Jontte on hyvin hyvin vihainen!

Sisko tosiaan meni sit jakamaan pakkasesta P-manin lihat kadun pulsuille. Koska a.) on väärin syödä lihaa, b.)on väärin syödä sitä niin paljon kuin me jos nyt välttämättä haluaa syödä ja c.)me eletään sellasessa yltäkylläisyydessä että sietäisi kuulemma hävetä. Saatanan ämmä! Selitin sille että et sä saatana voi tolleen kajota täällä tavaroihin, jotenkin olisin tän sietänyt jos ne olisi olleet mun lihoja mutta ne oli kämppiksen eikä siskolla ole mitään oikeutta kajota P:n ja E:n elämään vaikkei MINUSTA pitäisikään. Toisekseen, tää kaikki yltäkylläisyys on ihan ANSAITTUA. Mä olen painanut duunia niska limassa teinistä asti, P-man on koko ajan yrittänyt vain saada hommia itselleen ja eerikki opiskelee täyspäiväisesti. Plus tää on meidän suvun omaisuutta tää asunto siis, ja jos se moralisoi mua tässä asumisesta (mihin mulle on annettu oikeus) niin moralisoikoot samalla itseään, toista siskoa, vanhempia, koko sukua….vittu millä rahoilla senkin poniharrastus aikoinaan maksettiin, mistä se kuvittelee äidin avustusten tulevan, taivaalta!!!!!

Käskin sitä piruuttani ottaan oppia Olli Postista. Se hippi on ainakin lähtenyt opiskelemaan jotain järkevää, kansista, ja on keksinyt, miten tuotteistaa jorinansa. Onhan se Postin video jossa se vetää jonkun mimmin kaa ruusunmarjoja Pyynikillä, aika härö, mutta mä edelleenkin allekirjoitan osan ko. tyypin teeseistä ja ennen kaikkea arvostan kundia, joka ei vaan jauha tota hippihurlumnheitä vaan elättää itsensä sillä.

Sit tää kaikki jotenki kärjisty kun luin vihdoinkin Imagen joka on lojunut olkkarin pöydällä jo jonkin aikaa. Ja siellä vasurimuijat lässyttää niin uskomatonta paskaa että vittu! Kulttuuriviennin tukeminen on kuulemma väärin, koska sillä halutaan vain saada Suomeen ulkomaalaisten innovaatioita. Kuitenkin kaikille pitäisi jostain pieraista 1000 euron kansalaispalkka. Ja kun toimittaja kysyi Miss punahipiltä, että mistäs ne ilmaiset rahat sitten tehdään, jos rahanteko on pahasta, vastaus oli että EI MUN TARVITSE NÄITÄ MIETTIÄ VAAN NIIDEN VIRKAMIESTEN JOILLE MAKSETAAN NÄIDEN ASIOIDEN AJATTELEMISESTA!!!!!

Mun sisko on just tollanen.  Posti-kommenttiini se vastas, että yrittäjäksi ryhtyminen on markkinavoimien varaan rakentuvan maailmankuvan vahvistamista. Hän kuulemma haluaa kritisoida ja uida vastavirtaan. Uikoot mun puolestani mutta älä jumalauta tuu samalla kinuaan multa ilmaista rahaa ja koske mun tavaroihini vittu!

Menin salille ja siellä tulin vaan pahemmalle tuulelle kun näin rumia läskejä ämmiä. Mikä vittu on kun tän maan eukkojen kaalin ei mee, että jos sul on makkaraa siellä ja täällä, lättänä/selluliittiperse ja pituutta vain satakuuskyt ja risat, niin ne vartalon linjaa katkovat tuulipukukankaiset caprit ja vääristä kohdista kireä ja vääristä kohdista löysä paita ei tod. oo paras vaihtoehto. Vajaamittaiset housut ja pikee näyttää hyvltä pitkällä naisella jolla on vyötärö, lantio, pysty pylly ja kiinteet rinnat eikä mitään saatanan makkaraa ja läskiä. Ei se oo muodokkuutta vaan läskiä idiootit!!!!

capri

capri_pants

RCO-1040_d

Ruoka. keho ja mieli

Olen yrittänyt viettää aikaa mahdollisimman paljon toimistolla. Kotona jököttää takkuinen, haiseva kasa, jonka ympärillä kärpäset pörräävät.  Sisko.  Ne vitun linssit likoo siinä ämpärissä taas. Heti kun se oli saanut tuhottua jääkaapista sinne jemmaamansa haisevan ruskean keitoksi kutsumansa mössön, se alkoi valmistaa uutta satsia. Se motkottaa jääkaapin pekoneista ja makkaroista. Sanoin et ne on suurimmaks osaks P-manin. Sit se alkoi motkottaa siitä, että käytän hissiä, koska se kuluttaa sähköä ja lapset Afrikassa kuolee. Yritän purra hammasta. Mä en tiedä mitä se duunaa täällä päivisin kun olen töissä. Villi arvaus: ei mitään. Se on rakentanut jonkun vitun pesän patjalleen suitsukkeista ja huivikasoista ja on aina jossain ihme venyttelyasennossa kun tuun himaan. Koskakohan sen toi itsesnä etsiminen loppuu ja se valaistuis ja älyäis hakee vaikka töitä tai mikä parempaa, painua niin pitkälle missä pippuri kasvaa. Tai soijapapu.

On tosta kasasta jotain hyötyäkin. Se oli kaivanut jostain uuden Aviisin. En yleensä lue sitä, mutta nyt vilkaisin espressokupillisen lomassa. Lehdessä oli äärettömän mielenkiintoinen juttu Olli Postista, joka sairastui nuorena MS-tautiin. Tyypillä oli pyörätuolituomio, mutta 19-vuotiaana miekkonen laittoi ruokavalionsa täysin uusiksi. Ei mitään keinotekoisia eineksiä, lisäaineilla ryyditettyjä, ravinneköyhiä ja käsiteltyjä ruokia. Lopputulos: miehen asta ja jopa MS-tauti paranivat. Valokuvissa poseeraa äärimmäisen timmi ja lihaksikas nuorukainen, joka vetelee jotain 3300metriä Cooperissa.

Juttuun oli laitettu myös Postin blogin osoite, löytyy täältä. Olen jo jonkin verran lueskellut ja nostan tuolle kaverille kyllä hattua! Hän on vieläpä työllistänyt itsensä ja antaa ravintoneuvontaa ja konsultoi. Pitäisiköhän viritellä Postin suuntaan jotain yhteistyötä… vedän itsekin jonkin verran ravitsemuskoulutuksia osana suurempia koulutuspaketteja.  Olen usein ajatellut, että pitäisi opiskella vaikka ihan tutkinto tuolta puolelta ja keskustelen ravitsemuksesta aina mielelläni, varsinkin jos keskustelukaverilla on asiasta omakohtaisia kokemuksia ja mielenkiintoisia teorioita perinteisen lautasmalli-jauhamisen sijaan.

Toinen tsekkaamisen arvoinen asiantuntija on Paula Heinonen, joka vetää ohjelmaa Groovella ja on kirjoittanut ravitsemuksesta. Heinosen kirjan luettuani aloin kiinnittää erityistä huomiota D-vitamiinin saantiin ja ruuan emäksisyyteen ja voin sanoa, että olen piristynyt ja energisoitunut sen jälkeen todella huomattavasti.

food

fruit

green-basics-organic-produce-stand

Satokauden herkkuja

Voi jumalauta, lenssu iski. Ei kuitenkaan ole possuflunssan oireita ainakaan vielä. Olen tässä vetänyt lonkkaa pari päivää ja käynyt toimistollakin vain muodon vuoksi istuskelemassa ja litkimässä teetä.  Kävin lekurissa ja siellä oli odotushuone täynnä meitä niiskuneniä. Mutta voi vittu, osa oli taas näitä elämäntapaläskejä jotka kuormittaa muutenkin liitoksissaan natisevaa terveydenhuoltoa vain siksi, että eivät idiootit osaa pitää peruskunnostaan huolta. Olisi tehnyt mieli sanoa yhdellekin taikinaa muistuttavalla parikymppisella jannulle, että käy lenkillä raittiissa ulkoilmassa, pelaa vähemmän tietokoneella, lopeta röökaaminen ja ylensyönti. Osa näistä rapakuntoisista tumpeloista on kroonisesti flunssassa, koska niiden vastustuskyky on ihan itseaiheutetusti olematon.

Mäen ole syönyt mitään muuta kuin keittoa. Tomaatti-vuohenjuustokeittoa,parsakeittoa, kana-sitruunaruohokeittoa, vihanneskeittoa, lohikeittoa. Mä niin haaveilen Saludin hevosenlihapihvistä. Olen suunnitellut tässä pökköpäisenä muutamia reseptejä, joita pitäisi testailla kunhan kunto tästä kohenee.  Pastanjauhantaa-blogissa on pari oikein oivallista sieniohjetta. Mä rakastan etenkin kanttarellejä. Tuo sienibolognese vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta:

oliiviöljyä
valkosipulia maun mukaan (esim. kaksi kynttä)
iso sipuli pilkottuna (tai useampi uuden sadon pikkusipuli)
kaksi porkkanaa kuorittuna ja raastettuna
vajaa puoli kiloa jauhelihaa
tomaattimurskaa (itse laitoin kaksi 400 gramman tölkkiä)
pari desiä punaviiniä
(loraus lihalientä)
vajaan litran verran kanttarelleja
pilputtua lehtipersiljaa
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

(Resepti Pastanjauhantaa)

Mietin, miltä se maistuisi, jos tuunaisin reseptiä vähän ja lisäisin siihen munakoisoa. Munakoiso ja sienet maistuvat ainakin mun suussani hyvältä combolta.  Toinen syksyinen hyvä pastakastike on hyvin yksinkertainen bolognese, joka maustetaan pääosin punaviinillä ja aniksella. Sienet sopinevat tämänkin yhdistelmän kanssa. Raijasin itälomalta kasan mausteita, mm. tähtianista, chiliä, currynlehtiä ja säilöttyä sitruunaruohoa. Pitää testata, onko tähtianis liian ärtsyä vai voisiko sitä käyttää tohon pastakastikkeeseeni.

Loistavia reseptejä löytyy myöskin blogista Otetaan ensin puoli kiloa voita. Mä diggaan toden teolla kasviksista, joita vedän nyt yllin kyllin simpelin välimerelliseen tapaan valmistettuna. Pitää perehtyä tarkasti tohonkin blogiin, kirjoittaja on keksinyt hyviä tapoja hyödyntää ainakin kesäkurpitsaa ja bataattia. Hokasin josnkun aikaa sitten, että bataatti muodostaa aika kivan kontrastin sini- ja valkohomejuuston kanssa. Voisin soveltaa tuota bataattitornien reseptiä kokeilemalla erilaisia juustotäytteitä.Ja paahto rapeksi P-manin grillissä. Mmmmm…

Olo on heti parempi kun ajattelee hyvää safkaa!

Ruma asenne rumentaa

Vittu kun meni hermo luettuani tän lässytyksen:  http://keskustelu.suomi24.fi/node/8323423

Mä uskon siihen, että ajatukset näkyvät ulospäin. Sitäpaitsi tuokin valittaja voisi varmasti tehdä aika paljon perusjuttuja ulkonäölleen jos ei ole siihen tyytyväinen. Meikit, kampaajat, hiuslisäkkeet, solariumit, stylistit ja kuntosali on keksitty. Joku joskus vihastui kun sanoin, että suomalaisnaisten pitäisi kaunistua. Tiedänhän mä että ei Halosesta saa Karpelaa tahdon voimalla, mutta väittäisin, että vähän vaivaa näkemällä ja itseensä panostamalla kuka vain voi saada itsestään ihan ok:n ja perussiistin näköisen.  Ajatelkaa jos tämä itsesäälissä piehtaroiva tyyppikin käyttäisi tuon saman energian siihen, että suoristaisi niin henkistä kuin fyysistäkin ryhtiään, menisi vaikka terapeutille puhumaan noista tuntemuksistaan ja alkaisi järjestelmällisesti panostaa itseensä. Mutta ei, itken ja vingun täällä Suomi 24:n keskustelupalstalla.

Vastaani kävelee päivittäin niin monia naisia ja miehiä, jotka hukkaavat elinvoimansa

-yleisnegatiivisella asenteella

-liikkumattomuudella

-huonolla ruokavaliolla

-virikkeiden ja harrastusten puutteella

-tupakoinnilla, viinalla ja huumeilla

-huonosti istuvilla vaatteilla

-hoitamattomalla iholla

-huonoilla hoitamattomilla hampailla

-pintamuotikamaluuksien perässä juoksemisella

-maantienvärisellä/mustaksi värjätyllä/kotiblondatulla tukalla

-olemattomalla tai huonosti tehdyllä meikillä

Asia on mulle ajankohtainen, koska valmistelen juuri syksyksi luentopakettia liittyen sisäiseen energiaan ulkoisen voiman moottorina.  Ihmisille, jotka haluavat muutosta, en voi muuta sanoa kuin että muuttukaa älkääkä vain jauhako siitä muutoksesta koko ajan.

Tässä muutamia inspiroivia esimerkkejä muodonmuutoksesta:

btls-hobo-makeover

extreme-makeover

makeover

makeover_1_full2

Diabetes, dimagit ja donnat

Päivän hyvä työ tehty. Laitoin muutaman sataeuroisen lahjoituksena diabetesliitolle. Asia koskettaa sillä tavalla omakohtaisesti, että 18-vee serkkupoikani sairastaa synnynnäinstä diabetestä. Olen auttanut junioria ruokavalio- ja liikuntajutuissa ja olen tsempannut häntä aktiivisessa elämässä. Juniori pelaa hyvällä tasolla tennistä ja fudista ja haaveilee työstä liikunnan ja nuorisotyön parissa. Diabetekseen kannattaa tutustua vaikkapa tämän julkaisun kautta, visuaalinen ilme on miellyttävä eikä lehdessä ole jälkeäkään siitä ankeasta terveyslehdykäsmäisyydestä. Inspistä lukee polleana vaikka Cafe Engelissä kuohkean lattelasillisen ääressä.

http://www.diabetes.fi/inspis/

Tänään otin töissä iisisti. Istuimme eilen herrain kanssa aika myöhään saludin terassilla. Nautimme tarjouksessa ollutta cavaa joka oli ihan juotavaa, harmitonta ja raikasta kesäiltajuomaa. Mutta periaatteessa olen vannoutunut shamppanjamies. Telineessä on nytkin pari pulloa suosikkiani, Piper  Heidsieckiä ja Charles Heidsieckiä. Piper oli mm. Marilyn Monroen lemppishamppanja. En yhtään ihmettele. Sen tuoksu on aivan omaa luokkaansa, paahteinen ja suorastaan kiimainen. Ei liikaa happamuutta ja kuplia, kuivuus on kuin auringossa kypsyneen kaunottaren hiemna kuumoittava iho. Piper Heidsieckiä pääsee siemailemaan esim. Tampereella Tabun shamppanjatastingissä. Suosittelen. Oma kulta kainaloon Tabun Loungeen ja aikaa toisille ja laatujuomille:)

Kävin lenkillä heti kun päätin laittaa duunin ohelta pillit pussiin. Kävin vain heittämässä aamulla sen luennon, tulin toimistolle vaihtamaan lenkkivaatteet ja parkkeerasin Audin Koukkuniemen vieraspaikalle. Siitä hölköttelin kevyelle lenkille Kaupin metsiin. Tosin alhainen verenpaineeni ei oikein tykkää kuumalla säällä juoksemisesta, samoin kuin ei saunomisestakaan. No tuli ainakin hiottua ja se oli mulle pääasia. Kyllä taas vitutti katsella niitä Conversen tennareissaan lyllertäviä vitivalkoisia rokkimuijia ja huonokuntoisia parikymppisiä jätkiä, jotka rööki huulessa löntystivät Rauhaniemen ja Kaupin uimarannalle mäyräkoira kainalossa ja sipsipussi toisessa. Noin se elintapadiabetes hankitaan.  Ärsyttää. Tollaset ihmiset saisi laittaa teoistaan vastuuseen. Noi on just niitä joilla sairaspoissaoloja on vuodessa parikymmentä kun koko ajan jotain paikkaa kivistää, kolottaa ja flunssakin vaivaa koko ajan.  Mun teki niin mieli siellä luennolla päästää tänään sisäinen piruni irti. Sanoa niille ämmille ja parille äijänrahjukselle ihan suoraan että vittuako te tätä lunetoa kuuntelette. Koska olette viimeksi hikoilleet. Ei se koiran kusettaminen ole lenkkeilyä. Onko ihan joka päivä pakko syödä pullaa.

Mutta man does what man´s gotta do ja vedin luennon maireana loppuun enkä sanonut mitään siitä että kahvipöydässä tarjottiin munavoilla ryyditettyjä karjalanpiirakoita, lohipasteijoita ja munkkeja.

Hyviä blogeja kaikille kunnostaan, ulkonästään ja terveydestään kiinnostuneille ovat esim. nämä:

Erittäin inspiroiva nuori manselaismimmi, josta moni keskivartaloponttooni voisi ottaa oppia:

http://hayrake.blogspot.com/

Täällä on todella mielenkiintoista tietoa esim. siitä, miten ruokavalion emäksisyys ja happamuus vaikuttavat kehoon. Olen tosi kiinnostunut näistä jutuista, koska uskon, että meille tuputettu viljaa ja puuroa mainostava ruokaympyrä on suunniteltu ihan liikaa maataloustuotannon tarpeisiin:

http://ravinto.blogspot.com/

Kiistellyn, vihatun ja rakastetun ”väärinajattelijan” blogi

http://sundqvist.blogspot.com/

Ja lopuksi vielä kaikille vähän ajattelemisen aihetta, ketkä näistä ihmisistä ovat oikeasti viehättäviä, terveen ja elämäniloisen oloisia? Ajattelemisen aihetta kaikille ”kauneus tulee sisältä, sen läskikerroksen alta” -lässyttäjille:

adittos-tttude

8-anna-kournikova-709535

hoikkarussel

Kehnoa lounastarjontaa

Eipä paljon huvita istua töissä tällaisena päivänä. Nappasin ompun kainaloon ja tein hommia Tuomiokirkon puistossa ja siitä soljuin sujuvasti Stockan herkkuun hakemaan lounastarpeita. Joskus kyllä vituttaa tämän kaupungin tuppukylämäisyys. Miksi Tampereen Stockalta ei saa takeaway-sushia? helsingissä laadukkaita valmisruokia on Delissä hyllykaupalla ja oriental-safkoille on oma valmishyllyssä jossa on tarjolla niin nigrejä kuin makejakin. En jaksanut raahautua Marusekiin ja Katupojassa oli liian täyttä. Tyydyin Caesar-salaattiin jonka kastike on Stockan muista puutteista huolimatta kaupungin aatelia.

Nyt pitäisi suunnitella parin päivän päästä koittavaa koulutuspäivää. Vedän hoikkuusluentoni jollekin sosiaalitanttaporukalle. Ei paljon motivoi kun arvon leidit lyllertävät heti performanssin jälkeen pullakahveille ja pasteijoille.  Minä voin myöntää häpeilemättä, että ylipaino on aika vastenmielistä. Tähän pääfirmaan haki viime kesänä duuniin joku merkonomiplikka. Ihan pätevä kisuli, mutta oi ja voi. Millainen käyntikortti tällaiselle firmalle on nainen, jonka pohkeet ovat kuin ranskanleivät ja keskivartalo on ollut havaittavissa viimeksi joskus millenniumina.  Sanoin mimmille ensin kierrelleen, että kiitos mutta ei kiitos. Tsyby otti kuitenkin vielä nokialaisen kätöseen ja soitteli minulle tivaten tarkempia syitä. Yritin sivuuttaa tilanteen smoothisti, mutta siinä vaiheessa kun ylimielinen ja ylipainoinen tättähäärä vain marmatti luurissa, että hän olisi ollut täysin pätevä ja laadi daa, en voinut enää pidätellä itseäni.  Sanoin mammalle ihan suoraan, että et pysty ulkoisella olemuksellasi allekirjoittamaan niitä arvoja, joiden nimissä tämä organisaatio toimii. Daami kiljui haastavansa mut oikeuteen syrjinnästä. No eipä ole kannetta näkynyt ja tuosta on jo yli vuosi 🙂

Joskus tekisi mieli luovuttaa. Tulee sellainen fiilis, että ketä varten mä tätä hommaa teen ja ajattelen aivoni solmuun kun ihmiset ovat niin välinpitämättömiä. Ei välitetä yhtään omasta terveydestä ja hyvinvoinnista. Eikä toistenkaan hyvinvoinnista. Mä käyn kaksi kertaa päivässä suihkussa, treenaan ja syön hyvin paitsi itseni, ihan muidenkin takia. En nimittäin voisi vakavissaan odottaa, että joku vaatimusteni tasoinen daami haluaisi kallistaa päänsä rasvaisen hylkeen viereen. Enkä halua todellakaan köyriä mitään hyljettä itsekään.

Kohta kotiin. Ajelen usein Satakunnankadun kautta, koska sillä reitillä voin ohittaa Clasun jonka pihalla pörrää pitkäsäärisiä lukioneitoja 🙂 Harmi, että tytöt ovat nyt lähteneet kesälaitumille.

Rotuteinejä...

Rotuteinejä...

%d bloggaajaa tykkää tästä: