Turvallisuusviikko – Episode 2 out now! 112 auttaa jatkossa myös tekstarilla!
18.10.2009 15 kommenttia
Yleinen hätänumero (Alk. 29.7.1991)
Jo eskarista asti on painotettu, kuinka hädän ja epätoivon hetkellä soitetaan reippaasti yksykskakkoseen (112), mikäli mahdollista. Meitsille opetettiin vielä vanha numero, mutta muutaman vuoden takomisen jälkeen muistin käyttää tätä nykyisin käytössä olevaa 112:ta.
Muutaman kerran junnuna oon ollut tuonne yhteydessä. Kerran piloillani, mikä on TOSI typerää, ja kerran hälytin ambulanssin hakemaan sydänkohtauksen saaneen naapurin rouvan. Pilapuhelu johti messevään saarnaan kotona. Soittivat nääs hätäkeskuksesta takaisin ja faija sattui vastaan puhelimeen. Ripeä ambulanssitilaaminen taas pelasti Aune-tädin hengen. Hyvä mä!
#1 Milloin ja miksi hätäkeskukseen (112) voi soittaa?
– Hätänumero 112 on auki 24/7, eli sinne voi soittaa milloin tahansa.
Sairaanhoitoa
– Hätänumeroon 112 tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa tai jos on syytä edes epäillä näin olevan.
Poliisin apua
– Hätänumeroon tulee soittaa myös silloin, jos haluaa ilmoittaa poliisille havaitsemastaan meneillä olevasta rikoksesta.
– Jos epäilyttää, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon 112 kuin olla soittamatta.
Palokunta
– Hätäkeskuksen kautta saa apua pelastuslaitokselta, poliisilta ja nykyään myös terveys- sosiaalitoimen hätätilanteissa.
Sosiaaliapua
– Yleisimpiin maailmassa käytössä oleviin hätänumeroihin voidaan soittaa kännykällä, vaikka näppäinlukitus olisi päällä, puhelimessa ei olisi SIM-korttia, taikka puhelin on lukittunut esimerkiksi liian monen väärän PIN-koodin syötöstä.
– Myrkytystietokeskuksen numero on (09) 471 977 tai (09) 4711. Meripelastukselle on Suomessa omat hälytyskeskuksensa ja erillinen hätänumero 0204 1000.
Toimi, älä ihmettele.
#2Mitä sinne luuriin sanotaan?
a. Kerro, mitä on tapahtunut. Onko kyseessä siis sairastilanne, tulipalo, ryöstö, murto, raiskausyritys, rattijuoppoidiootti jne.
b. Kerro mahdollisimman tarkka osoite (katu, paikkakunta)! Josset tiedä kadunnimeä, puhelu voidaan kyllä paikallistaakin. Aina auttaa, kun katselet, onko lähellä katuviittoja tai muita merkkejä; mainostauluja, joissa lukee jotain etäisyyksiä; tuttuja rakennuksia, yrityksiä esim. huoltamoa, kiskaa jne.; järveä, sorakuoppaa tm. maamerkkiä!
c. Vastaa kysymyksiin rauhallisesti ja lyhyesti. Älä ala sössöttää mitään turhaa ja epäolennaista, vaan pysy skarppina. Kylmetä tunteet ja yritä antaa järkeviä ja selkeitä vastauksia. Mitä paremmin tän hanskaat, sitä nopeaamin saat apua.
d. Toimi annettujen ohjeiden mukaisesti. Kun sinulle neuvotaan, että älä koske potilaaseen, joka on lentänyt autosta pää edellä pusikkoon, mutta pyydetään laittamaan hänelle oma takkisi lämpösuojaksi, tee niinkuin neuvottu. Tyypiltähän voi olla kaularanka murtunut ja jos päätät omin neuvoin alkaa häntä siirteleen, siinä voi henki lähteä. Eli, noudata annettuja ohjeita.
e. Lopeta puhelu vasta saatuasi luvan. Hätäkeskus pyytää yleensä lisätietoja ja myös paikallistaa puhelun. Pidä linja siis auki, kunnes toisin sanotaan. Soitto hätäkeskukseen on turha, josset tiedä sijaintiasi ja sinua ei pystytä paikallistamaan, kun lyöt luurin kiinni liian nopeasti.
f. Opasta auttajat paikalle. Jos tila on vaikkapa kauppakeskus, kerrostalo, tiuhaan kansoitettu pientaloalue tms., mene auttajia vastaan. Esimerkiksi Kampin kokoisessa kauppakeskuksessa voi mennä viisikin minuuttia, että auttajat löytää vaikkapa johonkin tiettyyn kaffilaan tuupertuneen immeisen. Näin käy, jos ohjeet paikalle on puutteelliset.
Hätätekstaripalvelua valmistellaan!
#3 Saako keskukseen yhteyttä muuten kuin soittamalla?
Vanha tietotekniikka on jarruttanut hätätekstiviestipalvelun käyttöönottoa. Laatupäällikkö Ari Ekstrand Hätäkeskuslaitokselta kertoo, että tekstiviestipalvelu saadaan koko kansan käyttöön aikaisintaan 2012, jolloin Hätäkeskuslaitos uusii tietojärjestelmänsä. Tähän asti tekstaripalvelua voi käyttää vain kuurot, joille on jo jaettu muilta salasssa pidettävä hätätekstiviestin vastaanottonumero. Tämä viesti lähetetään alueelliseen hätäkeskukseen, eikä sitä voi lähettää valtakunnalliseen yleiseen hätänumeroon.
MIETTEITÄ TEKSTARIPALVELUSTA
Itselleni heräsi kysymys, miksi numero on vain kuuroille? Entäs mykät ja muut puhe/äänihäiriöiset? Entä aivovammaiset, joilla on korva- ja näköhäiriöitä? Entä ne ihmiset, jotka ovat tappajaansa piilossa kaapeissa ja sängyn alla ja joiden on pakko olla hiljaa? Tätä jälkimmäistä skenaariota olen miettinyt erityisen monesti. Satuin näet kerran lapsuudessani (about 14-vuotiaana) oleen himas, kun murtomiehet kantoi viihde-elektroniikkaa ulos kaksin käsin.
Muutama äijä tuli sisään takaovesta, koska avain oli piilotettu typerästi kynnysmaton alle. Mutsin kuningasidea. Meikä teki läksyi omassa huoneessa yläkerrassa, ku tää tapahtu. Luulin, että sisko oli tullut partsin kautta himaan unohdettuaan avaimet aamulla. Ja pah. Murtomiehet ei tienny meikän olevan yläkerrassa, kaikki heitä kiinnostava tavara alhaalla. Oli muuten perkeleen pelottava hetki, ku tajusin, että kohta lähtee kaikki hifi-kama ja ei pystynyt tekeen mitään.
Kova jäbä ku olin, aattelin ekana marssia alakertaan ja toivoa, että kaverit lähtis haneen mut nähtyään. En kuitenkaan uskaltanut. Olin kuullut pollari-tv:stä, että murtomiehet voi olla aseistautuneita. Sit aattelin, että otan tyyoeistä valokuvan huomaamattomasti, mutta eipä onnistunut sekään suunnitelma. Sen verran järki juoksi, että tiesin mun kamerassa olevan automaattisalaman, joka välähtää jo pienessäkin hämärässä, halusi tai ei. Viimeisenä tuli mieleen soittaa hätäkeskukseen, mutta se oli suht hankalaa, kun yläkerrassa ei ollut lankapuhelinta. Tuolloin olisi kaivattu kännykkä ja tekstipalvelua.
Kuinka helppo ois ollut laittaa vaan viesti: ”Murto NYT paikassa X, meikä on kotona. Kaksi miestä kantaa Saloraa ja VHS:ii just ulos. Apua, osoite Murtomiestenkatu 2 B 1, Hollola!” Tästä episodista oppineena meille hommattiin joidenkin vuosien jälkeen murtohälyt. Eikä ole sen jälkeen käynyt kutsumattomia vieraita. Kirjoitan tästä kodin suojaamisesta ens viikolla enemmän.
