Piirit pienet pyörii ja mä pakenen

Alkoi tympiin tää Tampere, jossa kaikki tuntee kaikki. Oon ollut tänään yyber-epäsosiaalinen ja yrittänyt vältellä ihmisii. Olin lähdös Venlaan vetään vuohenjuustosalaatin, mut kuulin ulko-ovella, kuinka leski hiihteli rakkinsa kanssa käytävässä. Ootin pari minuuttia, et ne oli päässy hissiin ja poistuin Testoksesta rappusia vasta sit. Alhaalla vastaan tuli Enkeli-Demoni. Se ois selkeesti halunnu jäädä jutteleen. Moikkasin ylimalkasesti ja mumisin jotain, et pitää ehtii palaveriin ja kiire.

Onnistuin luikkiin Venlaan ilman juttukontakteja, mutta sielläkös sit helvetti repes. Olin just päässyt istuun, ku sinne pamahti kaks Seijan frendii. Voi vittu. Yritin naamioitua lehtitelineeksi hilaten Iltiksen kasvojen eteen. Turhaan. Mimmit tunnisti mut heti. Elättelin toivoo, et tapaamisest selvittäisiin perusmoikilla ja pariminuuttisella paskanjauhannalla tyyliin ”miten sulla menee, ihan hyvin, entäs sulla, ei erikoisia, moi, hei”.

Mimmei ei todellisuudessa kiinnostanut paskaakaan, mitä mulle kuuluu ja mua ei puolestaan huvittanut kertoo, miten mulla oikeesti menee. Siitäkin huolimatta kanat päätti jäädä viihdyttään mua oikein saman pöydän ääreen. Kirosin ne alimpaan helvettiin. En ois yhtään jaksanut kuunnella voivottelua, utelua ja naurunkiherrystä, mitä näil kahdella on aina tapana harrastaa. Rasittavia ämmiä, en ole ikinä pitänyt.

Ylipäänsä en koskaan tajunnut, miksi Seija pyöri tommosten bimbojen seurassa, kun sille ois ollut tarjolla omaa älykkyystasoa vastaavaa immeistä. Ehkä se oli itsetunnon pönkittämisjuttu. Kai se oli hienoo olla pienen kaveripiirin ainoa akateemikkoälykkö, koska ulkonäössä ja tyylitajussa Seija hävis trendipelleille sata nolla. En tiedä, eikä enää tartte totakaan funtsia.

Puol tuntii jaksoin vastailla muijien konekiväärimäiseen kyselytykitykseen. Siinä vaiheessa, ku ne alkoi urkkia ”kuka on mun uusi hoito”, pyysin salaatille bägin, survoin safkat sinne ja totesin, että nyt riitti neidit. Tarkkaan ottaen käskin niiden hankkia uuden piinapenkkiläisen sekä oman elämän. Tylysti häippäsin Hämeenpuistoon piknikille syömään loput salaatit. Oma rauha, ihana asia!! Sinne jäivät monttu auki kihertään keskenään. En ees viittinyt kuunnella, mitä paskaa ne jäi laukomaan.

Piiri pienii pyörii alkoi vituttaa totaalisesti ja tein pelivedon: Meen suorittaan golfkurssin Hesaan. Ei mua mikään sido Manseen ja kesäkin on kohta ohi, niin ny täytyy reissata. Lähen sunnuntaina Mäntsälästä Arjan keikan jälkeen etelään. Jonten pistän junalla himaan. Golfkurssilta saa kuulemma lainavermeet, niin ei tartte ajella bägi selässä motarilla. En oo ees viel investoinut kamoihin, ku aattelin ensin varmistuu, et laji on mun juttu. Meen mun ex-kolleegalle Malmille yöks, niin siitä on sit suht lyhyt matka Paloheinään. Vai olikohan se kurssi Hiekkaharjussa?

Tiinaki ois halunnut mut ens viikolla porukoittensa kenneliin tsiigaan niitä uusia koiralapsia. Sain pelireissusta täydellisen verukkeen. 😉 Tottakai leikin olevani tosi pahoillani, mut oikeesti oon helpottunut, ettei mun tartte raahautuu mihkään sonninäyttelyyn arvioitavaks. Herran jestas sentään, me ollaan nähty about 6 kertaa! En todellakaan halua tulla esitellyks yhdellekään sukulaiselle tai koiranpennulle, vielä. Ahdistaa ajatuskin.

Ny o kuulkaas pakko lähteen ostaan grillisafkaa, ku Miska ja pari muuta frendii kutsui itsensä illalla Testokseen. Porukalla on kesälomaa, niin nyt sit voi pitää hauskaa viikolla. Hahaa, onpa ruhtinaallista. Meikä on ollut vapaaherra KOKO helvetin kesän! Cool. 😉 Jontteki on vissiin jossain kauempana kouluttaa, ku ei oo taas vähään aikaan näkynyt saati kuulunut. Erpaki taas on jumiutunu Roomaan. Loppuko rahat vai katosko passi, en tiedä. Mikäs täs yksin elellessä muutamassa sadassa neliössä.

Moro ny ja arskaa päivään tyypit!