Ero

Nyt ollaan sitten tultu siihen tilanteeseen, et meitsikin on näillä näkymin taas sinkku. Saattaa tulla yllärinä, kun en oo oikein ehtinyt päivitteleen tänne mitään viimeaikaisia tapahtumia, mut näin on. Ja tulihan se oikeestaan mullekin yllärinä. Olo on sanoinkuvaamattoman paha, enkä jaksa tehdä mitään. Tuntuu ihan uskomattoman paskalta, että taas yks muija pettää luottamuksen.

Noh, tällä kertaa ei sentään tarvinnut purkaa kihlausta, eikä muija vaihtanut sentään suuntaustaan… ei todella, kun kehtas juhannuksena säätää yksissä bileissä mun luokkakaverin kans ja vielä heittää syyn mun niskoille. Onneks nyt on kesä, muuten olisin ehkä tehnyt sille jätkälle jotain mitä olisin voinut myöhemmin katua. Kivat kolme vuotta ”yhteistä” opiskeluakin vielä edessä sen kusipään kans.

Koko paskakierre lähti oikeestaan siitä, kun Seija silloin ramppas ”hoitamassa” meidän toipilasta Testoksessa. Ja sit eräänä viikonloppuna, kun Jennakin jäi yöks niin Karzu oli jostain syystä ängennyt aamulla mukaan. En tiedä mitä se oli Jennalle sanonut sillä välin, kun olin suihkussa, mut jotain oli selkeesti tapahtunut, koska Jenna oli niin erilainen. Jotenkin etäisempi ja kylmempi… mun on pakko vielä selvittää mitä se oli, koska ilmeisesti sen perusteella Jenna koki oikeudekseen perseillä jussina ja vielä mun nähden. Tai en mä ainakaan muuta siihen sen käytökseen pysty linkittään.

Tää viikko on mennyt jotenkin ihan sumussa. Ei oo varmaan kovin äijämäistä todeta, mut sydämeen sattuu. Nyt saa P-man ja Yonttekin tietää asioiden todellisen laidan, ellei oo vielä tilannetta hokannut mun käytöksestä. En oo ollut oikeen juttutuulella.

Tän kaiken lisäks fammu on ollu tosi huonossa kunnossa taas jonkin aikaa. Senkään takia mua ei oo näkynyt eikä kuulunut. Olin kesäkuun aikana muutamaankin otteeseen Uppsalassa.

Kelit on sentään kesäiset. Harmi vaan, ettei lohduta nyt. Onneks on voinut sentään kattella futista. Muuhun ei ehkä nyt kykenekään. Kiva kesä, jee.

”Toimintaterapiaa”

Ei saatanan saatanan saatana. Muistatteko ku kävin deigtdeillä tän toimintaterapeutin kanssa, joka halus HETI lapsia ja ilmoitti aiasta ensitreffeillä?

Arvatkaas vaan, onks mimmi täällä ystävänpäivän vietossa työkavereiden kanssa?? Ei jumalauta sentään. Meille luvattiin Eerikin kanssa  ihan omat toimintaterapiasessiot, jos kiinnostaa liittyy niiden seuraan. No totta etissä kiinnostaa. Hyvistä hotellibileistä onkin kulunut jo tovi… Voittaa mäkihypyn… Uuh jeah. Mä alan hiljalleen innostua tästä sinkkuelämästä aivan uudella tavalla taas. Kuinka mä oon voinut olla ikinä jonku kanssa melkein 4 vuotta???😉 😉 Voi Jenna minkä teit, ku päästit mut Eerikin seuraks tänne. Voi olla, että saat sellaisia yllätyksiä ettet ole koskaan aikaisemmin moisia kokenut. Moro.

Ps. Yontte, joka hyppäät taksiin? Helvettiiks sä siellä yksin murjotat??? Vai onks sulla seuraa?

Paluu Testokseen

Dodii, meitsikin taas mestoilla. Jos UV-bileitä ei lasketa, nii oikeestaan vasta tänään palailin joulunvietosta. 😀

Joulu meni oikein mukavasti, oltiin siis Mitsun kans kotona mutsin ja Ansun luona. Katteltiin perinteisesti kauhee kasa leffoja, syötiin hyvin, saunottiin ja käytiin tietty hanges pyörimäs yms perussettiä. Eipä siitä kauheesti raportoitavaa – oli kiva viettää joulua mulle tärkeiden ihmisten (+ koiran) kans. 🙂 Lahjojakin tuli, enimmäkseen sitä perushuttua, eli suklaata, kalsareita ja vähä rahaakin. Sit sain myös pitkään suunnitellun Philipsin parranajokoneen. En oo ite vaan raaskinut ostaa, vaan oon suhannut joidenkin paskojen euroshopperhöylien kans…. ei vaa, on mul ollu Gillettee enimmäkseen. 😉 Ja tietty sain myös P-manilta sen Ruotsin maajoukkuepainiasun, joka tosin otti hittiä jo heti UV-pirskeissä…

Faijakin kunnostautui jouluhumussa lähettämällä ihan peräti geneeriset jouluTEKSTARIT mulle ja Ansulle. Kas kun ees vaivautui… no joo, ei kiinnosta, meni vähän maku silloin isänpäivänä.

Mut takas asiaan. Mun oli tarkotuksena hengailla joulupyhien yli kotikotona ja palata sit Testokseen, mut suunnitelmiin tuli muutos Tapaninpäivänä, kun Jenna soitti mulle ja pyysi ”Tapanin tansseihin”. Se oli ite palannut jo joulunvietosta ja kaipas seuraa. Käytiin siis ihan virallisissa tansseissa tos Tanssitalolla ja en tiedä oliko ne meitsin sulavat muuvit vai mitkä ku teki tehtävänsä, koska sen jälkeen tunnelma jotenkin lämpeni ja uskalsin kertoa fiiliksistänikin! 😉

Aluks pelästyin Jennan ilmettä, et se olis friikannut aiheesta, mut ei se sanonut mitään, vaan pussas ja hymyili! 🙂 Sit havahduttiin hetkeks todellisuuteen… mua ei sinänsä kiinnosta mitä Kaarina aattelee, mut Jennaa kiinnostaa, koska ne on parhaat kaverit ja Karzu on vannottanut Jennaa, et se ei saa ikinäIKINÄ säätää mitään mun kans tai muuten se pistää välit poikki… .__.

Sovittiin, et ennen ku tapahtuu mitään isompaa, niin keskustellaan asiasta ihan kunnolla. Lähettiin sit sieltä Tanssitalolta, mut ei voitu mennä Jennalle ku sil oli kämppikset kotona ja mul oli jääny Testoksen avaimet mutsin luo. Päätettiin sit varata huone Cumuluksesta and the rest is history! 😉

Mut saatiin me puhuttuakin juttuja. Todettiin, et täl jutul olis oikeesti potentiaalia. Jenna sanoi, et sitä vituttaa Karzun suhtautuminen asioihin… ja niin vituttaa muakin. Itehän se kuitenkin silloin mut jätti, kun tajus tykkäävänsä enemmän tytöistä. Olisko se oikeesti siltä pois jos me sovittais Jennan kans paremmin yhteen? Ja jos se oikeesti pitää Jennaa parhaana ystävänään, niin ei se voi välejä poikki pistää! Jumalauta. Onko kaikki naiset tämmösiä?? Eiks näiden pitäis olla tapauskohtaisia, eikä vaan periaatteellista paskaa? Kertokaas tytöt miten on! Onhan meilläkin jätkien kanssa sopimuksia, et kuormasta ei syödä, etenkään pikkusisko/äiti -kuormasta, mut existä voi tarvittaes neuvotella tilanteesta riippuen…

Karzua pitäis saada jotenki pehmiteltyä tälle jutulle… vielä ei olla kerrottu sille, eikä ehkä hetkeen kerrotakaan, ellei se ny taas satu näkee meitä jossain x) Saas nähä miten tää homma menee. Kävi miten kävi nii me ny sit seukataan, pitäkää peukkuja! 🙂 Jesh, jo riittikin tää sinkkuilu. Ei oo mun juttu kun en oikein haltsaa mitään überplayerin otteita, ne on enempi Jonten heiniä. 😉 Ainii, pakko mainita… äsken ku tulin kotio nii P-man juoksi (tai oikeestaan pomppi) vastaan ja halas, sil oli selkeesti ollu tääl tylsää. Ja huomas kyl, et sekin oli saanut ku oli pojalla hymy leveenä. 😀

Kohta ehkä molskille, mut ny eka ulkoileen tonne siistiin pikkupakkaseen, nää on ihan parhaat kelit! 🙂 Moro tyypeille ja oikein hyvää UV:ta & uutta vuosikymmentä!

