Turvallisuusviikko: suojele aarrettasi

Oli pakko munkin ottaa osaa tähän poikain turvallisuusviikkoon. On meinaan sen verran vittumainen olo: antibiootit on vienyt kullikivun, mutta veivät samalla vastustuskyvynkin. lopputuloksena kauhee flunssa ja sainpa vielä ientulehduksenkin, mutta mua ei oteta flunssan takia hammaslääkäriin. Koko sotku siis yhden saatanan tippurin takia.
Muistakaa siis lapset pimppiliikenteessä monta vaaraa ompi eessä. Kannattaa käyttää sitä kortonkia. Sen on allekirjoittanut, eikuinen ja itseään fiksuna pitänyt mies saanut karvaasti kokea. Sukupuolitaudit eivät ole mikään vitsi, sillä jos esim. mun tippuria ei olisi diagnosoitu, se olisi voinut pahimmillaan aiheuttaa hedelmättömyyttä. Vaikka parikymppisenä tuntuisikin kaukaiselta ajatukselta lapsenteko ja perhe, saattaa mieli muuttua kymmenessä vuodessa. Sit kolmekymppisenä vipattaa kun annoit jonkun idiootin tartuttaa itsesi ja urpo on pannut sut lapsettomaksi, jee jee.

F_317522_c6KHZ1f7HreolYV5FYUQNSGhVw1gLn

Toinen mistä muistuttaisin naisia etenkin, on se, että varokaa oikeasti miehiä! Kaikki miehet eivät ole todellakaan liikkeellä vilpittömin mielin.  Pyytäkää vaikka kaveria katsomaan vähän peräänne. Tuntuu ihan kamalalta lukea noita juttuja mitä kuulee jatkuvasti ruotsinlaivoilta kun naisia revitään hytteihin raiskattavaksi. Kamalinta on se, että skitsahtaneet äijät haluavat nimenomaan raiskata, eivät seksiä. Heille tärkeintä on se, että he saavat alistaa ja nöyryyttää toista, ksoka heillä on itsellään henkisesti niin pienet munat, että ne kasvavat vain loukkaamalla räikeästi toisen yksityisyyttä.
Vaikka mä diggaan Tom Fordin seksistisistä kuvista, tässä ei mielestäni ole mitään hauskaa tai taiteellista. On menty yli aidan matalimmasta kohdasta, kai täl jotain machoja tai teinejä kositaan:

dolceandgabbanarapead

Haa, pakko kertoo vielä tippuriteinistä, siis eukosta joka tartutti mut, paljasti tehneensä sen tahalleen ja jota uhkasin oikeudella. Sen mutsi soitti mulle eilen! Siis mutsi, miettikää nyt! Ei ollut kakara sentään väittänyt mua valehtelijaks, mutta mummu kehtas huutaa, että hänen tyttärensä teko oli minulle ihan oikein, ja jos minä vedän sen oikeuteen, hän aikoo tehdä minusta ilmoituksen jollekin tasa-arvovaltuutetulle (miten vitussa tasa-arvo liittyy siihen et sen kakara tartutti mulle tippurin) ja hänellä on kuulemma sellaisia suhteita, että voi tehdä loppuelämästäni hyvin ikävää. Sanoin eukolle tyynesti et otin kaiken nauhalle, haastan sutkin oikeuteen ja vedin luurin korvaan.

Turvallisuusviikko: Varo vihaista käsidesiä – Miten toimia myrkytystilanteessa?

Heti kun käsidesien myynti pyyhkii hienosti possuinfluenssaa pelkäävien kulutusinnon takia, alkaa tuotteen mustamaalaus. Ensin lapsi nuoleskeli päiväkodissa käsidesiä ja päätyi lähes kahden promillen pössyihin. Seuraavana päivänä kerrottiin sairaanhoitajan käden syttyneen tuleen desikäytön takia. Oiskohan täs pikkusen katastrofien maalauksen makua ja suomalaista perisyntiä, kateutta, havaittavissa?

Ooppa valppaana.

Ooppa valppaana.

Käsidesi sinänsä on fiksua tavaraa oikein käytettynä. Sama pätee kaikkiin myrkkyliuoksiin. Rikkihappo, bensa, tuulilasinpesuneste ja Mäntysuopakin ovat vaarallisia, jos ne joutuu vatsaan taikka silmiin ja iholle. Muistakaahan siis myrkkyjen ja kemikaalien oikea säilytys: poissa lasten (sekä lemmikkien ja muiden niitä mahdollisesti sisäisesti nauttivien) ulottuvilta. Parasta myrkytysten ehkäisyä on pistää vaaralliset aineet lukkojen taakse.

Tämän lisäksi pitäisi kertoa kemikaalien vaaroista sekä opastaa junnut kemikaalien asialliseen käyttöön. Ei meitsikään saanut pikkupojuna pienoismalleja kootessa käyttää lakkabensaa yksin. Isä opasti ja valvoi vieressä, miten ne maalit lantrattiin ja kädet pestiin saippualla käytön jälkeen. Enemmän ku syyttää käsidesiä lapsen tappajaksi, kannattaisi panostaa käyttöympäristön turvallisuuteen.

Kun kekara on päässyt nuoleen käsidesiä, joko pullo tai lapsi on ollut väärässä paikassa tai aikuinen on laiminlyönyt työtehtävänsä. Sama pätee The Burning Hands- ilmiöön, ei siinä mitään mystiikkaa siis ole. Alkoholipitoinen desi saattaa leimahtaa syntyvän staattisen sähkön avustuksella/takia, JOS niitä käsiä riittävästi hinkkaa keinokuitukankaisiin tai koiran turkkiin. Näin oli tämä ruotsalainen näppinsä polttanut tehnyt.

Oikein käytettynä turvallinen.

Oikein käytettynä turvallinen.

Tässäkään ratkaisu ei löydy tuotteen parjaamisesta, vaan käytönopastuksesta. Toki purkkiin voidaan lisätä varoitustekstit: ”Käsidesin käyttäjän ei ole syytä hinkuttaa itseään tai muita”, mutta …
Mä en ees halua tietää, mitä tapahtuis, jos ois käyttänyt käsidesiä viikon putkeen ja sit iskis hirvee tumputtamisen tarve. Anteeksi, ei saa vitsailla vakavilla asioilla.

Jos vahinko kuitenkin yllättää ja myrkkyä päätyy vatsaan, kannattaa muistaa yksinkertaiset ohjeet:

1. Estä myrkyn imeytyminen.
Lääkekaapissa on hyvä olla lääkehiiltä, tunnetaan Carbomix-tuotemerkkinä. Hiili massuun, mikäli kyseessä ei ole happaman tai emäksen eli ns. syövyttävän aineen aiheuttama myrkytys, joihin puolestaan auttaa vesi.

Lääkehiili ei ime alkoholia, eli alkoholipitoisen käsidesin juomisessa lääkehiili ei auta. Ja heti sit heti tohtorin pakeille, ku hiilet on nautittu.

2. Ota hiiltä riittävästi.
Pari tablettia ei auta, vaan tarvitaan MEGA-kerta-annos. Lapsille 1-2 grammaa painokiloa kohti. Eli esim. 30-kiloinen skidi ottaa n. 30-60 grammaa!

Aikuisilla puhutaan KERTA-annoksesta ja se on 100-150 grammaa.

Liuota hiili nesteeseen: Lapsille taitaa mennä parhaiten alas jugurtit, paksut kiisselit ja mehut.

Oksentamista ei kannata jäädä yrittämään. Tästä käytännöstä on luovuttu myös sairaaloissa.

3. Syövyttävää happoa tai emästä (esim. konetiski- tai viemärin avausaine) syöneen ensihoito:
Annetaan pienissä osissa vettä, joka laimentaa liuosta. Ja taas heti lääkäriin.

Mm. täältä löytyy ensiapuohjeet kaikentyyppisiin myrkytystapaturmiin:

– myrkyn nieleminen

– myrkky iholla

– myrkky silmässä

– hengitetty myrkyllinen aine

Jos tapaus on epäselvä tai kaipaat lisäneuvoja, soita 24/7 auki olevaan Myrkytystietokeskukseen. Numero: 09-471 977.

%d bloggaajaa tykkää tästä: