Silmäpussit, synnytys ja Seija

Mahtavaa huomenta! P-Man heräsi just. Eikä ihme, ku menin nukkuun 08. Ensin mää vatvoin olkapäätä, sit aloin opiskella bloggaamisen saloja ja lopulta päädyin soittamaan Seijalle. Se herää joka arkiaamu tasan klo 6, että ehtii meikata ja valita vaatteet. Tunnen sen rutiinit ku omat pallini ja suoraan sanoen oisin ihmetellyt, jos se ois poikennut rutiinistaan minuuttiakaan. 😉

Ei mulla oikeestaan mitään asiaa sille ollut, kunhan aattelin soitella ja kysellä miten menee. No, eipä sillekään hyvää kuulunut. Itseasias se oli aika paskana ja näytti sen pelottavan avoimesti. Kertoi, et duunista ollaan saneeraamassa puolet markkinointiväestä ulos ja Seija nuorimpa ensimmäisten joukossa. Näin se lama etenee. Isänsäkin on sairastunut. Vielä ei tiedetä, onko vatsakivut katarria vai syöpää. Kaikki on kuulemma mahdollista. Sen Taka-Huhdin kämpäst on löytyny hometta ja taloon pitäis tehdä ISO remontti. Eniten yllättänyt olin, ku se kertoi teiniprinssinakin olevan yhtä nykypäivää ku kivikausi. Namunakki oli kuulemma vaan ”kadonnut” yks aamu, eikä Seija ollut enää ikinä saanut siihen yhteyttä, vaiks oli soitellut perään muutaman viikon. Ainoo mitä miehestä jäi oli smilespa-lahjakortti, parit isämalliset kalsarit ja maitohappobakteeripurkki jäkikseen. Sanoinki Seijalle, et sehän kuulosti varsinaiselta tosimieheltä. 😉

Juteltiin varmaan puoltoista tuntii suht henkevii, kunnes Seija murtui kokonaan. Se alkoi vaan itkee iha hysteerisesti ja hoki, että sen elämä on pilalla ja et se on sössinyt kaiken. No, niinhän se onkin. Mut ihan itte se sen teki. Tietty oli aika kamalaa ja lohdutonta kuultavaa tommonen naisen soperrus, vaikka oonkin saanut tottua meitin yhteisten vuosien aikana kaikennäköseen vollotukseen. Nyt se vaan kuulosti jotenki ni erilaiselta kuin ennen. Ihan ku jääkuningattaressa ois ollut aistittavissa aste sulamista. Saatan tietty kuvitellakin vaa, koska olin valvonut tohon aikaan putkeen about 24 tuntia…

Seija oli aina ni helvetin kova ja kylmä nainen. Tai siis ei se oikeesti ollut, mut semmosen kuvan se halus kaiklle antaa. Ihan läheiset oli sit asia erikseen. Sisällä sykki lämmin sydän, mutta jotenkin se oli onnistunut kasvattamaa ihmeellisen graniittimuurin rintamuksensa ympärille. Itte se syytti siitä hullua exäänsä, joka oli pahemmanlaatuinen narsisti. Väitti, et se -aiempi suhde oli saanut sen takajaloilleen ja ettei se uskaltanut enää tän narsistikundin jälkeen luottaa keneenkään. Arvatkaa vaa, kuin monta keskusteluu me tosta aiheesta väännettiin…

Mä oon nimittäin sitä mieltä, että tommonen menneisyyden syyttely on iha turhanpäiväistä vikinää. Jjokaisella on halutessaa mahdollisuus käydä omaa hissaansa läpi ja käsitellä asiat kuntoon. Jossei itte osaa, sit pitää hankkia apua. Ei kenenkää tartte olla menneisyytensä vanki, mut niin moni saa siitä vaan täydellisen tekosyyn sille, ettei nykyisyyskään kulje!

Mä tiiän paljon ihmisiä, joilla on ollut kamala lapsuus tai nuoruus ja silti ne on päässy niist asioista yli. Munki lapsuuden kodin naapurissa asui jamppa, jonka isä hakkas sitä iha pienestä pitäen. Äijä veti kuppii ku hullu ja pieksi poikiinsa, neljä vai viisko niitä oli, ja vaimoonsa joka kerta känässä. Meitinki mutsi kutsu poliisit naapuriin monet kerrat ja faija kävi kans siel joskus hakemassa rouvan lapsineen evakkoon. Lopulta se meni siihen, että sekopää uhkas tappaa meidänki perheen, niin päätettiin olla sotekutumatta niiden elämään enää. Kaikkia ei voi pelastaa.

Pojista suurin osa sekos huumeisiin teini-iässä, mut tää yks kaveri, edelleen mun hyvä kaveri siis, päätti alkaa pelaa lätkää ja tehdä siitä ammatin ittellee. BTW, nyt se pelaa ulkomailla, on muutaman pienen lapsen isä ja sillä on ihan mukiinmenevä täysjärkinen vaimo. Ei mikään noita-akka, eikä kahlekuningatar. 😉 Tää kaveri on hyvä esimerkki siitä, että jokaisen ei tartte olla menneisyytensä vanki. Tyypin faija on kuollut, sai ensin aivoverenvuoden ja halvaantu ja myöhemmin sit tappoi ittensä. Veljistä osa on ny vierotuksessa ja yks on jossain ”maanpaossa”, koska velkojat hengittää niskaan. Niiden mutsista en tiiä, onko elossa vai ei. Kaveri ei koskaan puhu äidistää. Ehkä isä tappoi senkin. En tiedä. En oo viittiny vääntää veistä haavassa. Hirveitä kohtaloita.

Mäki voisin olla katkera, että menetin Seijan tost vaan. Vaikka jollain tasol tiesin, ettei me olla mikää lifetime couple, niin kyl se ny silti sattu iha saatanasti. Etenki ku kuvioon oli sotkettu se teiniprinssi. Voisin surra sitä vielki ja olla edelleen vitun katkera. No, kyl mä välillä oonkin. 😉 Mut en mää silti anna yhden suhteen kaatumisen elämää pilata,. Se ei oo vaan sen arvoista, että surisin alle kolmekybäsenä jotain naista ni paljon, et anataisin koko elämän valua hukkaan. Toki mä aikani asiaa kelasin, mut sit ku muuton myötä vähä muuta ajateltavaa, se vaan alkoi unohtua.

Seijalla on nähtävästi nyt se morkkis sit. Kenties jääkuningatar ei sit ookaan ikijäätä, vaan murtuu ja sulaa kyllä mutta hitaasti. Saas nähdä, meneekö tää viel siihen, et se alkaa kaivata ”the old good times” ja yrittää sytyttää hiilloksen uudestaan. No, siinähän yrittää. Yksin on. Mä oon mennyt jo elämässä eteenpäin, eikä mul oo aikaa enää surra Seijaa. Sitä paitsi senhä piti elää elämänsä onnellisena loppuun asti Taka-Huhdin linnassaan teininakin ja arvokangaspuidensa kanssa.

Nii, elämässä eteenpäin tilitykselle on siis syykin! 😉 Se Terkkatalon mimmi soitti. Sanoin sille ihan suoraa, et en oo nukkunu koko yönä, ku exä valvotti ja se oli tosi ymmärtäväinen. Oli kuulemma itteki valvonut aamuun, ku sen porukoilla on pikkuinen kenneli ja yks sen lempihauvoista synnytti viime yönä 6 pentua. Mimmi kertoi seuranneensa perhetapahtumaa webbikameralla himastaan aamuyön pimeillä tunneilla! Jotenki tosi ihanaa, et tuntematon ihminen avautu mulle jostain tommosest. 🙂

Lopputulos oli positiivinen. Synnytyskertomuksen jälkee mimmi ehdotti treffejä Amurin Helmeen. WTF? Oletettavasti Amurissa. Täytyy vähän kattella nettistä, millast porukkaa tommoses raflas liikkuu ja miten sinne pitäis pukeutua. Mut ny pojat ja tytöt, mä alan taas heiluttaa flexii, josko saisin kädestäni viel kalun. Ja kerrottakoon, et tän entryn aikana on tullut Seijalta KAHDEKSAN tekstarii! Hmm… Pitäiskö dellata vaa suoraan?

Moro ny!

Kalle Kuvaja on Joannan asuste – Cool!

Kävin tänää siistimässä ”surffari”lookkia, eli ylipitkää sotkusta kasaa karvaa, joka oli päässy rehottaan vähän joka suuntaa. Hiukka nauratti, ku mun vakiokaritsoija kysyi, haluunko lukee setin ajan Men’s Healthin ikivanhoi numeroit vai uutta Me Naiset -lehtee. Tietty valittin jälkimmäisen, ku näin kesäaikaan muotikuvissa postailee kivan näkösii kissoi rantakuteissa. Tää lehti oli pettymys. Kaunis vaalee nainen kyl, mut jotain *tanan silkkimekkohepeneitä päällä ja semmonen vitun prinsessa Madelein pikkutyttömeikki. Missä bikinit?? Missä sexy rantalook?

Asuste Kalle Kuvaja on kellomiehiä

Missä paljas ruskettunut kesäiho, kuuma uuma ja timmit sääret upotettuina korkeisiin korkkareihin?

Lopuks päädyin tsiigaan sit juorupalstaa, tai mikä se ny on siel lopus, mis kaikki Mr ja Miss Turhuudet Suomest saa sen yhden palstan tilaa kertookseen, mitää häröö milloinki tekee. Nyt teemana oli kesälaukut ja asusteet, ja haastattelussa joku helvetin Joanna Väre. Siis vitun boring. Enpä voinu ku ihmetellä sitä kaikkee, mitä tommonen oletettavasti normaalijakauman alarajalle yleisälykkyydessä asettuva blonderoinen suustaan päästää toimittajalle, kun vaa pari rivii on tilaa. Itte oisin kommentoinut mun asusteit jotenki muuten ku mitä Joanna oli heittäny. ”Joannan tärkeimpiin asusteisii kuuluu koirat James ja Elton sekä kihlattu Kalle Kuvaja, joka on kellomiehiä!”.

Siis mitä VITTUU! Ensinnäkin kuka helvetti antaa koirilleen nimeks James ja Elton? Mistähän tohon on tullu kimmoke? Niinkuin James Dean ja Elton John? Vai James Bond ja Elton Man? Vai James Joyce ja Ben Elton vai ihan vaan James Blunt ja Elton whoever? No joo, karseempaa ku noi koirat oli se, että lehden mukaa Kalle on Joannan asuste. Eikä sekään oo paha, vaan se, että Kalle ONsiis antanut Joannan tehdä hänestä asusteen ihan virallisesti, eli suostunut siihen, että moinen halvennus painetaan paperille asti kaiken maailman luettavaks. Voi jumankeuta, et o säälittävää. Täs valossa en ollenkaa ymmärrä nim. Lauran ruikutust naisten esineellistämisestä artikkelissa Yön saalistaja.

No, eipä tota Kalleekaa vissiin moinen status haittaa. Ihan tyytyväisen oloisena se kuvassa poseeraa. Mutkyl senki kommentti sai mut vähän hymyileen. ”Minulla on useita Calvin Kleinin kelloja. Kello on maskuliinisen miehen tapa näyttää minuuttaan”. No miksei se sun kellos ees näy kunnolla tos kuvassa??? Toi ei oo Kaltsu ny yhtää uskottavaa. Ja ei millään pahalla, mut paljon enemmän miehekkyyttä ku äijien CK-mallistost, löytyy näist Jonten valinnoista. Maskuliinisuus ja CK:n kellot ei kyl korreloi mun mielest mitenkää automaattisesti. Auttakaa ny hei vähän! Mitä mieltä muut o?

Mun mielest ajan näkee Xperiast tai läppäristä ja ne o iha yht maskuliinisii. Toki jos ois rahaa ku Jiontella, hankkisin varmaa samanlaisia siirtomaahenkisii aikarautoi ku seki, mut motiivi ois enemmänki kestävyys ja tyylikkyys, ku se, et ne pönkittää äijämäisyyttä. Tosin eniten mun miehekkyyttä pönkittää se, et punnerran penkist yli 140 kiloo ja et joudun kuselle mennessä nostaan kullin lahkeesta kaksin käsin, kun yhdellä en jaksa. Perkele.

Moro ny.

Mä oon nyt hetken taas feminiiminen ja heiluttelen tota jumpparin lainaamaa ”ämmien kuntoiluvälinettä” Flexi-Baria. 😉

Ps. Pahoittelen kuvan laatuu, ei kehdannut lähtee hakeen himast järkkärii ja mennä johku lehtiosastolle kuvaa Me Naisii, ni joutu nopee räppään ton kännykällä ku karitsoija lähti hakeen lisää vahaa jostain takahuoneest… Kuva ei tee oikeutta Me Naisten painolaadulle, sorry vaan! 😉