Humppaa, skumppaa ja hienoja ihmisiä

Hienosto saapuu Testokseen

Hienosto saapuu Testokseen

Tänään ois luvassa pirskeitä! Edellisistä kunnon testoskekkereistä, jotka oli btw Heidi Holmavuo-setit, onkin hetki aikaa. Pitäähän nuorten viriilien ukkojen juhlia kerran kuussa tai muuten taidot ruostuu. Kylille on siis tulos mun ja Seijan yhteisiä frendejä. Oikeestaa ne on kaikki semmoisia, joihin Seija on mut tutustuttanu. Osa yo:lta, osa sen entisest duunist, osa pelikavereita. Muutamaa helmityyppiä lukuun ottamatta kyseessä on itseään keskivertoa älykkäämpinä ja menestyvimpinä pitämien wanna-be immeisten sakki.

Näille tyypeille tärkeintä tuntuu olevan työ, ura ja sen mahdollistamana erittäin näyttävät kulissit. Noista kellään ei ole lapsia, mutta titteleitä sitäkin enemmän. Kai se KTT & VTK & ekonomi -kolmikko korvaa ne kolme pientä mussukkaa.

Rakkaus ja todellinen onni ei tunnu olevan täs jengissä kovinkaan olennaista, vaan elämä täytetään ennen kaikkea hienon, mahtavan ja upean sekä ennen kaikkea muiden mielestä kahdehdittavan tekemisellä: Matkoja, kulttuurielämyksiä, jatko-opintoja, klubeja, elististipiirejä, glamour-kekkereitä, yksityisgaaloja, extremee. Tää porukka tulee onnelliseksi suorittamisesta, itsensä kehittämisestä, muiden kadehtimisesta ja taloudellisesta vauraudesta ja sitä kautta hankitusta riippumattomuudesta.Että semmoista sakkia mun mielestä. Ja Seija kyl sopii tohon settii ku Intruder karvaiseen ahteriin.

Pyysin Jonten backupiks isännöimään iltaa, koska äijällä on luontaista kykyä olla vaikuttavien ja silmää tekevien, tai sellaisena itseään pitävien, tyyppien seurassa. Saas nähdä, milloin se päättää vaihtaa politiikkaan. Jontte osaa olla ni hiton luonteva ja keskustella tarvittaessa tiikkihyllyn raaka-ainehankintojen hintapolitiikan kehittymisestä viiskytluvun Rotterdamissa. Kumpa mäkin… No, oppia ikä kaikki! Predator lupas tilaa naposteltavatkin, jotta ”pysytään valitulla delilinjalla”. Eli mun (ja Erpan) vastuulle jäi yllättäen juomat! Ne mä hanskaan. 😉

Eniten ootan Jonten ja yhden Seijan opiskelukaverin tapaamista. Oon monesti miettinyt, et miljoonaperijä ja piinkova bisnesveikko pitäis esitellä, koska äijä vois oikeesti olla kiinnostunut rahoittaa meidän/Jonten enemmän ja vähemmän loppuun asti mietittyjä projekteja. No, ans kattoo. Luulisin niitten tulevan hyvin toimeen, koska molemmat
a) pelaa golfia alle 15 tasoituksella
b) ajaa Jakella ja lisäks tallissa on myös neljä rengasta laadun merkkinä
c) inhoo keskiluokkaistumista
d) syö (tyrni)smoothieita
e) vihaa yhteiskunnan lokkeja ja loisia
F) on sinkkuja ja suht aktiivisia naisenkaatajia.
Ehkä näistä bileistä tuleekin pejaiset! No ihan sama, pääasia, et Seija saa pikku näpäytyksen. Näen jo mielessäni sen naaman, kun omat frendit kertoo panneensa jalalla koreasti exän luksuslukaalissa, jossa kaikki oli tiptop ruokapuolesta rokuvessan Marilyn/Elvis-pyyhkeisiin. Yks huono puoli täs tosin on: jengi tietää, mis asun ja ennen kaikkea, et viihdyn hulppeessa mestassa kahden MIEHEN kanssa. Epäilyttävää, eikö? No, kestän just ja just. Itsetunto on kohdillaan nykyään.

Hauskaa loppuviikon loppua kaikille immeisille ja moroooooo!

Humpalla kaunis on maailma

Ei jessus sentään, kun sattuu naamaan. Otettiin eilen pientä painii poikain kans Hämeensillassa. Siis iha hyvällä mutta sen verran rankemmin, että naamaan pääs syntyyn vekki. Samoin suusta tunkee ulos satakunta liskoa. Mitä lie paksunahkaisia kummajaisia. Maistuvat HELVETIN pahalle. Eiliset iskelmäbileet oli suksee! Jengi veteli keski-ikäisten hengessä valtavan määrän GT:ja ja valkkari-Spritee. Myös äijäsnapsit meni kaupaks, yllättäen. Iha vitun hyvä idea Yontelta.

Keksittiin lopulta yhden maissa, et lähdetään Hämeensiltaan jatkamaan iskelmän hengessä! Yön ehdoton kohokohta oli Jonten ja mun esittämä tangoshow. Ei siitä sen enempää… Ei se mies oo niin homofobinen, mitä vois luulla. 😉 Ehkä mä sain juotettua sen riittävään humalaan, koska sillä tais olla hauskaa. Tänhetkisestä ilmeestä päätellen äijä ei voi kovinkaan hyvin. Toisinaan mietin, et miten joku voi olla noin pihalla yhden bileillan jälkeen. Aikaisemmi luulin Jonten pössyttelevän pilvee, mut ei kuulemma käytä. Hyvä, koska mä en voi sietää muita huumausaineita ku alkkista. Nähny skidinä liikaa sitä kamasekoiluuo lähipiirissä. No, ehkä Jonten kunto menee iän piikkii… Vanhus…

Jaahas, pari tuntii vois ootella et alkoholi poistuu. Sit suuntaan Tiinan luokse pykätsyllä. Lähdetään piipahtaan Pälkäneellä Vehoniemen automuseossa, jos se on auki. Täytyy tsiigaa. Sit kaffeet siinä levähdyspaikalla ja jotain toista kautta kotiin. Toinen vaihtoehto ois piipahtaa Teiskossa. Siellä on hyviä suoria… Ainoo huono puoli on, et myös poliisit tykkää tutkailla tol suunnalla.

No, kattellaan! Morot itse kullekin!

Manifesti valittavia luuserihippejä vastaan!

Piti lähteä eilen rilluttelemaan, mutta sitten kun P-man sai ton ihme idean Heidi Holmavuo -henkisistä iskelmäpop-bileistä, ajattelin säästää voimiani tähän iltaan ja tyydyin kaljoittelemaan eilen kotisoffalla. Vitutti niin perkeleesti, sillä eilen kävi vielä niin, että kun lähdin lenkille kuntokolmoselle, törmäsin siellä rektaalitohtori look-a-likeen. Voin lähes olla varma että se oli sama mies! Ja muistan että doktorilla oli huoneessaan treenikassi, eli sopisi kuvaan että se käy Kaupissa lenkkeilemässä. Tai sit kyse on vain siitä, että siitä ukosta on tullut mulle samanlainen harha kuin Salkkareiden Aarolle eerosta vai olikse Eerolle Aarosta. Tai se Lostin hirviö.  Tai Twin Peaksin Bob.

Vitutus ja kalja saivat aikaan sen, että muhun iski kauhee grilliruuan himo. Yleensä en syö mitään Mäkkipaskaa ja tää himo iskee vain kerran pari vuodessa. Lähdin puolen yön maissa tallustelemaan Rullagrillille, koska siinä näki samalla Hämeenkadun yövipinää. Kaupungilla hillui eilen jos jonkin sortin elämäntapahippiä ja indierokkaria, koska on Teatterikesä. En viitsinyt mennä katsomaan yhtäkään esitystä koska ne olisi kaikki olleet pelkkää paskaa. Sitä samaa lässytystä siitä, miten huonosti tää yhteiskunta muka kohtelee heikoimpiaan. Käykää vittu Namibiassa ja tulkaa sit itkeen miten kamalan kovaa on asua Hervannassa tai Jakomäessä.  Suomessa menee hyvin maailman mittakaavassa niilläkin, joilla menee paskimmin. Ja aika monen kohdalla kyse on siitä, että systeemi on ruokkinut niin kauan että oma perse on sammaloitunut eikä kiinnosta tehdä mitään sen oman tilanteen eteen vaan mongutaan ja vongutaan vain lisää tukiaisia. Hei haloo, vanhukset eivät voi paljoa elämäänsä enää vaikuttaa. Ne jotka syntyy kehitysvammaisiksi on jo syntymästään asti suljettu monien mahdollisuuksien ulkopuolelle. Intiassa on paskempi tuuri, jos synnyt väärään kastiin. Siinä ei lahjakkuus ja älykkyys paljon paina.

Suomessa vasuriopiskelijat jurnuttavat siitä, miten kauhean huonoa yhteiskunnan tuki on. VITTU! Me saadaan opiskella täällä ilmaiseksi ja yhteiskunta TUKEE RAHALLISESTI opiskeluamme. Lisäksi moni opiskelija käy vielä töissä opintojen ohella ja saa siitä lisää taskurahaa. On paljolti oma valinta, käykö siellä töissä tai ei. Kummasti löytyy niitä, jotka opiskelevat ihan samassa oppilaitoksessa ihan samaa ainetta. Osa näistä onnistuu jotenkin ”taikakeinoilla” yhdistämään opinnot ja työssäkäynnin. Osalla taas on koko ajan kivi kengässä ja käpy perseessä. Ei jaksa käydä töissä kun koulu on niin rankkaa eikä jaksa opiskella kun työ vie kaikki voimat. No meillä on vielä mahdollisuus ottaa varsin turvallista opintolainaa hyvillä takaisinmaksuehdoilla ja valtio turvaa sen. Mutta ei kelpaa tämäkään valittajille. Itketään että en mie halua velkataakkaa, en mie saa mistään töitä valmistuttuani kun on sitä ja tätä ja tota. Ja sit väännetään jossain lähiöteatterissa muiden valittavien hippien ja pummien kanssa joku itkuporunäytelmä siitä, miten systeemi kusee ja poliitikot on perseestä eikä ole rahaa ja ihmiset ajetaan ahdinkoon.

Mä olen saanut paljon paskaa niskaani tämän asenteeni vuoksi, mutta en anna siitä periksi. Suomessa meillä on oikeasti helvetin hyvät mahdollisuudet kaikilla, myös niilläkin, joiden lähtökohdat ovat heikommat. Se, kestääkö henkinen kantti, onkin sitten eri asia. Jos on jo kotona oppinut, että rahaa tulee sossusta ja mitään ei jakseta tehdä loppuun kun aina väsyttää ja ahdistaa ja vituttaa, niin ei silloin varmaan mitään saakaan aikaan ja oppii käyttämään kaiken aikansa ja energiansa vetelehtimiseen ja valittamiseen.

Sit vähän kevyempää settiä. Mä en tajua kuka pitää Tigin hiustuotteita hyvinä. Olen kokeillut nyt vaikka mitä eikä lopputulos ole koskaan kummoinen. Ja tuotteet haisevat usein ihan paskalle ja oudolle. Ylihintaista paskaa. Seuraavan kerran kun käyn M-Roomissa, pitää pyytää niiltä vinkkiä paremmasta tuotesarjasta. Aion myös hankkia M-Roomin jäsenyyden golf-etuineen ja muine herkkuineen 🙂

En käännä katsettani pois – Päivän Pimu laulaja Heidi Holmavuo

Olen saanut niin paljon virtuaalista tukkapöllyy ulkkisstarbojen esittelystä, että nyt siirryn suomityttöön. Ja kotikaupungista ei poistuta, vaan esittelyssä on tamperalainen laulava ensihoitaja Heidi Holmavuo. Alunperin neiti on Pieksämäeltä, mutta oon nähnyt häntä Tampereen PR- ja musaelämässä vuosikaudet. Voidaan puhua saman kylän plikasta. Ja jos rehellisiä ollaan, niin tiedän jopa missä neito asuu. Ei siksi, että olisin leikkinyt hulluu stalkkerii Sherlock P-Maninä, vaan koska olen juossut leidiä ja hänen hauskannäköistä Shar peitaan vastaan lenkillä Härmälä-Hatanpään suunnalla.

Vaikka Heidin laulajan ura ei ole breikannut mitenkään erityisesti, on hän keikkaillut ahkerasti ”oikean” työn ohella. Heidihän on koulutukseltaan paitsi muusikko myös ensihoitaja! Ihan pienii fantasioita heräs… Sori jäbät: Vaikka kuinka yritin tihrustaa, en löytänyt yhtään hoitsukuvaa. Ehkä artisti itse paikkaa tän aukon, kun laitan meiliä! Ensihoitaja on muuten käytännöllinen valinta! Kun joku yleisöstä tanssii itsensä läkähdyksiin, brunetti voi hypätä mikin varresta elvytyshommiin. Veikkaan, että sydärin saajia riittää, kun katsoo Heidin huoliteltua ulkonäköä ja seksikästä pukeutumistyyliä.

