Piimänin tiukat paikat ja yliopiston panopaikat


Ohi on. Kävin nielaisemassa letkun, eikä se ollut kovinkaan kauheeta. Oman jännityksensä asiaan loi se, että toimenpidettä katseli joukko kandeja, joista pari varsin näpsäkän näköistä misua. Mutta koita siinä nyt sit letku ja yrjö suussa olla kovinkaan viehättävä tai kommunikoida muuten ku kauhunsekaisin silmänräpäytyksin… Itse toimenpide oli tosi simppeli, enkä tukehtunut omaan laattaani. Jossain vaiheessa alkoi tehdä ni pahaa, että mahassa alkoi kiertää ku ois ollut jossain suuremmassakin karusellissa. Jossei ne söpönnäköiset misut ois kansoittanut tutkimushuonetta, oisin varmaan paskonut housuuni. Nyt oli pakko pidätellä, ettei maine menis. Tiukkaa teki, mutta onnistuin. Kun tutkimus oli ohi, läksin saman tien vessaan ja tällä reissulla olen edelleen. Huhhuijakkaa… Ei siitä sen enempää.

Lasi vettä ja matka jatkuu. Taidan mennä himaan ottaan rauhassa loppupäivän. Näin ne suositteli. Ei kyllä olis tarvetta, mutta meen silti. Jonttekin on jossain reissun päällä, ni ei jaksa hengaa Tippurin kans kahestaan toimistolla. Ja muutenkin toimistolla oli tänään joku hässäkkä, siis tyyliin tsekataan jotain ilmastointikanavia tms. Niin en jaksa pyörii siellä jaloissa.

Pakko jakaa teidän kanssa eräs omituinen juttu. Ekan kerran tästä taisi olla puhetta jo viime huhtikuussa, kun seksijutut pomppas jostain Iltasanomiin. En tiedä miks… Tampereen yliopistolla on/on ollut virallinen panohuone! Eksyin letkun nielemistä venatessani jostain syystä Aviisin sivuille ja bongasin jutun, jossa esiteltiin rakkaan opinahjomme panopaikat. Listauksessa oli mukana mm.

1. lepohuone/lastenhoitohuone

2. kappeli

3. vessat

4. eräs ”porttikongi” eli seksikäytävä

5 .hissi

6. harjoitustoimituksen käsikirjasto

Täytyy myöntää, että kahta noista on tullut testattua joskus muinoin raikulivuosina, mutta mitkä ne on ja kenen kanssa niitä on tyypattu, jääkööt vaan meidän kahden asiaks. Mutta sen voin sanoa@, että osittain lasiseinäisessä hississä on helvetin hankala hässiä niinettei kukaan huomaa. Etenkään kun on ilta-aika ja hissi on valaistuna kuin pieni teatterinäyttämö… Joo, se siitä! Jos asianomainen sattuu lukeen tän postauksen, niin terkut vaan!😉 Otetaanko uusiks, oon sinkku taas..

Tämän panohuonejutun innoittamana meikä vois taas ilmittautua parille kurssilleki. Ja liittyä FB-grouppiin, joka osuvasti Tampereen seksinystävät. Katsokaa itse, mistä on kyse. 😉 Groupin wallilla huudeltiinkin seksikokemuksia artikkeliin, mut meitsi tais myöhästyä, koska ilmeisesti kyseessä oli just tää juttu, jota jo luin. No, ehkä kakkososaan sit.

Lopuksi tietovisakysymys:

Kuinka monta tiedekuntaa ja laitosta Treen yo:lla on? Oikein vastannut saa aivan hillitöntä glooriaa ja kunniaa. Tietenkin!😉

Morot!

Tietoja P-man
Tosimies, joka kumartaa punaiselle lihalle, tehokkaille moottoripyörille ja itsevarmoille naisille, jotka ei yritä hyväkskäyttää mua. Jyrkkä ei puuterialushousuille, kalaruuille sekä isäehdokkaita etsiville kullikotkille. Btw: itsekin isä vm. 11.

14 Responses to Piimänin tiukat paikat ja yliopiston panopaikat

  1. Tiina kirjoitti:

    Oli pakko googlettaa. 6 tdk ja 32 laitosta?

  2. P-man kirjoitti:

    Hyvä vastaus. Saat puolet kunniasta! Tiedekuntia on 6 ja erillisiä laitoksia nykyään 9. Mm. kauppa- ja hallintotieteellinen sekä sos.tutkimuksen laitos ovat yhdistäneet lukuisia yksiköitä nykyään.

    Päivän turha tieto. Tulipahan vastaan, ku ettin yo:n panopaikkakarttaa…:D😉

    http://uta.fi/esittely/

  3. Tiina kirjoitti:

    😀 Mä olen tuhlannut koko päivän facebookissa pyörimiseen. Löysin yhden ryhmän, jossa vanhemmat etsivät karannutta lastaan. Voi luoja mitä vähälahjaista porukkaa typerine mielipiteineen sielläkin seikkailee.

    • P-man kirjoitti:

      siis was? Eiks FB oo tommoseen aika tehokas? Mä sain viestib Niko Niemen katoamisesta n. 24 tuntia ennen poliisia ja mediaa ja viesti oli tavoittanut jonku 20 000 tamperelaista aivan hetkessä.😀 Mitäs noi Facessa sääti?

  4. P-man kirjoitti:

    Hmm… Mitähän tästä pitäis ajatella? Johdonmukaista viestintää.😉

  5. paala kirjoitti:

    ”Tiedekuntia on 6 ja erillisiä laitoksia nykyään 9”

    Niin siis _erillisiä_ laitoksia. Niin oliskohan ne näitä niinku esim. kielikeskus, tietokonekeskus ja sit jotain niitä instituutteja, jotka voi joskus kai tarjota jotain kursseja teeämäs. En tiedä.

    • P-man kirjoitti:

      Moiks Paala ja teretulemas kommentoimaan! Mun täytyy tunnustaa, että mä en tiedä. Enkä ole hirveen kiinnostunut, paitsi siinä mielessä, et voisin antaa noillekin pari knoppia viestintään ja Yonten puhelinnumeron, jos haluaa ostaa palveluita.

      Niin, en kyllä tiedä, mitä noi erilliset laitokset sit tosiaan on. Varmaan juuri noita, joita tarkoitit. Siis tukipalveluita… Mä en enää ees tiiä, millä laitoksella oon, ku ne on muuttunut siitä ku aloitin. Tai kyllä mä tiedän. Kunhan suurentelin.

      lätkää, lätkää, lätkää koko yö!!!!! Melkein.

      • Tiina kirjoitti:

        Ihan hemmetin perseestä, kun pitää ollaa aamulla seiskalta duunissa, niin jää tää kiekkoyö väliin.

  6. E-rich kirjoitti:

    Meillä on molskistudio viritelty jo aamun Suomi-Ruotsia varten. Mä en oikeen tiiä kumman puolella olisin… ehkä voittajan.😉 Nyt lämmittelyä Venäjä-Tsekin vikoilla hetkillä ja sit pieni nukahdus ja USA-Kanada jos jaksaa… tai sit herätys vasta seiskalta. Ans kattoo. Nyt kone kii, tyyny ja peitto messiin ja eiku molskille!! Jeshhh, hyvää yötä/lätkää tyypit!!

    • T kirjoitti:

      Mä oonkin kovasti miettiny et kumman puolelle suomenruottalaiset kääntyy lätkässä :D?

      • E-rich kirjoitti:

        Jos pitää valita, niin koen olevani enemmän suomalainen, vaikka meneekin tää kansallisidentiteetti lähes 50/50 tätä nykyä… kuitenkin oon suurimman osan elämästäni asunu Ruotsissa ja mähän oon oikeestaan ruotsinsuomalainen, joka nyt tosin on muuttanu sit myöhemmin Suomeen…. tai jotain.😀

        Mut täytyy sanoo, et täs viimeses ottelus oli aika helppo kallistua kannattaan Ruotsia, koska Suomi vaan oli ihan järjettömän paska. :S

      • E-rich kirjoitti:

        Mut tää mun kaksoiskansalaisuus antaa selkeesti luvan kannattaa kumpaa tahansa ja toisinaan myös molempia.😉

  7. P-man kirjoitti:

    Voit valita aina paremman, eli yleensä Ruotsin! Katkeruutta äänessä… Miten niin?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: