Karanteeniin!


Jumalauta! Nyt se saatanan sikatauti on levinnyt sitten tähänkin taloon! Olin aamulla lähtemässä duuniin kun satuin vilkaisemaan tuulikaapin ilmoitustaulua ja siihen oli joku laittanut lapun, jossa pahoiteltiin, että koko perhe on sikainfluenssassa ja heiltä saattaa kuulua kovaäänistä yskimistä keskellä yötä ja lapsetkin itkevät kun koko poppoo on taudissa. Ja päättivät sit tulla paskaisilla käsillään laittamaan asiasta jonkun vitun tiedotteen rappuun että oikein bakteerit leviää!
Juoksin heti takas himaan ja hinkkasin kädet kainaloihin asti saippualla ja desillä. Tästä asunnosta ei poistu nyt kukaan. Mä oloen saanut tarpeekseni näistä paskaa ja basilleja levittelevistä ääliöistä. Mulla ei ole varaa sairastua ja nyt ei kyllä ole P-manillakaan, on sen verran hommaa. Palaverit hoidetaan puhelimessa, skypessä tai mesessä ja suunnittelut sun muut voidaan tehdä täällä.  Mä en lähde täältä ennen kuin kaikki suomalaiset tai edes yrittäjät saavat rokotteen.

Yritin laittaa oven eteen jonkun lukkokyhäelmän, mut jätkät raivostu ihan vitusti ja me vedettiin pieni matsi painimolskilla ja Erppa yritti karata siinä välissä mutta purin sitä nilkkaan ja tein selväks, että jos se lähtee tästä asunnosta ulos ei oo takas vinkumista. Nyt ne mököttää olkkarissa eikä suostu puhuun mulle. Mutta kiittävät sitten kun koko Manse on sairaana ja me oltiin järkeviä!

Yritän hahmottaa jotenkin miten toimia. Kaapissa on paljon ruokaa, sillä ja kuiva-aineilla pärjää pitkälle. Mutta jossain vaiheessa tarvitaan ulkopuolinen ruuan ym.s tarvikkeiden kuljettaja. ongelmia:

a.) Kuka on tarpeeksi puhdas tuomaan ruuat?

b.) Ruokia ei voi tuoda kaupasta, koska niitä on kaikki paskaperseet lähmineet, siis mistä saisi? Jostain luomutullalta, jossa mahdollisimman harva on käsitellyt tuotteita.

Pitää miettiä näitä nyt. Ja sen sanon että jos noista jompi kumpi yrittää lähteä tai tuoda tänne sisälle jonkun sikapaskapeikon niin vuokrasoppari on ikuisesti irtisanottu!

Advertisements

Tietoja yontte
Mies kaupungin kattojen yltä. Intresseissä vastakkaisen sukupuolen muotovaliot, viinit, gourmet, arjen ja juhlan luksus, vaatteet, henkinen ja fyysinen tasapaino. Täydellisyydessä ei ole mitään pahaa -siksi vaadin sitä sekä itseltäni että muilta.

18 Responses to Karanteeniin!

  1. terveydeksi says:

    No hoh hoh, kyllä mulla on lähipiirissä ollu paljon sikanuhaa (ihan lääkärinkin diagnosoimaa), ja itekin tossa olin 1½ vkoa kipeenä… Toihan voi tulla myöskin oireettomana eli ikinä et voi tietää kuka tautia kantaa 🙂

    • P-man says:

      No arvaa vaan, kuinka vitusti täällä on yritetty puhua järkiasioita äijälle… Ei sentään kieltänyt puhelimen tai netin käyttöä, koska ”virukset” vois varmaan levitä linjoja pitkin, ku hengittää tai näpyttelee… 😉

  2. emsu says:

    Hohohohoo Dx voe voe…

    Ite sain rokotteen maanantaina, tiistai-illan oli pieni kuume, joka lähti nukkuessa. Käsi _edelleen_ kipeä.

    Joudumme olee pitkää peloissamme buuu..kuulema keväällä vai millonkohan se oli saattaa tulla toinen aalto. et niinku sitte sama homma uuudestaa vai.. onks iha pakko? EI!

  3. ally says:

    siis ethän sä voi tosissasi pakottaa ihmisiä karanteeniin, hullu!

    • P-man says:

      Tervetuloa Ally Ristipissareihin! Ja sanos muuta, aika erikoista käytöstä. Ja pahinta on, että Y on tälläKIN kertaa ihan tosissaan… Huokaus…

  4. E-rich says:

    Mä en tiiä mitä tähän sanoisin… mua ei vittu huvita yhtään. Mul on maanantaina työhaastattelu!!! Sinne oon kyl menos sano toi Mr. Sika mitä tahansa ja vakaa aikomus kyl tulla tänne takaskin sen jälkeen. Mä maksan tästä vittu vuokraa!

    • E-rich says:

      Jontte oli sit kiikuttanu Mitsun aamulla salaa mun vielä nukkuessa naapuriin Ståhlbergille hoitoon ja huijannu, et me lähetään matkalle. Vitut, tääl me lusitaan!

    • P-man says:

      Ai sul on OIKEESTI haastis? Aattelin, et se on vaan keino päästä ulos ja takas… 😉 Et sää voi tota peruakaan. Mieti ny, sorry mä en tuu haastikseen, ku on sikiskaranteenissa vuokraisäntäni takia… Ei tsiisus.

  5. Reeno says:

    Aahaha.. Great man, just great.. 😀

    Sehän on yks hemmetin FLUNSSA. Vedät parasetamolia + Carmolis-tippoja pahimpaan hätään ja sit käyt poteen sydänlihaksen tulehduksen sairaalassa kun pahin kiire hellittää töissä. Eiks je?

    Kannattais vaan penskasta asti syyä kissankusemaa hiekkaa ja nuolla ovenkahvoja, kehittyy resistenssiä sen verran ettei tarvi pelätä yhtä räkätautia 😉

    • P-man says:

      Kiitos Reeno! Sä selkeesti ymmärrät, ettei toi Y:n pelko oo enää normaalia. Mä aloin plarata psykologeja netistä, josko saisin äijän sellaiselle puhumaan… Tippurijuttu vissiin laukas tämmösen sairaalloiden hysterian… En mä keksi muuta syytä… 😦

  6. mntt says:

    Yontte, sun tempauksista saa parhaimmat naurut ikinä! (;

    • P-man says:

      Mntt, Naurakaa vaan! Ei paljon naurattais, jos asuisitte ite Testoksessa…

      Arvaas, mitä oli keittiön pöydällä oikke nimilapuin varustettuna? Vittu, hengityssuojaimet. Eiköhä seuraavaks tuu sit joko astronauttien steriilipuku, desinfiointiallas kengille ja kylmä suihku joka neljäs tunti, niin kuin vankilassa…

      • E-rich says:

        Ei vittu mä luulin et tää oli vaan läppä, kunnes äsken kävin keittiössä todentamassa tilanteen ja noutamassa oman kärsäni. Jesus.

      • mntt says:

        Auts, se siis ei tosiaan oo läppä..

  7. Reeno says:

    Öö, siis onks se Jontte nyt kirjottanu ton juttunsa ihan tosissaan?

    Voi käkätin, mä luulin että se on läppää!!

    Jos olisin te pojat ni pistäisin sen jesarilla kii molskiin ja yskisin päälle. Ihan sopivaa terapiaa, suosittelen ainaki yrittämään 😀

    • P-man says:

      Reeno, mä TOIVOIN ton olevan läppä, mut täällä me ollaan kökitty koko saatanan päivä. Käyty aika tiukkoja keskusteluita tästä koko asumisesta ja sen pelisäännöistä… Okei, meit on kaks vastaan 1 mut toisaalta meitä on myös hyvin helposti kaks koditonta. Toi on niin paniikissa, etten yhtään ihmettelis, vaiks nakkais meidän kamat mäkeen, ku nukutaan. Ja arvaas, kuinka paljon suuttui mulle, ku ehdotin psykologia… Todettiin Erpan kaa, et paree antaa ny tilanteen rauhoittua ja ollaan taas töllätty tykkii molskilla. Yontte pyörii olkkarissa ympärää ja soittelee lääkäri/hoitsufrendejään läpi ja yrittää saada meille piikit ”jonon ohi”… Ei ois uskonut, et tää menee tähän…

  8. P-man says:

    Ei oo läppä erik, tuuhan hei piipahtaa mun huoneessa NYT? Niinku ehkä luit, mä lähden Huhtiin evakkoon ja jos haluut tulla mukaan, voit kyl tulla. Mut voit sit lähtee perässäkin, niinku puhuttiin…

    Mä saan kyydin 21 kieppeillä eli about 10 minsan sisään. Aattelin lähtee nyt, ku Y lilluu ammeessa desininfiointiaineissa… 😉 😉 Siinähän ihmettelee sit, miks on ni hiljaista…

  9. Ada says:

    Voi hitsi. Hitsin vitsi. Ei naurattais jos sattuisi omalle kohdalle, mutta sikalenssun sairastaneena ja siitä lähinnä ikävillä lihaskivuilla ja päänsäryllä plus kahden päivän kovalla kuumeella selvinneelle tää oli oikeasti aika hulvaton postaus.

    Kannattaa kokeilla lähellä olevia toimivia luomutiloja. Pienillä sellaisilla tavaroita ei ole yleensä käsitellyt kuin tilan omistaja itse tai mahdollisesti muutama sukulainen. Riippuen tilauksen määrästä, saatetaan toimittaa kotiinkin.

    http://www.luomulaituri.net/luomutilat.htm

    Siinä linkki. Koittakaa pärjätä 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: