Kotiutuminen etelään
08.12.2009 16 kommenttia
Huhhuijaa, bäk in Manse. Mä en ole jaksanut kirjoittaa, koska viime viikko meni ihan hulluissa merkeissä. Ensinnäkin työtä piisasi ihan hulluna. Vedin parhaimpana päivänä putkeen ensin kaski luentoa, sit ravitsemus- ja taukojumppasession, sit taas kaks luentoa ja illalla vielä sama ravitsemus- ja jumppasetti. Päivälle tuli pituutta 12 h ja hyvä kun ehdin syödä mitään niiden settien välissä. Joskus tuntuu kornilta kertoa ihmisille terveellisistä elintavoista ja stressin laukaisemisesta kun ite sinnittelee koko päivän banaaneilla ja pähkinöillä ja käy ihan vitunmoisilla ylikierroksilla.
Täälä oli kyselty tosta Tippuriteini-asiasta. P-man laittoikin linkit noihin mun aikaisempiin vuodatuksiin, mutta kerrotaan ny vielä pähkinänkuoressa miten tää meni. Eli siis, tapasin kyseisen tsubun syksyllä haalaribileissä. Päädyttiin naiskenteleen ja pakko sanoa edelleenkin, että se seksi oli ihan mieletöntä. Me pantiin eka mun autossa kun se sano et se ei oo koskaan pannu tosi hienossa kaarassa. Sit hississä matkalla meidän kämppään ja sit koko yö meillä. Aluksi haikalin muija perään ihan vaan siksi et se oli niin hyvä sängyssä. No jonkin aikaa sen jälkeen mun piliä alkoi vihloa. Mä luulin saaneeni virtsarakontulehduksen. Mulle on tullut se pari kertaa ennenkin kun en oo tajunnu käyttää syksyllä juoksulenkeillä tarpeeks paksuja housuja. Kävin kusitesteissä ja multa otettiin varmuudeksi myös sukupuolitautikokeet. Ja paljastui, et mulla oli tippuri. Mä aloin sit jäljittää tätä taudintartuttajaa, ja aloin epäillä tätä pikkumuijaa kun en ollu ehtinyt paneen paljon muita tässä syksyllä. Sain pienellä kieroilulla sen yhteystiedot selville. Ja sit kun sain ämmän kiinni se paljasti tartuttaneensa mut tahalteen, koska mä olen kuulemma niin etova tyyppi ja edustan kaikkea mitä se halveksii.
Uhkasin vetää sen käräjille, koska huomasin Aamulehdestä, et tahalteen sukupuolitaudin tartuttanut tyyppi oli saanut tuomion teostaan. Tän muidun äiti kävi ihan hysteeriseks ja lopulta me sovittiin sellanen diili, et muija tulee mulle ilmaseksi töihin kun mulla on kamalasti hommia nyt vuodenvaihteessa. Eli sen pituinen se. Mä tiedän et oon ollu varmaan liiankin kiltti sille kun sovittiin et se saa ostaa firman piikkiin työkengät ja sil on liukuva työaika. Mut se muija on vaan niin raskas. Te ymmärtäisitte jos tapaisitte sen. Siis niitä tyyppejä, joiden kanssa ei voi rennosti jutustella kun ne tarttuu joka saatanan sanaan ja alkaa vääntää jotain ympäristö-feministis-vasemmistolaista saagaansa.
Sitä paitsi, mulla on nyt niin hyvä mieli etten halua tehdä elämästäni turhan kinkkistä. Tapasin nimittäin aika mehevän misun siellä pohjoisessa. Se on helsinkiläinen malli, sanotaan nyt sitä vaikka Miiaksi. Ne kuvas mallipoppoon kans jotain vaate tms. mainoksia. Hitto se on hyvännäköinen. Tosi pitkä, valehtelematta 180 cm. Ristiverinen, jäänsiniset intensiiviset silmät, täyteläiset huulet, gasellinsääret, upee sporttinen ja siro varsi. Ylitin itseni ja aloin flirtata sitä ihan fiksusti. En kutsunut enkä ängennyt yömyssylle. Tanssittiin parina iltana baarissa hitaita ja juotiin rommitoteja ja käytiin juoksulenkillä 🙂 Se opiskelee oikiksessa. Liian hyvää ollakseen totta. Eurooppalaisen tason mimmi ja vielä tuleva juristi. Mulla on kauhee fiksaatio noihin bisnesnaisiin, kuten Leena Mörttiseen, Helena Karihtalaan jne. Ja siniverisiin. Ja tää nainen on kaikkee sitä yhdessä paketissa. Se on henkisesti kuninkaallinen. Olkoon päivän pimu ihanainen prinsessa Madeleine, joka on päiväunieni vakikamaa:)
Y, Teretulemas apajille. 😉 Mul menee viikko, ku briiffaan sut… Otin boksilles muuten linnanjuhlat! 😉
Saikko selville, miltä toimistolta? Siis Hesast kuitenkin kotoisin alunperin? Muikki…
Tervetuloo Jontte munkin puolesta takas kotsaan! 🙂
BTW, ihan ku tippis olis flirtannu mulle tänää ku poikkesin siel toimistol. O______o Pitäkää se lortto kaukana musta!!!
Sä kuvittelet Erppa, eihän se muija nyt susta vois kiinnostua kun oot tälläsen kamalan limanuljaskan kaveri ja vielä yksityisautoilijakin.
P, mä en nyt muista sitä toimistoo. Paparazzi se ei ollut, mut se on varmaan ainoo toimisto minkä mä tiedän nimeltä. Tiäksää mitään muita toimistoja? Kun eiks sun kavereissa ollut jotain mallejakin?
Erkka, Kyllä se flirttas! Hetken aikaa kuvittelin, että se katse oli mulle, mut sit tajusin, et se oli sulle. oothan sä sentään vege! 😉
yontte,
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&source=hp&um=1&ie=UTF-8&q=helsinki+mallitoimistot&fb=1&gl=fi&hq=mallitoimistot&hnear=helsinki&view=text&ei=GHoeS9X9N5OC_Qak_4CHDA&sa=X&oi=local_group&ct=more-results&resnum=1&ved=0CCAQtQMwAA
Aaaa, eli vege > yksityisautoilu tippiksen silmis… eipä sen muijan iha nii autoja vastaan luulis olevan, kerta se halus nusasta Jonttee Jakessa. 😉
Mut hyi helvetti onko kulahtaneempaa flirttiä muijal ku huulten pureskelu ja huisten random asemointi?! Ei ees osu, joten ei todella uppookaan.. ja mä arvostan kyl memberiäni sen verran ettei siihen mitää tippistä, kuppaa tai muita mukavia kaivata. Uoh. Melkein tuli taas oksu kurkkuu ku muistin ne P-manin linkittämät visvasyyläkuvat. .___.
Se halus kai siksi panna siel autossa kun se oli joku vitun testi. Mä olin tietenkin pollee kun sain mimmin nussiin hienoon autoon ja se oli sen mielestä tosi sovinistista ja ällömachoa…
Se muija on kyl iha vitun sairas… hoitoon pitäis saada tollaset sekopäät.
Yritin ettii linkkiä, mut katos mitä löysin hakusanalla tippuri. Kortsueläimen!
http://images.google.fi/images?hl=fi&source=hp&q=tippuri&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi
Haha, loistavaa! Siellähän se. 😀
Mut löysin viel pahemman. Hyi kyrpä.
http://www.health.fi/tartuntatautiliitto/tippuri.html
Meikä ei enää ikinä pane ilman kumia. Koskaan ei voi tietää, keneltä nappaa jonkun helvetin vitsauksen. 😦
Mä en enää koht puhu sulle jos viel linkittelet noita tippurikullien kuvia… .__.
No pitäähän sua pikkuista valistaa, ettei käy niinkuin yondelle. 😉
Ootko muuten jo himassa? Tuun kohta perässä…
Oon joo, virittelen molskille snadii yllärii, si näät. 😀
No voi sun vittu sentään…