Manifesti valittavia luuserihippejä vastaan!
08.08.2009 10 kommenttia
Piti lähteä eilen rilluttelemaan, mutta sitten kun P-man sai ton ihme idean Heidi Holmavuo -henkisistä iskelmäpop-bileistä, ajattelin säästää voimiani tähän iltaan ja tyydyin kaljoittelemaan eilen kotisoffalla. Vitutti niin perkeleesti, sillä eilen kävi vielä niin, että kun lähdin lenkille kuntokolmoselle, törmäsin siellä rektaalitohtori look-a-likeen. Voin lähes olla varma että se oli sama mies! Ja muistan että doktorilla oli huoneessaan treenikassi, eli sopisi kuvaan että se käy Kaupissa lenkkeilemässä. Tai sit kyse on vain siitä, että siitä ukosta on tullut mulle samanlainen harha kuin Salkkareiden Aarolle eerosta vai olikse Eerolle Aarosta. Tai se Lostin hirviö. Tai Twin Peaksin Bob.
Vitutus ja kalja saivat aikaan sen, että muhun iski kauhee grilliruuan himo. Yleensä en syö mitään Mäkkipaskaa ja tää himo iskee vain kerran pari vuodessa. Lähdin puolen yön maissa tallustelemaan Rullagrillille, koska siinä näki samalla Hämeenkadun yövipinää. Kaupungilla hillui eilen jos jonkin sortin elämäntapahippiä ja indierokkaria, koska on Teatterikesä. En viitsinyt mennä katsomaan yhtäkään esitystä koska ne olisi kaikki olleet pelkkää paskaa. Sitä samaa lässytystä siitä, miten huonosti tää yhteiskunta muka kohtelee heikoimpiaan. Käykää vittu Namibiassa ja tulkaa sit itkeen miten kamalan kovaa on asua Hervannassa tai Jakomäessä. Suomessa menee hyvin maailman mittakaavassa niilläkin, joilla menee paskimmin. Ja aika monen kohdalla kyse on siitä, että systeemi on ruokkinut niin kauan että oma perse on sammaloitunut eikä kiinnosta tehdä mitään sen oman tilanteen eteen vaan mongutaan ja vongutaan vain lisää tukiaisia. Hei haloo, vanhukset eivät voi paljoa elämäänsä enää vaikuttaa. Ne jotka syntyy kehitysvammaisiksi on jo syntymästään asti suljettu monien mahdollisuuksien ulkopuolelle. Intiassa on paskempi tuuri, jos synnyt väärään kastiin. Siinä ei lahjakkuus ja älykkyys paljon paina.
Suomessa vasuriopiskelijat jurnuttavat siitä, miten kauhean huonoa yhteiskunnan tuki on. VITTU! Me saadaan opiskella täällä ilmaiseksi ja yhteiskunta TUKEE RAHALLISESTI opiskeluamme. Lisäksi moni opiskelija käy vielä töissä opintojen ohella ja saa siitä lisää taskurahaa. On paljolti oma valinta, käykö siellä töissä tai ei. Kummasti löytyy niitä, jotka opiskelevat ihan samassa oppilaitoksessa ihan samaa ainetta. Osa näistä onnistuu jotenkin ”taikakeinoilla” yhdistämään opinnot ja työssäkäynnin. Osalla taas on koko ajan kivi kengässä ja käpy perseessä. Ei jaksa käydä töissä kun koulu on niin rankkaa eikä jaksa opiskella kun työ vie kaikki voimat. No meillä on vielä mahdollisuus ottaa varsin turvallista opintolainaa hyvillä takaisinmaksuehdoilla ja valtio turvaa sen. Mutta ei kelpaa tämäkään valittajille. Itketään että en mie halua velkataakkaa, en mie saa mistään töitä valmistuttuani kun on sitä ja tätä ja tota. Ja sit väännetään jossain lähiöteatterissa muiden valittavien hippien ja pummien kanssa joku itkuporunäytelmä siitä, miten systeemi kusee ja poliitikot on perseestä eikä ole rahaa ja ihmiset ajetaan ahdinkoon.
Mä olen saanut paljon paskaa niskaani tämän asenteeni vuoksi, mutta en anna siitä periksi. Suomessa meillä on oikeasti helvetin hyvät mahdollisuudet kaikilla, myös niilläkin, joiden lähtökohdat ovat heikommat. Se, kestääkö henkinen kantti, onkin sitten eri asia. Jos on jo kotona oppinut, että rahaa tulee sossusta ja mitään ei jakseta tehdä loppuun kun aina väsyttää ja ahdistaa ja vituttaa, niin ei silloin varmaan mitään saakaan aikaan ja oppii käyttämään kaiken aikansa ja energiansa vetelehtimiseen ja valittamiseen.
Sit vähän kevyempää settiä. Mä en tajua kuka pitää Tigin hiustuotteita hyvinä. Olen kokeillut nyt vaikka mitä eikä lopputulos ole koskaan kummoinen. Ja tuotteet haisevat usein ihan paskalle ja oudolle. Ylihintaista paskaa. Seuraavan kerran kun käyn M-Roomissa, pitää pyytää niiltä vinkkiä paremmasta tuotesarjasta. Aion myös hankkia M-Roomin jäsenyyden golf-etuineen ja muine herkkuineen 🙂
Jontte perkele… Missähän helvetissä sä mahdat olla? Tarttisin vähän apuu bileiden järkkäilyssä. Ainakin joku 30 frendii ois tulossa… Soittele, kun pystyt. Funtsitaan vähän safkoi sun muuta…
Huomasitko Holmavuon hoitsukuvan? Ei paha.
Tulin pyörähtään toimistolla, tunnin päästä Testoksessa.
Ps. Teatterikesän aikaan ei kannata tommosen kiihkokapitalistin kulkea yksin pimeillä kaduilla. VIRHE. 😉
Kaappaas alkon kautta, jos meinaat tarjoilla äijäsnapsii? Saatto käydä ni, et juotiin sun vodkat viime kekkereillä… 😉 Tai siis siel rokuvessan baariksessa on muutama, mut kylmiö tyhjenty iha vahingossa… Sortsi! Mää maksan ne takas kyllä.
Tsiigaas samalla, myydäänks TopTenissa Heidin sinkkui! Iha sama mitä…
Mulla on vodkan jämiä mutta kai sitä olis hyvä ostaa pari pulloa ettei lopu kesken. Eikö sitä Heidiä löydy Spotifysta, ei tarviis maksaa.
Ei löydy. Luulisin. Ja hei, mist lähtien sulle on ollut maksut joku ongelma? Alas tulla ny himaan sielt sit… Ei kukaan istu toimistossa tämmösil keleillä… Paitsi työnarkkikset ja rahanrakastajat, niinpä niin …
Ja mikäs mä oon sanoo mitää, ku ittekin lähen koht vetäseen parit mysteryt pois alta. Tuu meseen? Meen semmosii myymälöihi, mis on teiniprinsessoi duunissa. Sä voit pyytää auttaa vaiks bokserihankinnoissa…. Esim. mittaamalla kalun pituuden tai vaiks etäisyyden kassien juurest peppureiälle… Buahahhahaa.. 😉
Mielestäni teksti oli 80% asiaa alusta loppuun. Oli kuvaava kuinka kirjoittaja Namibia vertausten yms päätteeksi sortui murehtimaan käyttämiään ylihintaisia ja pahanhajuisia hiustuotteita 🙂 Miinusta yleistyksistä ja ennakkoasenteista.
Mielestäni on hieman naiivia ja kliseistä luokitella ihmiset ulkonäön, harrastusten tai edes puolueen perusteella. Ystäväpiiristäni löytyy niin oikeiston kuin vasemmistonkin kannattajia (kuin myös nukkuvia äänestäjiä). Oikeistolaisella poliitikolla tai äänestäjällä voi olla vihreitä ja sosialistisia näkökulmia ja päinvastoin. Kutsuisit minua varmaan pukeutumisen, arvojen ja elämäntapojen perusteella hipiksi. Se ei kuitenkaan tarkoita synonyymiutta esim sossupummiudelle ja päihteiden käytölle tai niiden hyväksymiselle.
Hippibändin määritelmä jäi hieman epäselväksi. Mieleeni ei tule myöskään yhtään indierock-kokoonpanoa jonka biiseissä laulettaisiin erityisesti heikoimpien kohtelemisesta. Ehkäpä Tampereelta löytyy. Hyvä tosiaan jos tällaisia bändejä löytyy vastapainona soittolistoille ja musiikille jossa keskeisessä roolissa on artistin tai taustatanssijoiden takaliston liikehdintä.
Valittaminen ja syyttely on usein luotaantyöntävää joten parempi keino on tuoda esille asioita joiden perusteella ihmiset voivat itse luoda näkökulmansa ja tehdä päätöksensä kanssaihmisenä, kuluttajana ja äänestäjänä. Eli esimerkiksi faktoja pöytään siitä millaisia vaikutuksia jonkin tuotteen valmistamisella ja käyttämisellä tai jollakin polittisella päätöksellä on esim työllisyyden, terveyden, ympäristön, eläinten tai ihmisoikeuksien kannalta. Käytännön maailmanparantamista ja aktivismia on ihan yhtä paljon se miten toimii esim syrjityn työtoverin, yksinäisen sukulaisen, puolison, lasten tai tylistyneen lemmikkinsä hyväksi.
Moro Tigi ja teretulemas mestoille! Ensinnäkin, hyvä kommentti kaikin puolin. 😉 Saa jonten taattu takajaloilleen. Kolibrinsulkakynä viuhuu, ku se skriivaa sul vastausta…
Meikä manselaisen musakulttuurin ehdottomana sekakäyttäjänä suosittelee tutustumaan seuraaville saiteille:
http://www.linesofleaving.com ja
http://www.myspace.com/linesofleaving
Kundit veivaa oman levy-yhtiönsä Independent Sounds Oy:n alla emorockia, jossa on sanomaa. Ja sanomaa ilmeisesti arvostetaanki ainaki keikkatahdist ja musa-arvosteluist päätellen.Viimeist albumii The Battle of Humanityy saa kuunneltuu Myspacesta. En ole hirveen hyvin tutustunut musaan vielä, mut tiiän jäbät tuttujen kautta. Fiksun oloista sakkii.
Jontte, muakin kiinnostaa… Onks täs ny kyseessä hippibändi, mitä tulee vahvasti yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta koskeviin sanoituksiin, vaikka bändi itse harjoittaakin kapitalistista pahuutta, eli pyörittää omaa firmaa… 😉
Öitä tyypit ja morooo. 1/3 Testoksesta hyytyy just nyt…
Ehkä mun näkemystäni hipeistä on ohjannut pikkusiskoni, maailman raivostuttavin ja ärsyttävin ämmä. En jaksa nyt ees kaikkee selittää, mut lueskele meidän blogista syys-lokakuun tapahtumia niin tajuut. Mun sisko on just tällänen valittavan vasemmistohipin peruskuva. Vika on muka aina pahoissa kapitalisteissa. Kuluttajia johdetaan aina vain harhaan, oikeesti kukaan ei halua vapaahetoisesti ostaa mitään muuta ku kuivattuja sieniä ja hampunsiemeniä, kaikki muu shoppailu on kierojen tuotantovoimien luomaa massahysteriaa.
Se muija meni esim. jakaan kämppikseni P-manin lihat meidän pakkasesta kadulle joillekin deekuille kun se lihan syönti on niin väärin. Joo oikeemmakshan se muuttuukin kun ne denut jyrsii lihoja, joiden arvo oli yli satkun ja jotka P-man sai äidiltään lahjaks. Ja kaiken huippu oli se, et ämmä lentelee Ryanairilla ympäri Eurooppaa ja menee PISTÄÄN PASKAKS TOISEN KÄMPPIKSENI AUTON EIKÄ EES HÄVENNYT SITÄ!
Se mua niin vituttaa, et noi hipit ei usein ajattele napaansa pidemmälle. Niin joo, lihansyönti on pahasta. Se soijahan kasvaakin täällä Suomessa soijalaaksossa, ehei sitä tänne ole lentokoneella roudattu. Ja ei niitä Ryanairin lentoja lasketa, on se pahempaa jos opiskelija ajelee jollain Datsunin tai Citroenin rämällä.
Hyvä että edes jotkut suomalaiset blogistit hallitsevat äidinkielen alkeet.