Oikeus puhuu


Nyt on ollut vähän päivitystaukoa. Hajoan töihini, antsukuuri on edelleen päällä ja sekoilut läskimaakarin ja muhun tippurin tartuttaneen muijan kanssa on edelleen päällä. Mennäänpäs läpi viimeisimmät käänteet.

Olen puhunut molemmista tapauksista yhden lakimieskaverini kanssa. Hänen mielestään mun pitäisi välttää käräjöintiä viimeiseen asti. Taloustilanne on nyt niin nihkeä, että bisnekset voivat entisestään kärsiä, jos jutut menevät julkiseen oikeuskäsittelyyn ja niistä tulee iso haloo. Kaverini edustaa mua, ja pitkin hampain lähden sovittelemaan juttuja molempien eukkojen kanssa. Yritän pitää mielessäni sen, että vaikka tästä nyt koituisi taloudellisia kustannuksia, ehkä tämä pitkällä tähtäimellä kannattaa. Ja mulla ei oikeasti ole nyt aikaa mihinkään pitkään vääntöön, yksi superproggis kolkuttelee oven takana ja sitoo mut loppu vuodeksi, eikä mulla ole varaa munata sitä keissiä.

Soitin tänään läskin asianajajalle. On muuten ihan yhtä ärsyttävä eukko kuin läskikin.  Alkoi pitämään mulle jotain moraalisaarnaa ja kuulin ihan selvästi miten se nassutti jotain pullaa samalla, taitaa olla yhtä itseään täynnä oleva pullamuumi kuin asiakkaansakin. Joka tapauksessa, tarjosin sovittelusummaa, mutta musta tuntuu, että lyllerö yrittää lypsää multa lisää. Kaverini kahlaa nyt läpi vastaavia tapauksia ja selvittelee, miten korkeaksi summa voi kasvaa.

Tippuritytön kohdalla tilanne on mun osaltani herkullinen. Tytön mutsi oli mennyt ihan paskaksi luettuaan tän uutisen. Mä olen siis henkisesti niskan päällä, koska naikkosen armas tytär on tehnyt mulle jotain sellaista, mistä voi napsahtaa jopa vankilaa. Keksin tässä yhden idean, en vielä kerro siitä, koska ensin puhun asianajajani kanssa, mutta jos saan ehdotukseni läpi niin saan kyllä makean voiton.

Vituttaa kun BB:n kahtiajako loppui. Taasko siitä tulee vain sitä viinan kanssa rälläämistä. Saisivat ne vitun Sami, Toni ja Aso jo tippua. Kolmikko helvetin tyhmiä, tyylittömiä ja äärimmäisen juntteja jätkiä. Niistä tulee mieleen jotkut sammakonpoikaset, henkisesti ja ulkoisesti limaisia ja hinteliä.

Tietoja yontte
Mies kaupungin kattojen yltä. Intresseissä vastakkaisen sukupuolen muotovaliot, viinit, gourmet, arjen ja juhlan luksus, vaatteet, henkinen ja fyysinen tasapaino. Täydellisyydessä ei ole mitään pahaa -siksi vaadin sitä sekä itseltäni että muilta.

12 Responses to Oikeus puhuu

  1. mntt says:

    Hienoo, että oikeus puuttuu peliin! o/ En voi uskoa tollasia muikkeleita, jotka ihme kitinöillään ja omalla likaisella pelillään uhkailee muita. Kaikki peukut ja jarpaat on pystyssä. Täysin Yontte sun puolella!

  2. yontte says:

    Kiitos tuesta! Tää kaikki on repinyt mut fyysisesti ja henkisesti riekaleiks kun kelaan kaiket yöt, että mitä jos tippuri kuitenkin on aiheuttanut jotain vakavempaa enkä voi tajuta miten joku on noin hullu.

  3. P-man says:

    Joo, en tajuu mäkään! Mut Y, et sä 2000-luvul onnex kuole tippuriin. Ja varmaan siittiötkin toimii. Ootko kysyny lekulta, auttaisko joku sperman pakastus tilannetta vai onks kaikki jo tuhottu, JOS on? Äh, en mä tiedä noista. Koitahan kestää! Cu ku lopetat tstolla asumisen. Ps. Lähdetäänkö ex-tempore ulkomaille viikonlopuks? Tai risteilylle? Perinteinen suomikeski-ikä-meno? Matkapojilta busakuljetus (just tuli mainos;) mummojen kans, viinakärryt mukaan, Isabellan päätybaariin ensin, sit lihatiskille. Jotain actiöniä!

    • yontte says:

      Vittu joo! Oikeesti! Mä niin kaipaan jotain muuta ajateltavaa nyt!

      • P-man says:

        Katotaan huomenna lentoja! Tai sit oikeesti laivalle. Täytyis trogaa joka tapauksessa lisää viinaksia loppuvuoden bilekarkeloita varten. Oisko Robinin pleissi vapaana? Vai tuleeko liian kovii flashbäkkei Y? 😉

  4. P-man says:

    Erpa? Mitä suunnitelmia? Ei mitn, kuitenkaan! XD Ai ni, oottakaas ku kuulette mun duunikuulumiset! Oon vaihteeks työtön. Pitkä ja masentava stoory… Nyt on aikaa kaffijella golfmuijan kans. Tai alkaa Jonten sihteeriks! 😉

    • E-rich says:

      Joo, lähetään vaan!! Mul tietenkää mitää oikeita suunnitelmii oo! Tai mitä jos otettais suoraan laiva rostockkiin ja käytäis tsekkaan onko saksas viel jotain oktoberfestien jämiä? Tai no ainahan sieltä kaljaa saa, oli festijämiä tai ei. 😀

      • P-man says:

        erpa, ei paha idea! Mul ois frendit duunis/vaihdos bremenis, hampuris ja berliinis. Et noiki vois ottaa vaihtoehdoiks, jos saksaan päädytään. Ois ainaki ilmaset majoitukset.

        Ja btw: teitä kiinnostavana nyanssina, yks noista on Lutfhansan lentoemojen opiskelijakommuuni. Taitaa olla tytöillä vähän koulutus jäissä laman takii, ja liikaa aikaa huolehtia poikain vierainvaraisuudesta. 😉 😉 Ja ainaki saamani todistusaineiston mukaan nuo neitokaiset ei oo nauttinut yhtään liikaa weisbieriä, YONTTE! 😉

      • yontte says:

        Oijoijoi, lentoemojen kommuuni, vittu kun mulla on tää lerssitauti ja kuuri päällä vielä. Mutta se kuulostaisi ihan mahtavalta!

      • P-man says:

        Yontte, No ei ne estä hauskanpitoo hyvässä seurassa! 😉 Hauskanpito voi siis käsittää muutakin ku sitä itseään, jossei viel tiennyt…

  5. P-man says:

    meilasin Julialle. Oisko aika mennä muistitesteihin? Se kommuuni olikin Frankfurtissa, mutta paskaako väliä! Raikulla lontoon kautta tai sit ensin bremen, hampuri ja sieltä fiksusti frankfurttiin. Tosin ei taida meillä aika riittää jälkimmäiseen… 😦

    Ja hei, mimmeillä on kurssi loppu ja ne oottaa harjoittelupätkäänsä + töiden alkua. Julia ainaki ehtis rällästään meidän kans, ku saa itte suunniteltuu baarihommansa, joit veivaa täl hetkellä. Otetaan siis iltasella travel check ja funataan asiaa. 😉

    Hei, meikä ei oo käynyt Franessa. Onks joku lukijoista? Mitä siel on? Siis muuta ku kivannäkösii emoja pilvin pimein…

  6. Päivitysilmoitus: Flunssainen farmari « Ristipissarit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: