Vielä enemmän haikeutta Huhdissa


Äääääääh, en mä pysty oleen Huhdissa enää sekuntiakaa. Vietin melki 3 vuotta täs talossa, ja tää oli mun ensimmäinen ja ainoo pysyvä koti Mansessa ever. Aikaisemmin asuin opiskelijasoluissa ja jossain vaiheessa vähän aikaa kivas keskustayksiössäki, mut ei ne tuntunut ikinä himalta. Ne oli vaa paikkoja, jossa lösötti mun kamat. En edes yrittäny tehdä niistä mukavia ajanviettomestoi, koska pyrin oleen pleisseissä mahdollisimman vähä.

Takahuhdista tuli ensimmäine mesta, joka oli ees snadisti mun näköinen ja oloinen. Vaikka Seija omisti paperilla tän talon, maksettiin kuitenki tasavertaisina lainaa pois. Rempattiin ja sisustettiinki tätä yhdessä. Oon erittäin ylpee tosta yläkerrasta edellee, meikä hoiti sisärempat yksin, tai siis faijan kans! En ole tod. mikään kirvesmies, enkä maalarikaan, mut pitäähän sitä ny perusjutut hallita.

Tää isännän tuoli on saatanasta. Syytän tätä tästä haikailusta ja porusta. Täl samaisel tuolil mä oon pötköttäny niin monta iltaa ja aamuu, ettei hyvä tosi. Kädes on tavallisest ollut kaffekuppi tai bisukka, mut ny löytyy vitun viis litraa rahkaa. Tuli aiva saatanan hyvää! Pieni akdisentti sattui tehiksen kans, ku ei pystyny muistaan, et siinä on kansi rikki ja sit pitäis painaa kädellä, et pysyy kii. En sit painanut ja litkut lens komeella kaaressa seinille… Ei muuta ku wiledat ja wimit esille alakaapista. Onneks on tuttu talo…

Kaappeja kollatessa löysin mun Seijalle ostamat sydämenmalliset karhunkielet, tuliaiset! Jotenki hellyyttävää, et mimmi on säästellyt niitä kaikki nää vuodet. Olivat viel samassa paketissa, jossa ne toinkin ja päällä pieni kortti, jossa luki mun hontelolla tikkukäsialalla ”ainoolle naiselle, jota oon rakastanu ikinä iha aikuisten oikeesti”.

Ei saatana. Mä lähden ny kaupoille. Ei pysty oleen täällä. Kaikki muistuttaa seijasta ja meitin helmihetkistä. Täällä tuoksuuki iha Seijalle. Sellainen kevyt hedelmäinen kukkaketomainen tuoksu. Tiedän tasantarkkaan, minkä mallinen se puteli on ja millaisina päivinä Seija käytti sitä. Nyyh… 😦 Näen silmissäni, kuin S nojaa vessan lavuaariin pienillä mut lihaksikkailla haboilla ja yrittää saada piilareita silmiin onnistumatta siinä. Sit kuuluu jotain muminaa siit, että mä en ole saanut vaihdettuu lamppua vuoteen meitin välimerihenkiseen peilikaappiin. Seuraavas hetkessä mä annan Seijan somiin kätösiin, ivallinen virne kasvoillani, taskulampun ja käsken käyttää sitä. Samassa eukko nakkaa esineen lattialle, tuittupää kun on, ja mä nostan sen ja alan korjata sitä, ehkä kymmenettä kertaa! 😉

Oih ja voi. Niin paljon ihania ja kaihertavia hetkiä koettu täällä, et melkein meinaa tippa ryysiä linssiin. Ei passaa alkaa vetistellä ny. Kaupoille mars. Illal ois sit kriisipaltsu Yonten kanssa.

Moroooo.

Tietoja P-man
Tosimies, joka kumartaa punaiselle lihalle, tehokkaille moottoripyörille ja itsevarmoille naisille, jotka ei yritä hyväkskäyttää mua. Jyrkkä ei puuterialushousuille, kalaruuille sekä isäehdokkaita etsiville kullikotkille. Btw: itsekin isä vm. 11.

10 Responses to Vielä enemmän haikeutta Huhdissa

  1. Riina says:

    Toivon et sovitte. ❤

    Mä oon näin naisena sitä mieltä, että miksei yksinkin voi mukua vääntää ja mistä tiedät, ettei Seijalla ois jotain elämänkumppania? 😉 Jos se on vaikka lepakko…

    • E-rich says:

      Muahahahah… tää repeeminen siis tolle lepakko-kommalle. Sehän sattuiskin, kuten ehkä oot Riina blogin alkutaipaleen entryistä bongannut lukuisat tilitykseni rakkaasta exästäni Seijan_pikkusisko_Kaarinasta, joka lopulta sitten päätyi kivasti meidän kihlojen päätteeks sämpylän pariin. Historia kyl voi toistaa itteensä. Vähän ehkä huvittais..

      • P-man says:

        Riina, Kiitos skenaariosta! No vittu joo… Se oiski hienoo… En tiedä, ainaki se petti mua miehen kans, mut mitäs se todistaa täs maailmas? Onx Karzu pitäny yhteyksii, Erik? Vai vieks sämpyläriennot kaiken ajan? 😉 Tuu Stockalle ny??!?

  2. Riina says:

    Näköjään jää taas kirjaimia pois… Kun käyttää mäkkiä, niin ei tuu niin äkkiä tms. 😀 SIIS mukua= _MUKSUA_!!! Tai sitten koitan vaan selitellä kirjotushärööni X)

    Jonkun tutkimuksen mukaan kuulemma, joka toinen ihminen on bi-seksuaali, vaikkei ne itse sitä myönnäkkään…

    En oo tainnu Kaarinasta vielä lukeekaan. On kyllä jännät koukerot. :D.

    Musta pettäminen on vaan helppo tapa purkaa patoutumia, vaikkei se toisen miehen kanssa olo oiskaan merkityksellistä on se hyvä tekosyy paeta tilannetta. Tosin helpoin tapa ei oo aina paras :/

    • E-rich says:

      Sitä kautta P-manin kans aikanaan tutustuttiinkin, kun seukattiin näiden kyseisten siskosten kans.. jännät koukerot joo, välillä vähän liiankin. 😀

      Ja mitä pettämiseen tulee, niin ikävän monet sitä harrastaa. Kyllähän siihen varmasti voi olla syy jos toinenkin, mutta se onko mikään syy lopulta oikeutettu, onki ihan toinen juttu. Mä voin hyväl omallatunnolla sanoo, etten oo ikinä pettäny, mut mua on kyl petetty. :/

      Kai monet sit koittaa täyttää jotain tyhjyyden tunnetta sillä, mut en mä ihan ymmärrä pointtia… mut ehkä oonki viel nii pikkunen ja opin sit isona. 🙂

      • P-man says:

        Erpa,
        Pidä toi linja! Lupaan sulle, että petytyks tuleminen kauheinta mitä ihmissuhteissa voi olla. Tuli ni saatanan hyväkskäytetty olo. Ja sit ku toinen yrittää viel pettämisen jlk saada sut takas ja tehä kaikkensa > ei kiva…

        Mun mielest mikään syy ei ole oikeutettu. Jos ei oo munaa lopettaa entist suhdetta, ni aika säälittävää… Pettäminen on helppo tie kokeilla, milt joku toinen ihminen tuntuu. Ja jossei tunnu hyvältä, voi jatkaa vanhaa suhdetta entiseen malliin, mikäli ei jää kiinni… 😦 Mut jos tuntuuki helvetin hyvältä, tai luulee, et tuntuu, ni sit onkin jo täydellinen tekosyy jättää vanha suhde ja viuhtoa kohti parempaa. Samat ongelmat ne kyl yleensä seuraa suhteesta toiseen, jollei siinä välissä katto peiliin. Niinku Yontte kattoi tänään…

  3. Riina says:

    Siis ei sillä, että itse olisin pettänyt.. Vaan kun oon vierestä seurannu, et joku on pettäny,niin yleensä se vaan on ollu jotain syvemmällä olevaakin. Ei siis vaan panemisen ilosta kukaan varmaan petä?!?

    Hienoo, että Yontte hiero sovintoa… Öitä ja kohti uusia seikkailuja! 🙂

    • P-man says:

      Riina,
      harvoin pelkkää seksiä joo tulee ulkopuolelta haettua, luulisin. Eiköhän oma suhde ole jo ojassa, ku vieraisiin täytyy lähteä. Ei mua ainakaan kiinnosta ees muut, jos oon happy ja tyytyväinen omaan parisuhteeseen.

      Ja jep, oli hyvä paltsu Y:n kans, mut kattoo ny huomen, mil mielel se on… Sain snadist taottuu sille järkee päähän, mut sit tein virheen, ku aloin vittuilla siitä Norjassa ilmenneestä muuntuneesta virusmuodosta… Jätkä suuttui uudestaan… Nooh, mä pysyn Huhdissa! Tääl o hyvä olla, ku pääs tuulettaa Seija-hajuja/haluja kapessa aiemmin. 😉 😉

  4. Taika says:

    Luin teidän koko blogin ja mun täytyy sanoa että suhtaudut tohon pettämishommaan tosi hienosti. Ainoa haittapuoli on mun nähdäkseni se, että sulta tulee välillä tällaisia haikeiluviestejä. Onhan se hyvä että ilmeisesti ihan symppiskaverina et ole haudannut kaikkia muistoja ton pettämisestä aiheutuneen vihan alle mutta haikeilut ei varmaan enää auta. Kirjoittele vaan niitä selviytymisjuttuja.

    Itse sain tietää tänään että oma mies jonka kanssa ei suhteessa ole hetkeen mennyt hyvin miehen ongelmien takia oli toissaviikonloppuna pussaillut intohimoisesti exänsä kanssa. Vaikka ei sänkyyn asti mennyt niin mitäpä tohon sanois? Ei mulla ekaks mielessä ole meidän herkät hetket mutta ehkä ne tulee sitten myöhemmin. Eos.

    • P-man says:

      Moi Taika ja tervetuloa Testoksen humuun… Tai Huhdin sumuun tarkkaan ottaen! Luitko putkeen koko blogin? Wau, jos näin on!!! 🙂 🙂

      Kyllä nää pettämisjutut on kurjia. 😦 Vaikka haikailenkin välillä meidän hyvien aikojen perään, ni en mä sit ehkä Seijaa kaipaa. Oon pohtinut tätä paljon Huhdissa. Kaipaan kaikkea kivaa, ihanaa, kutkuttavaa ja hauskaa, mitä meil oli, mutta en itse naista niinkään… Toki vanha, tuttu ja turvallinen on omalla tavallaan aina sydämessä, mut sit sanon ittelleni, et uusien vastaatvien tai parempien kokemusten jälkeen, vanhat hyvät muistot ei enää hallitse elämää ja pääsen hommasta lopullisesti yli. Toivottavasti…

      Kuulostaa siltä, että mies on pelkuri. Mä niin tiedän ton tunteen, ku omassa suhteessa on asiat päin helvettiä ja sitä luulee, et paluu aiempaan jotenki pelastais koko homman tavalla tai toisella… Ei sil ole väliä, mitä säätää eksän kanssa, eli paneskeleeko vai pussaileeko, koska väärin se on kuitenkin. Ehkä mies haluaa, että jätät sen, koska ei itse kykene pistään suhdetta poikki. Kallistumalla exäänsä hän tarjoaa sulle syyn ja itselleen vapauden jättämishommaan. Usko tai älä, ni meille äijille tuntuu olevan vaikeampaa olla jättäjä kuin tulla jätetyks. Siks me annetaan teille syitä, et vastuu päätöksestä siirtyis pois itteltään, eikä tarttis luokata naista. Anteeksi suoruuteni, mut oon tehny tota itsekin joskus nuorempana ja tyhmempänä… Saatanan säälittävää. 😦

      Oiskos sit saunan paikka? Oon pitänyt koht 3 päivää putkeen kiuasta tulilla… 😉 😉 Maaseutuelämää. Huomenna se tosin loppuu, ku exä palaa ja mun vissiin pitäis kadota täältä johonki.

Jätä kommentti