Olen selkä kirjoittaa: ”Tapahtui aiemmin”.

Helloutihello world!!!

Tuolla kommenteissa kirjoitettiin, että meikäpoika on tullu sen uniin karvaisena ja kaljuna. Cool! Mä itte diggaan tällä hetkellä enemmän olla kalju. Vedettiin pääsiäisenä faijan kanssa kanssa aikamoiset tumut, ja meitsi ajoi hyvin alkaneen hiuskasvun pois autotallin hämärässä faijan perintöparta”koneella”. Ei jumalauta.

Ensin näytti siltä, että pääsiäisestä tulis todellinen isä ja poika -helvetti, mutta lopulta suunta kääntyi. Väännettiin Pitkä perjantai kaikkia konflikteja selväks. Aika paljon käsittelemättömiä juttuja nuoruudesta. Kuten oon ennenki kirjoitellu, faija on tosi kunnianhimoinen ja ehdoton. Vasta tässä lähempänä kolmee kybää (mut onneks vielä kaukana!!!) oon tajunnut, että sen mulle kohdistamat odotukset on olleet linjas vaan ainoostaan sen omien halujen kanssa.

Kaikki se, mihin isä on mua kannustanut, on ollut sellaista. mitä se itse on arvostanut. Ja kun valitsin aikoinani kamppailulajien sijaan kiekon, lentäjäkoulutuksen sijaan Poliisikoulun (ja sit kauppiksen) ja naisenikin ovat olleet kaikkea muuta kuin Kauniita Pikkuvaimoja a la Täydelliset Naiset, soppa on ollut valmis. Isän mielestä mä olen pilannut elämäni, koska en ole toiminut niinkuin HÄN ITSE olisi halunnut mun toimivan. Niin saatanan raskasta. Ja mikä typerintä, siltä mä kunnioitan ja arvostan tota äijää aivan mielettömästi!

Oikeestaan tää kaikki isä, poika ja Pyhähenki -homma aukes mulle vasta ku kävin exäni Seijan kanssa siellä psykoterapiasssa hänen tukena. Seija purki siinä omaa isäsuhdettaan, ja mulla tuli kans hirvee tarve saada puhua isän kans mun nuoruudesta. Niinpä lähdin sit kotiin Hämeeseen pääsiäiseksi, päädyin ryyppään autotalliin, selvittiin välit ja ajettiin faijan kanssa ”heimomerkiksi” MOLEMMAT hiukset pois! Tää on typistetty versio. 😉

Eli nyt Piimänni on taas virallisesti kalju, ja itseasiassa molemmista päistä. Jep jep. Eipähän jää meloonin mehut kiinni kullikarvoihin. Naiset, mä oon matkalla taas teidän uniin!!!

Jaa niin, ilmoitusluontoinen asia, erottiin Julian kanssa. Vaihteeks. Ei siitä sen enempää. Vittu, lisää exiä Manseen. 😦 Mutta iloisiakin uutisia, ens viikolla, jos paistaa, aloitetaan golfmaikan kanssa rangella harjoittelu. Tätä on venattu. Mistä lyödään vetoa, että meen vielä keikauttamaan sen naisen? Aivan varmasti. Joku siinä mua viehättää, vaikken vanhempien naisten perään ole niinkuin Yontte! Varmaan toi yhdistelmä: proffa, perheenäiti, hottis Lady, hyvä huumori, vahva elämänkokemus. Ja tsiisus, se kroppa!!!!! Ei voi olöa viskybänen. Ei voi.

Mutta nyt rakkaat pikkumussukat tämä kalju köriläs suuntaan Tampereen yöhön. Tutustuin eilen tosi mukavaan porukkaan turisteja Stockmannilla. Olin perinteisesti kalsareita ostamassa (vittu jätkät ette naura!!!!) ja menin sit hermoi lepuuttamaan kaffioon. Ja ei ollut tilaa kuin turistiporukan pöydässä. Siihen sitten tungin itseni ja osoittautuivat hauskaksi porukaksi. Opiskelevat Edinburgissa ja olivat jollain ”luokkaretkellä” Mansessa. Tänään sovittiin että esitellään niille kaveriporukalla Tampereen yötä. Porukkahan siis jäi Suomeen loukkuun, kun tuolla Islannissa iso piippu tupruaa.

Ainoo huoli on, että sekä Seija (ja sen UUSI mies, kuulette myöhemmin lisää millainen asshole) ja myös Julia on liikenteessä. Julia vielä Eerikin muijan Jennan kanssa. Apua!!!

Hubaa weekendii kaikille. P-Man is back eli Piimänni on selkä. 😉 Karvaton sellainen.

Raporttia rappiosta

Sorry tää vuosisadan hiljaisuus. Olen yrittäny ihan tarkotuksella olla vähenmän netissä nyt kun terapeuttini sitä suositteli. Niin naiset ja herrat, etsin tossa pikavauhtia ittelleni terapeutin. Sanotaan nyt häntä vaikka Liisukka Lahtiseksi. Liisukka on keski-ikäinen  nainen joka harrastaa sauvakävelyä ja huovutusta. Hänen mielestään naiskuvani on vääristynyt, libidoni ylikehittynyt ja itsetuntoni rakentunut väärien asioiden varaan. Yritän tässä nyt kattoa mitä tästä tulee.
Jonkinlainen vastareaktio tuli perjantaina.Vedin kauheet kännit ijädrinksuilla, siis vodkaa ja chorizo-siivuja. Ja menin sit Ipaan ja bongasin sieltä jonkun ihan nobody vosun jota sutasin kulli jäässä Pyynikillä jossain porttikongissa ja lähdin sit Rullagrillille saakka hakeen makkaraperunat. Ja kaduttaako? No vittu aijaa! En tajua mikä vitun päähänpisto toi oli. Oltiin siinä Liisukan kans puhuttu aika synkkiä asioita ja hän ehdotti että mun tätyisi pitää sairaslomaa tai ees kevennettyä työviikkoa. Ja että en ole koskaan ollut aidossa ihmissuhteessa ja äitini on hemmotellut mua liikaa ja et Miia on mulle liian lapsi.Kaikki sattu niin pahasti etten tiennyt mitä muutakaan tehdä. Lauantaina sikailin kebabilla ja sunnuntaina juoksin katumuspäissäni itteni kipeeks Pyntsällä liian vähissä vaatteissa.

Yritän meditoida vaikka en oo ihan varma miten se tehään. Mää oon nyt ollut pimeessä täälä mun huoneessa 2 tuntia mut ei sitä varmaan voi laskea meditoinniks kun mulla on ollu läppäri päällä.  Ja huomenna aamusta GoGolle pilatekseen jos nyt jaksaa ja venyy.

Aika perimmäisiä asioita tässä kelaan. Miksi mä oon näin tyhmä, miks kukaan ei kelpaa mulle, miks mä oon kaiken suhteen niin ahne, miks kukaan ei aidosti tykkää musta koskaan. Mutta nyt laitan tän läpänkin pois jos oikeesti meditoisi.

Mistä tunnet sä pettäjän?

Tuli Tiinan kanssa kommissa puheeksi pettäminen. Oon monesti miettinyt, mistä pettäjän tunnistaa, mikäli tämä ei jätä mitää selkeitä merkkejä selän takana puuhailusta. Kerrotaan ny vielä tietämättömille, että seukkasin neljättä vuotta kaikin puoli ok-naisen kanssa, mutta lopulta erottiin, koska naikkonen petti mua. Epäilin tätä jo pidempään, mutten koskaan saanut vedenpitäviä todisteita moisesta. Vaaranmerkkejä oli kyllä ilmassa tutustumisesta asti, ja jaan niistä nyt muutamia teidän kanssa. Nää perustuu mun kokemuksiin Seijan kanssa, mut voisi ajatella, että nää on suht yleispäteviä. Vai onko?

Alussa, kun ei tunnettu vielä kunnolla:

1. Liian miellyttävä, sujuva ja soljuva käytös ja puhuminen

Seija vaikutti alusta asti sellaiselta supliikkimimmiltä, joka tulee kaikkien kanssa toimeen ja pitää kaikista. Tällöin en osannut epäillä, etteikö kaikki välttis pitäis Seijasta. Nainen osas kertoa hirveen hyvin juttuja ja tarinoita itsestään, elämästään ja lähipiiristään. Aika usein jutut oli tosi minäkeskeisiä, vähän liioiteltuja ja jotenkin ”liian” mietityn tuntuisia. Ihan kuin Seija ois ollut teatterin lavalla jatkuvasti ja esittänyt jotain ”huipputyyppiä” kertoen vain sellaisia tarinoita, joista yleisö, eli meikä pitäis ja joihin vois helposti koukuttua. Toki rivien väliin oli istutettu pala inhimillisyyttä, traagisia käänteitä, surua, pettymystä jne., mutta juuri sillain sopivan laskelmoidun oloisesti.

2. Nainen oli hirvittävän seurallinen ja superavoin.

Seija oli hauska ja avoin tyyppi, johon todella oli helppo tutustua. Olipa ihminen millainen vaan, hän olisi ihastunut Seijan suorapuheisuuteen ja häpeilemättömyyteen. Vaikka myöhemmin tajusin, että suorapuheisuus päti vain mukaviin asioihin, en silti osannut pitää häntä mitenkään feikkinä. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo yliavoimuus olisi pitänyt herättää meikäläisen epäilyt. Nainenhan oli parisuhteessa! Miksi olla seurallinen ja avoin, eli todellinen miesmagneetti, jossei sitten parisuhde ole paska ja halua elämäänsä uutta vauhtia, energiaa ja vaihtelua? Seija oli aivan liian seurallinen ollakseen aidosti onnellinen nykyises suhteessaan. Eikä onnellinen nainen käy jatkuvasti puolituttujen miesten kanssa kahvilla, syömässä ja hipalla ja tutustu niilläkin reissuilla aina uusiin miehiin, joiden kanssa jatkaa moista rumbaa!

3. Vihjeet

Seija antoi jatkuvasti pieniä vihjeitä, joista saattoi päätellä, ettei hän ollut tyytyväinen ja onnellinen senhetkisen äijän kanssa. Muikki mm. kertoi epäsuorasti sivulauseessa poikaystävästä, joka ”oli aina työmatkalla” tai ”ei ikinä tuonut yllätyksiä” tai ”on roikkunut rinnalla teinistä asti”. Hän antoi koukkuja, jotka veti mua puoleesta, vaikka samalla tiesin, että mimmi on varattu ja että mun pitäisi pysyä siitä erossa! Ja ne sanavalinnat, joita Seija käytti puhuessaan miehestään, oli jotenki dissaavia. Vaikka hän saattoi hymyillä ja näytttää kaikin puolin rehelliseltä, niin silti mun korvaa kuulosti siltä, ettei hän hirveesti ainakaan arvostanut nykyistä miestänsä. Ja ylipäänsä aina ku tuli puhe nykyisestä statuksesta, hän käänsi keskustelun nopeasti arkisempiin asioihin.

Suhteessa:

1. Valehtelu

Valehtelu ja keksityt jutut alkoi jossain vaiheessa tulla esiin, jos vaan osasin olla riittävän tarkka. En ois tietenkään halunnut olla mikään vitun vahtikoira tai kyylä, mut jossain vaiheessa epäilykset alkoi olla jo niin suuret, että sitä vahti toista tahtomattaan. Otetaan esimerkiksi nää jokavuotiset lapsuuden ystävien kans tehdyt ”Tyttöristeilyt”, jotka ny jo muutenki kuulostaa epämääräisiltä. Ja epäilyksii ei ainakaan vähentänyt se, ettei poikaystävät koskaan saanut viedä mimmiporukkaa laivalle, vaan ”kyydit oli järkätty iha omasta toimesta”. Toinen kiinnostava seikka oli se, ettei naisiin saanut ikinä yhteyttä kesken reissun. ”Halusivat pyhittää risteilyn ystävyydelle ja puhelimet meni kuulemma äänettömälle tai jätettiin hyttiin”.

No, reissua puitiin sitten kotiinpalun jälkeen. Ku kysyin, kenen kanssa hän oli ollut ja mitä tehnyt, vastaukset oli hirvittävän ympäripyöreitä. Seija saattoi kertoa ummet ja lammet vaikka risteilyn ohjelmatarjonnasta tai jostain vitun tax-free-hankinnoista, mutta ei koskaan siitä, mitä ja kenen kanssa oikeasti oli puuhastellut. Kun kyselin, oliko vientiä ”liikaa”, tanssitko muiden äijien kanssa tai tarjosko miehet drinksuja, hän ei koskaan vastannut yksselitteisen suoraan. Vastaukset tuli kuin politikon suusta. Ei niistä saanut mitään otetta. Toisaalta ne oli hirveen ristiriitaisia ja joskus naikkonen kieltäytyi vastaamasta ollenkaa vähetellen koko uteluani. Niinku vaikka tohon viimeiseen kysymykseen, tarjosko kivat äijät drinksuja, vastaus oli tavallisesti: ”Mitä sä nyt tuollaisia mietit edes, höpsö? Vaikka ois tarjonnutkin, niin mä kieltäydyin. Sä oot ainoa mies, joka saa mua juottaa. Eiks sulle muka ikinä tarjota mitään komistus”. Just… Seija käänsi keskustelun näppärästi muhun ja samaan aikaan yritti saada mut vaikuttaan ihan jälkeenjääneeltä tiukkikselta.

2. Kehon korjausliikkeet: Häkeltyminen, kiihtyminen, pakeneminen

Kehon kieli kertoi enemmän ku tuhat sanaa. Ainaki Seijan tapauksessa. Vaikka nainen kuinka yritti olla tyyni ja asiallinen, niin sain hänet ärsyytymään mitättömillä ja tarkkaan valituilla sanoilla. Ja kun huomasin, että mimmi kiemurtelee tuolissaan, löin yleensä vettä myllyyn. Saatoin kysellä tahallani kaikkia nippeliyksityiskohtia, koska tiesin Seijan kusettavan, ja että hän ei todennäköisesti vastais myöhemmin samalla tavalla aiemmin esittämääni kysymykseen. Aika usein häkeltyminen näkyi paniikinomaisena tarpeena puljata ittensä aihepiiristä nopeasti ulos. Tai sit hän saattoi iha konkreettisesti lähtee käymään vessassa tai keittiössä ja heitti jo pois kiitäessään huolettomasti, et ”oota, mä kerron sit ku tuun takas”…. Mimmi pakeni.

3. Syyttely ja näkökulman vaihtaminen ja ahdistuminen

Yks kans, mikä välillä huvitti mielettömästi, oli Seijan taito kääntää keskustelu muhun aroilla hetkillä. Kuulin monesti lauseet ”sä vaan kyttäät”, ”perkeleen vahtikoira” ja ”miks sä aina utelet”. Vastasin noihin aina, että hei nainen, sä annat mulle siihen aihetta tolla epämääräisellä käytökselläs. Sitten tuli yleensä hetkeksi jäätävä hiljaisuus, itkuraivarit tai keskustelu siitä, kuinka meillä on kaikki niin huonosti, jossei edes luottamusta löydy. Niin saatanan rasittavaa, mutta pettäjä ja valehteli usein puolustautuu hyökkäämällä. Arvatkaas kuinka hankala olo Seijalle tuli, kun mä en mennyt mukaan noihin sen kohtauksiin toisinaan? Pystyin hillitsemään itseni ja jatkoin kylmällä linjalla. Naisen oli kertakaikkiaan mahdoton pysyä housuissaan ja hänen käytöksestään näkyi läpi, kuinka hän pelkäsi, etten usko hänen sössötystään. Siitä seuras yleensä lisää selittelyä, vakuuttelua ja joskus syyttelyä ja tappeluitakin. Avoimuus, puheliaisuus ja seurallisuus häviää totaalisesti, ja tilalle astuu epävarmuus ja sellainen ”huolen häivä” kasvoilla. Usein muijan liikehdinnästä tuli kiivasta ja hätäistä, tai sitten liioitellut rauhallista ja uskottavaa – jokatapauksessa tosi teennäistä!

4. Totisen katseen välttely

Tää oli ehkä selvin merkki siitä, että muija puhui iha pehmoisia. Etenki, ku olin saanut Seijan kiinni valheesta tai hän luuli, että niin oli käynyt, muikki ei pystynyt enää katsomaan mua silmiin. Tää oli ihan pikkuinen nyanssi, mutta yleensä se viimeinen niitti. Muija ei kestänyt kertakaikkiaan mun tapitusta. Hän käänsi katseensa nopeasti pois tai lähti vessaan, hakeen omenaa, kattoon tuliko tekstari tai alkoi kastella jotain vitun kukkia. Sit hän siinä samalla, ku teki jotain muuta, jatkoi keskusteluu sillain puolihuolimattomasti tyyliin ”ei tää ny niin tärkee juttu ole”.

Että sellaista… Näitä pettämisen merkkejä nyt ois tuhansia, mutta ei pysty veivaan enempää tähän postaukseen. Olihan tälläki mittaa ku Raamatulla konsanaan. Pakko viel sanoo, että kekseliäimpiä merkkejä, mist on voinu epäillä pettämistä, oli yhden muijakaverin havainto hänen ja silloisen avopuolisonsa kotoota. Nainen siis epäili, että ukko pettää häntä erään ulkomaalaisen kolleegan kanssa. Kun tää oma naikkonen oli viikonloppuisin duunissa toisella paikkakunnalla, niin sunnuntaina kotiinpalatessaan pariskunnan nahkasohvassa oli kaksi perseenjälkipainaumaa, suht lähellä toisiaan ja toinen selkeesti matalampi kuoppa! Lisäks keittiön rodessa tietty pohjalle piilotettuna oli kaks tyhjää irtokarkkipussia. Lisäks tän oman mimmin hammasharja oli siirretty ”siivousta varten” peilikaapin sisään pois lavuaarin reunalta. Myös viinilasit oli pesty selkeesti miehelle epätavallisen hyvin, mutta siltikin, kun mimmi nosteli niitä yläkaappiin, niissä näkyi valoa vasten huulipunan tai kiillon rippeet kaikesta huolimatta. Selkeä peli!

Tässä tapauksessa mies jäi lopulta kiinni ”rysän päältä”. Hän unohti tyhjätä yhteiseltä koneelta online-sanakirjan käytön jälkeen välimuistin, joka paljasti miehen hakeneen mm. seuraavia käännöksiä: ”rakastella”, ”olet kiihottava” ja ”salasuhde”. Amatööri. 😉

Joulustressin välttelyvinkit, osa 2: Ruuhkamatkustus

2. AHDISTAVA RUUHKAMATKUSTUS

Tää teema on mulle erityisen katkeraa nieltävää. Menin nääs viime jouluna himaa sillä kaikista täysimmällä junalla. Piti lähtee aikaisemmin, vaan kun aina asiat ei suju suunnitelmien mukaan. Ekalla yrityksellä aatonaatonaattona oli jäänyt pankkikortti ja assalla totesin, että turha riskeerata tarkustusmaksun kaa. Sitä paitsi pummilla matkustus Suomessa on yllättävän hankalaa. Voin kertoo joskus parhaat kikat, mitä opin, ku ramppasin teininä Treelle ja Hesaan bileileen.

Toinen yritys päästä himaan oli viel surkeempi. Kokeilin mennä kamun kyydillä aatonaattona, mut sen auto ei käynnistyny Tammelan Nesteeltä tankkauksen jälkeen. Ei siin mitään. Juotiin kaffet, vedettiin huoltamodonarit, jätettiin auto sinne parkkiin ja eiku taksilla kaikkine joulukamoinemme takas koteihin… Kyllä vitutti. Tarina ei kerro, miten kaveri pääs sit lopulta porukoille, mut meikä matkusti viimesel mahdollisel ruuhkajunalla.

Istuin semmoses neljän hengen vankkuriosastossa äidin, parin natiaisen, suksien, liukurien, lukuisien lahjakonttien ja kuselta haisevan marsun kanssa. Tai siis häkki olkineen haisi kuselle, ei vissiin marsu. En tiedä. Yllättäen, meidän kans samaan vaunuun tunki jääkiekkojoukkueellinen manneja. Siis the original ja fucking irritating versions of them. Anteeks ny vaan!

Matkasta ois tullut suorastaan saatanallinen, jollei meitsi ois tajunnu kitata faijan lahjalikööriä ja vodkaa. Mut arvaatkas missä muodossa? Siinä vaihees, ku mua vastapäätä istunut mamma heitti Tuttelit maahan ja nakkas sit täpön purkin mäkeen (hygienisyistä?), tuntui kuin Jussi ois laskeutunut jostain korkeuksista armahtaan mut siltä perhehelvetti- ja mannekidutukselta. Arvaatte varmaa, mitä tein siitä pirun Tuttelista, kahvilikööristä ja vodkastani. 😉

ku vihdoin pääsin perille, olinki niin kyrpä ottas koko julenit. Söin säkkikaupalla vihreitä kuukkeleita, lähes päihtymiseen asti konvehteja ja tietenki saatanasti sikaa ja jouluputroo. Semmoinen joulu se, ja tosta ylensyönnistä lisää Part Kolmosessa!

Tämän vuoden ratkaisu ruuhkamatkustukseen:
Jollei Jontte ehdi myydä kakkosautoaan, lainaan sitä! Tai vaihtoehtoisesti meen faijan entisen työkaverin (ja nyttemmin nettipokerilla lisää rikastuneen pröystäilevän eläkeläisen) Jorman koneella Vesivehmaalle ja porukat noukkii sielä. Ans kattoo. Viimeinen houkuttelis, koska en oo ollu Piperissä vuosikausiin, mut viel ei oo varmaa, lähteeks Jorma itte koneella vaiko autolla. Ei se Volvon maasturikaan huonoa kyytiä ois. 😉

Dodii tyypit. Tää jätkä hyytyy nyt. Tuli vedettyy nääs verran ronskii settii molskilla, et karseet mustelmat koristaa sääriä. Prutaalia, prkl.

Morooooo…

Edit 28.11.09: Jutun eka osa:

https://ristipissarit.wordpress.com/2009/11/26/joulustressin-valttelyvinkit-part-one/

Arbetsintervju med homopetteri

Tsau!

Ei kyselty meikäläiseltä kulu- ja käyttökatteen eroja, ei… oliskin kyselty, ne olis kuitenkin ollu jotenkin sepustettavissa. Mulla oli siis eilen se työhaastattelu kaksikielisen toimittajan duuniin, mitä varten sunnuntaina karkasin Jonten sikalenssua Testoksesta P-manin luo Huhtiin… Nyt köllitäänkin P-manin kans Ipassa Jonten piikkiin, kerta ei sen tauti tunnu viel hellittävän…

Mut takas aiheeseen. Ei menny ihan putkeen se haastattelu sit. Eikä tällä kertaa syynä ollu ees sunnuntaiset kaljottelut. Siinä työpaikkailmotuksessahan ei tosiaan lukenu millasia toimittajan hommia olis tiedossa… kyse olikin loppupeleis jostain suomalaisruotsalaisen muotitoimittajan duunista. Ei tsiisus… voin kertoa, et oli pokassa pitelemistä kyl moneen otteeseen ku tiedusteltiin mun olematonta muotitietämystä. Vittu mä tiedä mistään muusta paitsi skeitti-, snoukka- ja surffitrendeistä… xD vissiin ei ihan natsaa jos pitäis kirjotella jostai naisten kuumimmasta hotista ja viel asiaa kahella kielellä… osaan sanoo ainoostaan mikä näyttää mun silmään hyvältä, mut jos pitäis arvioida jotain vaatematskuja ja niiden koostumuksia, niin voinyjjjumalauta. En ala.

Noh, enhän mä fiksuna poikana tietenkää paljastanu missään vaihees haastista etten haltsaa muotialaa, vaan yritin improta minkä kerkesin… Mua haastatteli semmonen hieman hintahtava mies, joka kyl vaikutti tietävän alasta kaiken. Homot on yleisesti ihan ookoo, mut tää kyseinen tapitti ja flirttaili(!!) vähän turhan innokkaasti ollakseen potentiaalinen työnantaja/työkaveri/whatever.

Enhän mä tätä ennen kovin mones työhaastattelus oo ollut, kerta faijan kautta oon enemmistön duuneistani saanu… se oli ennen se. En tarkkaan siis tiedä millasia kyssäreitä niiden pitäis kysellä tai sanoa, mut oon aika varma ettei ainakaa ehdotella mihkään viihteelle lähtöö. Kai se innostu kun kuuli mun asuvan kahen jätkän kans kommuunis. Jumalauta ei se ja puolikas ruotsalaisuus tee homoo!! Joku roti tähän maailman touhuun. Tätäkö haastattelua varten pakenin yhtä nuhaa? Voihan sanonko mikä….

No joo, kyseli se sit lopulta niitä ihan perus järkeenkäypiäkin kyssäreitä, kuten ”miksi juuri sinut tulisi valita tähän työhön?” ja ”miten koet kielellisen lahjakkuutesi pelaavan eduksemme, mikäli sinut valitaan?” ym. diipadaapaa… jätin sit mainitsematta ansioituneen urani tääl ristipissarina. 😀

Se haastattelu kesti kaikkiaan abt tunnin. Oli yllättävän piinallinen tunti se… ei maininnut P-man sunnuntaisessa preppauksessaan, et vastassa voi olla homo, joka yrittää iskee kesken haastattelun. Tarviin viel tänäänki erän nalleja tähän ahistukseeni, onneks ei oo huomenna ku pari tuntii koulua. ;____;

Uusi näkökulma ahdistussuhteeseeni

Juttelin pitkään ja hartaasti mutsin kanssa puhelimessa ja tunnustin olleeni Huhdissa evakossa meitin vanhal kämpällä. Tiesin, ettei mamma pidä ajatuksesta, koska se ei ole ikinä pitänyt Seijastakaan. Tällä kerta äiteen reaktio oli kaikessa kylmyydessään yllättävä: ”Mitähän helvettiä sä puuhaat rakas poikani? Eikö se nainen loukannut sua jo riittävästi ja nyt annat sen juoksuttaa sua sata nolla?!”

Meikä häkeltyi tykityksestä täysin. Toi oli suora potku kivareille. Eikä mikään pieni nykäys, vaan luja monotus arimpaan mahdolliseen kohtaan. Ei mutsi oo puuttunut sen suuremmin mun naisasioihin sen jälkeen, ku kotoota pois muutin. Toki oon kysellyt neuvoi ja mielipiteitä niin äitiltä ku faijaltaki, mutta tää odottamaton kannanotto tyrmäs täysin.

Mutsi alkoi tiukata, onko Seija muka niiiiiiiin spesiaali, etten kerta kaikkiaan pysty unohtamaan häntä? Ja mikä on todellinen syy, etten voi unohtaa historiaa? Erityisesti jäin miettimään mutsin kysymystä, ansaitseeko Seijaihailua, lämpöä, ymmärrystä ja sympatiaa, vaikka petti mua kylmästi neljän vuoden seurustelun jälkeen. Niin. Järjellä ajateltuna ei tietenkään ansaitse. Lisäksi mutsi muistutti siitä, kuinka Seija syyllisti meikää erosta ja aloittipa vielä systemaattisen mustamaalauksen selän takana.

Mutsi on oikeessa. Tuo toimimaton suhde ei kyllä ansaitse ni suurta arvoa, että antaisin sen pilata koko tulevaisuuden jääden roikkumaan kiiltokuviin ja vääristyneisiin muistoihin. Ehkä mun ois aika suorittaa jonkinnäköistä parisuhdeajattelun tervehdyttämistä. Tai sit kattoa peiliin ja miettiä, mikä helvetti Seijassa OIKEESTI on, etten pääse irti. Onko kenties jotain, mitä en ole antanut hänelle anteeksi? Kannanko kostonhimoa mukana? Haluanko pitää Seijan tarpeeksi lähellä, jotta voin sopivan hetken tullen saada tutun ihmisen lämpöä, seksiä ja rakkautta – helposti ja ilman sen suurempaa morkkista? Mikä ihme siinä on, että pettänyt nainen on edelleen ”mukava” ja kiinni pitämisen arvoinen?

Järjellä sen ymmärtää, että mulkku muija on mulkku ja mieluummin käyttäisi aikaa johonkin uuteen upeaan naiseen ja miellyttävän yhteisen tulevaisuuden luomiseen kun vanhan paskan paikkailuun. Vaikka ruostetta kuinka kiillottais, se ei muutu kullaksi.

En mä halua olla Seijan kynnysmatto tai juoksupoika, mikä musta on tullut. Enhän mä saa Seijalta mitään, vaikka itse annan sille huomiota, turvaa, apua ja joskus läheisyyttäkin. Tai saanhan mä, lisää juoksupojan ja kynnysmaton tehtäviä. 😦

Mutsi on oikeessa, ei rakkauteen kuulu kohtuuton kärsimys ja jatkuva huono olo, mitkä oli arkee mun ja Seijan suhteessa. Jos muija on kyrpä, ei siinä pidä roikkua, etenkään eron jälkeen. Vittu, mä oon säälittävä. Ehkä se on meikä, jonka pitäis mennä psykologille, ei Yonten. Voi kilin kellit sentään. Tästä aiheesta täytyy järjestää jonkinnäköinen Testos-yhteisö. Ehkä Eerikki ja Yontte suorina poikina osaa antaa mulle uutta perspektiiviä tähän. Tosin must tuntuu silt, ettei nekään jaksa enää vatvoa tätä asiaa sekuntiakaan. No, se on varmaa, että häippäsen täält jokatapauksessa ennen ku Seija huomenna palaa himaan!

Lopuks viel muutama blogilinkki, joissa on enemmän ja vähemmän tätä parisuhdekakkaa ja ahdistavia suhteita. Nää on siis mutsin vinkkaamia, eli en sit tiiä, miten uppoaa meitin ikäluokkaan. Kumpaakaan ei kuulemma päivitetä enää, mut täytyy tutustua vanhaan antiin!

Täällä vuosikausien tilitystä siitä, kuinka kaikki suhteessa on päin persettä, mutta mitään ei muka voi tehdä asioille. Hyvää tekstiä äijältä, mut en halua ajautua tähän rooliin koskaan.

http://eisinutella.blogspot.com/

Sit toinen hiukka erilainen näkökulma. Kolmen lapsen äiti kirjoittaa epätoivoisia rakkauskirjeitä varatulle miehelle. Aivan sairasta…

http://panuseni.blogspot.com/

Moroo…

Paniikki!!!!!

Ei tää ole todellista. Mä olen ollut eilisestä asti ihan maha sekaisin kun on stressannut tää tilanne ja riita niin kamalasti. P-man vittuili kommentissaan, että ehkä mulle nyt on tullut se lenssu, koska joillakin siihen liittyy mahakipua. Otin sen pelkkänä vittuiluna. no tänään heräsin aamulla nielu karheena, mutta ajattelinj että se on johtunut siitä, että nukun aika usein suu auki. Yleensä karheus lähtee kun limat lähtee liikkeelle. Mutta eipä ole lähtenyt tänään. Mun kurkku on kipeytynyt, Se on ihan selvästi kipeä kipeä eikä silleen kuivunut kipeä. Oon mitannut kuumeen neljä kertaa, mutta Aamulehdessä oli tänään juttu että kuumemittarit voi heittää tosi paljon. Mun normilämpö on jotain 36. Se näytti 36,8. Mutta jos toi kuumemittari falskaa, se voi olla yli 37 mikä mun tapauksessa tarkottaa sitä että mulla on kuume. Ja maha ripuloi edelleen. VITTU!!!!!

Ai niin mulle oli joltain lukijalta tullut kysely sähköpostiin, että olenko mä eräs henkilö. Toi Suomi24-maili jölkkii joten vastaan sulle tässä, jos satut lukeen, että en ole se, jota ehdotit. Enkä muutenkaan ala mihkään ihme arvuutteluleikkiin koska mun periaatteeni on se että tää on yksityinen blogi ja mitä vitun tyydytystä siitä saa jos tietää kuka tätä kirjottaa? Mä olen niin kurkkuani myöten täynnä kaikkia egoblogeja, joihin ihmiset tunkee kuvia ittestään ja sit itkee kun joku sanoo, että vähänks oot ruma. Sitäpaitsi monet voisivat miettiä esim. oman työnsä ja imagonsa kannalta, onko kaiken näyttäminen verkossa kovin fiksua. Netikettiin kuuluu terve itsesuojeluvaistokin.