Mediamaksu ja Kuuban reissu

Kukahan vittu keksi viedä räjäytystyömaan mun päähän? Ohimot, takaraivo ja päälaki on kuin kolmiulotteisessa ruuvipenkissä saatana. Silmiin sattuu valo, pakkoo pitää verhot kiinni. Ja kämpässä haisee paska. Siis ihan rehellisesti aito paska. Mitsu? Olihan kemut. Täytti tarkoituksensa! Vierailla oli hauskaa ja Jontella vieraiden kanssa. Meikä j Erpa kärvisteltiin ja selvittiin.

Jengi oli haltioitunu, ku Jonde veivas kehiin äijäsnapsit ja tuunas tyrnismoothiesta humalluttavan versionsa. 😉 2 h+k snacksit toimi helvetin hyvin! Mä en tiedä, onko siellä nykyään virallisestikin minipitopalvelu vai oliks tää suhteilla neuvoteltu juttu. Toimi!

Alkuillasta meinasin vetää itteni jojoon. Solmin jo Kiekkoreipasverksuista köyttä huoneessani, kunnes Erpa pelasti tilanteen kaivamalla kätköistään ehtaa Saaremaata! Oisko ollut 80-volttista. Tuhdissa tujussa jaksoin keskellä Vanhasen vaalirahasotkusta, suomen akatemian tulevaisuuden linjauksista sekä mahdollisesta mediamaksusta. Viimeinen on ehdottomasti pahinta, mitä maailmassa on. Jopa pahempaa, ku tää vitu jatkuva olkapääsärky, Kristina Brask ja Erpan ystävällisesti tuottama aamupalakasvisalaatti muurahaisella.

Minä en vittu ala maksaa mitää mistään vitun YLEn paskakanavista. Naurettava ajatus, et kaikkien suomalaisten pitäis maksaa hanuritavarasta, jota ei kuluta. Toi rikkoo jotain perustuslakia, saatana. Jossei oo töllöö tai radioo ja pistää eston YLEn web-sivuille, ni miks vitussa niist laskutettais? Aivan naurettavaa.

Ja sitäpaitsi tää nk. Lautagate skandaali/vaalirahasotku, josta jauhettiin yllättäen eilen kyllästymiseen asti, on taas todiste siitä, et YLEn journalismiin ei voi luottaa paskan vertaa. Mä kannatan ajatusta, että kaikki YLE-scheizze pistettäis samalle maksukortille ja ne sit ostaa tän huikean viihdepaketin, joita kiinnostaa. Täst on oma grouppiki FB:ssä. Liittykää järkevät ihmiset siihen, älkääkä antako valtion viilata linssiin.

Tästä tuliki mieleen, et joku Rakennuslehti (en ny muista, oliko se just toi, kai) toteuttaa sen Vanhasen talokatselmuksen ja mä aion päästä mukaan sille reissulle. Jaa miten? Eilisen valopilkkuna kerrottakoon, et Seijan ex-opiskelukaveri on seuraavan vuoden sektorilla Kuuba. Vedettiin eilen tyypin pressikortin perijä juomaskaballa. Mä voitin. Se selittänee kuolemaolotilan. 😉

Sivujuonena, kaveri irtisanoutui hyväpalkkaisesta duunista toimittajana, myi kaiken omaisuutensa ja lähtee ”pitkälle lomalle” seuranaan järjestelmäkamera, kynä, paperia ja vaatteet. Pisti sit kännykän, sähköpostin ja Feissarin kiinni. Miksi? Sitä mekin eilen kysyttiin. Vastaus oli: ”ei huvittanut enää elää tätä paskaelämää”. Semmoista. Nostan hattua! Aika kova jäbä.

Jaahas, nyt lähdetään mätölle joko American Dineriin, Speakeasyyn tai Coyoteen. Pakko saada lihaisa megasuperhypermaximusburger. Jontte maksaa, ku se on ”hiukkasen” auki hippisiskon pulsuille jakamista safkoista. Kiitsa J! 😉

Kärvistellään kylmässä, ohessa muutama vittuilukuva Karibianmerellä sijaitsevasta Kuubasta! Morooooo…

Hekumaa Helsingissä

Hitto soikoon poijjaat! Oli aika yllättävä ja mukava viikonloppu monella tavalla.  Iranilainen on kutkutellut mieltäni jo toista kuukautta, mutta keissihän on se, että me kierrelään toisiamme kuin kissa kuplivaa puuroo, eikä kumpikaan halua olla se, joka tekee seuraavan siirron. Paitsi mä voisin siirtää sen pimppikarvat viemäriin, hhehheh!

Meillä oli perjantaina Herraklubin eka kokous.  Tapasimme yhden Jasonin, joka pyrkii porukkaamme jäseneksi. Miekkonen kestitti meitä varsin mallikkaasti Näsijärven rannalla sijaitsevassa huvilassaan, tarjolla oli mm. rapuja, etanoita valkosipulivoissa, hevosenlihapihvit, tujua punkkua ja savuisia viskejä ja suklaafondantit. jason oli myös järkännyt paikalle oikein mukavan yllätyksen, pari eksoottista tanssijatytsyä jotka keikistelivät ja tarjoilivat meille. Voitte uskoa, että alkoi etumusta hiukan kuumottaa ja tuli sellainen fiilis että nyt radalle. Tilattiin pari taksia ja lähdettiin keskustaan, suuntana Love Hotel. Ja kukas se siinä Loven edessä värisi pikkumustassaan, ihanat kiharat hiukset tuulessa hulmuten, ihana irinilainen. Muut hyppäsivät taksista ulos, mutta mulla ja iranilaisella oli joku ihme katsekontakti-säätö-hetki siinä. Mä yritin jotain ja se yritti jotain ja kuski kilju vaan että jäätsä vai jatkuuks matka. Iranilainen kohotti kulmiaan kysyvästi ja mä jossain mielijohteessa viitoin sen taksiin. Kuski kysy et mihis sit ja mä heitin pallon iranilaiselle. Se sano ihan pokalla et Helsinkiin!!!!!

Nainen selvästi koetteli mua mut mä olin niinkuin mulle olisi arkipäivää napata käbi stadiin. Kuski siinä ihmetteli hetken ja mä sanoin et aja nyt vaan, sä tuut saamaan tästä keikasta vitusti enemmän kuin koko yön rallista Hämeenkadulla. Me köröteltiin Helsinkiin, ihanaisella oli laukussaan jotain likööriä jolla me kitattiin itsemme mukaviksi matkan aikana. Stadiin saavuttiin puolen yön maissa. Kuski kysy taas et mihis täällä. Mä olin edelleen hiljaa ja iranilainen pamautti että Kämppiin. Mä annoin mennä ja ajattelin vaan et mun lomarahat on vielä käyttämättä. Hotellissa oli tietty säätöö kun tultiin niin myöhään, mut saatiin lopulta sumplittua huone ja skumppatilaus.

Ei hitto mikä yö ja aamu ja seuraava päivä, maksoin kaksi yötä vaikka eilen illalla lähdettiin sit takas himaan, hiukan proosallisemmin vaan. Yks tuttu oli ajelemassa Manseen ja päästiin sen kyydillä. Iranilainen jäi autosta keskustorilla, se ei selvästikään haluu et mä saan sen asuinpaikan selville. Saishan sen Finderin kautta mutta en mä viitsi teineillä ja pitäähän ihmisellä olla yksityisyyttä.

Jatkosta ei puhuttu. Mä olen vieläkin ihan eedenissä ja mietin, koska me nähdään seuraavan kerran, mikä on homman nimi ja miksi vitussa mä mietin tällästä. Ehkä ne haalaribileet on hyvä idea, saa päätä selvitettyä kun nappaa jonkun opiskelijamuidun kainaloon.

Ainoa särö koko täydellisessä viikonlopussa oli se, minkä varmaan arvaattekin. Ne karvat! Mä yritin sitä aamulla tukistella leikkisästi ja ehdotin, et mitäs jos mä tekisin sulle uuden kampauksen mutta se vaan sihahti. Miksi melkein täydellinen nainen ei tajuu miten pienellä vaivalla se voisi olla tän universumin upein veenus?

Jadesoturin hyökkäys

Huh huh, olipa yö. Pakko myöntää mut ne bileet oli tosi hauskat, vaikka epäilinkin aluksi konseptia.  Kämppä vaan on mitä on taas…meinasin jo hetken että tilaan tänne siivoojan. Mutta vittu sikshän mä osittain toin noi kaks natiaista tähän kämppään et säästän siivouskuluissa kun saan siihen apua ja voin laittaa nekin rahat johonkin hedonistisempaan hemmotteluun. Tänään ei kyllä jaksa. Mun ruho on kipeä viinasta, laulusta ja….naisesta!!!!!

Eilinen oli kyllä mimmilabyrintin suhteen aika kimurantti ilta. Eka mun polvella kiehnäsi joku bileisiimme eksynyt mirri. Tosin ei kauheen viehättävä tapaus, pakko sanoa. Sellainen, jota olisin pannut vuonna 2002. Siis matalalantioiset farkut joissa jotain ihme kulutuksia ja glittereitä, joku Shakira-henkinen kimalletoppi, teräväkärkiset korkkarit ja kaksivärinen tukka. Sellanen ku Christina Aguileralla oli vähän vajaat 10 vuotta sitten, alta tumma ja päältä ihan valkoisen blondi. Kaipa se nainen on jonkun mielestä seksikkyyden ruumiillistuma, mutta mulle tulee noista muijista mieleen vain Big Brother -kilpailijat. Siihen ohjelmaan osallistuu aina jotain peräkylän jengiä, joka näyttää jämähtäneen tyylillisesti 2000-luvun alkuun ja henkisesti esikouluikään.

Ilta jatkui Hämeensiltaan. Pakko kertoa tässä vaiheessa, että olin tekstaillut iranilaisen kanssa illalla. Kissa-hiiri-geimiä, vaihdettiin vaan kuulumisia et minne kumpikin on menossa, mutta ei kutsuttu toisiamme samaan paikkaan eikä ehdotettu mitään. Lähellä kyllä oli kun se lähetti mulle kuvan itsestään. Vittu. Se oli liikkeellä ihanan ruskettuneena hyvin lyhyessä ja tyylikkäässä hennosti kullanvärisessä minihameessa. Paksut ruskeat hiukset valtoimenaan kiharoilla, täydellinen meikki. Vain isot korvarenkaat, ei muita helyjä ja kiluttimia.  Ja ihan saletisti tosi mageat korkkarit vaikka sitä ei kuvasta nähnyt. Jumalauta se on varmaan Tampereen hyvännäköisin nainen.

Mutta eipä ollut valittamista siinä mitä yön aikana tapahtui. Jostain syystä Hämeensiltaan oli eksynyt myös toinen porukka, pari-kolmekymppisiä naisia. Iskin silmäni saman tien punapäiseen gaselliin. Kuin Nicole Kidman nuorena! Pitkä, iho kuin kermaa ja persikoita, upea kuparinpunainen pitkän pitkä tukka. Tyttö oli yhtä säärtä ja pitkää hoikkaa luustoa sen unelmanpehmeän ihonsa ja tykkitissiensä alla. Se oli pukeutunut vihreään toppiin joka korosti upeasti sen värejä.

Sain jonkin aikaa taivutella sitä, mutta muutaman Singapore Slingin jälkeen homma oli selvä. Mut sitten huomasin, että Iranin ihanaiselta oli tullut viesti. Ja se oli selvä pyyntö. Tai niin selvä kuin sellaiselta naiselta vain voi tulla. Tyyliin ”Lovessa on tylsää, entä siellä. Meillä oli aika hauskaa viimeksi”. Se olisi halunnut mut viihdyttämään itseään! Siinä oli melkoinen dilemma kun mulla oli lähes sylissäni se punapääkauris. Mietin asiaa hetken. Kumpi, kuumaksi todettu etelän hedelmä, jonka ainoa miinuspuoli on se hirveä karvoitus, vaiko houkutteleva riski? Mietin asiaa myös siltä kantilta, että jos pääsisin testaamaan jadeleluni, kumpi olisi miellyttävämpää, upottaa se siihen pehkoon vai mahdollisesti jopa posliiniin. Tietenkin jälkimmäinen vaihtoehto voitto. Ja ajattelin et punainen hius/pimppikarva olisi aika kiva mauste mun kirjaani.

En kyllä katunut vaikka en Iranin viestiin vastannutkaan. Hitto mikä yö. Ja se vaaleanvihreä jadelelu sointui vielä täydellisesti sen punapään väritykseen. Sillä oli poslari kuten arvelinkin. Hiusten nappaamisen kans meinasi tulla ongelma kun se nukkui niin huonosti. Mutta sain sen sillä tekosyyllä et sanoin et ”sun hiuksiin on jääny jotain kii” ja nappasin pari suortuvaa. Pitäisi löytää nyt se vitun kirja jostain.

Tänään olen vain maannut autuas hymy huulillani kattoterassilla arskaamassa. En halua ajatella huomista siivousta, en salikäyntiä, en viinan ja suolan keräämää turvotusta. Ah tätä elämää!

Hot:

nicole-kidman

Ja not:

christina-aguilera

Peppujuttuja

En mä pysty ajaan tänään. Kädet vapisee, liskot tunkee edelleen ylös kurkusta. Suu haisee viemärille. Hirvee hiksa. Ei pysty. Mopo pysyköön tallissa (ja nainen kiimassa) yleisen liikenneturvallisuuden takia. Sit Tiina ehdotti, et se ois tullut mun luo. Busseikin kulkis 15 minuutin välein. No way!! Mä en haluu esitellä kellekään tätä lukaalia, joka on sitä paitsi vuorattu erinäköisellä Heidi Holmavuo -krääsällä viel toistaiseksi… Ei oo pystynyt siivoo. Ku kumartuu, oksu nousee välittömästi kurkkuun välittäen viestiä siitä, että se viidestoista GT, jatkojuomat tai kebab raneilla oli liikaa. Tiinalle kaunistelin hiukkasen totuutta ja kerroin vilustuneena prätkäreissuilla. Köh, köh… Oon mä yskiny tänään ainaki neljä kertaa. Selkee flunssa! 😉

Aloin täs aikani kuluks tsekkailla meitin blogia kommanneitten tuotoksia ja päädyin Oceansoulin kautta Housuitta-seksiblogiin. Tosi asiallisesti kerätty omia kokemuksia, näkemyksiä ja ajankohtaista asiaa seksistä ja seksuaalisuudesta. Olin aika järkyttynyt luettuani jutun Bushin aikaisesta seksivalituspolitiikasta Jenkeissä… En jaksa alkaa referoimaan, mut menkää ite tsiigaan. Osoite on:
Http://housuitta.wordpress.com

Sitten siihen karmeempaan kohtalooni. Pörräillessäni linkit ja vinkit osiossa löysin keskustelua Steel Cock Lock Intruderista. Siis häh, etteks te tiiä, mikä se on? Munki mielest kuulosti tosi pahalta ilman katsekontaktia härveliin… Reippaana poikana avasin tietty linkin ja selvitin, mihin moinen kapistus ois oikeesti tarkoitettu. Kyl mä nimestä osasin arvella, että jotain selkäpiitä riipivää on tulossa, MUTTA… Kun ruutuun pamahti isohko karvainen miehen perse, jossa oli suht syvällä suolessa metallikoukku, jonka toisessa päässä oli tiukahkossa metallirinkulassa kassit litistettyinä, laatta lens välittömästi. Eikä mihin tahansa, vaan omaan syliin saatana! En mä voinut koneellekaan yrjöö.

Ei tommoisia kuvia saa laittaa nettiin ilman asiaan kuuluvii varoitustekstei. Vähän sama, ku saitilla ois ollut kuva äijästä rautakanki tai hopeoitu kynttilän jalka aunuksessa. Hyi vittu. Siis erogeenisten alueiden koskettelu on ihan ok ihmisruumiiseen kuuluvin pehmein ja kiihottavin osin, mutta tommosta saatanan metallipuristinta en kyllä tule koskaan kassieni ympäri kietomaan. Ja tappikin saa pysyy kaukana mun pyllystä.

No, eipähän ole enä huono olo. Kunnon krabbelaatta pakotti liskot ulos vatsasta. Mutta että Steel Cock Lock Intruder. Käykää ny itte kattoo, mikä hirvee härpäke! Oottakaa, et pahin olo on ohi, ettei käy ku mulla. Nyt kaupungille pataa selvitteleen! Täytyy pysyä kaukana erotiikkaliikkeistä…

http://www.extremerestraints.com/bizarre-butt-plugs_7/the-cock-lock-intruder_2845.html

Evasta ja Testos-ihmettelyy

Mun oli ihan pakko lisätä muutama kuva tänne… 😉 Must tuli just uudestaan Eva-fani.

Huomenta vaan! Kohta alkaa Villan siivous. Pidettiin sit aika reippaat etkot täällä. Jatko onneks sain ohjattua muualle. Fiilis on kuin juhannuksen jälkeen jossain vuokramökissä. Jengi heräilee mistä sattuu ja aletaan tarkastella eilisiä vahinkoja. Mulla on pahat epäilykseni, että ainakin sauna, skitsofreeninen aikakapseli ja keittiö + terassi otti pientä damagee… No, meikäpoika lähtee katteleen …

%d bloggaajaa tykkää tästä: