Kate Mossista Ritari Ässä -permikseen

Jaahas, meikä oli yrittäny lähettää tän postauksen yöllä pienissä sievissä, mut ei näkyny eikä kuulunu blogissa. Eli ehkä en osannutkaan laittaa sähköpostipostaustoimintoa päälle. 😉 No, ettei ny jää tunnustamatta, ni tässä tulee totuuksia susirajalta.
__

Eikö jo riitä, että tyttö on pilannut omansa ja ties kuinka monen firman maineen huumehörhöilyllään? Nyt Kate Moss julistaa vakavalla naamalla, kuinka ”mikään ei maistu niin hyvältä kuin houkkuus tuntuu”. En kyl yhtää ihmettele, et jopa ala-asteikäisillä muiduilla on jotain saatanan syömisongelmii. Muistaahan sitä omastaki lapsuudesta, kuinka paljon julkkisten mielipiteet vaikutti pienen ihmisen mieleen. Vaikkei tätä tietenkään myönnetä ikinä, ni mä kasvatin pitkän fledan ja mutsi laittoi kotipermiksen vain ja ainoastaan siks, et halusin näyttää Ritari Ässältä!

BTW: Tiesittekö, että Hasselhoffin tuottamisen myötä Baywatchista tuli hitti, jota esitettiin 140 maassa? Sarjahan oltiin jo ajamas alas ekan tuotantokauden jälkeen 89, mut David osti siihen oikeudet NBC:ltä ja väänsi siitä jättimenestyksen 1991 >. Niin joo, ja ennen Beikkareita ja Ritari Ässää David näytteli vuosikausia Tunteita ja Tuoksuja -saippiksessa Snapper Fosteria. Tsiisus, mikä nimi. 😉 Nykyään jäbä tuottaa Amerika’s got talentia… Muita _merkittäviä_ rooleja mainitakseni Ässä näytteli mm. Paavo Pesusienessä itseään. Legendaarista, sanois Kummelit Kultakuumeessaan. David on myös kova musamies. Osa saattaa muistaa tän Berliinin muurin murtumista ennakoineen ”tunnari”biisin:

http://m.youtube.com/watch?desktop_uri=%2Fwatch%3Fv%3D2ot_katYYiU&v=2ot_katYYiU

9482041

hasselhoff

Madness continues

Noniin, tääl hengaan edelleen karanteenissa, edelleen joten kuten hengissä ja edelleen semisti järjissäni. Jontte ei oo vielä leppyny yhtään, on ollu ehkä jopa eilistä hysteerisempi, jos se ny on mahollista. Se hinkkaa käsidesillä itteensä ehkä noin 5 min välein. Mä oon enimmäkseen pysynyt molskin turvissa, reenannu erilaisia katoja ja koittanu pitää ajatuksen kunnon kohottamises – siel oon huhkinut siis sekä aseiden kanssa et ilman. Jontte on ymmärtäny pysyy pois molskilta… Testokses haisee ny kyl vähä hiki, täytyy myöntää – Jonten tuskahiki ja meikän reenihiki, kiitos jesarin peitos olevien ilmanvaihtoventtiilien. .__.

Joopa, mitäs täs muuta höpöttelisin. Ei kauheesti oo raportoitavaa kyl… tääl hengaan vankina omas kodissani, enkä köyhänä opiskelijana paljo muuta voi. Edelleen luotan siihen, et Jontte tajuaa ylireagointinsa viimestään viikonlopun aikana. Syytä olis ja viel enempi olis syytä sopia se typerä fight P-manin kans. Voin kertoo et on suhteellisen perseestä toimii kahden ison äijän välisenä sanansaattajana…

Ainii… mutsille soittelin tos aiemmin päiväl, selitin tilanteen ja mainitsin, et turha oottaa näkevänsä mua hetkeen, jos tää madness ei tästä kohta hellitä. Pyysin sitä hakeen Mitsun Ståhlbergiltä itelleen ja hakihan se lopulta. 🙂 Voitteko kuvitella, et ei menny äiteelle läpi ihan nopsa ”oon vankina kotonani, voitko hakee Mitsun meidän naapurista?” -rekry. Varmaan vartin selostin ja keskustelun luuppaus oli suurin piirtein tämmönen:

Ä: OOT MITÄ???!!!

E: Nii.

Ä: Siis mitä ihmettä?

E: Joo, Jontte vähän ylireagoi tohon sikainfluenssaan, P-man karkas…

Ä: Et ole tosissasi!! Kuka nyt noin paljon yhtä flunssaa pelkää?

E: Jontte.

Ä: Nyt pakkaat kyllä kamasi poika ja lähdet pois tuollaisen ihmisen käskytyksen alta. Ei nyt omassa kodissaan pidä joutua vankina olemaan!

(Ansu taustalta: HAJOO SINNE!!!!)

E: Eh, ei tää tilanne ny iha nii paha oo miltä kuulostaa (toivottavasti…) ja terkkuja Ansulle… niin voitko äiti nyt hakee Mitsun?

Ä: Hmph. No onko minulla vaihtoehtoja?

E: No joko haet tai oot hakematta..

Ja sit näitä samoja hinkattiin vähän eri variaatioina seuraava vartti. 😀 Enimmäkseen noita neljää ekaa… Ei oikein tuntunu mahtuvan mutsin tajuntaan tää tilanne… eikä se ihme oo, kerta ei mahdu kyl munkaan tajuntaan. Taidan siis vetäytyy takas molskin turviin.

Että morjesta pöytään vaa…

Vielä enemmän haikeutta Huhdissa

Äääääääh, en mä pysty oleen Huhdissa enää sekuntiakaa. Vietin melki 3 vuotta täs talossa, ja tää oli mun ensimmäinen ja ainoo pysyvä koti Mansessa ever. Aikaisemmin asuin opiskelijasoluissa ja jossain vaiheessa vähän aikaa kivas keskustayksiössäki, mut ei ne tuntunut ikinä himalta. Ne oli vaa paikkoja, jossa lösötti mun kamat. En edes yrittäny tehdä niistä mukavia ajanviettomestoi, koska pyrin oleen pleisseissä mahdollisimman vähä.

Takahuhdista tuli ensimmäine mesta, joka oli ees snadisti mun näköinen ja oloinen. Vaikka Seija omisti paperilla tän talon, maksettiin kuitenki tasavertaisina lainaa pois. Rempattiin ja sisustettiinki tätä yhdessä. Oon erittäin ylpee tosta yläkerrasta edellee, meikä hoiti sisärempat yksin, tai siis faijan kans! En ole tod. mikään kirvesmies, enkä maalarikaan, mut pitäähän sitä ny perusjutut hallita.

Tää isännän tuoli on saatanasta. Syytän tätä tästä haikailusta ja porusta. Täl samaisel tuolil mä oon pötköttäny niin monta iltaa ja aamuu, ettei hyvä tosi. Kädes on tavallisest ollut kaffekuppi tai bisukka, mut ny löytyy vitun viis litraa rahkaa. Tuli aiva saatanan hyvää! Pieni akdisentti sattui tehiksen kans, ku ei pystyny muistaan, et siinä on kansi rikki ja sit pitäis painaa kädellä, et pysyy kii. En sit painanut ja litkut lens komeella kaaressa seinille… Ei muuta ku wiledat ja wimit esille alakaapista. Onneks on tuttu talo…

Kaappeja kollatessa löysin mun Seijalle ostamat sydämenmalliset karhunkielet, tuliaiset! Jotenki hellyyttävää, et mimmi on säästellyt niitä kaikki nää vuodet. Olivat viel samassa paketissa, jossa ne toinkin ja päällä pieni kortti, jossa luki mun hontelolla tikkukäsialalla ”ainoolle naiselle, jota oon rakastanu ikinä iha aikuisten oikeesti”.

Ei saatana. Mä lähden ny kaupoille. Ei pysty oleen täällä. Kaikki muistuttaa seijasta ja meitin helmihetkistä. Täällä tuoksuuki iha Seijalle. Sellainen kevyt hedelmäinen kukkaketomainen tuoksu. Tiedän tasantarkkaan, minkä mallinen se puteli on ja millaisina päivinä Seija käytti sitä. Nyyh… 😦 Näen silmissäni, kuin S nojaa vessan lavuaariin pienillä mut lihaksikkailla haboilla ja yrittää saada piilareita silmiin onnistumatta siinä. Sit kuuluu jotain muminaa siit, että mä en ole saanut vaihdettuu lamppua vuoteen meitin välimerihenkiseen peilikaappiin. Seuraavas hetkessä mä annan Seijan somiin kätösiin, ivallinen virne kasvoillani, taskulampun ja käsken käyttää sitä. Samassa eukko nakkaa esineen lattialle, tuittupää kun on, ja mä nostan sen ja alan korjata sitä, ehkä kymmenettä kertaa! 😉

Oih ja voi. Niin paljon ihania ja kaihertavia hetkiä koettu täällä, et melkein meinaa tippa ryysiä linssiin. Ei passaa alkaa vetistellä ny. Kaupoille mars. Illal ois sit kriisipaltsu Yonten kanssa.

Moroooo.

Lypsykone laatikossa

Niin joo, yöpöydän laatikossa oli sopimus ”lapsen siittämisestä”. Tärisevin käsin sitä luin, ku aloin jo miettiä, et onks ämmä saanu mult joskus kännissä nimen siihen paperiin ja ottanut mut, tai siis mun lastit, ku oon nukkunut/sammunut. Ei vissiin sentään…

mut tosiaan siinä oli määritelty kaiks isän velvollisuudet, oikeudet ja vapaudet sekä rooli ja tehtävänkuva lapsen elämässä… Aikamoista. Muija on sit hankkimassa beibii ”yksin” ja haluaa jonku tutun sen siittäjäks. Ei jumalauta. Mä luulin, et Biologinen kello on mielikuvituskonsepti, joka toteutuu vaan töllössä, mut ei se sit vissiin ole… Eli naiset niinku oikeesti tekee tommosta?! Toihan on ihmiskauppaa.

Ja sen verran puolustan itteeni, et en ois tod menny muuten penkomaan sit laatikkoa, mut sielt roikkui semmonen paksu punainen silkkinauha melkein maahan asti, niin koin sen olevan tarkoituksellinen syötti…. Kuka tahansa ois ollu ni utelias, et ois kattonut, mikähän vittu se nauha on. Eiks oiski…? Joo, löytyi sielt muutaki kivaa, mut en kokenu niiden olevan mua varten… 😉 😉

Tsiisus, ny sitä rahkaa….

Haikeutta Huhdissa

Istuskelen täs isännän nojatuolissa ja ryypiskelen. Seija varmaan tykkää, ku sen baarikaapissa on jäljellä enää valo. Eikä edes Ville. Takka on tulilla, sauna edelleen lämmin ja naapureiden hurtta haukkuu tasaisin väliajoin. En muistanutkaan kuin kiva talo tää on! Olkoot vaikka millaisen raiskatun pellon laidalla, mut mukava ja kodikas! Aivan kute aattelinkin, löysin kalsareita ja sukkiani vaatekomerosta. Ja pari kauluspaitaa ja verksut. Täytyy myöntää, että ensimmäistä kertaa eron jälkeen mul on pikkasen haikea fiilis. Kieltämättä kävi mielessä, et tehtiinköhän me hirvee virhe, ku erottiin, mutta turha miettiä sitä enää. Done! Mut tätä haikeutta ei ainakaan vähennä löytöni Seijan yöpöydän laatikosta. Epäilen, ett mimmi on jättänyt sen tarkoituksella mun silmille. Siit lisää myöhemmin!

Öitä Testokseen Eerikille! Öitä muillekin. Moro.