HAASTEITA KÄYTTÖÖNOTOSSA
Kyllähän toi tekstiviestipalvelun aloittaminen on iso haaste. Tämän takia palvelua vaatisi alussa rekisteröitymisen ja se olisi käytössä 2012 ensin vain kuulovammaisille, kertoo Hätälaitoskeskuksen tietohallintovastaava Jukka Aaltonen Ilkassa. Hyvä tehdä ensin pilotti ja testata, miten palvelu toimii. Tosin kuulovammaiset ovat taas täysin erilainen käyttäjäryhmä kuin terveet ihmiset. Perusteltu syy palvelun oikeaan käyttöön on olemassa, ja en usko vammautuneiden pilailevan heitä oikeasti hyödyttävällä palvelulla. Mutta miten on sitten tavan kansalaisten laita?
MITEN LEVITTÄÄ SANAA UUDESTA PALVELUSTA?
Näin maallikkona luulen suurimman haasteen olevan tästä uudesta palvelusta tiedottaminen ja käytönopastus. Suomessa on pilvin pimein niitä ihmisiä, jotka edelleen soittaa vanhaan hätänumeroon. Herranjestas sentään, muutoksesta on vuosikausia. Lisäks suomalaisista kännykkäomistajista suuri osa on keski-ikäisiä tai seniorikansalaisia, jotka eivät halua/osaa/voi käyttää tekstiviestiä edes arkisessa viestinnässään.
Viestin saaminen koko kansan tietoisuuteen on suht mittava markkinointiponnistus. Niinkuin jo aiemmin valtion hankkeissa on nähty, tää perinteinen mentaliteetti ”ilmoitellaan uutisissa, alueellisissa lehdissä ja bussiaikataulun kulmassa, kyllä se siitä”, ei ole toiminut aiemminkaan. Hätäviestipalvelu on kuin mikä tahansa kuluttajatuotteen palvelulanseeraus ja vaatii mun mielest ammatti-ihmiset. Tästä päästään taas tähän perinteiseen ajattelumalliin ”ei meillä ole varaa”. Vastapallona heitän, onko valtiolla varaa hassata miljoonia uusiin tietojärjestelmiin, jotka mahdollistaa hätätekstiviestipalveun ja sitten jättää markkinointi ja tiedottaminen oman onnensa nojaan ja palvelu jää kokonaan käyttämättä?
PIKKUHÄTÄ, ISO HÄTÄ VAI MEGAVAARA?
Miten viestiä kaikille kansalaisille, MITÄ niihin viesteihin pitää kirjoittaa ja millaisella suomenkielellä? Etenkin nuoret tykkää käyttää paljon lyhenteitä ja tekstarislangia. Tai entäs jos viestissä onkin englantia, ranskaa tai venäjää? Kuka sen tulkkaa ja missä ajassa? Entä miten eri viestit asetetaan keskenään tärkeysjärjestykseen? Kumpi on pahempi tilanne: ”Päänsärky, kaaduin, vasemmasta silmästä meni näkö” vai ”Jalat ei kanna, sydän hakkaa, minulla on vaikea diabetes”?
VÄÄRINKÄYTTÖ
Luulisi tuon tekstarimahdollisuuden lisäävän myös pilailun määrää, sekä laskevan yhteydenottokynnystä liiaksikin. Pilaviestien lisäksi hätäkeskus saattaa jostain kumman syystä ruuhkaantua esim. la-su-välisenä yönä, kun baarit sulkeutuvat. Uskoisin ihmisten lähettävän entistä merkityksettömin perustuin viestejä, tyyliin: ”Käsirysy Tampellan esplanadilla, kaksi miestä kiinni toisissaan”. Onko tässä sitten kyse henkeä uhkaavasta vaarasta vai kahden Duudson-henkisen nuoren pohojalaisen aamuyön painiskabasta, sitä on vaikea sanoa kylmiltään.
Kertaus on opintojen äiti. Koska 112:een tulee soitettua onneksi niin harvoin nää asiat tuppaa unohtumaa. Toivottavasti tää virkisti muistias. 🙂
Tietoja P-man
Ristipissarit 
No ohoh… Tulipa pitkä. 😉 Sorry, tärkeää asiaa. 😉
Ja se Manselan vaaranpaikka tulee tänään, jahka saa sieltä kuvaa…
Joo, tärkeää asiaa kyl. Noi kaikki hätänumerojutut ja toimintamallit + muut mahdolliset paniikkietiketit on monil varmasti aika lailla hämäränpeitos tai jopa kokonaan unohtuneita. Kuten sanoit, ei niit vaan tarvii niin paljoo.
Ite oon joutunu soittaa tasan kerran hätänumeroon ja seki oli sverigelandiassa, teinivuosien kännireissulla, Malmön pimeillä kujilla. Skeitattiin ja kaljoteltiin siel paikallisen possen kans ja yhtäkkiä huomattiin, et vähän matkan pääs maassa makas joku vähä syrjäytyneemmän olonen mies… osa tyypeistä oli sitä mieltä, et jätetään se siihen tai joudutaan pian ite syytteeseen (alaikäsenä kännääminen ja osalla tais olla mariaki mukana). Noh se osa sit vaan liukeni mareineen paikalt ja me jäätiin yhen Johanin kans siihen auttaan. Sil ukolla oli kuset housus ja vaahtoo suupieles, eikä reagoinu mitenkää, vaik puhuttiin sille. Mä sit soitin hätänumeroon (mikä on muute sielläki 112) ja saatiin tyypille apua.
Koditon mies, mut ei juoppo. Sairasti epilepsiaa ja tosi tärkee, et saatiin nopsaa apua sille. Paikalle tuli myös poliisisedät ja ne muuten huomas, et oltiin paikal kännäämäs, mut lupas kattoo läpi sormien ku toimittii nii esimerkillisesti. 🙂
On on tärkeetä! Mä soitin ekan kerran viime vuonna kun eräs tyyppi toiselta paikkakunnalta uhkaili itsemurhalla. Yritin saada kiinni, mut ei vastaa puhelimeen. Meikä ihan hädissään et mitäs nyt..sit aattelin et pakko soittaa, vaikka se vaan uhkailis. Sit soitin ja sanovat, että oikein teit. no tottakai…
Tere Emsu! Ilmeisesti tarina päättyi onnellisesti? Avasko uhkailija sit ovet pelastajille, vai joutuks ne menee yleisavaimella tai voimalla? Vai olikstää kamu jossain muualla, ku himas? Jep, ihan oikein meikän mielest toimit. Oisin soittanut itteki! Toivottavast frendis voi nyt henkisesti jo paremmin…
Ite oon soittanu hätänumeroon hyvinki usein; pari kertaa töistä (porukka tullu autolla baariin, vetävät viinaa illan ja poistuvatkin autolla, puhaltavat poliisille isoja lukemia parin kilometrin päässä). Sitten teiniaikoina kotibileissä kun yks tyttö lukittautu vessaan masennuslääkkeitten ja siidereitten kanssa ja ambulanssimiehet haki sen vatsahuuhteluun. Sillon oli tosi kyseessä, mutta onneksi mitään vakavaa ei sattunut, apu tuli muutamassa minuutissa.
Mutta tosihätä sattui viime uutena vuotena. Olin pohjosissa jälleen meidän viinanhuuruisissa sukukemuissa. Mutta tällä kertaa olin kuski. Saatiin juhlareissu heitettyä ja korkkailin ensimmäistä olusta siinä yhden aikaan yöllä juhlan kunniaksi. Juttelin yhden hyvän ystävän kanssa puhelimessa uuden vuoden toivotuksia, kun se yhtäkkiä alkoikin tilittää paskaa oloaan, epäonnistumisiaan, yksinäisyyttään ja muita huoliaan.
Tyyppi oli hullussa humalassa, matkalla baarista porukoilleen, missä oli kämppä tyhjänä. Mä lähinnä juttelin sen kanssa puhelimessa, että selviää sen reissun ehjänä perille (noin kaksvitonen pienikokoinen naishenkilö yksin hoipertelemassa mielletään helpoksi uhriksi) sisään asti..
Noh, puhelu veny puolentoistatunnin mittaiseksi, se kertoi menevänsä ottamaan unilääkkeitä ja lähtevänsä tästä maailmasta ennen kuin kukaan muu ehtii edes kotia. Tiesin sillä tytöllä olevan unilääkkeitä, joten otin uhkailun hyvinkin vakavasti. Totta kai koitin lohduttaa sitä, saada sen ajattelemaan järkevästi, mutta se oli sen verran tumuissa ettei varmaan edes tajunnut selittävänsä mulle suunnitelmiaan.
Aloin pommittaa sen pikkuveljelle viestejä toisesta puhelimesta, pääsiskö se kattomaan siskonsa kuntoa. Pikkuveli oli kaverillaan yökylässä, koska niitten porukat oli tosiaan viihteellä. Koitin myös viestittää ja soittaa muille kavereille, jotka oli tän tytön kaa samaan aikaan baarissa, että meniskö ne kattoo sinne himaan, et onks kaikki kunnossa. Mutta eihän ne baariin mitään kuullut viesteistä. (Ja tarkemmin ajatellen, eihän ne olis kerrostaloasuntoon päässeet mitenkään sisään.)
Sitten tän puhelimen päässä tuli yhtäkkiä ihan hiljasta, se tyttö oli kaatunut siellä toikkaroidessan. Lopetin puhelun ja aloin pommittaa puheluita uudestaan, jospa se heräis puhelimensoittoon. Puolen tunnin soittelun tuloksena ei herännyt. Sitten kysyin sen pikkuveljeltä viestillä, että mikä niitten osoite on. Ja soitin hätänumeroon. Pikkuveljelle koitin hienovaraisesti ilmoittaa, että sen olis parempi päästä kotiin availemaan ovia, sillä kohta sinne tilattaisiin ambulanssi.
A. Mut ohjattiin puhelun perusteella Oulun läänin hätäkeskukseen, koska olin siellä itse soittamassa. Pitkän väännön jälkeen ne yhdisti Savoon tai johonkin, missä Suonenjoki nyt sijaitseekaan ja pääsin juttelemaan tästä tapahtuneesta. Aluksi puhelimessa sen ei pitänyt olla mahdollista. Munhan pitäis olla paikanpäällä.
B. Sitten mua luultiin pilasoittajaksi ja tentattiin tarkkaan, olinko itse humalassa. Eivät meinanneet uskoa uuden vuoden yönä, että olin juonut vain sen puolikkaan kaljan, mikä nyt lämpimänä oli pöydällä.
C. Sitten mun piti vakuutella niille, että se tyttö tosiaan oli ottanut unilääkkeitä ja että se toden totta oli hädässä, eikä esimerkiksi sammunut.
Siinä vaiheessa mulla meni oikeesti sormi suuhun, enhän mä todella tiennyt.. Vakuutin hätäkeskukseen, että olin aivan varma. Että se on ottanut ne 8 unilääkettä mitkä oli väittänyt ja että oli aikonut ottaa vielä enemmän. Että kyseessä oli todellinen hätätilanne ja että niiden olisi mentävä sinne tarkistamaan tilanne.
”Tiedäthän sinä, ettemme me lähetä ambulanssia paikalle VAIN tarkastamaan tilannetta. Sinun täytyy olla varma, että kyseisessä osoitteessa Suonenjoella on kyseinen henkilö hädässä. Ja koska kyseessä on kerrostalo, me joudumme murtamaan oven, jollei kukaan ole avaamassa sitä. Emmekä me vastaa kustannuksista! Onko nyt a-i-v-a-n varmaa, ettei kukaan muu pääse paikalle tarkastamaan tilannetta?”
oli hätäkeskuksen miehen reaktio mun tekemään hätäilmoitukseen.
En edes tiedä, mistä sellainen varmuus mulle tuli tän ystävän tilasta, mutta tän puhelinmiehen käytöksestä vi***untuneena loppupeleissä karjuin sille hätäkeskuksen miehelle, kuinka ne ovat VASTUUSSA ihmishengistä. Että minä voin vaikka itse henkilökohtaisesti maksaa kaikki ainevahingot, kunhan vaan ihmishenkiä ei menetetä. Kerroin miten olin kyllä hälyttänyt paikalle pikkuveljen sekä ilmoittanut ystäville, että menisivät paikalle. Kuinka VALITETTAVASTI en nyt itse ollut kyseisellä paikkakunnalla enkä pääsisi paikalle. Pahoittelin miten jouduin heitä vaivaamaan.
Mies lopulta uskoi minun olevan tosissani, vaikka epäili kovasti sitä, että antamassani osoitteessa olisi mitään sattunut.
..sitten alkoi odotus. Kaksi puhelinta kädessä itkien istuin serkkutytön kanssa ja koitin kaljalla saada oloani rauhoittumaan. Sydän hakkas ja miljoona kysymystä pyöri päässä.
”Entä jos se kaveri tosiaan vaan huomionhakuisena kerjäs vähän draamaa vuoden alkuunsa?”
”Entä jos mulle tosiaan tulee hirveä lasku ovien murtamisista?”
”Mitä sen tytön äiti mulle sanoo, kun oon niitten kotiin hälyyttänyt ilman varmaa tietoa ambulanssit ja saanut aikaan hirveän shown?” En ollu silloin vielä koskaan nähnyt tän tytön äitiä.
Puoli neljän ja viiden välillä mun puhelin soi. Se kaveri, jolle olin pommittanut viestejä sinne baariin, soitti mulle itkuisena ja hätäisenä. Aluksi me vain itkettiin puhelimessa yhteen ääneen sanomatta mitään ja sitten kun tilanne alkoi rauhoittua, se alkoi selittämään illan tapahtumia.
Ne oli yhden toisen tytön kanssa käskeneet tän kolmannen lähtemään kotiin, koska se oli ollut niin hirveässä humalassa. Olivat hommanneet kyydinkin, mutta se kyyti ei ollut vienytkään kotiovelle asti, koska tää tyttö tahtoi raikasta ilmaa loppumatkasta.
Baari-illan jälkeen ne oli nähny mun kymmenet viestit, joista viimeisempänä ”Nyt hälytin ambulanssin” ja totta kai huolestuneina päättivät lähteä tarkistamaan tilanteen. Kahden-kolmen kilometrin matkan ne olivat juosseet talvipakkassäässä lumessa tarpoen ja miettien olisivatko myöhässä. Kerrostalon pihassa oli kuitenkin ambulanssi ja poliisiauto valot välkkyen, rappukäytävän ovi sepposen selällään auki (huh, ei rikki).
Ne meni rappuun, kun tätä tyttöä kannettiin just paareilla ulos. Tyttö ei kai ollut tajuissaan, en muista. Sisällä asunnossa odotti järkyttynyt 15-vuotias pikkuveli poliisien kanssa, ne kuulusteli sitä ja piti seuraa. Poika oli kerinnyt pikkuisen ennen ambulanssin tuloa kotiin ja löytänyt siskonsa tuupertuneena keittiön lattialle, lysähtäneenä tuolien välistä keittiön pöydän alle. Ensihoitajat olivat joutuneet myös elvyttämään, sillä pulssia ei enää tuntunut.
..ja kaikki tapahtui viime hetkellä, tämän vuoden ensimmäisten tuntien aikana.
Asia on vaivannu mua painajaisissa, kuinka oon jossain jumissa ja katselen tapahtumia enkä voi itse tehdä mitään, kuinka apu ei ehdikään perille.
Oon nähnyt myös painajaisia siitä, että oon hautajaisissa, kuinka kerron tän mun ystävän äidille, että mä meinasin kyllä soittaa hätäkeskukseen, mutten ollu varma, pilaileeko tää tyttö.
Painajaisversioita on monia..mutta onneksi ne on enää vain unia.
Luulin, että tollasta tapahtuu vain elokuvissa tai valistusvideoissa, joissa koitetaan pelotella nuoria. En koskaan aatellu, et mun lähipiirissä mikään tollanen edes olis mahdollista, koska ei noin vai käy. Enkä mä oikein vieläkään usko noita tapahtumia tapahtuneen oikeasti. Koska toimin niin puurossa, niin ajattelematta.
Enkä koskaan oo aatellu, että mun teko olis ollu jotenki suurempi tai parempi kuin niiden, ketkä siellä Suonenjoella oli oikeasti paikalla, ketkä jäivät baariin juhlimaan vielä.
Jos olisin ite ollut yhtään humalassa, en varmaan olis edes ottanut sitä puhelun katkeamista ja niitä itsetuhoajatuksia tosissani. Olisin luullu kaverin sammuneen tai pahimmas tapauksessa en olis edes ollut puhelimen päässä..
Mut kerrankin oli suojelusenkeli mukana. (:
Mntt, Olipa koskettava tarina! Ja onneks päättyi näin. Pienestä on henki kiinni. Onnneks sinä uskoit frendia ja hätäkeskus sinua. Aina ei käy yhtä hyvin… Saadaanko mntt julkaista tuo omana entrynä sun nimimerkillä täs turvallisuusviikkojen aikaan? Nousis paremmin esille aihe kuin kommista. Aurinkoista päivää! Manses paistaa täyttä häkää, mut on kylmä ku Siperias… No, ei ny… 😉
*hieman hämmentyneenä*
Heip, toki saa julkaista. Sehän olis vallan kunnia.. (:
Samanmoinen tarinahan tuo on kuin emsulla, mutta mun tapauksessa mua ei vaan uskottu olleskaan, syynä varmaan juuri perinteinen hässäkkäilta (vuoden vaihteen pikkutunnit, jengi päissään rakettien kanssa) ja uskottavampiakin tilauksia kuin mun epäilykset kaverin kunnosta.
(Tässä vaiheessa myönnettäköön, että mä Oikeasti itekin epäilin, onko siinä hätäkeskukseen soittamisessa mitään järkeä, tyyppi vaan nukahtanu puhelimeen niinku joskus aikasemminki.)
Joku ihme vaisto sen vaan sitten sano, et nytpä tartteekin oikeesti soittaa..
Mutta voi, meillä täältä kyllä löytyy ihan kotipaikkakunnaltakin tapauksia, jolloin hätäkeskuksen toiminta on hidasta ja arveluttavaa.
mm. tarinoita kuin joku on kaatunut kotonaan ja päässy soittamaan puhelimeen ja henkilö puhelimen päässä tivaa kyllästyneeseen ääneensävyyn ”Ettekö todella pääse itse ylös?” ”Monestiko olette yrittäneet?”
*Onko muilla muuten kokemuksia siitä, kun hätänumerossa sanotaankin ärsyttävällä tekopirteällä jonovastaajan nauhoitetulla äänellä ”Hätäkeskus on ruuhkautunut, odottakaa hetki, vastaamme pian” -lirkutus? (En muista miten se tarkalleen meni, mutta hätäkeskus toimii välillä yhtä hitaasti ku elisan asiakaspalvelu)
Moi, mntt ja huhhuh! Jopas on ollu tilanne! 😮 Täytyy antaa propsit skarpista toiminnasta, päättäväisyydestä ja ennen kaikkee välittämisestä. 🙂
Toi on tosin itelle niin paska ja kuluttava tilanne, ku ei oo paikal ja joutuu vaan ODOTTAAN jotain uutisia… se epävarmuus.
Enpäs oikeen osaa sanoo tähän nyt mitään järkevää, tyhjensit tän viestiketjun pöydän aika tehokkaasti…
Mut se täytyy sanoo, et saa se tyttö olla onnellinen ku sil on noin hieno ystävä ku sinä. Sun nopee toiminta pelasti sen hengen! 🙂
… ja kuten itekin totesit, sul on selkeesti hyvät välit yläkertaan! 😉
Tiedättekö, en oo tätä aiemmin edes kelannu ääneen tota uuden vuoden tapahtumaa.. Kai mä niin shokissa oon toiminu.
Silloin aamulla kun sitten seuraavana päivänä heräsin, ehkä muutaman sekunnin verran oli sellanen ”ei hitto mä olin kerranki oikeassa” -fiilis ja tuntu todella urhoolliselta.
Sen jälkeen on lähinnä ahdistanu koko asia. Ajatellu näitä ”entä jos en oliskaan toiminu” -ajatuksia, millanen itsesyytös mulla nyt olis..
Siitä lähtien mulla on ollu periaate, et lähimmäisistä tosiaankin pidetään huoli, oli oma tilanne mikä hyvänsä. Kenen tahansa rakkaan kohdalla tekisin ihan samoin. 😉
http://hatakeskus.blogspot.com/
Tuosta löytyy tarinaa sieltä tiskin toiselta puolelta. Todella hyvä blogi, ja avartaa vähän meidän maallikkojenkin näkökulmaa..
Kiitos Reeno! Mulla oli sama linkki lueskelun alla , mut ehdit ensin ! 😉
KIITOS! 😀
Hyi huh tuota mntt:n juttua!:(
Mulle tuli oikeen sellanen veltto olo ja kylmänhiki melkein, kun tuli kaikkia juttuja mieleen viime talvelta ja joululta liittyen tuohon samaseen henkilöön mistä jo puhuin. hrrr..
P-man, kotona se tais sillon tuona kertana olla. Eikä ne poliisit sinne menny kun soitti vaan sille. Poliisi oli kuulema sanonu sille, jtn et ”Älä päästä tuollasta ystävää menemään kuin ’emsu’ on” No kukapa ei olis huolissaan kun tulee viesti, et menen kylmään veteen, ja sitten ei vastata kun yritetään soittaa.
Ja just kun asuu eri kaupungissa, eikä pääse ite kattomaan onko kaikki ok, niin sit pitää hysteerisenä melkee miettiä, et mitä jos se vaan uhkailee? Entä jos se nyt tekeeki jotain ja sit se on mun syy kun en soitakaan apua…
Sitä uhkailuu jatku pidemmän aikaa ja mulla meni talvi aika sumussa, niin etten edes muista kaikkee.
Mut ei se tuona kertana tehny itelleen mitään. Yritti kyllä lääkkeillä myöhemmin ja oli sairaalassakin..
Nykyään se ei uhkaile, mut eipä tää tilanne nytkää sen kanssa mikää hyvä ole(vaikka välissä oli), ja sekös mua vaivaa
Kyseessä mieshenkilö, eikä mikään randomi ollu kyseessä..
Voin kertoo myöhemmin lisää, mut nyt syömään!
ps. hyi just huomasin, et lunta tulee 😦 pitää yrittää erottaa nuo viimetalven muistot tästä talvesta, ettei muistele liikaa/elä niitä juttuja uudestaan. Kuulostaa hölmölle, mut ehkä mun pointti ymmärretään 😉
Ajatella positiivisesti tai jotai..
Päivitysilmoitus: Turvallisuusviikko: Itsetuhoisen ystävän hengenpelastaja Mntt « Ristipissarit
Näin jenkeissä käytetään hätänumeroa. Voi luoja, mikä idiootti… 😉
http://www.aamulehti.fi/mobiili/index.shtml?162261