Olen selkä kirjoittaa: ”Tapahtui aiemmin”.


Helloutihello world!!!

Tuolla kommenteissa kirjoitettiin, että meikäpoika on tullu sen uniin karvaisena ja kaljuna. Cool! Mä itte diggaan tällä hetkellä enemmän olla kalju. Vedettiin pääsiäisenä faijan kanssa kanssa aikamoiset tumut, ja meitsi ajoi hyvin alkaneen hiuskasvun pois autotallin hämärässä faijan perintöparta”koneella”. Ei jumalauta.

Ensin näytti siltä, että pääsiäisestä tulis todellinen isä ja poika -helvetti, mutta lopulta suunta kääntyi. Väännettiin Pitkä perjantai kaikkia konflikteja selväks. Aika paljon käsittelemättömiä juttuja nuoruudesta. Kuten oon ennenki kirjoitellu, faija on tosi kunnianhimoinen ja ehdoton. Vasta tässä lähempänä kolmee kybää (mut onneks vielä kaukana!!!) oon tajunnut, että sen mulle kohdistamat odotukset on olleet linjas vaan ainoostaan sen omien halujen kanssa.

Kaikki se, mihin isä on mua kannustanut, on ollut sellaista. mitä se itse on arvostanut. Ja kun valitsin aikoinani kamppailulajien sijaan kiekon, lentäjäkoulutuksen sijaan Poliisikoulun (ja sit kauppiksen) ja naisenikin ovat olleet kaikkea muuta kuin Kauniita Pikkuvaimoja a la Täydelliset Naiset, soppa on ollut valmis. Isän mielestä mä olen pilannut elämäni, koska en ole toiminut niinkuin HÄN ITSE olisi halunnut mun toimivan. Niin saatanan raskasta. Ja mikä typerintä, siltä mä kunnioitan ja arvostan tota äijää aivan mielettömästi!

Oikeestaan tää kaikki isä, poika ja Pyhähenki -homma aukes mulle vasta ku kävin exäni Seijan kanssa siellä psykoterapiasssa hänen tukena. Seija purki siinä omaa isäsuhdettaan, ja mulla tuli kans hirvee tarve saada puhua isän kans mun nuoruudesta. Niinpä lähdin sit kotiin Hämeeseen pääsiäiseksi, päädyin ryyppään autotalliin, selvittiin välit ja ajettiin faijan kanssa ”heimomerkiksi” MOLEMMAT hiukset pois! Tää on typistetty versio. 😉

Eli nyt Piimänni on taas virallisesti kalju, ja itseasiassa molemmista päistä. Jep jep. Eipähän jää meloonin mehut kiinni kullikarvoihin. Naiset, mä oon matkalla taas teidän uniin!!!

Jaa niin, ilmoitusluontoinen asia, erottiin Julian kanssa. Vaihteeks. Ei siitä sen enempää. Vittu, lisää exiä Manseen. 😦 Mutta iloisiakin uutisia, ens viikolla, jos paistaa, aloitetaan golfmaikan kanssa rangella harjoittelu. Tätä on venattu. Mistä lyödään vetoa, että meen vielä keikauttamaan sen naisen? Aivan varmasti. Joku siinä mua viehättää, vaikken vanhempien naisten perään ole niinkuin Yontte! Varmaan toi yhdistelmä: proffa, perheenäiti, hottis Lady, hyvä huumori, vahva elämänkokemus. Ja tsiisus, se kroppa!!!!! Ei voi olöa viskybänen. Ei voi.

Mutta nyt rakkaat pikkumussukat tämä kalju köriläs suuntaan Tampereen yöhön. Tutustuin eilen tosi mukavaan porukkaan turisteja Stockmannilla. Olin perinteisesti kalsareita ostamassa (vittu jätkät ette naura!!!!) ja menin sit hermoi lepuuttamaan kaffioon. Ja ei ollut tilaa kuin turistiporukan pöydässä. Siihen sitten tungin itseni ja osoittautuivat hauskaksi porukaksi. Opiskelevat Edinburgissa ja olivat jollain ”luokkaretkellä” Mansessa. Tänään sovittiin että esitellään niille kaveriporukalla Tampereen yötä. Porukkahan siis jäi Suomeen loukkuun, kun tuolla Islannissa iso piippu tupruaa.

Ainoo huoli on, että sekä Seija (ja sen UUSI mies, kuulette myöhemmin lisää millainen asshole) ja myös Julia on liikenteessä. Julia vielä Eerikin muijan Jennan kanssa. Apua!!!

Hubaa weekendii kaikille. P-Man is back eli Piimänni on selkä. 😉 Karvaton sellainen.

Tietoja P-man
Tosimies, joka kumartaa punaiselle lihalle, tehokkaille moottoripyörille ja itsevarmoille naisille, jotka ei yritä hyväkskäyttää mua. Jyrkkä ei puuterialushousuille, kalaruuille sekä isäehdokkaita etsiville kullikotkille. Btw: itsekin isä vm. 11.

2 Responses to Olen selkä kirjoittaa: ”Tapahtui aiemmin”.

  1. Tiina says:

    Tää on parasta! Jos voitan lotossa, niin voitteko myydä filmioikeudet mulle?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: