Avecin hommia pukkaa taas

Vanhimmat lukijat muistaa uuden parhaan kaverini, golfmaikkani, tohtorisrouvan, jonka avecina olin tuossa taannoin. Olkoot jatkossa vaikka Sirkka, tuntuu niin tyhmältä puhua golfmaikasta, kun ollaan oltu kierroksella yhdessä vissiin neljä kertaa. Mut pippaloissa ja Teerenpelissä juopumassa ja puhumassa henkeviä sitäkin useammin… 😉

Tällä kertaa kyseessä olis taas ateemiset kekkerit, joihin rouvan oma mies ei yllättäen päässyt. En ole vielkään selvillä, miksi rouva ei halua edustaa miehensä kanssa mut oikeestaan ei sillä ole mulle merkitystäkään. Aina ku ukko on maailmalla bisnesten kimpussa, meikä tuuraa harmaahapsea.Ja mitä oon ukosta nähnyt muutaman kuvan silloin jatkoilla, en suoraan sanoen yhtään ihmettele, miksi rouva haluaa liikkua meikän seurassa. Vaikkei mulla olekaan hienoja kunniamerkkejä, tiikkistä kävelykeppiä ja vitun isoa Mercedestä, niin ainakin mä pystyn nousemaan rappuset ilman hengästymistä sekä syömään punaista lihaa kilokaupalla ilman, että joudun kaataan purkillista nitroja heti päälle… Ja hei, mulla on myös jotain muuta mitä rouvan omalla miehellä ei: hiukset! Tai no, nyt vielä sänki mut se ehtii kyllä kasvaa. Ja meikält löytyy muuten myös leukaperät, joita ei peitä sellainen hjallismainen heltta.

Takas asia, rouva soitteli tosiaan aamusta ja pyyteli meikää aveciks Tanskaan, tai Norjaan. Ei pysty muistaan, mutta johonkin. Siellä ois taas joku maailmanlaajuinen tutkijameeting, ja meikälle on varattu nyt lentoliput, matkat, uus frakki (perkele, tää on jo hiukkasen liikaa)ja järjestetty ohjelmakin ilman et tartti itte tehdä mitään. Yontte suhtautuu tälläiseen suopeasti, koska tuolta saattaa löytyä kiinnostuneita rahoittajia ja yhteistyökumppaneita tolle Mediapastorihankkeelle.

Koiravaras ja outo kohtaaminen

Ei nukuttanut. Niinpä pöllin Mitsu-paran Eerikin kaasukammiosta ja lähdin sen kanssa lenkille mustaan yöhön. Yllättäen rva Ståhlberg, joka muuten asuu kylmimmät kuukaudet Marbellassa, tuli vastaan rappukäytävässä. Mä avasin avasin oven reippaasti niinkun aina ja mummeliparka koiransa kans meinas taas tempautua seinään. Edellinen vastaava episodi kävi silloin muuttopäivänä kesäll, kuten ehkä muistatte. 😉 Nyt ois kyllä ollut paremmat paukkuannokset kuin se yksi onneton Potku-paketti!

Minähän EN itke enkä sure naisten perään, mutta jostain kumman syystä leidi ojensi mulle sanaakaan sanomatta kankaisen nenäliinan ja pyysi palauttamaan sen pestynä. Saatais kuulemma omenapiirakkaa, kun mennään seuraavan kerran kylille. Rouva kertoili olevansa Suomessa vain käymässä, uutta POIKAYstävää moikkaamassa. hmm… Menossa kuulemma takas Espanjaan, kun on hommat lapasessa. Naureskelinkin mummelille, että meillähän sit samanlainen elämäntilanne, kiitos nenäliinasta ja lupasin, että mennään piipahtaan Eerikin kanssa ennen ku leidi suuntaa takas lämpimään. Mummeli huuteli, että saadaan kyllä tulla Espanjaankin moikkaamaan, koska ”tilaa on”. Hmm.. Erikoinen tapaus tuo mummeli. Jos oon oikein ymmärtänyt niin miesvainaa on joku Finlaysonin entisiä pamppuja, ja leidi elelee perinnöllä nyt oikein sujuvasti miehen kuoltua aikoja sitten. No, hyvä et selvis, et voidaan ainakin painia molskilla rauhassa, jos leidikin on lähdössä pois, eikä vakoile niillä pirun kiikareilla.

Nyt täytyy yrittää elpaa. Huomenna taas duuniin helvetin aikaisin. Moro, yrittäkää te muut nukkua. 🙂