ÄÄNTÄ JA ASENNETTA

Laulajalle on tietty etu, että löytyy myös sitä ääntä ja hyvää musaa. Niinku musataivaan komeetta turkulainen Miisa joskus 90-luvulla todisti, pelkällä sexy-lookilla ja playback-seteillä ei tässä maassa juhlita. Aina löytyy niitä, jotka osaa sekä laulaa että ovat hottiksen näköisiä.  Mun omia suosikkeja noista komboista on Irina ja Anna Eriksson. Erittäin viehättävä laulajatar on myös Stellan kuulasääninen Marja! Kaikki em. artistit ansaitsisivat paikan Päivän Pimuna! Lista on kuitenkin armoton, sinne hännille vuoroa odottamaan tytöt. Jonossa ennen teittii on Minea B., Kiira Korpi, fitness-Vilma, nyrkkeilevä äitee Eva Wahlström ja F1-kuskiksi tähtäävä nuori lupaus Emma Kimiläinen, jolle propsit web-sivuista. Tuun tutustuun suhun tarkemmin myöhemmin!

Heidille on suotu lavakarismaa, voin todistaa. Olen ollut muutaman kerran hänen keikallaan, enkä edes eksynyt niille vahingossa. Hymyssä suin ja suurella tunteella mimmi veti setit läpi. Mulle jäi sellainen fiilis, että nainen tekee musiikkia rakkaudesta, ei rahasta. Levymyynnin suht mitättömistä lukemista ja vähäisestä radiosoitost päätellen näin todella on. Eikä kaikkien tartte tähdätä Madonnaksi Madonnan paikalle. Oikeestaan on ihan tervettä, että mimmi panostaa musiikin ohella ensihoitajan hommaan! Moni tuupertunut nousee salamana kadun varresta, kun näkee laulajattaren enkelikasvot. Tai sit sitä vaan luulee kuolleensa ja päässensä taivaaseen.

ANSIOITA

Ja vielä lopuks asiaankuuluvasti musiikkia ja kuvia. Musiikkiura taitaa olla hyytymässä, koska löysin vähänlaisesti musamatskuu. Paras kaveri Youtubekin pihtas, eikä siellä ollut videon videoo yhdeltäkään keikalta. Heidin viimeisintä sinkkua Käännät katseesi pois (2005) pääsi sentään kuuntelemaan 20 sekunnin verran neidin sivuilla. Kyseistä pätkää kehuttiin mm. Noisessa ja se nousi muinoin Radio TOP20 -listalle.  Aiempi sinkku Saa unohtaa ei saanut kovinkaan innostunutta vastaanottoa, vaan sitä kuvailtiin ”harmaaksi ja yksinkertaiseksi iskelmäpopiksi”. Höh, mun mielestä sekin oli kaunis kappale.

Kuten oon ennenkin meuhkannut, ni en ymmärrä noita suomalaisten artistien köyhiä PR-kuvia. Heidi on valitettava esimerkki siitä, että parempiakin kuvia ois saanut. Erityisesti silmään pisti pressikuvat (kuva1 ja kuva2), jotka oli pliisuja ja välitti ihan väärää imagoo kultakurkusta. Mä oon nähny mimmin lavalla ja se ei oo todellakaan noin vakava, suorastaan vihaisen näköinen. Samoin Saa unohtaa -sinkun kansi oli halvan näköinen. Mä en ymmärrä, miks kaunis artisti oli hyväksyny tämmöisen ”missimäisen” kansikuvan, missä se poseeraa tisut törröllään.

Huolimatta noista parista epäonnistuneesta kuvasta ja Saa unohtaa -sinkun floppauksesta mimmiä kannattaa käydä katsomassa keikoilla! Harva naislaulaja antaa niin täysillä sydämensä ja sielunsa , kuin mitä Heidi tekee. Jos oikein kauniisti yrittäis, antaiskohan jotain muutakin? Heidi, minä en käännä katsettani pois, enkä aio unohtaa sinua. Sen sijaan aion kysellä, löytyiskö typyltä hoitsukuvaa galleriaan. Go, Manse-girl go!

%d bloggaajaa tykkää tästä: