Semikuoleman hetki ja surkeeta tilitystä


Markkinointi-ihmiset tietää, että asiakaspalvelutilanne on ns. totuuden hetki. Myyjällä on kaikki mahkut lunastaa asiakkaan odotukset tai … vaihtoehtoisesti pilata koko homma täydellisesti. Sori tää markkinointijargon, oon lukenut kesällä vähän liikaa ammattikirjallisuutta ku ei ole töissäkään ehtinyt.

Totuuden hetkestä päästä paskan aasinsillan kautta semikuoleman hetkeen. se yllättää mut iltaisin. kun on hiljaista, pimeää ja oon yksin, mulle iskee toisinaan sellainen hirvee paniikki. mietin sitä, että viel 2 vuotta sitten nukahdin ihanan Seijan viereen Mimmi tuhisi ja vikisi unissaan mun kainalossa ja mä tuijotin sitä haltioituneena siitä kaikesta kauneudesta, hekumasta ja seksikkyydestä. Vaikkei Seija mikää miss Universum ollut, niin kaunis se oli kuin mikä. Kunnes leikkas poikkatukan. Siitä en tykännyt yhtään. Näytti ihan Natalia Portmanin ja Halley Berryn lyhyiden hiusmallien risteytykseltä se fleda. Epämääräiseltä. Mä en juuri koskaan nukahtunut ennen Seijaa, koska halusin kattella sitä illan hämyssä kelmeässä valossa. Pyörittelin yleensä sen samettisia pitkiä hiuksia etusormen ympärilä ja joskus ku en saanut unta, laskin yksittäisiä karvoja.

Jossain vaiheessa Seija räväytti sillain typerästi puoliksi auki ihanat vihreät silmät, joita kehysti ihan sikkepitkät (kestovärjätyt) ripset. Sen silmät oli jumalattoman satumaiset, korallinsinisen ja meren vihreän sekoitus. Joskus tyttö tuhisi mulle unissaan ja mä tykkäsin jututtaa häntä. Kyselin kaikkea häröä ja Seija vastas. Lopulta se heräs ja läpsi mua leikkimielisesti rintalihaksiin tai pakruille.

Maailman hellyttävin hetki oli yleensä aamulla, kun Seija heräs ja halus pistää päänsä mun rintakehälle. ”Tää on mun turvapaikka” se aina sanoi ja silitti rintakarvoi vastakarvaan, mikä tuntui aika veikeelle. ”tässä on hyvä olla, vaikka maailma kaatuis” se aina toisteli pää siinä rinnalla.

ja sitten, yks kaks, mitään varoittamatta (no okei joo, osasin arvata kyllä hiukan) se alkoi syöttää mulle pajunköyttä tekemisistään ja menoistaan. Puhui itsensä pussiin! Kyllähän ihmisen 4 vee tunnettuaan tietää, milloin se kusettaa. Työpäivät alkoi venyä, mussa oli vaan vikaa ja kaikki mitä tein, oli väärin. Milloin olin liian tylsä, liian menevä, ronski, tylsä tms. ihan kohtuuttomia vaatimuksia alkoi sadella kaikkialta. Mun palkka kyllä kelpas mukavasti kauppareissuilla ruokaan ja kulujen maksamiseen ja auto lainaan ja prätkäkin jossain vaheessa, mutta mä en enää ihmisenä kelvannut. mä en osannut puhua tilanteesta mitenkään, vaan vetäinnyin vaan kauemmas mimmistä. Ajattelin et homma ratkee itsestään,k mikä tietty jälkikäteen oli suuri virhe, tiedän. Etäännyttiin toisistamme ihan hirveen kauas, alettiin vittuilla ja syytellä vaan kaikesta toisiamme. Kaikki mitä toinen sanoi tai teki, silloin harvoin kun illall tai aamullam nähtiin, oli väärin. Seija yritti ees vähän puhua ja keskustella, ja mitä enemmän se syytteli mua, sitä kauemmas mä etäännyin. Tiedän joo, tosi luuserimaista. tätä harmaata aluetta oli tosi pitkään. aattelin jo mielessäni, että pitäiskö tehdä syrjähyppy, että ois oikea syy erota. No, kaikki sen tietää, että Seija ehti ensin. Ja jos oon oikein ymmärtänyt, ei ehkä ollut ensimmäinen kerta…😦

Siihen loppui sit meitsin parisuhde, eikä ole lämmennyt uudestaan, vaikka kuinka ollan koitettu kaikkea silloin aluksi. En ole oikeestaan pystynyt unohtamaan Seijaa, mutten halua sitä takaisinkaan. Toisaalta haluan pitää sen lähelläni mutta joskus kiroan sen kauimpaan helvettiin. En mä tiedä! Tiedän vaan, että tää illn semikuoleman hetki on karmea. Mä oon niin menettänyt kaiken , josta oikeesti välitin ja jota oikeesti rakastin. Mutta pettämistä en vain voi antaa anteeksi!😦

Nää illat ja yöt on kauheita. Yksin, pimeessä, hiljaisuudessa täysin omien aivoitusten ja ruumiinreaktioidensa kanssa kahden on kauheaa. Ei mahdollisuutta paeta sitä kurjanolon tunnetta, mikä vaanii omassa päässä. Ei sijaistekemistä, ei suorittamista, ei muita ihmisiä. Semikuoleman hetki on surullinen. Tuntuu että hajoaa palasiks. Niinku murenee osiksi. On vaan ihan vitun rikki sisältä, vaikka ulospäin vetää Monalisat huulilla ja leikkii onnellista ja tyytyväistä. tekopyhää esittämistä se on, tunnustan.

Oon niin pettyny itseeni ja omiin toilailuihini sekä seijan että golfmaikan suhteen. Stupid me!!! miks pitää ensin tehdä ja ajatella sitten??? Meen hakeen Yonten kaapista Bossin nahkavyön ja ruoskin sillä itteni uneen. hyvät yöt. ehkä huomenna on sit parempi fiilis.

Onneks ees sain pesää juhannuksena, niin ei tartte kärsiä paineesta alapäässä. Yläpäässä on sitä riittävästi.😦

Tietoja P-man
Tosimies, joka kumartaa punaiselle lihalle, tehokkaille moottoripyörille ja itsevarmoille naisille, jotka ei yritä hyväkskäyttää mua. Jyrkkä ei puuterialushousuille, kalaruuille sekä isäehdokkaita etsiville kullikotkille. Btw: itsekin isä vm. 11.

3 Responses to Semikuoleman hetki ja surkeeta tilitystä

  1. femi kirjoitti:

    aika samanlaista Semikuolemaa on tullut vedettyä tässä alkukesästä joinakin öinä, ristiriitaisin tuntein. Sitä kaipaa kaikkea mitä tuli jaettua toisen kanssa, muttei toisaalta enää itse ihmistä, kun tämän kasvot muistuttaa vain siitä miten kaikki loppui. ja senhän nyt tietää ettei hässimmällä ajatukset siirry kun yhden (tai vähän useamman) yön eteenpäin. ja pahimmillaan semikuolema iskee kun heräät jonkun säädön vierestä yöllä eikä siinä olekaan kasvot joita tuijottaa pikkutuntien lävitse.

    onneksi aamulla aurinko kuitenkin paistaa ja voi lähteä purkaamaan ajatuksia lenkkipolulle.

    • P-man kirjoitti:

      Huomaatko Femi, miten mä ratkaisin morkkiksen? tilapäispanon sijaan kehitin siitä vakkaripanon…😉 Ei se kyllä semikuolemaan auta, mutta eipähän ollut eilen/tänään semistä! eli ehkä se vähän sit helpottaa!

      oliko teillä pitkäkin suhde? avioliitto ja lapsia vai jotain miedompaa? mä en tajuu miten kukaan voi toipuu jstain 20 vuoden liiton jälkeisestä erosta, etenkään jos toinen on pettänyt.

      Lenkkipolku on paras!!! Siihen meitsikin luottaa!

  2. femi kirjoitti:

    ei mitään pitkää todella vakavaa suhdetta, mut sellasta yhdessä elämistä aika pitkän ajan minun ihmissuhde historiassa, kunnes yhtäkkiä ääni muuttui kellossa ja ilmeisesti tyypillä vanha suola alkoi janottaa…

    mulle auttoi käynti maailman toisella puolella etsimässä omaa rauhaa ja kesyttämässä aaltoja. nyt valmis taas kesyttämään miehiä…

    ja lenkkipolku on kyllä uskollinen terapeutti, tosin näin keuhkokuumeessa ei.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: