanasen silti, koska ei tässä muutakaan ole illalle varattuna. Ja faija ja lentäjäfrendit on ylpeitä, kun toimin totuuden torvena. 😉 Oikaisen hieman tietämättömyyttäsi Suomen ilmailuopiston koulutuksesta, joka on siis nykyään osittain valtion ja osittain Finnairin omistama opinahjo. Ja nyt kirjoitan todellakin vain SIO:sta en muista kouluista!

    Ensinnäkin, opintojen kesto ei kelpaa arviointiperusteeksi koulun vaativuudelle. Lähdetään nyt vaikka opintojen sisällöstä. Noin kaksivuotisenvuotisen hektisen opiskelujakson aikana luetaan about 5-metrinen rivi englanninkielisiä tenttikirjoja radiologiasta sääoppiin ja fysiikasta ilmailupsykologiaan. Esimerkiksi kauppakorkeakoulu on vaativuudeltaan lasten leikkiä verrattuna SIO:oon. Ja hei, olen itse kauppiksen poikii kuitenkin!

    Toiseksi yliopistoihin, esim. kauppikseen, lääkkikseen tai juristiopintoihin, pääsee kuka vaan, joka jaksaa lukea ja jolla on perusälykkyyspalikat hallussa. Hakijoiden ei tarvitse läpäistä vaativia fyysisiä ja psyykkisiä testejä, varsinkaan neljästi! Ja ihan knobbina huippuekonomien tahi neurokirurgien ei tarvitse läpäistä valmistuttuaan jokavuotisia terveyselvityksiä/testejä.

    Kolmanneksi testit, tentit ja muut näytöt/tarkkarit yms. on lentäjäopiskelijan arkea joka kuukausi. Esim. kauppiksessa lusmuillessa riittää, että teet tentin silloin toisen tällöin, osaat tärpit ja jaksat istua graduryhmässä. Tällä tahdilla valmistut mukavasti 5-6 vuodessa ja saat todennäköisesti jotain opintoja vastaavaa duunia.

    Neljänneksi koulutuksen haasteellisuudesta kertonee pelkästään sisäänpääsyprosentit ja arvostuksesta vaikkapa kansainvälisten lentoyhtiöiden kiinnostus juurikin SIO:sta valmistuvia liikennelentäjiä kohtaan. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia, että niistä on turha väitellä ihmisten kanssa, jotka eivät ole näköalapaikalle SIO:ssa opiskelevien arjessa.

    Vielä muutama sana Finnairista… Yhtiön menestys tai menestymättömyys ei ole ainoastaan tämän henkilöstökortin varassa, vaikka mediaan on haluttu asia näin esittää. Pitähän sitä jostain saada syntipukki, että rakas valtionyhtiömme on kusessa syistä, jotka ovat huomattavasti moninaisemmat kuin pelkkä lentäjien palkkataso tai edut. Lentäjät (ja muu kentohenkilökunta) vaativaa työtä tekevänä, hanakasti etujaan ajavana ja monenlaisia tunteita ja mielipiteitä herättävänä joukkiona sopii teuraaksi täydellisesti. Ei muuta ku kuula päähän vaan. Olisiko kenties hyvä muistaa, että Finnairin tärkeimpiä kilpailuetuja ja menestystekijöitä on ollut kautta aikain tämä älykäs, hyvinkoulutettu ja luotettava huippusakki ohjaamossa. He ovat tehneet Finnairilla lentämisestä turvallista ja miellyttävää, tietenkin yhdessä maahenkilökunnan kanssa.

    Nim. Edelleen lentäjän poika, lähes sankari siis itsekin

  3. Päivitysilmoitus: Ajan henkeen sopiva peli « Ristipissarit

  4. P-man kirjoitti:

    Ni joo, nyt selvis sekin, että Hienosen popot vetää jalkaan Mika Vehviläinen. Nokia Siemens Networksin operatiivinen johtaja on/ollut. Toivotaan, että osaa pyörittää myös lentoliikenneverkostoa. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: