Diilin itsekkäät juonittelijat Minna ja Heidi

Suhteellisen kauhuissani olen katsellut Diiliä ja erityisesti Minna Sutisen ja Heidi Luumin käyttäytymistä muita kilpailijoita sekä johtoryhmää kohtaan. En itse haluisi työskennellä moisten selkäänpuukottajien ja itserakkaiden diivojen kanssa. Etenkin Minna on onnistunut antamaan itsestään mulkun kuvan, ja uskon, että muutama vuoden kasvuprosessin jälkeen myös hän itse ymmärtää tämän ja yrittää polttaa  arkistojen Diili-tallenteet. Mokoma päreensä polttava, itserakas ja ammattillisesti rajoittunut röyhkeä paska, joka paikkaa ammattitaidottomuuttaan Hjalliksen nuoleskelulla ja epäuskottavalla yli-intoilulla. Voipi olla kova paikka tytölle, kun hän näkee totuuden itsestään joskus tulevaisuudessa.

Kyllä repeilin tänään, ku Eila Kaislan rekryporukka piinasi Minnaa myynti- ja käyttökatteen erosta. En ois minäkään osannut vastata, mutta oisin myöntänyt tämän suoraan, enkä valehdellut. Minna puolestaan päätti ajaa itsensä todella noloon tilaan selittelemällä, lässyttämällä ja vähättelemällä asian tärkeyttä. No, potkuthan siitä seuras. Oikein! Joskus kävi mielessä, onkohan Minna narsisti? Niin taitavasti hän loukkasi kanssakilpailijoita ja vielä olla sadistisesti tyytyväinen näistä taidoista.

Minna on säälittävä esimerkki siitä, millaista jengiä kauppakorkeakoulusta voi valmistua. Paitsi että hän ei osannut johtaa ihmisiä, ei hän ymmärtänyt myöskään asioiden eikä numeroiden päälle. Ja pahinta tässä on se, että Minna sokeasti uskoo olevansa pätevä ja pidetty. Todellisuudessa tuollaisia ihmisiä vihataan yli kaiken ja uskon, että moni diililäinen nauroi vahingoniloisesti, ku ämmää hiillostettiin haastiksessa ja lopulta fudutettiin mäkeen koko eukko.

Sitten Heidiin. Tämä on vaikeampi tapaus. Itsekkyys, minätietoisuus ja kylmyys on verhottuna kauniin, ystävällisen ja päällisin puolin kohteliaan kuoren alle. En ymmärrä, miten Hjallis otti naisen finaaliin, vaikka onhan hän petrannut kovasti yleisten käytöstapojen ja suhtautamisensa kanssa matkan varrella. Kenties Heidin pelasti se, että Jethron suosimisesta velloi melkoinen huhumyräkkä ja Harkimon oli pistettävä hommalle joku stoppi? Tai sitten Hjallis todella noudatti Helenan tahtoa valinnoissaan, kuten äijä blogissaan huumorimiehenä sutjautti. 😉

Heidin persoonaa on hirveän vaikea analysoida, koska en voinut olla tuijottamasti Anti Age -kosteusvoidemainoksiin soveltuvia hieman ylimeikattuja kasvoja sekä puutarhaletkun ja hiilihangon varren sekoitukselta muistuttavia narukäsiä. Ois vaan pitänyt pitkähihaisen päällään. Nyt kuopat eukon kasvoilla sai miettimään, että pitäisköhän finaalitehtävässä sittenkin kerätä rahaa ruokaan tälle elitistiselle nälkäkurjelle eikä niinkään Afrikkaan.

Surullista, että liike-elämässä arvostetaan tuollaisia kylmiä, kalseita, juonittelevia ja itseriittoisia pelureita, jotka häpeilemättä dissaavat muita. Heidistä olisi varmasti löytynyt enemmänki inhimillisyyttä ja lämpöä, mutta Minnan vanavedessä hän leimaantui itsekkääksi idiootiksi. Valitettavasti ajan henki taitaa olla sellainen, että luisevilla kyynärpäillä ja manipulointitaidoilla menestyy. Minun mielestäni ei tarvitse olla ilkeä ja häikäilemätön (narttu) pärjätäkseen työelämässä.

Pääsääntöisesti haluan tehdä duunia sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat ystävällisiä, oikeudenmukaisia ja ajattelevat myös toisten hyvinvointia. Parhaat kaupat ja diilit tehdään molemminpuolisen kunnioituksen ja luottamuksen nimissä. Myöskään sanavalmius ei ole sama asia kuin sanoa mitä sylki suuhun heittää ja samalla loukata, aliarvioida tai nöyryyttää toisia.

Nämä tunteettomat ja huonostikäyttäytyvät naiset pitäisi lähettää ensin bisneselämän etikkettikurssille, josta matka johtaisi rujommalle vankileirille ja lopulta Planin kummilapsikohteisiin kolmannen maailman raadollisimpiin kaupunkeihin. Kenties tuo kombo toisi sen verran perspektiiviä, että turha diivailu unohtuisi ja jalat pysyisi jatkossa tukevasti maassa, vaikka pää leijuu pilvissä.

Hjallis: ”Tein valinnan Helenan mielen mukaan”.
http://blogit.mtv3.fi/diili/2009/11/23/tama-oli-oikea-paatos/

Ohjelman nettisatti:
http://mtv3.fi/diili

Julkinen anteeksipyyntö

No tässä olis nyt tämmönen. Kaikille tilannetta tuntemattomille siis tiedoksi, että mä olen pelännyt sikalnenssua ihan hulluna, koska en saa rokotetta, vaikka se kuuluisi mulle. Mä kun olen yrittäjä=toimeentuloni on täysin riippuvainen itsestäni ja terveydestäni. Päätin viime viikolla että olen saanut tarpeekseni kaikista paskaperseistä jotka liikkuu kaupungilla räkimässä. Ja kun meidän taloyhtiössä joku lapsiperhe tuli sairaaks, mä päätin, että kämppä eristetään nyt ja me jäädään sisälle turvaan kunnes mä saan rokotteen. Meillä meni sukset ristiin P-manin ja E-richin kanssa. P karkas heti ekana iltana ja nyt näky erppakin kadonneen. Ja kaiken kukkuraksi mä olen tullut viikonloppuna kipeeksi vaikka olen desinfioinut koko ajan, tukkinut ilmastointikanavat jne. Kauhee ripuli, kurkkukipu ja kuume perjantaista asti. Mulla saattaa nyt olla se sikalenssu, mutta multa ei oteta testejä kun en ole tarpeeks huonossa kunnossa.

Anteeksi nyt sitten P ja E että pahoitin mielenne karanteenilla, vaikka olen edelleenkin sitä mieltä että mulla oli ihan hyvät syyt siihen. Millään ei oo enää mitään väliä koska mää oon jo kipee ja jouduin perumaan jo tämänpäiväiset palaverit ja huomisen isohkon koulutuksen. jee jee.

Boost Your Ego – Samsung ST550

Myös näin itsenäisyyden ja minäkeskeisyyden kulta-aikana markkinat mukautuvat kohderyhmien tarpeisiin. Oon jo muutaman viikon meinannu kirjoittaa tästä uutuudesta, mut laiskuus on vieny voiton. Nyt ku pääsin itte kokeileen ja leikkimään kyseisellä egokameralla, aattelin vihdoin lätkästä juttuni ilmoille.

Kerrassaan nerokas uutuus Samsungilta. ST550 on digipokkari kaksoisnäytöllä! Voiko egobloggareiden elämä helpommaks tulla? Samalla ku otat kuvaa itsestäs, näet 1,5 tuumaiselta näytöltä, miten asettelu toimii. Wow ja wau. Lisäks näyttöön saa pyörimään vaiks animaatioita, jotka kaappaa huomion väkisin, ja saa tyypit kattomaan kameraan. Okei, okei, joskus on kivaa vaihtelua, ettei kaikki kasvokuvat oo otettu simmut kameraan, mut ainakin vois ajatella ton helpottavan lasten kuvausta. Siis sehän on mun jokapäiväistä arkea, ku Erpan ja Yonten kans Testosta asutetaan.

Ihmettelen, miksi kamera tuotiin markkinoille vasta nyt? Tolle ois löytyny ostajia monta monta vuotta sitten. Nyt kädet kyynärpäitä myöten ristiin, et Samsung osaa markkinoida ja promota egoboostausta rempseällä konseptilla ja ennen kaikkea oikealle kohderyhmälle. Joulumarkkinat on suht vilkkaat! Itseasiassa oon vähän ihmetelly, miksei promoi ole jo tullut vastaan, koska tv-kamppis on pyöriny jo hetken…

No bloggarit, mitä sanotte? Pyydetäänkö Samsungilta sponsorikamerat? Käyttäjäkokemuksia kaivataan varmasti, eikä ois Samsungille pahitteeksi, että vaiks 20 bloggaria kuvais ko. värkillä ja hoitais samalla pr- ja myynninedistämistehtäviä! Herätkää Samsung. Me ollaa valmiina jobiin! Tai no, minä ainaki. 😉

Lisätietoja kaivelin täältä:
http://www.samsung.com/fi/consumer/photo-film/cameras/digital-still-cameras/EC-ST550ZBPOE2/index.idx?pagetype=prd_detail

Boost your ego! 🙂

Löytöjä: Vol II: Lukion kirjat!

Ei saatana. Löysin Seijan luota kadonneet lukiokirjat, enkä oo pystyny nukkuun. Kahlaan boksii läpi ja repeilen keskenäni. Erkka hyyty jo. Vidu, mikä aarre! Tää poika on todistetusti opiskellut psykologiaa, filosofiaa ja uskontoa muinaisessa esihistoriassa. Ja gyllä huomaa, mihin asioihin ollaan tunnil keskitytty, koska kirjan marginaali oli täynnä kaikkea shittiä. Oheisen evoluutiosarjakuvan vierest bongasin seuraavaa:

Mä: ”Symbolisoiks ton muijan asento doggy stylea vai oonko vaa puutteessa?”

Kaveri: ”Molemmat. Miks tohon kuvaa piti valita tommonen vitun harppu?”

Mä: ”Panisin, saatana”.

Kaveri: ”Sä ny et saa uroslätkäapinaltakaa”.

Mä: ”Haista ite! Miks tolla eukolla iso kyrpä keskellä naamaa”.

Kaveri: ”Ois ittelläski, jos sun lajikehitys menis tollain”…

Mä: ”Vittu, joo!”

Näin sitä pitää. Fiksui nuorii miehii keskustelee psykologian ilmiöistä. Ja näitä on pikkusta vaille perkeleesti kirjassa. 😉

%d bloggaajaa tykkää tästä: