Uusi näkökulma ahdistussuhteeseeni
22.11.2009 20 kommenttia
Juttelin pitkään ja hartaasti mutsin kanssa puhelimessa ja tunnustin olleeni Huhdissa evakossa meitin vanhal kämpällä. Tiesin, ettei mamma pidä ajatuksesta, koska se ei ole ikinä pitänyt Seijastakaan. Tällä kerta äiteen reaktio oli kaikessa kylmyydessään yllättävä: ”Mitähän helvettiä sä puuhaat rakas poikani? Eikö se nainen loukannut sua jo riittävästi ja nyt annat sen juoksuttaa sua sata nolla?!”
Meikä häkeltyi tykityksestä täysin. Toi oli suora potku kivareille. Eikä mikään pieni nykäys, vaan luja monotus arimpaan mahdolliseen kohtaan. Ei mutsi oo puuttunut sen suuremmin mun naisasioihin sen jälkeen, ku kotoota pois muutin. Toki oon kysellyt neuvoi ja mielipiteitä niin äitiltä ku faijaltaki, mutta tää odottamaton kannanotto tyrmäs täysin.
Mutsi alkoi tiukata, onko Seija muka niiiiiiiin spesiaali, etten kerta kaikkiaan pysty unohtamaan häntä? Ja mikä on todellinen syy, etten voi unohtaa historiaa? Erityisesti jäin miettimään mutsin kysymystä, ansaitseeko Seijaihailua, lämpöä, ymmärrystä ja sympatiaa, vaikka petti mua kylmästi neljän vuoden seurustelun jälkeen. Niin. Järjellä ajateltuna ei tietenkään ansaitse. Lisäksi mutsi muistutti siitä, kuinka Seija syyllisti meikää erosta ja aloittipa vielä systemaattisen mustamaalauksen selän takana.
Mutsi on oikeessa. Tuo toimimaton suhde ei kyllä ansaitse ni suurta arvoa, että antaisin sen pilata koko tulevaisuuden jääden roikkumaan kiiltokuviin ja vääristyneisiin muistoihin. Ehkä mun ois aika suorittaa jonkinnäköistä parisuhdeajattelun tervehdyttämistä. Tai sit kattoa peiliin ja miettiä, mikä helvetti Seijassa OIKEESTI on, etten pääse irti. Onko kenties jotain, mitä en ole antanut hänelle anteeksi? Kannanko kostonhimoa mukana? Haluanko pitää Seijan tarpeeksi lähellä, jotta voin sopivan hetken tullen saada tutun ihmisen lämpöä, seksiä ja rakkautta – helposti ja ilman sen suurempaa morkkista? Mikä ihme siinä on, että pettänyt nainen on edelleen ”mukava” ja kiinni pitämisen arvoinen?
Järjellä sen ymmärtää, että mulkku muija on mulkku ja mieluummin käyttäisi aikaa johonkin uuteen upeaan naiseen ja miellyttävän yhteisen tulevaisuuden luomiseen kun vanhan paskan paikkailuun. Vaikka ruostetta kuinka kiillottais, se ei muutu kullaksi.
En mä halua olla Seijan kynnysmatto tai juoksupoika, mikä musta on tullut. Enhän mä saa Seijalta mitään, vaikka itse annan sille huomiota, turvaa, apua ja joskus läheisyyttäkin. Tai saanhan mä, lisää juoksupojan ja kynnysmaton tehtäviä. 😦
Mutsi on oikeessa, ei rakkauteen kuulu kohtuuton kärsimys ja jatkuva huono olo, mitkä oli arkee mun ja Seijan suhteessa. Jos muija on kyrpä, ei siinä pidä roikkua, etenkään eron jälkeen. Vittu, mä oon säälittävä. Ehkä se on meikä, jonka pitäis mennä psykologille, ei Yonten. Voi kilin kellit sentään. Tästä aiheesta täytyy järjestää jonkinnäköinen Testos-yhteisö. Ehkä Eerikki ja Yontte suorina poikina osaa antaa mulle uutta perspektiiviä tähän. Tosin must tuntuu silt, ettei nekään jaksa enää vatvoa tätä asiaa sekuntiakaan. No, se on varmaa, että häippäsen täält jokatapauksessa ennen ku Seija huomenna palaa himaan!
Lopuks viel muutama blogilinkki, joissa on enemmän ja vähemmän tätä parisuhdekakkaa ja ahdistavia suhteita. Nää on siis mutsin vinkkaamia, eli en sit tiiä, miten uppoaa meitin ikäluokkaan. Kumpaakaan ei kuulemma päivitetä enää, mut täytyy tutustua vanhaan antiin!
Täällä vuosikausien tilitystä siitä, kuinka kaikki suhteessa on päin persettä, mutta mitään ei muka voi tehdä asioille. Hyvää tekstiä äijältä, mut en halua ajautua tähän rooliin koskaan.
http://eisinutella.blogspot.com/
Sit toinen hiukka erilainen näkökulma. Kolmen lapsen äiti kirjoittaa epätoivoisia rakkauskirjeitä varatulle miehelle. Aivan sairasta…
Moroo…
Tietoja P-man
Ristipissarit 
On totta, että rakkauteen ei kuulu kohtuuton kärsimys ja huono olo… Silti aivan liian usein parisuhteet on nimenomaan jossain määrin noita kahta… Oon usein miettiny, että miltä tuntuis oikeesti löytää elämänsä rakkaus: Joku jonka kanssa olis alituiseen hyvä olo ja voittamaton fiilis. Ois helppoa puhua ja luottaa jne jne jne…. – MUTTA… Tuntuisko iloiset hetket enää niin merkityksillisiltä, jos suhteesta puuttuis sellanen meno ja meininki? Voiko esimerkiksi halua & paloa olla riittävästi, jos ei koskaan tuu erimielisyyksiä? Vai onko suhde sillon ihan liian… ’mellow’, if you know what I mean 🙂 (Mikäköhän ois paras sana tohon suomeks?!)
Tosin täällä puhuu taas 21v. sinkkumies… Että ihan oikeesti mun ajatukset tältä alalta on hiukan rajottuneet! 😉
ps. Piimän, kehitin tota JiiToinen -lempinimeä vielä eteenpäin… Lyhyempään suuntaan kun niin kovin laiska olen! 😉
Siis sehän menee silleen, että pettäjät ansaitsee potkun persauksille ja ikuisen välinpitämättömyyden muurin petetyltä. Mutta kyllä sen tietää, että on helppo roikkuu toisessa vaikka järjellään tietäis mikä on oikein (oman mielenterveyden kannalta). No, raportoi miten hommat etenee! Mä voin antaa sulle onnenpotkun (persauksille).. 😀
No mulla meni oma tarina siten, että kun toinen koitti hyvittää tekonsa petturoinnin jälkeen, niin totta kai siinä itse tahtoi vaan uskoa sen toisen muuttuneen.
Mutta ei mitään oo enää sen jälkeen korjattavissa kun on petetty (oli tapa mikä hyvänsä), luottamusta ei voi kaupan hyllyltä mennä ostamaan sen jälkeen.
Oon sitä mieltä, että lopulta jokainen oppii sen jälkeen, kun on tarpeeksi päätä hakattu seinään.
En mäkään olis yrittämällä yrittäny, jossei se aika tosiaan olisi kullannu niitä muistoja, niinku sanotaan..
Tai no äh, en mä tiiä, nykyään tää toinen ihminen on mulle aivan täysin ilmaa, mutta se on kaikkien suurempien kokonaisuuksien summa, se on pitäny rypeä läpi monta kertaa..
Jii II:
Hyvä ja kompakti nimi nyt. 😉 Ja mitä tulee siihen, voiko molemmat saada, ni en usko. Kyl se niin on, että aika muuttaa suhdetta jatkuvasti ja varmaan se alun halupalohimohulluus siinä matkalla saa uusia hillitympiä muotoja. Tai en mä tiedä. Toi on vaan mun kokemus. Ei kai mikään suhde ole täydellinen, eikä tarttekaan, mut siltä THE suhteelta/naiselta itte vaadin ns. perusrakkautta, kunnioitusta ja luottamusta, niin eiköhän sit muu mee omalla painollaan. 🙂
Niiskunaiivi:
Kiitos vaan, toinen potku tälle päivälle. Ensin mutsi veti kivareille ja nyt on hanukkakin kipeä… 😉 Ei mut ihan totta, ei ,petturi ansaitse muuta kun olla ilmaa. Mut kai se on pitkä prosessi, et siihen vaiheeseen sit pääsee.
Mntt:
Palasitteko siis yhteen pidemmän eron jälkeen? Entä erositteko taas sit samast syystä? Vai ymmärsinkö moikein, että pettäminen oli syys eroon…? No joo, luottamusta ei kyllä saa takaisin, ainakaan sellaisena mitä se on ollut, kun sen kerran menettää! Mul on yks naisfrendi, joka tullu petetyks about 5 kertaa ja edelleen se raukka uskoo miehen sanoihin ”muuttumisesta” ja ”uudesta yhteisestä tulevaisuudest”. Mut toisaalta, mies on narsisti, ni se on pelottavan fiksu manipuiloimaan KAIKKIA. Narsistin uhreja kyl käy sääliks. Ei ihmistä voi enempää rikkoakaan, kun mitä monen vuoden narsistisessa suhteessa… Kauheeta katottavaa… 😦
Meiän eka ero johtui narsismista, mutta eron jälkeen tää mies sai mut uskomaan, että kaikki oli mun syytä, kun en yrittäny tarpeeksi.. Puoli vuotta oltiin oltu erillämme kun otin tän miehen takas. Juuri se haikeus niihin ”hyviin” hetkiin vei voiton.
Sama juttu jatkui, narsismi jatkui, mutta astetta rajumpana. Mulla ei saanut olla mitään suhteen ulkopuolisia ihmisiä mun elämässäni ja se nyt oli vaikeeta toteuttaa jo mun työn, harrastusten kuin myös mun laajojen ihmissuhdeverkostojen ja läheisten perhesuhteiden takia..
Sitten tuli miehen uskottomuus..jonka tää tunnevammanen sai senkin kaatumaan mun niskaan.. Siis se olin minä joka koin riittämättömyyttä ja että se pettäminen oli mun syytä.
Ja olin jopa valmis siltikin yrittämään..taas..
Mutta yksinkertaisesti suhde ei vaan ollut enää mahdollista luottamuksen puutteen vuoksi.
Eli melkein mitä vaan mä kestin laittamalla itteni pantiks..mutta toinen nainen oli sitten liikaa. Mutta totta, mies on manipuloija. Mä edelleen kaikesta huolimatta tunnen jonkin asteista syyllisyyttä kaikkeen. Mutta päätin, että mieluummin kannan sitä syyllisyyden tunnetta mukana, kuin paskaa suhdetta, joka vie mun koko muun elämän mukanaan..
No voi morjens. Olipa paska tarina. Mutta Mntt, ansaitset isot propsit, että pääsit äijästä eroon suhteen tasolla. Ku oon vierest seurannu tätä frendin sotkua, niin se ei vissiin ole kovinkaan helppoa erota narsistista. Eka askel lienee kuitenkin ymmärtää, et kumppani on narsisti ja myöntää, et on joutunut ite narsistin uhriks. Mut se on vissiin aika vaikeeta, kun omat silmät on jo peitetty ja mieli kiedottu narsistin pauloihin?
Narsisti on NIIN taitava saamaan muut ihmiset kaikkiin syyllisiksi ja toisaalta osaa tehdä itsensä niin tarpeelliseksi/korvaamattomaks, että toinen vaan pysyy siinä rinnalla. Vaatii todellista rohkeutta ja tahtoa, että pystyy siitä narsistin kutomasta verkosta luoviin ittensä kuiville. Ja tiedätkö, oon -täysin samaa mieltä tost, et mieluummin kantaa syyllisyyttä, koska siitä pääsee taattu eroon sinnikkäällä tunnetyöllä. Sen sijaan narsistin kutomasta arjen verkosta se ei olekaan ni helppoo… On mullaki kokemusta, muttei kovin vakavast suhteesta, eikä se ollu seukkailusuhde, vaan työelämään liittyvä juttu.
Tää aihe mulle siks ni tuttu, et mutsi puuhastelee vapaaehtoisena näitten parisuhde/ihmissuhdeasioitten parissa ja kuulen silt aina kaikkee jännää, ja karseetakin… 😦 No, sä oot selkeesti kuivilla vesillä!
Olin niin kiinni siinä manipuloinnin verkossa, mun läheiset oli jokseenkin myös mukana siinä verkossa ja koko oleminen oli ihan hiton vaikeeta..
Yep, tunnen kyllä jonkinmoista voittajaoloa.
Mutta ei sitä oikein osaa ääneen sanoa. Varsinkaan, kun kaikki läheiset oli
suhdetta vastaan heti, kun ne kaikki epäinhimillisyydet tuli julki..
Mä oon onneks kohtuullisen avoin, niin kerroin hyvin avoimesti mun olotiloista muille meidän suhteen aikana. Onneksi ne läheiset pysyivät, vaikka olivat kaikkia mun päätöksiä vastaan..
Nyt mua lähinnä hävettää, että oon ite uskonu siihen kaikkeen, mitä mun elämä ”muka oli”. Mä en haluis miettiä sitä aikaa ollenkaan, mutta on ihan mielettömän vaikeeta olla miettimättä, kun mun eksä asuu melkein naapurissa..
..Koomisinta kaikessa on se, että me käyttäydytään toisiamme kohtaa kuin ei tunnettaiskaan. 😀 ..ja tääkin oli mun entisen tahto.
Mutta helpointa näin.
No joo. Noin se menee. Lisäks et on munannu omis silmis, on munannut muidenki silmissä. Multaki kysyttiin, et ”mikset uskonu meitä, ku sanottiin, et se nainen tekee sulle vaa huonoo”, ja toi syyllistäminen oli ni perseestä, ku olin jo pettynyt itseeni muutenkin. Ei auttanut eroasiaa yhtään, et ittelleen tärkeet ihmiset alkoi sit viel myöhemmin vittuileen, ”oisit ny jättänyt sen, ku varoteltiin” ja ”mitä mä sanoin” yms.
Enkä usko, että sun tarttee hävetä sen kummimmin tota asiaa. Ihminen on rakastuneena kiedottavissa vaiks mihin verkkoihin ja etenki ku kietoja on sairas, se tapahtuu pelottavan tehokkaasti ja nopeasti. Mut sun onnes varmaan oli toi verkosto. Jossei sulla ois ollut exän tekoja tuomitsevaa tuomaristoa ns. hakkaamas nuijalla päähän, vois aatella, et irtiotto ois tapahtunut hankalammin tai ehkei ollenkaan. Eihän sitä narsistin uhrina pysty huomaan, miten pässiä viedään narussa, ku pässillä on ne saatanan silmälaput… Vaikkei S ollut narsisti, ni -paljon narsistin piirteitä löytyy kyllä… Voidaan kyl olla onnellisia, et hommat on menny näin niinkus ne on menny! 🙂
Ja tiedätkö, mä luulen, et se on tosiaan hyväks, ettette oo missään väleissä exän kanssa. Tosin välil tuntuu, että huono olo tulee jo siitäki, et tietää exän asuvan samas kaupungiss, tai ylipäänsä elävän… Toki tuntuu varmaan petetyltä, loukatulta ja välinpitämättömältä, kun toinen ei ole tunteakseen, mutta siinähän ainakin näet, että päätökses erota ja jättää moinen kakara oli taatusti oikea. Iha mielenkiinnosta, ootko pystyny kuitenki rakentaan onnistuneen parisuhteen ton kaiken jälkeen vai vieläkö työstät asiaa ja koitat päästä yli epäluuloista äijii kohtaan? Mä ainaki totesin, että antaa seukkailun nyt toistaiseks olla, ku en vaan pystynyt siihen. Tiina oli ihana tyttö, mut ei meitsi ollut kääntäny omaa pakkaansa ni läpi, et ois voinut koko sydämel heittäytyy uuteen suhteeseen. Ja hyvä, etten väkisin heittäytynyt. En tajuu, miten oisin selittäny Seijan pelastuksen magneettikalsareilta tai evakot Huhdissa toiselle. En mitenkään. Ei tää ole sellaista touhua, mitä harrastetaan, jos on tosissaan jonku kans. Vai onko? 😉
Jep, nyt jos kattelis Dejavun loppuun ja sit alkoi pistää romppeita kasaan, et lähtis huomenna himaan. Ja varmaan täytyis ostaa tilalle lisää suklaata ja rahkaa, jotka vedin. Ja vähän hakata halkoja readyksi, ettei oo iha mulkku ex, vaiks mieli tekis.
En oo pystyny rakentamaan mitään parisuhteita. Tai no sanoisko, ei oo ollu ajankohtaista kehitelläkään mitään, kun oon haudannu itteni mieluummin töihin ja harrastuksiin.
Ja oon päättänyt keskittyä nyt itseeni, uraan ja omaan hyvinvointiin.
Jos joku mies on tullakseen, niin sitten pitää kyllä tarkkaan harkita tää ajankäyttöproblematiikka uusiksi. Tähän kuvioon ei kukaan mahtuis.
Silloin sen ensimmäisen eron jälkeen tapailin moniakin miehiä, mutta en oikeastaan osannu sitten lähentyä kenenkään niiden kanssa, vaan pidin mun omaa kuorta yllä.
Koin jotenkin, että eksän kanssa oli vielä liikaa selvittämättömiä asioita, suhde ei ollut vielä päättynyt täysin, ja oikeastaan, sittenhän se alkoikin uudestaan..
Kyllä vain, parempi tää kaikki näin on, ettei olla missään väleissä. Muuten olisin taas sen hallinnan alaisena. Nyt kun ei olla väleissä, voin suoraan poistaa puhelimesta kaikki ”Miksi sulla on vielä tähän aikaan valot päällä?” -viestit kun ne tulevat.
Mitä sun ja Seijan suhteen tulee, kannattaa ostaa ne rahkat takasi ja hakata muutama halko, ihan vain kohteliaisuuden vuoksi. (: ..vaikka ite oonkin aina kaiken mahdollisen kostamisen kannalla, ei musta itestäni ole sellaisia toteuttamaan.
Mntt,
Jep. Halkoja hakattu koko talveks ja rahkaa on kaapissa 10 litraa huomenna. Kiitos patistuksesta! Oot oikeessa, ei vääryyksiä pidä kostaa, vaa puljata ittensä ulos kurjasta tilanteesta, jahka homma on klaari.
Tota itsensä hukuttamista töihin ja harrastuksiin on liikkeellä. 😉 Sit näin hiljaisina hetkinä tulee vast pysähdyttyä miettiin ja käsitteleen asiota, joka tekee kyl hyvää. Täytyis yrittää käsitellä juttui aktiivisesti, eikä työntää päätä pensaaseen ja aatella, et kaikki unohtuu ja häviää. Ei se taida mennä ni, vaiks kuin toivois. Niih, ettäs muistat sinäkin tehdä surutyöt loppuun sit perkele. 🙂 Kommista päätellen oot fiksu nainen ja uskon sun varmasti löytävän ukon, joka osaa sua arvostaa. Sit joskus, ku sen aika on. Sen oon itte huomannu, et rakkaudelle ja onnelle tulee vaistomaisesti raijattua tilaa kalenterista. 😉
Jaa niin, et se ex kuitenki yrittää viel sorkkia tollain sun elämääs. No, hyvä ku et reagoi. ja ainahan sitä voi vaihtaa numeron ja pistää salaiseks. Jossei se kaveri kuitenkaa täysin psykopaatti ole, ni tuskinpa närää syntyy, mut hyi saatana. Ajatuski, et Seija näkis mun kämppään, on kuvottavan ahdistava. Ja varmaan plikkana toi on viel enemmän kaameeta. En todellakaan haluis olla sun kengissä, jos vaik joskus tuot jonku äijän kämpilles ja ex sattuu huomaamaan moisen. Voin melkein vannoa, et se yrittää jollain tavalla ”kostaa” moisen ”härskiyden”. Sairaat miehet on katalia… Ni vissiin naisetki… 😦 😦 No täytyy toivoa, et se löytää koht jonku uuden uhrin, vai onks jo löytänytkin, ja keskittyy tuhoamaan sen elämän jatkossa. Surullista mut elämän kiertokulkua…
Tyypit, ny nukutaan välillä, eiks joo. Tää viikko on menny niin vituiks evakon takia ja muutenki, et luomet vaa lörpähtää kiinni. Ehkä saunabisseillä on pientä vaikutusta asiaan… 😉
Kiitos kovasti kauniista kivoista sanoista. Miten voikaan vertaistuki auttaa näin kovin. (:
Oon aina ollut sitä mieltä, että asioilla on tapana selviytyä ja jossei selviydy, olkoot sekaisin.
Hassua että nääkin asiat on tavallaan jo käsitelty silloin kun ne oli jokapäiväistä. Jokapäiväistä se, että toinen näkee, onko mulla valot päällä, telkka päällä, auto pihassa, oonko tupakalla tai onko mahdollisesti vieraita. Kyllä se sen antoi kuuluakin, olin tilivelvollinen kaikesta. Nyt vaan ei enää jaksa miettiä, ei sitä edes enää ajattele.
Siltikin edelleen herättää paljon ajatuksia kun alkaa miettiä. Se tosiaan oli sairas tapaus.
Onneksi se tietää, että sillä ei ole tähän osoitteeseen tulemista, siitä jo ulkopuolisetkin pitää huolta.
Ainoat hetket, jolloin oikeasti sydän jättää yhen lyönnin lyömättä, on ne hetket kun eksä laittaa viestiä tai soittaa. Mutta kuukauteen en oo niitäkään viestejä edes avannu taikka puhelimeen vastannu.
Se on tapa mulle pitää sen syyllistämiset poissa ja oman elämän narut omissa käsissäni.
Ja hyvin on mennyt. Oikeastaan, voisin jopa sanoa olevani henkisesti elämäni vedossa. (: Ihan oikeasti, enpä oo asiaa ajatellu.
Vaikkei mulla olekaan aikaa pysähtyä, niin silti mulla menee kaikki kovin hyvin. En mä vielä kaipaa sitä hetkeä, että pitäisi nää asiat käydä läpitte..
Sitten kun kaipaan, otan varmasti muutaman viikon aivan omaa aikaa.
Oikein kovin hyvää yötä. Ens viikolla te pojat otatte ja sovitte. (;
Ja nyt itsensä peiton alle hahmoittaa hän, kiitos nam. (;
Niin Yontte, ettäs tiedät! Meidän pitää sopia… 😉 Ja vertaistuki rokrok…
No kai se sit vittu pitää kun kaikki on vaan lähteny vetään tästä kämpästä ja bakteeri leijuu ja täs on nyt kuumetta jotain melkein 38 ja mää vaan ihan yksin täällä.
y,
Meillä on oikeen raikas ilma Huhdissa…! Mut älä tuu tänne, ettei saada pöpöä. 😉 Onks se sikis? Kävitkö testeissä? Ei Testokseen tulla, ennen ku oot terve. Mieluummin kattellaan Seijaa ku sua tos kuosis. Sorry… Mut soitellaan sit huomenna. Kyl me evakkomesta keksitään. Revi ny äijä helvettiin ne teipit sieltä, et alkaa ilma vaihtuu … Öitä!
Ei ne ottaneet mua testeihin kun en ole tarpeeksi huonossa kunnossa, jee jee. Mutta tsäänssit sille että tää on sikis, on 50-50. Mä oon ihan varma että on, ei mulla ole ikinä flunssassa mennyt maha sekaisin.
Ookke, no koita pärjäillä. Me mennään Eerikin kans johku evakkoon, kunnes oot kuosissa. Saiskos toimistolles majoittautua? Voisin tehdä vähän hommiiki huomenna…
Ei sinutella -blogihan paljastui aikaa sitten naisen kirjoittamaksi. Hyvää soopaa vaikkei totta ollutkaan.
Hellumarei Heinis! Joo, mäkin törmäsin moiseen tietoon, mutta mutsi ei ollu kuullu mitn…! selviskö se kirjoittaja vai pelkkä sukupuoli? Oisko sul jotain hyvää linkkiä heittää aiheeseen? Voisin postaa mammalle… 😉
http://hiphei.blogspot.com/2005/05/totuuden-ja-valheen-raja-taitaa-olla.html
Päivitysilmoitus: Mistä tunnet sä pettäjän? « Ristipissarit