Tippuritekstarit

Noh, avaudunpas nyt sit Tippiksestä yleisön pyynnöstä myös omalta osaltani… kuten P-man entryssään jo ehti mainita, Tippis alkoi vaan ihan puskista pommittaa mua häröillä tekstareilla. Eikä ollu meinaa iha vaan vähän häröö…

Viesti nro 1:

”Kauan odotin tunnetta tätä, tunnetta huumaavaa. Eräänä päivänä huomasin sut – tunsin, että olin rakastunut mieheen aitoon, ihanaan. – ******”

._________. EI JUMALAUTA, kuka kirjottaa noin ja mitä tollaseen voi ees vastata??!!!??!?! Ja ennen kaikkea, mistä vitusta se oli saanu mun numeron?! P & Y, kiitos tästä… mun numero on meinaa salainen. 😡

Onneks mulla ei ollu sen numeroo kännyssä, nii pystyin vetään ”tietämättömänä” vastaukseks perus ”Tais tulla väärään numeroon.”

Eipä aikaakaan kun Tippis naputteli viestin nro 2:

”Ei tullut väärään numeroon. Me nähtiin *****:n toimistolla viime viikon tiistaina ja mä tunsin jotain ja oon ihan varma, että säkin tunsit. Oot siitä lähtien pyöriny mun mielessä. Voitaisiinko me nähdä joku päivä?”

-.- Ei näin… ei todellakaan näin. Tässä vaiheessa syöksyin P-manin huoneeseen ja selostin tilanteen kehittymisen. Olin melko varma et se vaan repee paskaseen nauruun, mut EI. Jostain syystä se valahti suht kalpeeks… selvis ainakin kuka oli antanu mun numeron eteenpäin. 😉

Noh, P-manin kans pohdittiin, et mitä kylmää mut kuitenkin suht korrektia vois vastata vetoomatta tippuriepisodeihin ja muihin… päädyttiin lopulta tälläseen hymiöttömän karsittuun versioon:

”Tuli vähän puun takaa tää, enkä ees oikein tiedä mistä sä puhut. Ei taida olla hyvä idea mistään päin katottuna, joten parempi unohtaa koko juttu.”

Huh, vähän puistattaa vieläkin. Melkein jo pystyin eilen kuvitteleen tippurin leviämisen tekstarin välityksellä *hrrrr* varsinaisia virusviestejä…. Tippis ei sit enää vastannut tohon, mut tänään se yritti soittaa kesken luennon… en sit iha vastannu, enkä kyl todella soittanut takasinkaan. Ei pysty antaa kyl mitään narua, tommoset muijat on vaan pelottavia, eikä niitä saa helposti karistettuakaan. Enkä edelleenkää halua tippuria tai tommosta hullua ämmää kontolleni. Joku roti taas tähän elämään…

Masennus

Mää olen masentunut. Oikeasti.

Mä en ole koskaan ollut masentunut, mitä nyt on vituttanut ihan saatanasti joskus. Viikonloppuna iski sellanen alakulo ja voimattomuus päälle niinku joku aalto. Siks en ole jaksanut tännekkään kirjotella. En oikein tiä mikä mua vaivaa. Juttelin kivan siskon ja äitin kanssa puhelimessa. Ne oli molemmat sitä mieltä, että mä olen tehnyt liikaa töitä sata lasissa ja tässä on nyt kyse jostain uupumisesta.

Viikonloppu Miiankin kanssa meni jotenkin sumussa tän mun olon takia ja pelkään kusseeni homman ihan kympillä. Kun jätkät soitteli ja tekstaili, yritin olla oma rehvakas itteni, mutta nyt en vaan jaksa. Oli meillä ihan kivaa, käytiin syömässä hyvin ja käveltiin keskuspuistossa ja käytiin kattoon juku venäläistaidenäyttely. Tapasin myös sen Miian veljen. Tai se on tarkalleen ottaen velipuoli, mutta veljeks ja siskoks ne toisiaan nimittää.

Kaikkein pahinta on se, että just toi viikonloppu Miian kanssa veti mut maahan. Se tsubu on mua kymmenisen vuotta nuorempi ja sillä on elämä vasta edessä, hieno opiskelupaikka saatanan arvostetussa opinahjossa ja kaikkee. Sillä on kovat suunnitelmat. Välillä se puhuu et perustais oman mallitoimiston Viroon, Latviaan tai Ruotsiin. Toisaalta sitä kiinnostaa myös EU-hommat. Sen veli on 27 sekin on jo ehtinyt vääntää yhden tosi hyvän tutkinnon ja alotti nyt jossain yyberhienossa maisteriohjelmassa. Ja sillä on joku it. tms. duuni jota se tekee kotoa käsin jollekkin ulkomaalaiselle firmalle ja vetää vitusti hilloo.

Aloin miettiä tätä omaa elämääni. Puitteet on tosi hienot. mutta mää oon niin vitun kyllästynyt siihen että aina joudun todistelemaan sitä että munkin päässä ihan oikeesti liikkuu muutakin ku tussu. Aihe josta mulle on täälläki naljailtu on se et mä olen vaan amk-tradenomi. Ja joo joo oon hakenu kauppakorkeeseen ja oikikseenkin mutta en oo päässy. Ja sain mun lopputyöstä arvosanaks vaan kolmosen. Mää oon aina olu tämmönen keskinkertanen työjuhta. Koulua vedin vasemmalla kädellä kun aloittelin samalla tätä firmaa, silloin tein vielä urheilupuolella junnuvalmennusta ja matkustelin ihan omaks huvikseni ihan vitusti. Olen aina aatellut että olisin mä varmaan päässyt oikikseen ja tehnyt hienot lopputyöt jos en olis tehnyt niin paljon töitä. Mutta toi Miia ja sen veli sai mut niin masentuneeks. Ne on sekä päässyt niihin vitun hienoihin kouluihinsa että tehneet hemmetisti töitä ja rahaa siinä sivussa. Eli mä olen vaan koko ajan selitellyt ittelleni kun en ole halunnut myöntää sitä, että mää olen vaan keskinkertanen ihminen.

Tuntuu oudolta kirjottaa tästä kun jo pelkästään tän asian ajatteleminen tuntuu oudolta. Mullahan on aina ollut niin helvetin rautanen itsetunto. En todellakaan tiä mikä mua vaivaa. kai mää kohta itken mitä en yleensä tee paitsi sillon kun mukta vedettiin 4 viisaudenhammasta kerralla vuonna 2003. Niin et Erppa ja P jos ootte ihmetellyt mun poissaolevaa olemusta jota oon yrittänyt peitellä niin tästä se johtuu. Sori jos en jaksa puhua asiasta, kornia, on helponpaa kirjottaa tästä kun taas joku tuhat ihmistä varmaan tän lukee kun tulla puhuun teille kahdenkesken. mutta ne lukijat on kuitenkin vaan nimiä ja nimikerkkejä ja te asutte mun kanssa.

Hyvää joulua kaikesta huolimatta kaikille!

Työpäivä #7: Asemasotaa ja flirttiä.

Rakkaat tytöt ja pojat, en uskaltanut tänään mennä toimistolle. Käännyin ulko-ovelta ympäri about tunti sitten, ku satuin norkoilemaan siellä kesken pahinta sanasotaa. Arvannette ketkä? Joops, Tippuri ja Yontte. Positiivista oli tietty, et Neiti Känkkäränkkä on ees vaivautunut paikalle! Kuuntelin oven takana hetken aikaa, mistä ne rähisee, ja totesin, että parempi mennä sumpille hetkeks. Ei ollut työasioita, ei.

Tää on aika kinkkinen tilanne, ku mä en periaatteesa ”tiedä” tosta Tippurishowsta mitään. Tiedän siis, että muikki on työharjoittelussa ja ilmaiseksi, mutten varsinaisesti tosta tahallaan tartuttamisesta, mutsinsa järjestämästä hysteriasta ja tästä rangaistuksesta, tai sopimisista ilman käräjiä, mikskä tätä ny haluaa kutsua… Kyllähän Tippuriteini loogisena ja fiksuna plikkana arvaa, että Y on kertonut mulle faktat, mutta näytellään ny loppuun asti, ku ollaan aloitettu. Tampereen Salatut Elämät. Löytyisköhän täältä Pihlajakatua? Ainaki se Pippelikatu ois. (Kiitos vaan LIAMKin lapsille päivän piristyksestä)

Selvis muuten se flirttijuttukin. Kyl se taitaa pokaa Erpaa. Oli eilen viestitellyt Eerikille kaikkee häröö. Saa Erpa itte valottaa, mut ei kyllä ollut tuttavaviesteistä kyse. Ihmeellinen tapaus. Luulis tajuavan, että totta helvetissä Eerikkikin on kuullut tartuttamisesta. Ja jotenkin ajattelis mimmin ymmärtävän, ettei hän ny ole se kaikista hotein mimmivaihtoehto, vaikka ois kuin takana kuivaa kautta. Inni: Älä murehdi! Me nuoremmat ei siis haksahdeta Tippuriteinin taikoihin. 😉

Taidanpa lampsia himaan takas ja tehdä duunit siellä. Halleluujaa etätyömahdollisuuksille! Tulipa nautittua ainaki ennenaikainen erittäin maukas lounas kirpakassa talvikelissä, jota siis tunkeutui kaffilaan sisälle asti… KYLMÄÄ perkele, muttei saa valittaa. Eikös se Reeno niin mennyt, ettei se keli vaan sopiva varustus? 😉

Hauskaa päivää kaikille. Morooooooo!