Mini-me ja painajaisyöt

Miksei kukaan kertonut, että lapsissa on oikeasti näin jumalattomasti työtä? Jos olisin tiennyt tän duunimäärän, oisin pitänyt neljää kortsua päällekkäin!

Mini-me oli mulla viimeiset 5 päivää, kun äitinsä joutui sairaalaan. Oli hieman totuttelemista yh-elämään. Ainoa hyvä puoli koko paskomis- ja itkushown keskellä on, että ipana ei ole tissitakiainen vaan vetelee tyytyväisenä pullosta litkujaan. (Isäänsä tullut tuossa pulloaddiktiossa, tekee niin mieli kylmää bissee lasipullosta!) Muutenhan mä oisin joutunut juoksemaan ipanan kanssa sairaalassa tissillä jatkuvasti. Ei sillä, etteikö tissit kivoja ois mut eihän tilanne mua ois hyödyttänyt.

Eka yhteinen yö Testoksessa oli vähintään yhtä jännä kuin ensimmäiset kännipanot Viking Fuckerellalla lukioikäisenä. Kädet täris, valvoin koko yön ja paskoin henkisesti housuuni yhtä monesti kuin ipana. Nukuin ehkä 2 tuntia ja nekin itkuhälytin kainalossa. Ajattelin, että jos en herää liveitkuun, herään sit täpöllä huutavaan itkuhälyttimeen, joka myös tärisee. Don’t ask! Yontte toi Aasiasta.

Seuraava yö meni paremmin. Uskalsin jopa siirtyä kundien kanssa kattoterassille, ku otin itkuhälyttimen mukaan. Aina kun käärö alkoi tuhista, jäi stobe pöydälle ja Piimänni pinkoi työntämään tuttia suuhun. Aamuviiteen mennessä laskin juosseeni terassilta alakertaan yli 20 kertaa. Kunto nousee… Sisko opetti, että kannattaa mieluummin heti reagoida mini-me:n vaatimuksiin kuin päästää tilanne eskaloitumaan itkuun ja raivoon. Melko samoja periaatteita kuin naisten kanssa siis.

Miten noin pieni ihminen voi olla noin vaativa, mietinpähän vaan. Tänään kuitenkin vapaata ipanasta ja lähdetään poikain porukalla fillaroimaan. Investoitiin Erpan kanssa kunnon maantiepyöriin, ni täytyy käydä testaamassa. Koskaan en ole pyöräilystä ollut ni innostunut kuin nyt mut saa nähdä, pysyykö into yllä. Skidiä varten pitää vissiin asentaa turvaistuin messiin. 😉 Jos ostaa riittävän ison läski-yonttekin mahtuu siihen kans. 😉 huomaa että äijä on syönyt suruunsa hamppareita.

Mukavaa pvää jäbät ja mimmit! Se on moro ny.

Ps. Älkää unohtako, että nyt on HC-grillikausi ja kunnon setit saat esim. Grillikauppa.fi:stä.

Elämänhallintaa etsimässä

Hiiop ja huipputihei jätkät ja mimmi! Otettiin jätkien kanssa neljän päivän breikki arjesta, vaihteeksi, ja lähdettiin käymään Itävallassa. Yonten frendillä on siellä  talo, joka otettin vuokralle pilkkahinnalla. 12 e/yö per pallit ja kuitenkin käytettävissä parisataa neliötä, allas ja minikuntosali. Verkostoituminen selkeästi kannattaa!

Lennettiin Klagenfurtiin, josta oli  vajaa 100 kilsaa autolla talolle. Oisittepa nähnet ku kolme isoo äijää tunki ittensä pieneen Puntoon. Ainoa, joka oli tarjolla siinä vaiheessa.. Onneks ei ollut menomatkalla juurikaan kamoja messissä, koska meil oli veto, kuka ottaa vähiten kamaa mukaan ja toisaalta, kuka ostaa sitä eniten reissusta. Erkka voitti ekan, jätkä lähti skedelaudassa ja kalsareissa + kahdessa paidassa, jotka se sullon reppuun.

Yontella ei mennyt kovinkaan vahvasti ekassa skabassa, koska sen piti taas ruodata ne helvetin tuoksukynttilät, rohdot, papujauheet, yrtit, piikkimatot messiin. Aiheuttaa suurta hilpeyttä, kun tutkivat laukut ruumaan menon yhteydessä. 😉 Varmaan turha mainita, että Y voitti vikan skaban. Lähetti 160 kiloo rahtia himaan laivalla. No, saatiinpahan uusi molskimatto Testokseen. Tsiisus!!!! Tää on jo toisen tarinan paikka, siihen palataan siis myöhemmin.

Oli aivan superjäätävä reissu. Meidän tönö sijaitsi ”vuoren” päälle. Alas pääs helposti mutta se ylösnouseminen (2 kilsaa) oli silkkaa helvettiä. huomaa että on tullut käytyä salilla muttei treenattua aerobista. Itse isäntä veteli golfauton tapaisella häkkyrällä ylöspäin, kun me nuoremmat ja vetreemmät puuskutettiin rinnettä monta kertaa päivässä.  Alkoi vituttaa niin paljon tää paska kunto, että aattelin alkaa treenaa vapaaottelua tai thaita. Thanks Eerikki innostuksesta! No, katotaa nyt, mitä täs oikeesti käy. Todennäköisesti vedän punttia ja juoksen, niinkuin aina ennennenkin. Miten se on niin helvetin vaikeeta tuoda elämäänsä uutta sisältöä ton urheilun suhteen? ei pysty käsittään. Aina stnan hyviä ajatuksia mut ku pitäis alkaa toimia käytännössä, koko homma lopahtaa.

Niin, takaisin matkaan. Yontte oli palkannut itselleen paikallisen henkioppaan hommiin. Piti meille kolme luentoa elämänhallinnasta ja opetti onnellisen elämän salaisuuksia. Argh, so gay!  siihen hintaansa nähden, mitä se kääri  harhaoppiselta, vaikutukset ei olleet kovin buenot.  Mutta en valita, meikäpoikahan sai nauttia ”lystistä” ilmaiseksi, sillä Yonten kukkarosta kaikki meni ja lasku pistettiin ”henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiskuluihin”. No, sitähän se olikin, ja vaikka nyt oonkin vähän skeptinen, kyllä mä siitä oikeesti sain jotain irtikin. Okei, okei, silkkaa hulluuttahan tää taas on, mutta sitä meidän elämä on ollut ennenkin. 😉

Ehdottomasti eniten mieleen jäänein sessio oli sellaisen oman tulevaisuuskartan piirtäminen. Oisko sit ollut joku npl-menetelmä tms. mutta piirrettiin itsellemme elämänskenaaroita, joita sitten tietoisesella ajattelulla ja tunteiden ohjaamisella muuteltiin. Erikoista. Tehtiin tota aikoinaan intin duunivuotenakin mutta vähän eri syistä ja näkökulmasta. EI siitä sen enempää. Jos karttaa on uskominen, mä tapaan mun elämäni naisen seuraavan vuoden sisällä. Lisäks mua kohtaa ikävä yllätys ja  saan vihdoin graduni tehtyä. Hupsistakeikkaa, sitä odotellen. Toivotaan,e ttä itseään toteuttavat ennusteet pitää paikkansa. Niistä se exäni Seijakin aina puhui – ja nai kiinteistövälittäjäbodarin. Öö… NOT?

Jaahas nyt puhelin pussiin ja lenksaa jatkamaan. Tulipa taas avauduttua, sori. Ihan ku ei ois äijien kanssa avauduttu  riittävästi tönöllä. 😉

PS. Hei tsiigatkaa tää, vaikkette Tubea yleensä katsoiskaan. Mä nostan tälle jäbälle hattua. Tää on aito kaveri. 😀

http://www.youtube.com/v/oWuyrlXI7nA?version=3

Muikkumarkkinat

Mitäs äijät muutakaan karseena syyskuisena iltana tekis, paitsi lähtis moikkaa golfmaikkaa kersoineen kalamarkkinoille… Yontte ja golfmuidu jäi keskustelemaan korkeamman tietoisuuden kehittämisestä Tapolan Mustamakkara -kioskille (just joo), kun mä ja Eerikki leikitettiin skidejä. Tai siis mä leikitin. Eerikki potki kiviä ja tsekkaili netistä uusia Hondan osia. ”Mut ku mikään ei ole niinkuin se vanha”. Voi jumalanperse sentään, sanon minä. Get over it, äijä!Ostettiin lopulta 20 purkkia äijäsinappia testokseen. Aivan saatanan hyvää. Chiliseospohjaista! Meinas torikauppiaalta tippua silmät päästä, kun Yontte maksoi 500 euron setelillä.

Suomalaiset pukeutuu aina niin iloisesti.

Vähän dramatiikkaa

Dodii! Pman is back. Taas kerran.  Mistäs mä ny sit aloittaisin? Elikkäs elikkäs elikkäs. Palattiin Seijan mun exän kanssa yhteen lähes vuoden jälkeen. Jotenkin alkoi vaan tuntua siltä, että kaipaan sitä mimmiä päivä päivältä enemmän. Oon ollut tosi alakuloinen ja väsynyt keväästä lähtien ja miettinyt, mikä siihen vois olla joku järjellinen syy. Koska järjellistä syytä ei löytyny, aloin kollata  järjettömiä. Kävin läpi golfmuijan kanssa heilastelut ja meidän seksin loppumisen, mutta tajusin ettei tollainen riitä mua masentamaan.

Seuraavaksi mietin sitä, että melkein köyrin mun hyvän kaverini Samin ja mimmikaverin Saaran elämän pilalle sekstaamalla Saaran kanssa muttei sekään riittänyt syyksi masisteluun, vaikka onkin kyllä kertomisen arvoinen stoori. Tää sattu jo useampi viikko sitten mutta kerrotaan ny pois, kun painaa vieläkin sydämellä. Ei vais, housuissa se painaa, jos jossain. Niin…

Se ettei tilanne mennyt panemiseen asti on nokkelan ninja-Eerikin ansiota. Kaikki alkoi siis tästä perinteisestä aamuyön krabbemeiningistä. Tultiin poikain ja Saaran kanssa jatkoilta meidän yhteiseltä frendiltä ja päätettiin saattaa Saara himaan, koska Sami oli kertauksissa eikä tullut vastaan niinku yleensä. (Hei haloo, kuka menee hakemaan umpihumalaisen mimminsä kapakasta kotiin? Siis muut äijät paitsi SAmi?)

Oltiin Hämeenkadun ja Hämppipuiston kulmassa, kun Saara päätti ettei uskalla kävellä yksin rappukäytävässä vaan  jonkun pitää lähteä taluttaan kädestä ylös asti. NAISET””  Yontte oli paskaäijä -tuulella ja sönkkäs kebabit naamassa, ettei jaksa tod. kävellä kännissä rappusia ylös ja vielä takas alaskin.Kuulemma pumppu pettää ja lääkäri on käskenyt välttämään muuta kuin joogaa ja meditaatiota, ettei ylivireys iske uudestaan. Jep, jep. Eerikki skeideili sata metriä muita edellä, eikä sil ollut pienintäkään aikomusta kääntyä takaisin ja lähteä viemään ladyä kotiin.  En yhtään ihmettele, että on ollut ruotsissa evakossa Jennan vihalta, jossei ole auttanut sitäkään naista pulassa. 😉 (Oottekaas ku kuulette koko stoorin!)

No, meikä vetreenä melkein Rukin priimuksena olin ainoa yläkerroksiin kävelemään kännissä kykyneväinen yksilö ja tottakai lupauduin Saaran seuraksi. Se pelkää pimeitä paikkoja ja yksin liikkumista,  koska sen eksä on täys kilipää ja vainos sitä aikoinaan puoli vuotta – siis vielä Saminkin aikana mm. porttikongissa ja -käytävässä. Tiedän itsekin äijän. Rikostaustaa, mm. pahoinpitelyitä ja huumejupakkaa. Täysin kahjo, rikkoi useasti lähestymiskieltoaankin.

Niinhän siinä sit kävi että päästiin ylös ja Saara halus, että jään nopsaa yömyssylle katsomaan meidän utin aikaisia valokuvia. Siis Saara ja Sami oli yhdessä silloin, kun me oltiin intissä eli TOOOOSi kauan sitten. ;D Saara päätti pistää blenderin surisemaan ja alettiin vääntää kevyttä aamupalaa puolipilaantuneista vihanneksista ja kuivahtaneista tortillanpohjista, mitä jäkiksestä nyt sattui löytymään. Tuli itse asiassa hyvää. Meikäpojan kunkkaidea. Ensin vihreet blenderiin, tortiljapohjat perään ja lopuksi koko setti uuniin ja eikun mausteet . ;D ;D Grillimestari prkl!

Yks asia johti toiseen ja toinen kolmanteen ja yhtäkkiä pelattiin Twisteria Saaran ja Samin olkkarissa. ÄLKÄÄ EES KYSYKÖ MIKSI –> King Alcohol! Saara päätti keksiä omia sääntöjä, joissa sovellettiin mm. räsypokasta tuttua strippimeininkiä. joojoojoo… Siinä vaiheessa, kun meikä hengas puolialastomana nelinkontin naisen päällä (Seijan antamat) pinkit Viivi ja Wagner -bokserit kullista pahemmanlaatuisesti puristaen totesin, että lienee aika lähteä kotiin ettei tuu tehtyä typerää.

Sami on hyvä äijä ja meistä tuli oikeesti ok-kavereita intissä. Saara ei ollut ollenkaan samaa mieltä että lopetettais tällaisiin viattomuuksiin vaan muidu painoi päälle melkein loukkaantuneena, että yritin olla innostumatta siitä liikaa.  Mä yritin ihan oikeesti minimoida pienimmänkin lipsahduksen mahdollisuuden, koska kyseessä on frendin muija ja perinteisesti niihin ei kajota. Siis jossei tietty ole Yonten exä. Puoli tretta on nimittäin Yonten eksiä ja aina välillä sitä ei voi vaan tietää.

Tilanne laukes lopulta siihen, että ovikello alkoi soida raivokkaasti. Aateltiin tietty että naapurit tulee valittamaan, kun mentiin blendaamaan keskellä yötä tai että siellä vaihtoehtoisesti ois se hullu exä. Mutta paskanmarjat, se oli EERIKKI. Ja kun meikä kurkkas varovasti oven raosta, äijä tarras kurkkuun kiinni ja käy kiliseen siitä, että mä meen tarkoituksella panemaan toisen miehen naista ja että tää oli järjestetty juttu ja että mä haluun vaan kostaa Samille sen, että Sami oli Rukin priimus ja mä katkera siitä, että se pieksi mut siellä. Paskanmarjat. Ämmä teoria. En minä jaksa olla kateellinen mistään intin aikaisista ukotteluskaboista. Enkä todellakaan ollut minä, joka teki aloitteen ja sitäpaitsi en ois vienyt tilannetta ikinä loppuun asti.

Jaa, mistä Eerikki osas saapua paikalle? nooooh, meikä oli onnistunut soittamaan taskupuhelun Twitterin tiimoilta ja ne oli Yonten kanssa kuunnelleet meidän showta oman aikansa ja lopulta vetänyt kivipaperisaksia, kumpi tulee hakeen mut pois. Yontte oli todennut, että haluaa jäädä masturboimaan meidän showsta innstuneena, joten Eerikki lähti reissuun. Se on edelleen arvoitus, miten äijä oli päässyt rappukäytävään, koska alaovi oli kiinni. Muistan että vedin sen perässäni kiinni kunnolla, koska ajattelin, etten halua sitä exää tänä yönä kolmanneksi pyöräksi. Ois hienoa yrittää selittää Samlle, miksi sen hullu exä ja inttifrendi oli sen muijan luona  yhtä aikaa keskellä yötä.

Tosin on sillä kahjolla äijällä avain tähän taloon, kun on ennenkin päässyt keskellä yötä rappuun ja huudellut postarista rivouksia ja kussut eteiseen. Kerran Saara oli jopa tuikannut sitä sateenvarjolla silmään ,  kun ootteli paniikissa poliiseja paikalle. Skoudet oli kysynyt tullessaan mitä ahdistelin naamalle oli käynyt ja Saara oli todennut, että hän pisti sontsalla postiluukusta, koska pelkäs ja koki olennaiseksi puolustaa itseään. Toinen poliiseista oli vastannut, että pistä nyt sit vahingossa uudestaankin jos haluat ja pistänyt äijän kädet selän taa.  Mutta Saara oli alkanut nössöillä. Oispa ollut Sami himassa niin ois saanut turvonneen toisenkin silmän.

Sen pituinen se. Mut yks juttu, ei me oikeesti palattu Seijan kanssa yhteen. Kunhan vitsailin. Aattelin, että pojat lukee tän kuitenkin niin antaa niihin luulla, että voittavat sen 500 euroaan. Meillä on siis veto käynnissä. Jokaisesta vuodesta jona en pane Seijaa potti nousee 250 euroon (nyt siis 500 e vuosi menossa) ja jos sorrun, joudun maksamaan koko kertaantuneen summan äijille puokkiin. huh, huh! Se on sit 10 vuoden päästä jo 2500 eskoo, auts.

Päin vastoin, kuulin eilen mimmi oli vihitty bodari-kiinteistövälittäjä-äijänsä kanssa Thaimaassa. Olivat lähteneet lomalle ja ukko oli yllätyskosinut hormonipäissään. Seija oli suostunut ja joku suomessa asuva sesonkipappi oli vihkinyt ne onnelliseen liittoon. Sai prinsessa puoli valtakuntaa lihasta ja vain puolikkaan aivolohkon koko loppuelämäkseen. Jotenkin koomista, että Seijan faija halus sit ilmoittaa asianlaidan mulle.

Sen pituinen se. Mä taidan lähteä vielä haukkaan happea, kun pitäis toi hurtta käyttää ulkona. Oon lapsenvahtina Mitsulle. Cool.

Ps. Sekoilee ne muutkin.

Niin joo, ei siis kukaan tuttu Julia. 😉
http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1194271/julia-tukiainen-vietiin-raudoissa-putkaan-johannan-laulukeikalta

Moro!

Karmeeta sekoilua

Okei P-man tossa jo kertokin et me oltiin pari viikkoo sit tamperelaisen paikallisradion 957:n synttäreillä Pakkahuoneella. Se kanava on siis vähä niinku manselainen Radio City, rokkia ja kiakkoo ja kaikki juontajat on miehiä. Ei vittu mikä ilta.no ensinnäkin sielläoli osalla jokku vippipassit kaulassa ja ne haki Klubin puolelta ilmasta viinaa, mikä lievästi sanoen sieppas mua. Mutta Eppujen keikan alkupuolella olin röökillä terassilla just menossa taks ja joku pikkumimmi tuli mun kaulaan roikkuun. Se sano, et antaa vippipassinsa mulle jos panen sitä niin et sen mulkku eksä huomaa sen. Me livahdettiin narikkapokejen ohi ns. klubin yläkertaan, siellä on joku Teatterikesän toimisto. Jäätiin sinne eläportaille ja nussittiin oiikeen kunnolla, ei hitto kun tekikin hyvää vaikka mä oon ollu tietoisessa selibaatissa. Mut sit sinä iltana vaan alko tekeen niin paljon mieli viinaa et mä olin valmis höylään pilluu et sain sitä viinaa. Vaikka ei se muija niin ihmeellinen ees ollut, sellanen vähän niinkun apina, kauheen luiseva, ei siis laiha sellasela uu mama -tyylillä vaan laiha niinkun joku kääpiö.

Onneks se nussiminen jäi kesken kun ne poket tuli valittaan asiasta. tai emmä oo varma olikse poke, ehkä se oli vaan joku toinen kalju. Eiks kaikki poket oo kaljuja ja vähä lihavia ja niillä on joku karmee symboolitatuointi.

No mä sit revin väkisin sen passin siltä ämmältä ja syöksyin vippialueelle.Just sillon siideri oli loppunut mutta ne kaato mulle tuopillisen valkkaria, jee! Ja vitttuuuuh, siinä vaiheessa tajusin et mä oon missannu eppujen keikan ja mun kaulassa roikkuu taas joku vitun kalju apina.

Loppuilta oli jotain ihme rähinää Pakkahuoneen eessä ja taisin mää olla Ilveksessäkin. Sielläoli joku Radio 957:n viippilooshi johon kai hotellin jotaja pyysi mut ja otin sielläkin vähä tuntumaa pariin tissiin.

Ja seuraavana vittun päivänä luin lehdestä että joku oli tapettu siellä 957:n bileissä! joku poke oli tappanu jonkun miehen! ei vittu ei kai se oo se sama poke joka mun kimpussa roikku.

Menin tosta kaikesta niin paniikkiin et olin kolme päivää syömättä ja join vaan vaahterasiirappi-pippuri-hunajavettä ja vedin ulostuslääkkeitä. Soitin mun life coachille mutta se helvetti on nyt Australiassa eikä se suostunu puhuun mun kaa lomalla.

Nyt on vedetty aikahiljasta linjaaton jälkeen.Oon itkenyt.Miks miks miks mun pitää aina vetää nää vanhat kuviot ja sortua tähän paksaan. Viime vuonna sain ohdutusta BB:stä, nyt sein on ihan paska ja vaan kuvottaa mua kun mun oma elämä on yhtä sekasin ja turhaa.

957

Jepujee, meikäläisenkn selibaatti päättyi yhtä nopee ku alkoi. Oltiin jätkien kans viime PE Radio 957:n kemuissa Pakkahuoneella, mikä o oikeesti tunnelmallinen ja magee mesta. Eput veti hyvän keikan ja meikä hyvät varvit Pakkiksen naisten takahuoneen vessassa. Juu, looooog story. Kyseessä yks puolituttu mallipimu., joka oli tarjoilijan hommissa tapahtumassa.

Tilitän joku päivä tarkemmin, mut nyt täytyy mennä jatkeleen jatkoilla. Lähdettiin sit työpaikan bileistä Helsinkiin jatkoille ja täällä ollaan ny sit taksijonossa. Aateltiin ottaa taksi takas treelle mut aika tyyriiks tulis…

Morol!

Tamperelaista kesäelämää

Tässä muutama kuva manselaisesta kesäelämästä parhaimmillaan. Kuvat on poimittu Seppo Honkasen FB-profiilin julkisesta albumista. Aivan jäätävän shown järjesti sitten tämä alastonuinnille paennut humalainen mieshenkilö, joka EI ole kukaan Testoksen asukeista, toisin kuin kaveripiirissä epäiltiin.

Miksi lapset pistettiin riehuun Duudsoneissa?

Kun oon esittänyt tän viikon kukkahattutätiä ja kirjoitellut kehitysvammaisista ja alkoholimainonnan vaaroista, niin kitistään nyt vähän lisää. Tällä kertaa tulee tosin aivan aiheesta. Koen velvollisuudeksi aloittaa tästä aiheesta keskustelun, koska oon ittekin 0llut joskus pieni ja viaton poika (nyt olen röyhkeä ja härski iso äijä) mutten olis ikinä keksinyt yhtä idioottikonseptia, kuin tämänpäiväisessä Duudsonit-jaksossa pohjanmaan äijät oli tehny.

Mun mielestä Duudsonit on hauskoja jäbiä. Ainakin tähän asti. Tunnen heistä osan henkilökohtaisesti, ja kaverit on oikeesti skarppeja kundeja. Armeijat käyty, aivosoluja ois ollut korkeekouluihin, fiksut muijat ja ennen kaikkea loistavasti konseptoitu ”Finnstreame”. Mutta mutta mutta…

Tämänpäiväisessä jaksossa pojat tekivät ”kauneusvirheen” ottamalla riehumaan ala-asteikäisiä kakaroita. Pistivät pikkuäijät hakkaamaan autoja, taloja ja ihmisiä pesismailoilla sekä rikkomaan esineitä supermarketeissa. Ja sit nauretaan päälle kuin mielipuolet. Mikä tossa on hauskaa, kun lapset tekee tyhmiä? Kyllä mä näin aikuisena miehenä suon itselleni ja heimoveljilleni kaiken maailman toilailut, mutta mun mielestä noi skidit vois yrittää opettaa paremmille tavoille, eikä ainakaan edistää niiden huonoa käyttäytymistä tekemällä siitä televisiossa ”normaalia”.

Ja Suomea on muutekin haukuttu siitä että lasten väkivallanteot ja ilkivalta on järkyttävissä lukemissa, joten miksi tätä mielikuvaa piti nyt oikein pönkittää? Ja onhan toi nyt vitun typerää toimintaa kenen tahansa äidin tai isän mielestä, jotka yrittää opettaa skidejään edes joillekin tavoille tässä hulluutta täynnä olevassa maailmassa.Joo, naurakaa vaan, mutta jos mun poika oppis Duudsoneista, että on ihan ok muksia ihmisiä pesismailoilla ja pistää paskaks tavaratalon omaisuutta, sai kyllä niin isän kädestä, että tuollaiset opit  karisis hyvin nopeesti.

Tuollaisilla roolimalleilla (vai mitä ne ny on, joita  ihaillaan?!), mitä Duudsonit ja heidän ohjelmissaan vierailleet pikkujäbät nyt ovat, on aika mielettömän suuri merkitys siihen, mitä tavan pikkunassikat nyt tekee. Kun riehuminen, rikkominen ja äälimäisyydet on sallittu telkassa ihan luvan kanssa, niin ei ton ikäinen tajua vielä, ettei niitä voi tosielämässä veivata samaan tapaan. Aivan typerää touhua, tosta tulee taatusti sanomista. Jätkillä harvoin on jäänyt peliäly kotiin, mutta tää lasten sotkeminen aikuisten toilailuun oli kyl floppi. Ymmärrän joo, että hakevat yhä nuorempia katsojakuntaa. TODELLA ISO VIRHE.

Väkivaltaiset lapset on nostettu otsikoihin viime aikoina aivan syystäkin ja oikein hävettää, että muuten fiksut aikuiset tv-tähdet ny menee varta vasten heittään bensaa liekkeihin aivan pelkkää ajattelemattomuuttaan.Tässä muutama linkki aiheeseen liittyen:

http://www.sosiaaliportti.fi/page/0a43cdae-7ac7-4d4f-aea5-8daba40846bc.aspx

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2010/04/22/V%C3%A4kivaltaiset+lapset+huolestuttavat+opetusalan+henkil%C3%B6st%C3%B6%C3%A4/2010476/4

Raha(t) vai terveys?

Kumpi on tärkeämpää, saada lisää rahaa kaljafirmoille vai vähentää sidukoiden ja bissejen markkinoinnin määrää ja sitä kautta nuorten juomista?

jossette siis tiedä, mitä ja milloin nuoret juo, niin lampsikaa vaikka tohon Hämeenpuiston Nässyn päähän ja tsekatkaa : sidukkaa ja kaljaahan siellä monesti on mukana. Ja juuri näiden tuotteiden mielikuvamarkkinoinnista ollaan viime aikoina ”hieman” väännetty. Tuossa viime vuoden lopullahan tehtiin sellainen linjaus, että kaupalliset tv-yhtiöt alkoi näyttää alkoholimainoksia vasta 21 jälkeen. Ja väkevien alkoholijuomien mainostaminen telkkarissahan on kokonaan kielletty, vaikka toki product placementtiä (= tuoteasettelua) tietty näkee joka sarjassa ja leffassa, vai häh:

http://www.youtube.com/watch?v=OUUq5mRCimo

Ja kyllä mä ymmärrän, ettei tosiaan koko maailmaa voi vuorata pehmeillä seinille, ettei vaan kukaan juokse kulmia päin. Tuntuu niin hirveeltä, että samaan aikaan ku päihkäkampanjointiin pistetään meitsin veroeuroja tsiljoonittain, niin sidukan ja kaljan myyntiä edistetään kaikin keinoin. Tässä on joku ristiriita, mutta mikä se on? Oonko mä tulossa vanhaksi ja muuttumassa kukkahattutädiksi hyvää vauhtia siinä samassa? Pitäiskö hankkia excelin sauvat, pari ruskeeta nahkakassia, snadisti alleja käsiin, alitehoinen Fiiu, muutama pellavapää kekara, insinööriukko ja alkaa harrastaa Zumbaa? Jaa niin joo, tietenkin lukulasit, mehunpullotuskone, paketti Tenaa sekä sellaiset sukkahousut, joihin olisi kuvioitu suonikohjuja. 😉 Kai mä sit menisin keski-ikäisestä muikista? Ja sit seuraavaks voisin hakea Miriam Kallandin seuraajaksi MLL: oon, kun oon saanut Poliisin ja ensihoitajan paperit ulos? Ei taida riittää meikän meriitit dosentin/tohtorin rinnalla Enkä kyl ole päässyt ees kouluun vielä, mut se ei ole este. Hidaste vaan!

Hahaa, Miriam NIIN ON mun seuraava päivän Pimu. Tai siis ensin on tulossa yks Jenna (ei Eerikin) vaan oikein hottis vaalea promoottorinainen. Mut sit on Miriamin vuoro – vannon!

Miriam my Lady!

Oi kumpa oisin vähän vanhempi... 😉

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lastensuojeluliitto+Alkoholin+mielikuvamainonta+kiellett%C3%A4v%C3%A4/1135257309992?ref=rss

Testoksen lusmu

Ei helvetti mimmonen päivä oli tänään. Rakas exäni Seija, jonka kanssa on taas vaihteeksi välit lämmenneethieman liikaa, tuli aamusta passaamaan Testokseen. Muidu on kesälomalla ja sillä on nyt ylimääräistä aikaa, kun ukkonsa tekee 24/7 duunia.

On se kyllä mulle tän velkaakin, kun oon laahkassut naikkosen seurassa psykoterapiassa useemman kuukauden. okei okei, tiedän, saan siitä safkat kiitoksena, mutta ehkä kaiken sen jälkeen, mitä mimmi kehitteli mulle vuosi sitten, tää on nyt ihan ok. Niinkus ehkä muistatte, niin mähän lensin omasta kodistani tahahuhdista pihalle viime keväällä, ja siitähän tää poikain kanssa entouragessa asuminen saikin alkunsa. Seija siis petti mua semmosen nuoren jupelon kanssa, mistä oon edelleen suhteellisen katkera. Liekö oli koskaan stondannukaan, ku vaikutti sen verran kersalta. Eniten otti itsetunnolle, että jäbä oli 20 -senttiä lyhyempi riuku, semmoinen saatanan surffaritukkainen elämäntapaintiaani, joka harrasti jotain homoilu-kiteä ja opiskeli kokiksi. Mieluummin sit vaikka Hjallis tai John Holmes-tyyppinen kundi, muttei tod. teiniprinssi. Argh. Toisaalta, ehkä mieluummin se jäbä kuin tää Seijan nykyinen, herra ex-Mr-Tampere-ja-haluan-oikikseen, mutten ole koskaan päässyt sinne, joten opiskelin rahalla jotain diipadaapapaskaa ja aloin kiinteistövälittäjäksi isipapan firmaan.

Tää aamu alkoi mukavasti marjapuurolla ja lihaleipätarjoilulla sänkyyn. Kattelin toisella silmällä Kasvottomii  sotilaita boksilta ja mutustelin safkojani suht tyytyväisenä tilanteeseen, johon oli ”joutunut”. Seija nosteli jalkaa parempaan asentoon ja mä juoksutin eukkoa kympillä. Tuotko Panacodia, toisitko Gilleten vessasta, voisinko saada Vichyy, toisitko vielä vähän voita, oops nyt tippui meetwurstia sängylle, tuoppas kuumemittari (mitä helvettii, tiedän), et viittis käydä mun puolesta paskalla jne. .Ja mikä parasta kävin aamulla päästään Seijan sisään joskus ysin pintaan, kun Eerikki oli lähtenyt kouluun ja Yontte duuniin, ja menin itte takas nukkumaan ja heräsin tosiaan valmiille aamupalalle.  Tuli melkein ikävä yhessä asumista ja perheleikkejä.

Sain aivan jäätävän hyvän kiivi-mango –smoothien tai mitä lie hedelmäsysteemi se olikaan. Yonttehan siis hommas ns. ammattiblenderin, eikä ollenkaan ollut paskempi veto.  Taidan alkaa ittekin tehdä joka aamu tolla juomia. Täältä löytyy tietoa:

http://www.thirstliquids.com/

Iltapäivästä tapahtui taas niin koomisia, ettei hyvä tosi.Tutun kirvesmiehen piti tulla pistään lauteet kuntoon, ettei muutkin kuin mä kuole. Homma kuitenkin peruuntui, en tod. kehdannut vaatia tuleen meille, koska ei makseta tosta hommasta kuin pilkkahintaa. Kaveri on yrittäjä, joten ensin maksavat asiakkaat ja sitten me kiskurihinnalla teetättävät frendit. Laitoin vittuuksissani Seijan sahaamaan lauteen jämiä semmoisille sikkepienellä faijan tuparilahjaksi antamalla lehtisahalla. Kjäh, kjäh…  Seijallahan on sellaiset hullun pitkät chicukynnet, joissa on jotain helvetin neonpunasia timantteja ja voitte arvata, missä kunnossa muidun kädet oli laudesession jälkeen.

Oisin niin halunnut pistää muidulle päälle naamion ja tiukan korsetin ja sit istua poremmeessa bisukka kädessä kattomassa, kun se sahaa laudetta, mutta siihen se ei suostunut. Miksiköhän? Olika nuiva. Eikä mulla ihan heti ois löytynyt kaappien kätköistä naamioita tai korsetteja. Yontella tosin varmaan ois hänet tuntien.  Sillä nyt on kaikkea helvetin häröä, kuten nahkakantinen leikevihko, johon se keräilee alapääkarvoja. Jep, jep. Kukin tyylillään ja toiset ilman tyyliä.

Teemaakehiin!

Alapääkarvoista tulikin mieleen, että näin kaupungilla viime viikolla Yonten iranilaisen hoidonkin pitkästä aikaa. Siis sen saman muijan, joka kiinnitti Audin tuulilasiin sitä teknokarvaa Plevnan eessä, ku Audi oli mulla lainassa. Supernoloa. Oli muuten tarttunut sillekin saman heimon edustaja somaan pikku käsipuoleen. Muidu kuitenkin pysähtyi moikkaan mua Sokkarin eessä ja esitteli sellaista kananmunankokoista kihlasormusta sekä miehensä, joka näytti KGB-agentin ja Venäjän lätkäjoukkueen happokasvoisen valmentajan sekoitukselta. Jäätävä ukko. Just niitä miehiä, jotka repii vaimoiltaan öisin kynsiä irti, jos on syytä epäilläkään uskottomuutta. No, toivotaan että iranilainen on nyt sit onnellinen.

Mutta nyt, tää poika pistää maaten, sillä huomenna on aikainen herätys, kun pitää päästää taas Seija sisällä ysin pintaan. Luvassa ois sit mummonlihapullia ja muusia. Ai jai jai. On se NIIN raskasta olla kipeä.

%d bloggaajaa tykkää tästä: