Golfhoro ja Fan Check

Testoksessa menee hienosti. Erpa kyttää Kortsueläimiä, Jontte analysoi BB-Ilmiöitä ja mä oon jäänyt koukkuun FB-settien arvosteluun minkä duunilta, salilta ja golffilta ehdin…

Rangella meni hyvin. Alkaa pallo lentää halutuilla reiteillä. Ei se helppoa ole, mut itseni mielestä oon kehittynyt tosi nopeesti. Tänään treenailin kaikessa rauhassa rautakasilla, kun yhtäkkiä tunsin silmät selässäni. En viittinyt kattoo, kuka tuijottaa, mut tiesin et joku siellä pällistelee. Löin korin loppuun ja käännyin tsekkaan. Sama muija, johon törmäsin kesällä Stockmannin Deli-jonossa. Se tuns mut välittömästi ja mäkin tunnistin sen. Hieman ehkä hävettikin, et olin ollut sille ni tökerö, mut en tottunut siihen, et kukaan tunkee iholle, etenkään julkisilla paikoilla. Tökeröt iskuyritykset elähtäneiltä keski-ikäisiltä on pahinta, mitä tiedän.

Vaihdoin kohteliaisuudesta muutaman sanan tätsyn kans ja kävi ilmi, et se opettaa golffia puolitosissaan. Itsekäs minä pääsi valloilleen ja näin silmissäni ens kesän ilmaiset golftunnit. On nääs aika suolaisia noi pron hinnat. Mut jos joku muhun tykästynyt täti opettaa ilmaisiks, niin mikä jottei. Vannoin mielessäni, etten kerro täst kellekään, mut oli pakko tulla tänne avautuun. Sovittiin nääs treeniaika huomiselle, jos keli on kiva. Kylmyyttä vastaan voi taistella vaatteilla, mut sateessa en enää ikinä treenaa saatika pelaa. Viimekertainen riitti. Jeps, huomenna meen siis mutsinikäisen treenattavaks. Tää on tämmöinen win-win-suhde. Se saa ihailla mun timmiä kiekkoassiä ja mä opin lyömään oikein. Ei paha, vai häh?! Näinhän ne muijatkin käyttää ukkoja surutta hyväkseen. 😉

Niin, takas siis tähän aamuun ja Feissariin. Vedin sen klo 7 päälle, koska aattelin todella parantaa tapani ja yrittää olla aktiivisempi. Tiina toivo niin kokeilumielessä ja mä aattelin, että miksipä ei. Ei tää suhde paskemmakskaan mee, jos pikkuisen joustan. Niinpä kävin tsekkaa Tiinan, ja vähän muidenkin, FB-elämää duunin ohessa. Ensimmäinen ajatus oli edelleen: sairasta. Toinen: Mielenkiintoista! Sinne todella on syntynyt oma vuorovaikutuksellinen maailma ihan omine lakeineen.

Eniten mua hämäs yks hesalainen puolituttu, joka päivitti statuksensa 12 kertaa kuuden tunnin aikana. Eiks toi ole narsistinen persoonallisuushäiriö, jos kuvittelee, että jengiä kiinnostaa tietää mimmin tekemisistä pitkin päivää? Siis statukset oli tätä luokkaa:
”Töissä”
”Ihana lounas kivan asiakkaan kanssa”
”viimeisiä raportteja viedään”
”Kohta jumpalle, jos sais selän kuntoon”
”Tuleekohan tänään fudut, ku firmalla menee heikosti”
”Mun mies on ihan <3”
”VITUTTAA pimeys!!!”
”Kaupan kautta kotiin laatuaikaa ottaamaan”
”Illat on parhaita, me likes”…
”Nyt otan pikku päikkärit”..

Ihan rehellisesti: ketä kiinnostaa?! Tai ennemmin: Kuinka narsistinen tyyppi pitää olla, että kuvittelee muita kiinnostavan?

Toinen outous oli tää FB Fan Check. Siis application, jonka tarkoituksena on listata sun suurimmat fanit. Sovellus laskee eri ihmisten liketykset, pokaukset, wall-tekstit jne. ja tekee niiden perusteella sellaisen yhteenvedon aktiivisimmista FB-faneista. Sit jengi julkaisee fanikarttaa omalla walillaan. What? Luuleeks tää fanitestejä tekevä lauma olevansa jotain suuriakin sankareita vai mikä ton pointti on? Ei tajuu.

Kolmas paha oli kysely: ”Päivän turha tieto”. Siinä ihmiset vastaa 50 ”turhaan” kysymykseen ja levittää tätä tietoa ystäväpiirilleen. MIKSI? Jos multa kysyttäis live-elämässä tommoisia asioita, en taattu vastais niihin. Mä en usko, että lähipiiriä kiinnostais aidosti, kuinka monta kertaa päivässä käyn paskalla tai mitä luki viimeisimmässä tekstiviestis, minkä sain. Jos jotain oikeesti kiinnostais, oisin vähän huolissani siitä.

Hyvä asia oli se, että FB:n pitäminen auki koko päivän lisäs mun uskoa siihen, ettei omasta elämästä kannata huudella kaikkea kaikille, etenkään reilusti omalla nimellään. On täysin eri asia kirjoitella blogia kasvot suojeltuna ja joku yksityisyys varjeltuna, ku kailottaa Feissarissa omalla naamalla krapulapaskan väriä tai kullinkarvojen senhetkistä asentoa.

Moroo…

Datamyyjästä headhuntteriksi – Ei kiitos!

Aloitin aamulla klo 7 hommat, jotta saisin paperiduunit pois alta ennen iltapäivän sporttailua. Toisin ku kuvittelin, jouduin kuitenkin puuttumaan tän casen henkilöstöpuoleen. Frendi mainostoimistosta vakuutteli alkukesästä, et niillä ois työntekijöitä myöten koko henkilöstöpuoli hallussa, mut vitut oli.

Soitin viime keskiviikkona firmaan, joka oli antanut alustavan tarjouksen henkilöstöstä frendille. Kampanjaan tarttetaan 25 työntekijää useammaks viikonlopuks eri puolille Suomee loppuvuodeks. Frendi mainostoimista ei itte hoida moisia, vaan ohjeisti ottaan yhteyttä tuttuun PR-firmaan. Soitin sinne viime viikol viisi kertaa, jätin 2 viestiä, tekstasin ja meilasin. Aattelin, et niillä on vaan kiire, enkä osannu huolestua.

Tänään samasta numerosta soitettiin vihdoin takas ja ystävällinen muikki kertoi firman lopettaneen toimintansa puoli vuotta sitten. Kuulemma taloustilanne oli pakottanut. Nice! Konsultoin uudestaan mut palkannutta mainostoimistoa ja ne oli sitä mieltä, et MÄ voisin rekrytä työntekijät ja ne vois sit tarvittaessa tehdä muitakin pr-hommia mainostoimiston nimissä.

Olin skeptinen tota ideaa kohtaan, koska ensinnäkin mullei ole kokemusta henkilöstöasioista, toiseks mainostoimisto ei tunne PR-sektoria sitäkää vertaa ku mä itse ja kolmanneks käytännön organisoinnist tulis kuitenki vitunmoinen säätö. Ja se ois täysin mun murhe. Yritin ehdottaa, et otettais muijat jostain muusta PR-firmasta, mut frendi oli sitä mieltä, et ois parempi rekrytä suoraan. Ihan sama mulle. Pääseehän samalla opetteleen rekrypuolta. Hienoo opetella asiakkaan rahoilla…

Juttelin tänään kuitenki pitkät pätkät puhelimessa sen ex yrittäjän kanssa ja kyselin, miks jotkut kilpailijat firmat sit pärjää niin hyvin tässäkin tilanteessa. Ei se muija osannut mitään vastata. Keskittyi enemmän kiroamaan alaa ja lama-aikaa. Ja mullahan palaa käämit helposti tommosiin turhanpäiväsiin ruikuttajiin. Niinpä kerroin vittuillakseni kuinka hyvin mut palkkanneella mainostoimistolla menee. Sen verran rassas mimmin yltiönega-asenne. Siitäs sai. Toivottavasti jäi miettimään meidän outoa puhelua.

Päätin sit lopulta uhmata mainostoimiston rekrykäskyä, koska totuus on se, etten osannut tehä ees rekryilmoitusta. Mistä helvetistä tämmönen myyntipäällikkökolli voi tietää, mitä siinä pitäis lukea tai mihin hittoon sitä pitäis lähettää? Aikani pörräsin MOLlin sivuilla ja totesin, et valtionlaitoksen kanssa ei ole leikkimistä. Sivutki oli ni vitun sekavat, että päätin unohtaa koko rekryhomman. Se ois ammatillinen itsemurha.

Ei mulla ole aikaa alkaa haastatteleen ja valitseen, saati kouluttaan tai organisoimaan ihmisiä. En vaan hanskaa sitä, niin miks tuhlaa energiaa. Sitä vartenhan ne PR-toimistot on, et niilt saa kaiken valmiina. Lopulta pyysin tarjoukset henkilöstöstä kolmest firmasta. Yhdest firmasta vastattiin tunnin sisään, mikä on aina hyvä merkki. Kiiteltiin yhteydenotosta ja soiteltiin perään muutama tarkennus. Ja tarjouskin tulee kuulemma keskiviikkona! Wau. Pari muuta ei reagoinu vielä. Saas nähdä, vastaako koskaan.

Jeps kukkuu, nyt kone kiinni ja salille. Illalla aattelin piipahtaa vielä rangella Messukylässä. Perkele soikoon, eihän tästä mitään tuu, ku pitää istuu duunissa aamust iltaan, vaiks keli on kauneimmillaan. Onneks otin vaan tän projektin ja saan sit loppuvuodest elää vapaaherran elämää, kunnes kekkaan, mitä haluun oikeesti tehdä.

Pakko kertoo viel nopeesti, et mutsi oli ostanut meidän pakastimen täyteen grillilihaa. 😉 Ihan paras. Tuntee poikansa aika helvetin hyvin… Täytyy soittaa mammalle ja pahoitella liskojen yötä ja epäsosiaalisuuttani, joka johtui täysin Tiiina-episodista. Onneks mudella oli ollut mukavaa, ku tuijotteli Jonten kanssa BB-tä ja horisi siitä henkeviä. Sairasta, sanon mä.

Moroooooooooooooooooo…