Tyttötänkarna och tatska


Huomenta päivää nassukat. Kuten arvasinkin, eilen oli melkoinen liskojen yö. Kelasin vaan sitä persetutkimusta koko yön. Teki mieli soittaa mutsille mutta sit tajusin että en mä nyt jumalauta voi soittaa äidilleni ja kertoa että vieras mies on tunkenut sormensa mun perseeseeni. Pitää vain ajatella että aika parantaa haavat ja toi ikävä muisto pikku hiljaa kalpenee. Kuten tää kesä. Ihan selvästi huomaa jo syksyn tuoksun ilmassa.

Mä odotan syksyä ja talvea innoissani. En ole koskaan tajunnut yliherkkiä hippejä jotka valittaa milloin minkäkin vitamiinin puutteesta tai energiakenttien häiriintymisestä. Totta vitussa talvella masentaa jos mieli on kesämoodilla koko ajan. Mä siedän syksyä ja talvea siten, että olen tavallaan eri ihminen eri vuodenaikaan. Ja yritän järjestää jotain mielekästä joka viikolle. Syksyllä alkaa taas meidän Herraklubin säännölliset kokoontumiset. Kyseessä on siis kaveripossen istuskelu, alkomahoolin ja safkanmaistelu ja paskanjauhantakerho. Siellä käydään myös läpi kulloinenkin mimmitilanne, pohditaan aiheeseen liittyviä strategioita ja siirtoja.

Mistä tulikin mieleeni…kesäkuussa Love Hotellista bongaamani iranilainen ihanuus laittoi mulle pari päivää sitten tekstarin! Kyseli siinä miten matka meni, mutta ei ehdottanut mitään. Vastasin jotain yhtä ympäripyöreää enkä ehdottanut minäkään. Mieli olisi tehnyt vaikka muistoissani on edelleenkin mimmin runsas karvoitus joka hieman söi tunnelmaa. Mutta se muidu oli oikeasti, kuten aikaisemmin jo sanoinkin, silkaa taikaa sängyssä. Olisihan noita täysposlareitakin suomisaimoja tarjolla, mutta valitettavan moni on sellainen näennäisrohkea ja näytellyn sensuelli. Tajuatteko. Siis päällepäin ollaan olevinaan niin rohkeaa ja niin villiä että, mutta kun päästään lakanoiden väliin niin tuntuu siltä kuin olisi jossain vitun virtuaalipanolla. Muija voihkii ja ähkii ja taivuttelee mutta siitä kuultaa satojen metrien päähän kauhea feikkaus ja se, että se ei yhtään tiedä mitä on tekemässä. Kyvyttömyys heittäytyä. Sellanen kauhee laskelmointi koko ajan päällä ja huomaa et niitten sänkyshow on opeteltu ulkoa jostain vitun Cosmopolitanista. Ihan kuin katselisi huonoa koulunäytelmää jossa kuiskaaja joutuu koko ajan muistuttamaan kersoille mitä niiden pitää sanoa. Ja mukulat vain kelaa että mun mummu ja mamma on tuolla yleisössä ja mitenköhän tää nyt menee jne. Tiivistettynä, seksi näiden eukkojen kanssa on kuin todella epäluonnollisesti ja liioitellusti näytellyn 40-luvun suomileffan katseleminen. Ja popcornejakaan ei oo tarjolla vaan jotain saatanan porkkanasuikaleita ja kevytdippiä. yyyyh….

Lätkäisen tähän vielä kuvan mun tatskasta jonka otin matkalla. En viitti vielä ottaa kuvaa kun iho ei oo ihan kondiksessa mutta tästä näkee millainen siitä tuli, mä olen itse suunnitellut tän ja tatskaaja naulasi ihoni prikulleen tämän mallikuvani mukaan:

tribaali

Tietoja yontte
Mies kaupungin kattojen yltä. Intresseissä vastakkaisen sukupuolen muotovaliot, viinit, gourmet, arjen ja juhlan luksus, vaatteet, henkinen ja fyysinen tasapaino. Täydellisyydessä ei ole mitään pahaa -siksi vaadin sitä sekä itseltäni että muilta.

3 Responses to Tyttötänkarna och tatska

  1. P-man kirjoitti:

    terkkui Seinikseltä! Täällä o todistetusti yks muidu, joka uskaltaa heittäytyä seksiin! Rakasteltiin frendin altaassa ja takapihalla sekä metsätiellä prätkän seläs mm.!!! Aikas jees. 😉 Ja mikä parasta, tää on yleisestiki rohkea ja sopivan rivo valot päällä paneskelija…. You know, ei ain pimeessä tutussa turvallisessa kotisängyssä kymppiuutisten ja illan leffan välissä lähestyssaarnaajaa… Ihana naikkonen! Ei kyl häpeile kroppaansa, vaan antaa kaiken sensitiivisen nautinnon lisäks visuaalist virikettä ni et taivas aukeaa! Mä oon myyty… Ja mehä llaan vast yhteisen seksielämän alkutaivaleella… 😉

    Onks äijä toipunut jo omist eroottisist kokemuksista? Peukkuu meinaan… 😉 Kerroin Tiinalle tost, niin se väitti tietävänsä lekurin korukuvailun perusteella. Minkä niminen se oli? Täytyy varoo ite…

    Kuullaan! Moro…

  2. Sini kirjoitti:

    Voi teitä miehiä.. Miettikää mitä kaikkea ne lääkärit meille naisille tekee.. Että peukku pepussa ei siihen nähden oo mitään. Tsemppiä toipumiseen:)

  3. P-man kirjoitti:

    No ei toivottavasti ainakaan peukuta vaiks keuhkoja tutkiessa tai luomileikkauksessa… ? Vai?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: