Työpaikkasuhteet – Hyvä vai paha juttu?


Ihanainen lukijamme Nti Mntt (http://ntimntt.blogspot.com) nosti esille etenkin firman pikkujoulujen jälkeiselle ajalle tyypillisen ilmiön, työpaikkasuhteet. Olipa kohde sitten oma työkaveri, esimies tai asiakas, asetelmaan liittyy aina ennakkoluuloja ja epäkohtia. Toisaalta ihastuminen taas lisää työn mielekkyyttä ja pitää yllä positiivista pikkujännitystä pitkin päivää – ainakin meitsin tapauksessa. Mitä mieltä muut ovat? Milloin suhde työkaveriin on sallittu, ja onko olemassa tilanteita, joissa työpaikkasuhteet pitäisi ehdottomasti kieltää? Miksi?

Yksikään laki tai säädös ei voi estää ihmistä rakastumasta tai rakastamasta. Sen sijaan epävirallisia keinoja ehkäistä pariutumista työpaikalla on olemassa lukuisia. Vaikka onkin kaikkia sääntöjä vastaan, niin moni ei ole saanut hakemaansa duunia siksi, että puoliso on ollut samassa firmassa kirjoilla. Myös työpisteen vaihdot ja työtehtävien, -parien ja -tiimien muutokset ovat keinoja erottaa rakastavaiset toisistaan. Itseasiassa luin aikoinani jutun jostain akkojen lehdestä, missä kerrottiin etenkin suuryritysten rajoittavan työntekijöidensä suhteita. Etenkin alaisen ja esimiehen/naisen suhdetta ei katsottu kovinkaan hyvällä, sillä tämä asetelma edusti työyhteisölle tietyn alaisen suosimista. Samalla se sai alaisen näyttämään ammatillisesti pätemättömältä sekä kertoi myös siitä, miten pomo käyttää asemaansa väärin. Aika negatiivista, eikö? Lukemani jutun mukaan joissain yhtiöissä on myös kielletty tasa-arvoisten työntekijöiden suhde, jos he työskentelevät samoissa tehtävissä. Outoa.

Mun mielestä tunne-elämää ja työtä ei voi ikinä erottaa toisistaan. Työpaikka on sosiaalinen kenttä, joka toimii ihmisten voimin ihmisten ympärillä, ja tunteet on luonnollinen osa elämää. Töihin ei vain tulla suorittamaan ja elämään missään vitun tyhjiössä, vaan työpaikalla koetaan ihan samalla tavalla iloa, surua, vitusta, kateutta, syyllisyyttä, onnea ja rakkautta, kuin muuallakin. Mun mielestä parisuhde työpaikalla toimii kuten mitä tahansa muukin suhde firmassa. Tämän takia sitä ei pidä mitenkään erityisesti alkaa rajoittamaan lailla ja asetuksilla. Tietenkin on hieman eri asia, jos osapuolet ovat varattuja, ja suhteen salailu aiheuttaa merkittävää hallaa varsinaiselle työnteolle. Eikä sekään ole kiva, että viattomat joutuu valehtelemaan näiden salasuhteessa elävien takia. Mutta kun ihmiset ovat sinkkuja, niin miksi ihmeessä heiltä pitäisi kieltää onni ja rakkaus vain siksi, että he sattuvat olemaan samoilla palkkalistoilla? Sitä paisti Suomi on täynnä perheyrityksiä, joissa työskentelee lähes koko suku. Ja tämä on aivan hyväksyttävää. Ja itseasiassa suomalaisten perheyritystenhän on todistettu pärjäävän kilpailussa erittäin hyvin juuri näiden vahvojen ja erityisten sosiaalisten suhteidensa ansiosta. Onko suhde jotenkin sallitumpi, kun kyseessä on firman omistajat ja/tai johto, kuin työntekijät? Miksi?

Mitä tulee omiin kokemuksiin työpaikkasuhteesta (joka muuten kesti neljättä vuotta) mä olin ainakin paljon iloisempi ja tehokkaampi, kun olin samalla duunipaikalla mimmini kanssa. Töihin oli kiva lähteä yhdessä aamulla samalla kyydillä. Lisäksi sitä puski aivan sairaasti tulosta, ku halus näyttää naiselleen, että meikäpoika on tämän firman paras mies, ugg, ugg! 😉 Töissä oli tosi hauskaa ja tämä näkyi suoraan myynneissä. Sama oli naisellani, joka oli markkinoinnin puolella. Normaalisti kuivakasta, akateemisen tylsästä ja rutinoituneesta muikista kuoriutui luova ja innovatiivinen ihminen. Love! 😉

Sen huomasin, että muut oli meidän onnesta tosi kateellisia ja yritti myrkyttää sen kaikin tavoin. Kaikki pidemmät katseet, asialliset työpuhelut ja ajatusten vaihdot käytävillä, safkalassa tai kaffeella tulkittiin työajan tuhlaamiseksi, eli kuherteluksi. Siitä kanneltiin aina pomolle ja pomo puolestaan oli paskana, koska tiesi, että mä olin talon paras ja motivoitunein myyjä, ja Seijakin oli saanut aivan uuden draivin työhönsä. Pomo sattui itsekin olemaan naimisissa talousosaston muidun kanssa, joten hän todella ymmärsi asetelman haasteet.

Toisin kuin luullaan rakastunut työntekijä on usein tehokas ja hoitaa hommansa hyvin. Toki löytyy varmaan niitäkin ääliöitä, jotka tulee töihin varta vasten hoitamaan parisuhdettaan. Pitää saada työskennellä lähekkäin, olla samaan aikaan vapailla ja tyky-päivänä on ihan PAKKO päästä samaan urheilujoukkueeseen oman pikku kultamussukkansa kanssa. Toi on ällöö, enemmänki sellaista yläastemeininkiä. Mutta tuossakaan tapauksessa ei ole oikein erottaa ihmisiä, tai alkaa järjestellä tehtäviä tai työntekopaikkoja ilman, että on jutellut asiasta pariskunnan kanssa. Useimmat työpaikkasuhteet ja niihin liittyvät haasteet on mun mielestä ratkottavissa, jos firmasta löytyy riittävän rohkeita ja osaavia johtajia, jotka ymmärtää ihmissuhteiden päälle. Valitettava totuus tuntuu olevan, ettei tuollaisia tunnejohtajia oikein suomalaisista yrityksissä ole. Suurin osa pomoista on tunnetaidottomia luuserinyhveröitä, jotka pärjää kyllä duunissa niin kauan, ku saa vääntää omassa rauhassa työvuoroexceleitä eivätkä joudu ratkomaan ihmissuhdekonflikteja. Helvetin hienoo…

Kuvat:
http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/507989?ihmissuhteet-tyopaikalla

Advertisements

Tietoja P-man
Tosimies, joka kumartaa punaiselle lihalle, tehokkaille moottoripyörille ja itsevarmoille naisille, jotka ei yritä hyväkskäyttää mua. Jyrkkä ei puuterialushousuille, kalaruuille sekä isäehdokkaita etsiville kullikotkille. Btw: itsekin isä vm. 11.

4 Responses to Työpaikkasuhteet – Hyvä vai paha juttu?

  1. mntt says:

    Suhteissa ei ole mitään pahaa, mutta entäs sitten kun kyllästyy? 😉

    Mä ainakin olin varautunut sanomaan mun yhdelle työkaverille ”kiitti mutta ei kiitti” ihan vaan sen takia, että jos olisin kyllästynyt/pettynyt siihen suhteeseen, olisi varmasti töissäoleminenkin ollut vaikeaa/tylsää suhteen jälkeen.
    Miten sulle ja Seijalle kävi? Erositteko silloin, kun vielä olitte töissä samassa paikassa vai miten?

    Luojan lykyksi mitään suhdetta mulle ja mun työtoverille ei ole syntynyt. Kiitos erittäin täydellisen vasta-aineeni, suhteettoman kylmyyden ja julmuuden, otin timeoutin.
    Voimme siis jatkaa (VAIN) työkavereina. Mies ymmärsi yskän.

    Oon miettiny nyt tosiaan itse enempi tätä asiakkuusdilemmaa. 😀 Koska tapaan mun työssä ihan hirveästi miehiä.
    En siis halua vaikuttaa helpolta, ja lähteä kenen tahansa asiakkaan kanssa syömään. Enkä halua vaikuttaa miltään jakorasialta, että tekisin vielä näin useamman asiakkaani kanssa.
    (Enkä nyt sano, että tapaisin miehiä seksistisessä mielessä. Vaan pelkkä monen miehen deittailu tuntuisi minusta itsensä jakamiselta.. Pitäis tutustuttaa ne meinaa minuun itseeni ja vielä tutustua niin moneen juurta jaksaen.)

    Kai kaikki suhteet on ok, sitten kun ne todella kolahtaa. 🙂 Ei ole vielä kolahtanut.

    • mntt says:

      Nää asiat on varmaan vähän eri tyyppisiä mies- kuin naisnäkökulmasta.

      Jos aatellaan vaikka jotain hoitsua sairaalassa tai hottissihteeriä (eiks miehet sellasista unelmoi).
      Hoitaja luultavasti ei lähe ihan helpolla deiteille kenenkään miehen kanssa, jonka sairashistoriasta tietää kaiken.
      Ja jos sihteeri haluaa olla arvostettu työssään, se luultavasti pitää näppinsä erossa työympäristöstään, ettei stereotyyppinen sihteerin maine saisi todisteita.

      Kunnianhimoiset naiset kun luulis ajattelevan mahdollisia ylentymisiään.
      Elleivät ne sitten pane pomon kanssa ja hanki meriittiä sillä tavalla. Mutta silloinhan se olisi työpaikka”romanssi”.

      Vaiko?

      Lääkärien ja poliisien omien ammattikuntien sisäiset suhteet jotenkin ymmärtää, koska he tekevät ammateissaan pitkää päivää ja kirjaimellisesti asuvat töissä. Tai no oli työpaikka mikä tahansa, ei niiden sisäisissä romansseissa kai mitään pahaa ole.

      Mutta ite pelkäisin just sitä suhteen päätöstä. Kai mä oon pessimisti. 😉

  2. Reeno says:

    Iuuh, olis ihan kauheeta jos tulis sutinaa jonkun työtoverin kanssa!

    Täytyy kyllä myöntää, että joskus aikoina ammoisina, olin ”pihkassa” erääseen työkaveriini.. Toisaalta se antoi duuniin uutta potkua, asiat kulki jouhevasti ja oli valmis satsaamaan siihen työhönsä himpun verran enemmän kuin normaalisti. Kääntöpuolena siinä taas oli jatkuva syyllisyys (kaveri oli tietty myös onnellisesti kihloissa, hävetti vähän lämmetä siihen suuntaan!) ja pelko siitä, että joku tajuaa mikä on meininki.

    Suhdetta siis ei kehittynyt välillemme. Onneksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: