Mungolife-ä**ä
23.08.2010 56 kommenttia
Ku aloitettiin bloggailu viime keväänä, arvostetiin montaa bloggaripimua. Mun yks ällökkini oli Mungolife. Tänään törmäsin aamulehdessä samaisen eukon haastatteluun ja muistin, miksi olin sitä arvostellut. Säälittävä nirkkanokkamaisuus paistaa läpi joka sanasta. Perus asenne- ja itsetuntovammainen pikkub**ch mun mielestä ja mielikuvallehan ei voi mitään. Ja aija jai jai ku mua nyt pelottaa, että se haastaa mut oikeuteen mielipiteistäni, kun on oikein JURISTI. Mutta mielipiteistä ei voi kiistellä ja mä en voi sille mitään, etten diggaa tuon tyylisiä feikkijä. Lukekaa ja itkekää miehet. Tällaisia säälittäviä uraohjusperkeleitä teille on luvassa sit jatkossakin. Aikamoista dramatiikkaa taas koko elämä.
—
Helsinkiläinen Anna Vanhanen täyttää kohta 22-vuotta. Hän opiskelee neljättä vuotta juristiksi. Määrätietoisuus johtuu Vanhasen mukaan kotikasvatuksesta. Jos muut ovat harmaita, tytärtä on aina kannustettu olemaan rohkeasti punainen. Juristiksi Vanhanen päätti ryhtyä 10-vuotiaana. Nyt mielipide on muuttunut.
– Olen työskennellyt vuoden asianajotoimistossa ja todennut, että luonteelleni ei todellakaan sovellu istua kahdeksasta neljään kopissa itsekseni puku päällä.
Vanhanen haluaa opiskella ulkomailla itselleen maisterintutkinnon ja erikoistua joko kriminologiaan ja rikollisten profilointiin tai markkinaoikeuteen. Jälkimmäisen kautta voisi perustaa oman mainostoimiston.
Opiskelun lisäksi Vanhanen matkustaa ja pitää suosittua muotiblogia osoitteessa http://www.mungolife.blogspot.com.
– Mulle sanotaan, että olen materialisti. Raha ei tee mua onnelliseksi, mutta asiat mitä rahalla saa, tekee.
Vanhasen mukaan miehen pitää pystyä elättämään vaimo ja lapset.
– Olen feministi ja liberaali monessa mielessä, mutta perinteiset perhearvot ovat jees. Miehelle tekee hyvää saada olla perheen pää, hän sanoo.
Mieheltä Anna toivoo myös kiinnostusta omaan ulkonäköön. Tosin sitä ei tarvitse kohta erikseen toivoa. Miesten maailmassa ollaan Vanhasen mukaan menossa samaan suuntaan kuin naisten.
Naiset eivät ole enää pitkiin aikoihin pukeutuneet isoihin bileisiin miehiä varten vaan kilpaillakseen muita naisia vastaan. Miehet ovat pikkuhiljaa alkaneet siirtyä ulkonäkökilpailussa myös keskinäiseen nokitteluun.
Laiskoja ihmisiä Vanhanen ei voi sietää, eikä sitä, että joku on työtön omalla valinnalla.
– Köyhyys on ok, jos on päättänyt maalata uuden sukupolven Mona Lisan ja omistautua sille. Sen sijaan se on typerää, jos joku ei ota töitä vastaan siksi, että haluaa loisia onnellisesti kotona. Millä perusteella minun pitäisi maksaa toisten onnesta, kun samalla luon omaa onneani kovalla työllä?
Vanhanen ei nosta opintotukea, mutta paheksuu sitä, että 15 vuotta pitkäaikaistyöttöminä olleet laitapuolen kulkijoiksi nostavat opintotukea korkeampaa työttömyystukea.
Kärkeviä mielipiteitä heittelevä blondi saa kuulla jatkuvasti myös vähättelyä.
– Hirveän moni ajattelee yhä, että hiukset ja järki eivät kasva samassa päässä. No jos ne eivät kasva, ne voidaan kasvattaa hiustenpidennyksillä, Vanhanen nauraa.
Hänellä on lainakarvaa sekä hiuksissa ja ripsissä. Niiden hoitoon menee noin 160 euroa kuussa, mutta vaatteisiin Vanhanen laittaa jotain satasesta tuhanteen euroon kuussa.
– Tiedän olevani narsisti, materialisti ja äärimmäisyyksiin asti hedonisti. Minua voi kuvailla pitkällä rimpsulla negatiivissävytteisiä sanoja, mutta se olen minä. Tiedän rehellisesti kuka olen ja voin sanoa, että olen siinä kehityksessä huomattavasti pidemmällä kuin ne, jotka tarrautuvat siihen, että nyt olen hyvä, kun ekojeesustelen.
Ulkonäkö on tärkeää, koska siitä on hyötyä. Kaikki, jotka muuta väittävät, valehtelevat Vanhasen mukaan päin naamaa. Ulkonäköön ihastutaan ja sisältöön rakastutaan. Mitä huolitellummalta ihminen näyttää, sitä pidemmälle hän pääsee.
Säälittävyyden huippu ovat Vanhasen mukaan aikuiset, jotka tuomitsevat nuoria ulkonäön perusteella. Heille Vanhasella on ohje: Kannattaa ensin päivittää itsensä tähän maailmaan ja sitten ymmärtää se, että tälle kaikelle on järkevä selitys.
– Nykyaikana on hd-telkkarit, joissa näyttelijöiden jokainen ihovirhe näkyy. Nämä vaikutteet tulevat nuorisolle aina ylemmältä, sosiaalisesta mediasta ja Hollywoodista. Itseä ei verrata enää naapurin Maijaan.
—
http://www.aamulehti.fi/sunnuntai/teema/asiat_paajutut/10426940.shtml
ANNA MUN KAIKKI KESTÄÄ!
Voinpa ihan reilusti sanoa, että Anna jostain syystä ärsyttää myös mua. Ei voi mitään, kuuppa alkaa kiehua kun tuota haastattelua lukee.
Mimmi puhuu ihan pokalla ekojeesustelun kauheudesta ja itse on sen Kuningatar. Voi tyttöä. Vanhaksi piiaksi se jää lopulta. Miks kukaan uhrais aikaansa kuoreen, jonka ei paljastu muuta ku paskat perustukset? Tuollaiset eukot saa sitä paitsi työelämässä ainaki kaikkien toisten naisten vihat ja miehet käyttää niitä minkä ehtii ja vaihtaa sitten feikin aidompaan. srry Anna, näin se vaan on aina mennyt. ;D 🙂
No joo, en oo koskaan jaksanut kiinnostua näistä muotiblogeista, kun ei muoti tai vaikkapa meikkaaminen kiinnosta pätkän vertaakaan. Siksi ei ole mitään tietoa, millainen ihminen tämä Anna on, mutta vähän huvittavalta nuo hänen juttunsa kuulostaa… 😐
Ulkonäkö on tärkeää ja plääh. Mun mielestä monet on nättejä, vaikka naamassa ei olisi meikkiä pisaraakaan ja päällä olisi joku alennusmyynnistä ostettu kaks vuotta vanha paita. (Ja hitsi, mitenköhän oon onnistunut saamaan pysyvän parisuhteen, vaikka en meikkaa tyyliin koskaan ja vaateostoksilla käyn lähinnä pakon edessä.. ;o)
Mutta mikäpä siinä, toiset voi ”ekojeesustella” ja toiset tuhlata satoja euroja kuussa vaatteisiin & kauneudenhoitoon. Ja loput jotain siltä väliltä.
Muakin on kiinnostanut lähinnä muotibloggarit ja niiden elämä. Jotenkin niin surkeeta touhua että oon jääny kii siihen. ja toisaalta, ehkä vois gradua tonne puolelle. Blogimaailmaan nääs!
Mun mielestä pintamuoti on perseestä myös!
Mun mielest tärkeintä on miten nainen kantaa kroppansa. ihan sama mitä on yllä, jos ryhti on paska ja naama norsun veellä. itsevarma ja hyväryhtinen muidu taas näyttää hyvältä vaikka jätesäkissä. Piste!
”Mun mielest tärkeintä on miten nainen kantaa kroppansa. ihan sama mitä on yllä, jos ryhti on paska ja naama norsun veellä. itsevarma ja hyväryhtinen muidu taas näyttää hyvältä vaikka jätesäkissä. Piste!” ->Tää on vihdoin sitä asiaa!
Mut näinhän se on! sen takii en just pidä noita pikkupissiksiä juuri minään vakavasti otettavina morsmaikkuehdokkaita. Niillä on niin hieno kuori mutta sit ku vähän rapsuttaa sitä kermaa, sieltä paljastaa usein puolimätä tai täysmätä pohja. 😦 Ja sitä paitsi mä en jaksa seukkailla lasten kanssa.
mua alkaa nyt kyllä vähän keittää….
en tajua… nyt oon lyhyen ajan sisällä kuullu jo monesta suusta tätä (tai jotain hyvin sinne suuntaan) että kyllä miehen pitää pystyä elättämään vaimo ja lapset läpäläpäää…siis argh sanokaa mulle oonko ymmärtäny jotain pahasti väärin vai mikä juttu mut mua ärsyttää tollanen lässytys. mä tuun ainakin tienaamaan omat rahani ja en tod. kaipaa tollasta vanhanaikasta lässytystä. ja vielä nuoret naiset?? vooot.
joo tää on joku aikasempi teksti mut oli pakko kommentoida kun eksyin tänne kun guuglailin ”mungolife”..
antakaaaaa mun kaikki kestääää.
ps. ihana itsevarma määrätietoinen cosmonainen etsii rikasta yksilöä isäehdokiksi<3<3
terve ja moi
Katos Emsu, back in busines! Missäs mimmi on luurannu? Kouluhommii?
Vähän sä oot turha kaveri.
TH se täällä kommentoi itse omia juttujaan… Kaikki paitsi bissenjuonti ja elämästä nauttiminen on turhaa – PYNTSALLE ottaan rudee!!! 😀
Joo, tais olla Mungolta pelkkä provo. Todellisuudessa ihminen tylsistyy kuollakseen, jos toinen veivaa suhteessa yksin eli hoitaa kaiken rahantuomisesta viihdyttämiseen ja arkiaskareisiin. Ehkä Mungo on saanut kotoota mallin, että äitee on ollut himassa sit ison perheen kanssa ja isipappa hyväpalkkaisessa duunissa? ETV, eikä kyllä kiinnostakaan. Joku provosoinnin tarve tuolla tytöllä on. Antaa vaa aika huonoo kuvaa teistä nykynaisista, nuorista varsinki…
Kaikkee muuta kun kouluhommii, hehe hyvä vitsi.. mut pitäs alkaa niitäki kattelee.
Luurailtu on rannalla ja Turussa nam. Nyt pitäis lähtee saunaan luurailee..ja piristyä kun huomenna pitäs hoidella jutskii. Masentaaa pikkase: ( Mä en osaa positiivist ajatteluu sitten yhtään haha. Jospa kameran tulo piristäis, tilasin järjestelmäkameran. Tykkään kuvailla: )
mut ny saunsuih.
hiton hienoo? minkä kameran ostit? yritä jotain hiton kuvaterapiaa? 😉 kuvaat niitä ahistavii juttui ja sit kerrot niistä tarinoita … ööö … vaikka itselles? 😀
sä sitä kuvaterapiaa tarviit : D csi miamin jakson nimi ”alkoholin vaikutuksen alainen” so am i..nii kamera on hiton hieno ja hiton kallis, vielä ku lisäsin sellasen kivan objektiivin tilaukseen. tänään tunkua kaupungilla.
ps. mulla oli pienenä mielikuvitusystävä ”Orkko” ja nyt googletin ja se on joku sonni xD
http://www.iisalmensanomat.fi/uutiset/yla-savo/vierem%C3%A4n-mahtisonni-purolan-orkko-ykk%C3%B6nen-yhdysvalloissa/491065
VITUN KATEELLISET P***AT!!!! OLIS TEISTÄKIN VARMAA KIVA OLLA NÄTTEJÄ JA MENESTYÄ!!!! MUTTA KUN EI, OLITTE P***A KUN ÄLYÄ JA NAAMOJA JAETTIIN……… voi luoja, antakaa ihmisten olla mitä ne on. samalla tavalla te ootte negatiivisia ja kateellisia paskoja kun jotkut on menestyneitä ja nirppanokkia……….. mutta joillain on vara olla………. ei oo totta, miten ihmiset on näin katkeria ja kateellisia toisilleen…… en ymmärrä 😀
Sori Petra, jouduin sensuroimaan sun roisia kieltä. Me ollaan herrasmiehiä, eikä tykätä että muut kuin Testoksen jäsenet kiroilee täällä.
Niin, kieltämättä tässä tuntee ittensä vähän luuseriksi, kun on vaan kauppakorkeakoulun ja Rukin käynyt yrittäjä, jonka varastumiselle ja naismäärällä ei näy loppua. Yontella ja Eerikille menee huonommin, koska niillä on sukurasitteena tuo rikkaus. Mutta yritetään kestää.
Hyvä Petra! Karmeeta, kun itselle tuntemattomia ihmisiä haukutaan jossain blogissa. Ai että ”herrasmiehet ” saavat vain kiroilla? 😀 Mäkin voin alkaa yleistää, että voin hyvin kuvitella sun tapaiset, idioottimaiset ”kauppakorkeakoulun ja Rukin käyneet yrittäjämiehet”. Arvon herra P-man voisi nyt mennä vähän itseensä.
Mahtavaa, että joku uskaltaa olla ko. bloggarista tätä mieltä. En voi sietää tätä mimmiä. Väheksyy ja kohtelee alentuvasti niitä, joilla ei ole varaa käydä 6 kertaa vuodessa ulkomailla tai jotka eivät hänen mielipiteitään jaa.
Kyllä se joku päivä putoaa sitten kovaa ja korkealta, kun elämä ei olekaan satojen eurojen tuhlailua viikossa vaan normirajoissa elämistä eikä ketään työhaastattelussa kiinnosta, onko sillä tekokorvaa missä ruumiinosassa.
Niin, sehän tässä ensimmäinen tunne onkin ,että säälittää hänen puolestaan. Kun on tehny esimiestyötä duunikseen, tietää, mitkä asiat oikeasti merkitsevät. Siinä ei auta meriitit MLL:n idolikortissa eikä myöskään muotiblogi, josta sitä paitsi paistaa läpi se epätoivo, sieluttomuus ja yksinäisyys. Pinnalla kaikki kunnossa mutta ah ja voih miten on pään kanssa. Sääliksi käy mutta kuten sanottu, turha vatvoa liikaa toisen valintoja. tähän maailmaan mahtuu aina näitä wanna-be -uraohjuksia, joiden hautajaisissa vain yksi ihminen todella suree ja hänkin sitä, ettei saanut riittävästi euroja perinnökseen, koska pääsääntöisesti itsekkäät ja ilkeät eivät lopulta edes menesty pitkässä juoksussa. Sori!
”Kun on tehny esimiestyötä duunikseen, tietää, mitkä asiat oikeasti merkitsevät.Siinä ei auta meriitit MLL:n idolikortissa eikä myöskään muotiblogi, josta sitä paitsi paistaa läpi se epätoivo, sieluttomuus ja yksinäisyys.” Toisilla on muutakin elämää kuin pelkkä työ ja enkä usko, että kovin monet kirjoittelee blogia päästäkseen parempiin töihin. Kyllä mielestäni hänen tasoinen tyttö, joka puhuu saksaa, englantia, ruotsia, suomea ja venäjää ja opiskelee vielä oikeustiedettä on mun mittakaavassa paljon enemmän kuin pelkkä wanna-be- uraohjus. Kyllä mä nostan tollasille ihmisille hattua enkä rupeis kyllä haukkumaan. Hauku mieluummin vaikka kampaaja-meikkajatyttöjä, joilla ei ole mitään muita tavoitteita elämässä kuin näyttää hyvältä. Toisia kiinnostaa uran lisäksi muoti ja matkailu mutta en kyllä nään mitään perusteita miksi tämä tyttönen olisi wanna-be-uraohjus. En kyllä esimiehenä sinua palkkaisi juttujesi takia, ehkä sen takia oletkin yrittäjä.
Ei, ei, ei, ei. Yontte ON yrittäjä. Mä omistan vaan minimaalisen pienen nimellisen siivun. Yrittäjyys kyllä kiehtoo tooooosi paljon mutta se on saakelin raskasta. Toista se ison elektroniikkajätin palveluksessa, jossa 4 tonniia tuli joka kk tilille tekemättä mitään muuta paitsi myymällä ratkaisuita, joka sinänsä oli aika simppeliä. 🙂
Miks muuten ihmiset kirjottelee blogeja? Siis lähinnä noi muotibloggarit? Ne haluu joko esitellä itseään, luoda elämään keinotekoista sisältöä krääsän palvonnalla tai sit hankkia julkisuutta. Toista se on vaikka Ruotsissa, joissa parhaat oikeesti tekee kovaa bisnestä muotibloggauksella. Mutta ei Suomessa vaa semmosta osata.
Niin sitä en osaa sanoa miksi ihmiset kirjoittelee moisia blogeja kun en itse kirjoita, mutta viihteenä mitä parasta ( tai ainakin osa). Kyllä mua itseä omalla tavalla kiinnostaa seurata sellaisten ihmisten elämää joka poikkeaa jollain tavalla omastani. Toisaalta en kyllä tiedä mikä muotibloggareilla on motiivina pitää blogia, tai no en nyt tiedä tarviiko siihen mitään kovin rationaalista syytä jos haluu kirjotella vaatteista ja muodista. Enkä nyt välttämättä koe että siinä esitellään itseä vaan lähinnä niitä vaatteita. Uskoisin että suurin osa ko. blogin lukijoista on naisia ja ihan lueskelee sitä viihteenä tai hakee itse jotain pukeutumisvinkkejä yms. Kyllä mä olen ite kiinnostunu kaikesta esteettisestä ja kyllä tulee jonkun verran sitä materiaa tuolta kaupoista roudattua, enkä mä lueskelekkaan ko. blogia hakien mitään sen syvällisempiä ajatuksia vaan ihan itseäni viihdyttäen. Enkä usko, että kyse on myöskään mistään julkisuushakuisuudesta, sillä nimenomaan ko. bloggaajaa ei kiinnosta jakaa omia henk.koht. asioita tuntemattomille. Tietenkin siinä syntyy pinnallinen kuva ihmisestä kun kertoo päivästä toiseen vaatteista ja muu jää vähemmälle, mutta en mä koe silti, että kyseinen neiti olisi pinnallinen, koska oon sisäistäny sen että se on muotiblogi ja siellä kirjotetaan muodista. Muoti vaan on pinnallista, mutta mua ei vaan henk.koht. kiinnosta perhokalastus niin minkäs teet, mutta en mä myöskään koe itteäni pinnalliseksi( tosi objektiivista 😉 ) vaikka pidän ulkonäköhommeleista. Ja kyllä mä perhokalastamaan lähtisin jos joku pyytäis.:D Ja pienestähän se Nokiaki lähti. Ruotsalaiset ne vaan on aikaa edellä, prkl.
Mungolife blogi ei ole muoti blogi, se ei ole lähelläkään muotiblogia. Blogi kertoo Annan omasta elämästä ja tylsästä, ei omaperäisestä tyylistä, joka on vielä btw joka kuvassa totally sama. Samat vaatteet ja asusteet kiertävät kuvasta toiseen, hiukset aina samalla tavalla ym. Ei mitään kiinnostavaa eikä omaperäistä. Joten please älkää puhuko muoti blogista! Katsokaa esim. ihan vain ruotsin oikeita muoti bloggaajia. Kuvat ovat joka kerta erilaisia ja esittelee oikeata muotia, trendejä, heidän omaa mielenkiintoista ja omaperäistä tyyliä, uusia vaateliikkeitä, uusia suunnittelijoita yms. Tätä on oikea muoti bloggaus!
Ymmärrän kyllä täysin että nuoret tytöt seuraavat ja tykkäävät lukea kakskymppisen kimman juttuja elämästä, mutta tuskimpa Annalla on kovin montaa yli 20 vuotiasta lukijaa.
Sellaista se oli elämä itselläkin 20 vuotiaana, tai ainakin melkein. Kyllä Annakin varmasti vielä nauraa jutuilleen, niinkuin me kaikki!
Joo onhan se väärin että joku on fiksu ja saatanan hyvännäkönen. Älkää jaksako jauhaa paskaa täällä netissä toisista vaan tehkää ittellenne jotain jos joku ihminen kerta noin vituttaa. En mä rupee täällä netissä avautuu että kun naapurin Pena on oikein LÄÄKÄRI ja vaihtaa autoa joka viikko ja sen mielestä vaimon paikka on nyrkin ja hellan välissä, siinäs saatana on. ”Niin, kieltämättä tässä tuntee ittensä vähän luuseriksi, kun on vaan kauppakorkeakoulun ja Rukin käynyt yrittäjä, jonka varastumiselle ja naismäärällä ei näy loppua.” -> mee vittu oikikseen ja hanki oikee työ ja vaikka elämäki samalla
Darling, se oli sarkasmia. 😉 Tyylilaji, jota ei suurin osa ymmärrä.
Kiitos, ymmärsin sun IRONIAN.;)
”En mä rupee täällä netissä avautuu”…
Mitä sä sit teet tuossa edellisessä kommentissa? ÖÖ…. Mä en ole oikeasti mies, vaan mäyräkoira tai Aira Samulin. Ai niin joo,mutta onhan mulla pallit… Hmm… Uskottavaa beibi? Not! 😉
Hei nerokasta, olisit käynyt siellä kauppakorkeessa jonkun vitsikurssin niin ei tarvis enää ens viikolla nauraa sun vitseille.;)
No eihän siellä kauppiksessa mitään hyödyllistä opeteta. Se on raaka totuus! 😉
Mielipidehän se on tuokin tietysti, mut kannataisiko sun perustaa kanssa joku blogi, jossa voit julkaista mielipiteitäsi? Jännä huomata miten kova tarve meillä ihmisillä on saada oma ääni kuuluviin, ETENKIN jos se on negatiivinen ja ärsyttää itseä. Plussa tosin aika asiallisille sana valinnoille!
Ei mulla kyllä suoranaisesti veri pakkaudu paisuvaiskudokseen tosta omablogi-ideasta, ku nousee vehje jo ottaan siitä että haukutaan tuntemattomia päästä varpaisiin toisen blogin perusteella. Voit varmaan itse kuvitella miltä tuntuisi jos joku teksi susta sivun kokoisen haukkumisosion omassa blogissaan ja kaikki tosiurpot vielä kommentoisi sitä. Olis varmaa voittajafiilis. En vaan käsitä miksi ihmiset haluaa häpäistä toisia. En tarkoita tällä mun ”puolustelulla” että olisin ajatuksellisesti tai muutenkaan samoilla linjoilla tämän ”haukuttavan” kanssa, mutta en kuitenkaan nää mitään syytä haukkua toisia. Jos toinen vituttaa niin ettei voi elää sen asian kanssa voi varmaan pitää sen omana tietona ja hypätä vaikka sillalta eikä jakaa sitä miljoonan muun kanssa. Mielipiteellä ja haukkumisella on varsin suuri ero.
Moi! Pakko kommentoida tähän juttuun, vaikka onkin postattu jo aikoja sitten, kun kerta eksyin lukemaan.
Ymmärrän sun mielipiteen kyseisestä bloggaajasta aika hyvinkin, vaikken ite voi sanoa olevani kuitenkaan samaa mieltä.
Mikä siinä joillain ihmisillä on, että kunnei pidä jostain (loppujen lopuksi aika tuntemattomasta) ihmisestä, niin ei vain kritisoi hänen huonoja puoliaan, vaan vääntää KAIKEN hänessä kamalaksi.
Esim. kun puhuit tytöstä wnb-uraohjuksena ja ”säälittävänä uraohjusperkeleenä”, niin oot ehkä aika metsässä. Ensinnäkään hän ei vaikuta mitenkään wnb-uraohjukselta, vaan on itseasiassa yksi niitä harvoja naistyyppejä, jolta sellainen vaikuttaisi tulevan luonnostaan (jos käyttäisi sitä). Toisekseen taas hän on erikseen maininnut ettei perinteiset juristin opinnot loppupeleissä olleetkaan niin kiinnostavia, ja hän haluaa erikoistua tuollaisiin ”ei statuksen vuoksi töissä”-tehtäviin, kuten kriminologiaan.
Olen huomannut että monet suorittaja-tyyppiset miehet (kuten sinä?) kammoksuvat tälläisiä kauniita, itsevarmoja ja tietyllä tavalla älykkäitä naisia. Älykkyydellä tässä kohtaa tarkoitan siis ÄO-tyyppista älykkyyttä, jota uskon neidin tekstien ym. perusteella omaavan paljonkin. Se että sanoin nyt näin, ei tarkoita etteikö minunkin mielestäni hänessä ole ärsyttävämpiä puolia, kuten liiallinen provo ym.
Ja joo, mun mielestä et myöskään onnistunut esittämään asiaas vaan mielipiteenä, vaan vähän haukkumisen puolelle mentiin, ”ällökki” ”säälittävä” ”feikki” ”itsetuntovammainen pikkub**ch”. Hyvinkin voisi haastaa tosta oikeuteen ;D
”Ihminen ei koskaan paljasta luonnettaan elävämmin, kuin kuvatessaan jonkun toisen luonnetta.”
T: Kylteri-tyttö, eli ihan hirvee wnb-uraohjus
Ei se mitä sanoo, vaan se miltä vaikuttaa. 😀 Sillä meikäpoika on menny eteenpäin elämässä hamaan tappiin asti, enkä vois olla paljon parempaa elämänohjetta vaarivainaalta saanut. Sanoinko, etten tunne ko. bloggaria henk.koht.? 😉 näin kaupallista alaa tekevänä mua säälittää, kuinka huonosti joku ihminen voi hoitaa omaa imagoaan. Jos on kaikkea sitä, mitä sanoo olevansa, sen pitää tulla systemaattisesti esille arkisessa toiminnassa ja käyttäytymisessä. En mäkään valehtele mun blogissa olevani täydellinen kundi, vaan mulla on omat heikkouten, joista sory vaan saatte aika usein lukea, mutta mun elämä on mulle jees just tällaisenä, mitä oon onnistunut siitä tekemään. Mungolife sen sijaan ei pysty luomaan systemaattista henkilöimagoa ittestään, vaan siitä ei ihan oikeesti tiiä, onks se lintu, kala vai kameli. Siks se just onkin niin säälittävä, että sen toiveet ja todellisuus on niin ristiriidassa ja se feikkiys ja wannabe-asenne saa ne hyvät puolet jäämään piiloon.
Kylterit on parhaita… Eiku.. Boomarit on perseestä? Eiku .. Mites se juomalaulu meni? Helangår ja sillee…. Arskaa beibet!
T. Pyynikin juoksusankari – sukua Paavo Nurmelle.
Voi hellanlettas… Puhutaanko täällä muotibloggaajan imagosta? ”Mungolife sen sijaan ei pysty luomaan systemaattista henkilöimagoa ittestään”-> mitä väliä? kyseessähän ei ole mikään Barac Obaman vaimo, jonka pitäis nyt kauheesti pohtia omaa imagoaan. Mun mielestä siitä tunnistaa ei-feikin ja ei-wannabe ihmisen, että sitä ei kiinnosta paskan vertaa miltä sen ”imago” näyttää muiden silmissä. Tietenkään kenenkään luonne tai ominaisuudet ei taida kovin paljoo tulla esille MUOTIblogissa, kun siellä ei kauheesti mistään henkilökohtaisista heikkouksista avauduta. ”Sen toiveet ja todellisuus on niin ristiriidassa ja se feikkiys ja wannabe-asenne saa ne hyvät puolet jäämään piiloon.”-> huh vähän liian reteetä analysointia mun mielestä. En ymmärrä mikä asia tästä työstä tekee feikin tai wannabe-asenteisen? En tunne henk.koht. hlöä, mutta ite en saa juuri mitään negatiivisia ajatuksia kyseisestä hlöstä, joten kummastuttaa että kuka voi keksiä noin paljon huonoa jostain. No onhan se niin että pessimisti ei pety, mutta kyllä sulla tulee olee kivinen taival ku osaat kaivaa paskan asiasta kuin asiasta.
Niinpä, oot ihan oikeassa. Mungon elämän ongelmat ei lopulta hetkauta meitsiä. Jos haluaa nolata itsensä, niin sen kun tekee sen! 😀 Mä en voi sille mitään, että jotkut ihmiset vaan herättää mulle negaviboja (jotkut harvat), ja tää tyby on sellainen. siinä on vaan jotain vikaa. En osaa pukea sitä sanoiks, mutta tuossa Aamulehden artikkelissa se kiteytyy aika hyvin. Naurattaa ku pikkulikka analysoi maailmaa, mediamaailmaa ja ihmisten minäkuvia, arvoa ja asenteita ku joku kokenutkin tekijä ja todellisuudessa se reppula ei tiedä niistä mitää, hyvä että kainalokarvat just ja just kasvaa. 😉 Tai hyvä vaan, jossei kasvais siis… Vaatteista varmasti tietää joo, muta toi sen kaikkitietävyys KAIKEN suhteen ei oikein istu mun naiskuvaan. onneks mun ei tarttekaan elää hänen kanssaan. 😉
”Naurattaa ku pikkulikka analysoi maailmaa, mediamaailmaa ja ihmisten minäkuvia, arvoa ja asenteita ku joku kokenutkin tekijä ja todellisuudessa se reppula ei tiedä niistä mitää” -> ei siihen nyt mitään erikoisempaa elämänkokemusta tarvita, että voi luoda mielipiteitä muista ja kertoa omista elämänarvoista. Musta on rohkeaa eikä suinkaan feikkiä olla jotain mieltä ihan omalla naamallaan ja julkisesti ja se usein aiheuttaa närkästystä muissa ihmisissä, koska rohkeutta kadehditaan. Harva sitä lähtis julistamaan tonne kaupungille mielipiteitään, koska meidän kehittyneessä nyky-yhteiskunnassa saa turpaansa ku on jotain mieltä julkisesti. Mua vituttaa lähinnä ihansama-ihmiset, jotka ei osaa muodostaa perusteltua mielipidettä mistään. Mun mielestä tää typy on todella esimerkillinen ja vilpittömän oloinen ja päässä on muutakin kuin hiukset. Onkohan tää sitä ”sun naistyyppiä” http://plaza.fi/pakki/perjantaipakki/pakkitytto/pakkitytto-maisa-torppa? Varmaan äiti on tosi ylpeä tytöstään. Tää tuskin osaa aivokapasiteetillaan muodostaa edes yhtä kokonaista lausetta. Että kitise mielummin tälläsistä naisista ku niistä joilla on edes jonkinsortin aivotoimintaa siellä kuvussa.
Joo, samaa mieltä että joojoo-ihmiset on hankalia. Ne on aina hiljaa, kunnes helvetti räjähtää. Päätöstilanteissa ei sanota sanookaan ja st jälkeenpäin itketään, miksi toimttiin niinkuin toimittiin. Valtaa ja vastuuta ei uskalleta ottaa mut pitäis pirusti saada rahaa ja mahdollisuuksia. Vaikee yhtälö.
Tsiisus!!! Maisa Torppa siis.. Jumankeude. Mä niin haluan viedä ton muidun syömään. Ei passaa olla ennakkoluuloinen. Ties mikä älykkö tätäkin alta paljastuu. Monet kauniit naiset n onneks suht fiksujakin. Muutenhan vaihtoehdoks jäi aina ruma ja viisas tai nätti ja tyhmä. Ei hjuva! 😉 Mutta mikä hlvtin PAKKITYTTÖ??? Miksi juuri pakkityttö. Ei oikein hötsitä noi Hymyn kyhäykset.
Joo tosta Maisasta, että tuskin sitä älyn perusteella on valittu noihin herutuskuviin. Vaikka eihän sitä tiedä todella mikä älykkö sieltä löytyy, vaikka hänen puheheidensa perusteella ei kyllä vaikuta miltään järjenjättiläiseltä. Mutta meitä on joka lähtöön ja pitäähän jonkun sitä viihdettä miehillekkin tehä.;) Vaikka usein kyllä mietin, että uskaltaako miehet valita sitä helvetin vetävännäköstä misua seurustelukumppaniksi? Teoriassa ehkä joo, mutta kun miehet on niin järjin kilpailuhenkisiä niin kestääkö ne sitä että vaimokkeella on miehiä jonossa tyrkyllä koko ajan. Yks esimerkki miehen suusta: ”kivat silikonit, mutten kyllä haluis tollasia millään tyttöystävällä olevan.” Kun ei kertakaikkiaan ymmärrä miesten järjenjuoksua, jos sitä niillä joillain harvoilla yksilöillä sattuu olemaan.:D Ja en ymmärrä miksi kauneutta pidetään aina jollain tasolla henkisenä heikkoutena. Lisää kauniita ja fiksuja naisia tähän valtakuntaan kiitos(vaikka hetero oonki, ni kai sitä naisia saa kattella.;D)
samaistun etenkin tohon vikaan lauseeseen! 😀 ei sil periaatteessa o merkitystä sit enää ku suhde on vakiintunut ja on onnellinen. Mä olin enemmänki ylpee mun exästä, joka oli stnan hyvän näköinen ja piti huolen kunnostaan ja kropastaan viel 30:ä lähestyessään ja elämän tullessa hullun kiireiseks ja raadolliseksi. enemmän ois haitannut, jos se ois plösistynyt ja laiskistunut ja muuttunut järkyttäväks sotanorsuks, jota ei ois kiinnostanut ees liikkua mun kans. mulle liikkuminen esim. on ni tärkeetä.mut mieluummin ylikaunis. Kyl sitä kestää, ku itsetunto on kohdillaan. mut niitä poikii käy sääliks, jotka roikkuu muijissaan viimeisillä järjen rippeillä ja sit tulee mukaan mustasukkaisuus ja omistushalu ja lopulta madness! näit on ollut ihan liikaa frendipiirissä. 😦
Hyvin sanottu.
Pakko kommentoida. Ootte niin väärässä. Ette oo tasan lukenu pätkääkää sitä blogia. Ettekä tiiä siitä mitään. Piste.
Tehtiin muuten eräällä täydennyskoulutuskurssilla imagonhallintaan liittyvä harkkatyö tosta blogista. Eli snadisti oon joutunut lukeen sitä. Lähestettiin bloggaamista myös siitä näkökulmasta, että miten nuoren tytön itsetunto kestää sen, että on aikoinaan tehnyt valinnan asettua julkisesti arvosteltavaksi omalla nimellään, ei ole kuitenkaan koulutusta minän markkinointiin ja että kuinka paljon jälkikäteen ”ura” bloggarina on vaikuttanut elämän sisältöön tai sisällöttömyyteen.
Eihän tuo tyttö ole viime aikoina edes juuri edistänyt opintojaan, vaan tehnyt toimistotyötä, joten ”uraohjuksena” en häntä näkisi. En tosin ihan ymmärrä, mikä siinä on negatiivista, että joku on uraohjus. Viestistäsi tuli vaikutelma, että sinua harmittaa nimenomaan se, että joku nainen on ”vallan juristi” ja vielä kunnianhimoinen sellainen. Se vei kritiikiltä vähän uskottavuutta pois, samoin kuin alatyyliset ja liiaksi henkilökohtaisuuksiin menevät haukkumasanat.
Minusta on jännää, miten monet olettavat, että blogi on yksi yhteen sen kanssa millainen joku ihminen tai hänen elämänsä ovat. Muotiblogi esittelee pieniä paloja ja välähdyksiä elämästä ja sen perusteella ei todellakaan voi tehdä analyyseja henkilön tavoitteista, haaveista tai varsinkaan mistään ”imagosta.” Minussa on sen verran vielä optimismia jäljellä, että uskon, että joku voi haluta pitää blogia ihan vain esitelläkseen kivoja vaatteita ja saadakseen palautetta niistä. Julkisuuden tavoitteluun olisi varmaan helpompiakin keinoja. Mungolife-blogi tosin eroaa monista muista siinä, että blogisti on avannut yksityiselämäänsä varsin paljon, ja minuakin on viime aikoina ärsyttänyt kirjoittajan linja, jossa hän poliitikkojen tapaan kieltäytyy vastaamasta yksityiselämää koskeviin kysymyksiin silloin, kun ne ovat hänen itsensä kannalta kiusallisia. Jonkinlaista imagonrakennusta hän siis saattaa kyllä harrastaa.
Aamulehden haastattelu oli kyllä räväkkä, mutta ei siitä tullut tunnetta, että nuori tyttö yrittää kertoa miten maailmassa asiat ja ihmniset toimivat. Hän vain esitti voinakkaita mielipiteitä ja sanoi ääneen asioita, joita monet eivät uskalla, kuten sen, että monet eivät edes yritä päästä eroon työttömyydestään. Mungon itsensä mukaan monet hänen lausuntonsa oli irrotettu kontekstistaan täysin ja mukana oli paljon toimittajan värittämää juttua.
Ehkä yksi syy siihen, miksi tällainen blogistien voimakas haukkuminen muualla kuin varsinaisessa blogissa on lisääntynyt, on että itse blogissa asiallinenkaan kritiikki ei aina onnistu, vaan fanilauma hyökkää kimppuun. Minusta tämä on silti vähän sellaista puskista huutelua.
Juu, sit kyllä kannattaa pitäytyä sillä kledjulinjalla sekä muistaa se, että imagon määrittely tapahtuu muiden eikä omasta toimesta. Eli siinä mielessä ois kannattanut valita hieman tarkemmin, mitä välähdyksiä ja missä sävyssä siitä omasta elämästään haluaa esitellä. Silläkään ei ole merkitystä, sössötetäänkö sanoja kontekstisa irrotetuksi, vaan julkisuutta pitää hallita aina, kun medialeikkiin alkaa. Jos on vaarana tulla väärinymmärretyksiä, olisi pitänyt pyytää juttu esiluettavaksi eikä edes tehdä noin isolla riskillä. Se on sitä kuuluisaa pelisilmää, jota kuka tahansa menestyvä ja julkisuuteen aktiivisesti pyrkivä ihminen tarvitsee. Ois taas Mediapastorille duunia. Harmi että Yontella on kädet täynnä hommaa oikeasti apua tarvitsevin kanssa. 😀
Mun mielestä Mungo toisteli AL:ssa samaa sheissee, mitä kaikki muka-radiaalit toisinajatteljat. Olis edes esittänyt konkreettia ajatuksia toiveidensa toteutumisen todeksi. niin oisin ottanut tosissani vähän enemmän. Helppohan se on faktoja todeta ja olla radikaali mutta jos ei ole antaa sen enempää kuin toteamus, tuntuu vähän turhalta jeesustelulta.
Mä en voi sille mitään, että mielikuvani hänestä on nenäkäs pikkukiipijä, joa haluaa olla paljon mutta on vaan lopulta tavallinen tyttö Suomen perämetsästä. Eikä siinäkää vikaa ole, mutta on niin huvittavaa olla olevinaan kaikkea yhtä aikaa: viaton syntinen, fiksu – kaunis, älykkö – tavallinen, kaupallinen – uusyhteisöllinen, konservatiivinen – radikaali. Niin se vaan on, että kaikkea ei voi olla vaan on pakko vaan valita joku linja jota noudattaa. Muuten käy just niinku tyttösellä meidän äijien keskuudessa: ristiriitaisuuksia täynnä oleva tyyppi, joka työntää pois luotaan omalla mahdottomuudellaan. Mut nätti pimuhan se on! 😉
Nimenomaan – määrittely tapahtuu muiden toimesta. Itselleni tuo tulkintasi siitä, hän pyrkii samaan aikaan olemaan sekä viaton että syntinen, konservatiivinen että radikaali jne kuulosti täysin heprealta – minulle ei ole tullut alkuunkaan tällaista kuvaa hänestä. Tulkinnasta on siten vastuussa lukija, ei blogin pitäjä. Olen kiinnittänyt huomioni siihen, että jokin aivan pieni kuva tai sana voi saada blogin lukijoiden mielessä suunnattomat mittasuhteet. En kadehdi bloginpitäjiä, vaikea laji.
Mungohan kertoi itsekin oppineensa Aamulehden jutun jälkeen kantapään kautta, miten median kanssa toimitaan. ”Medianhallintataitoja” ei voi vaatia ihmiseltä, joka ei ole juuri mediajulkisuudessa ollut. Itse huomasin jutun tarkoitushakuisuuden heti sitä lukiessani. Toimittajalla oli missio, jonka tueksi hän haki lausuntoja. Ehkä Mungon olisi pitänyt tajuta tämä, mutta emme voi tietää, miten toimittaja on hänelle asiat esittänyt. Ja ehdottihan Mungo konkreettistakin: esim. sen, että opiskelijoita ei pitäisi rangaista työnteosta. Minä en nähnyt hänen ajatuksissaan oikein mitään radikaalia – samoja mielipiteitä kuulen olen kuullut töissä ja koulussa harva se päivä.
Sinänsä se, että henkilössä on monia eri puolia, ei tee hänestä teennäistä tai ristiriitaista. Aika harvalla meistä on parikymppisenä muutenkaan vielä identiteetti täysin varma. Mungon identiteetistä en voi mitään varmaa sanoa, mutta ainakin itse vielä kolmekymppisenä voin hyvin löytää itsestäni monia erilaisia puolia ílman, että pyrkisin tietoisesti tai muiden silmissä olemaan jotakin.
Minusta on muutenkin jännää, miten monet olettavat, että ihmiset esittävät asiansa ja mielipiteensä ennen kaikkea ollakseen muille jotakin, luodakseen muille kuvaa itsestään. Onko tällainen sitten heille itselleen ominaista, vai mistä moinen? Mungon kohdalla on hyvä huomata, että hän on yksi niistä monista, joita on pyritty lannistamaan koulukiusaamisella. Liian moni on siitä lannistunut ja vajonnut negatiivisuuteen. Suomalaiseen mielenmaisemaan kuuluu nöyryys, ei missään nimessä saa kuvitella ”olevansa jotain.” Jos vaikuttaa siltä, että joku kuvittelee olevansa ”jotain”, se on välittämästi painettava alas ja mieluimmin mahdollisimman ilkeällä ja loukkaavalla tavalla.
Voi siis olla, että Mungon persoonassa on paljonkin huonoja puolia – kuten meillä kaikilla – mutta ainakin hän elää rohkeasti omaa elämäänsä ja uskaltaa kertoa, mitä ajattelee. Hän ei ole antanut kiusaajien muokata persoonaansa. Ehkä ainoa tätä vaikutelmaa häiritsevä tekijä on, että hän suhtautuu joskus liiankin ärhäkästi saamaansa negatiiviseen palautteeseen ja selittelee asioitaan.
Blogipalautteissa yleinen ongelma on, että sokeat henkilöpalvojat ja perseennuolijat herkästi hyökkäävät asiallistenkin kritisoijien kimppuun, ja ehkä juuri tämän seikan herättämän ärtymyksen vuoksi osa kritiikistä on henkilökohtaisuuksiin meneviä törkeyksiä. Blogikritiikki on muutenkin vaikea laji – kommentoidaanko siinä ihmisen tekstejä vai persoonaa ja elämää, jolloin mennään jo aralle alueelle.
Niinpä! Ja on ni hyvii pointtei että täytyy palaa huomenna kommailemaan. 🙂 Se on muuten totta, että suomessa meidät opetetaan tähän helvetin ”et sä oo mitään ja jos oot, oot vähintään narsisti” ajatteluun. Kummallinen kansa me ollaan!
Oon välillä kans miettiny että uskaltaisinkohan kirjoitella blogia ikinä omalla pärställäni. Okei, en ainakaan tän blogin jlk, koska koko elämä on jaettu mutta en ehkä ennen sitäkään. Et siinä mielessä joo hatunnosto Mungolle.
ei stna, nyt täytyy vetää viel sarja vatsoi ja sit vähän hempellä puhelimessa tsybyn kanssa. 😉 Pitkät treffit. Saas nähdä kuinka pojan käy… 😉 Moroooo!
vertaappa noita :DD ensimmäinen on vuoden vanhempi mitä toi jälkimmäinen
No katos voi saatana, mitkä kuvat! huipsankeikkaa. Onks siinä blondi ja blondin salainen kaksoissisko… No johan voi tyyli muuttua ja boobsit kanssa.Aikamoista! Harmi vaan, et toi jälkimmäinen on mun mielestä vähä turhan hutsahtava tyyli. Noi posket kiiltää ku vessanpöntön emali Vimin jäljiltä. Mut edelleen totean, että söpö pimuhan tuo on. Odotan niin innolla, missä mimmi on 10 vuoden päästä ja jos sillä on se elämä, jonka maalas AL:ssä itselleen lupaan mennä Mungon ovelle henk.koht ja kumartaa sille syvään pelkässä mustassa silinterissä. Sit pyydän siltä nimmarin siihen MLL:n fanikorttiin enkä enää koskaan arvostele mimmiä. Mut veikkaan, että arvot muuttuu matkan varrella. Viiden vuoden päästä sillä on 2 lasta, rikas mies ja keskeneräinen tutkinto ja se pitää vauvanvaateblogia.
Ja itse asiassa mä taidankin heti kysyä Mungoa meidän Päivän Pimuks. On herättänyt ni paljon keskustelua et melkei ansaitsee paikkansa täällä…
jos ette huomanneet niin nuo kuvat on otettu täysin eri vuodenaikaan, joka selittää noiden asujen erilaisuuden. Ensimmäisessä kuvassa mustat sukkahousut, korottomat talvisaappaat ja musta vyö hameen päällä= näin pukeudutaan talvella. Toisessa kuvassa ruskettunut iho, joka kiiltää niinkuin kellä tahansa auringossa ollun päivän jälkeen sitä mitenkään korostamatta. Toisessa kuvassa ruskettuneen ihon takia myöskin valkoinen mekko näyttää erilaiselta. Lisäksi, kuka käyttäisi kesällä sukkahousuja tai matalia saappaita peittämään kauniin ruskeat ja pitkät sääret? Kaiken lisäksi kuvakulma on täysin erilainen. Anna fiksu ja työssä käyvä tyttö, jota tässä haukutaan vain hänen mielipiteidensä takia. Hän on rohkea ja uskaltaa mielipiteensä. Sen takia te nössöt paskat haukutte häntä täällä ja etsitte vain huonot asiat hänen blogistaan. Herätkää ja katsokaa peiliin!
Täytyy myöntää, että ihan noin tarkasti mä en kykyne Annnaa arvioimaan kuin sää. Propsit siitä! TIedätkö, tänä aamuna kun katsoin peiliin, mulle tuli mieleen frendin kommentti, että näytän Vehaselta… No, komea ukko sekin on, vaikkei mies voikaan näin sanoa…
http://trustbus.weebly.com/1/post/2010/8/mungolife-skandaalin-kourissa.html
annaa tuskin vaivaa ollenkaan jos joq vihaa sitä. varmaan on googlettanu itseään ja lukenut, mut ei jaksa välittää, ja miks pitäis? ite se tossa haastattelussa sanoo, että häntä voi kuvata monella negatiivisellä adjektiivilla, joten vähä ihmettelen et mikä tarve muilla on jauhaa siitä pahaa? ketään ei kiinnostaa, vihatkaa jos vihaatte, älkää lukeko juttuja siitä tai sen blogia jos ei kiinnosta 😀
Joku viisas on joskus sanonut ”mitä rumempi reppu, sitä paremmat on eväät” ja jokainen miettikööt loput tykönään… 😀
Päivä? Kuka käyttää toisen arvosteluun koko päivän? Tuossa naisessa on vaan jotain niin säälittävää, etten osaa pukea sitä sanoiksi. Mutta toiset tykkää äideistä, toiset tyttäristä…
taitaa olla aika tylsä elämä xd eikö sulla tosiaa oo parempaa tekemistä ku kirjottaa tänne paskaa annasta xd kuka jaksaa lukea noita taiat olla vaaa ite kateelline mungolifen annalle 😀