Kotiutuminen etelään

Huhhuijaa, bäk in Manse. Mä en ole jaksanut kirjoittaa, koska viime viikko meni ihan hulluissa merkeissä. Ensinnäkin työtä piisasi ihan hulluna. Vedin parhaimpana päivänä putkeen ensin kaski luentoa, sit ravitsemus- ja taukojumppasession, sit taas kaks luentoa ja illalla vielä sama ravitsemus- ja jumppasetti. Päivälle tuli pituutta 12 h ja hyvä kun ehdin syödä mitään niiden settien välissä. Joskus tuntuu kornilta kertoa ihmisille terveellisistä elintavoista ja stressin laukaisemisesta kun ite sinnittelee koko päivän banaaneilla ja pähkinöillä ja käy ihan vitunmoisilla ylikierroksilla.

Täälä oli kyselty tosta Tippuriteini-asiasta. P-man laittoikin linkit noihin mun aikaisempiin vuodatuksiin, mutta kerrotaan ny vielä pähkinänkuoressa miten tää meni. Eli siis, tapasin kyseisen tsubun syksyllä haalaribileissä. Päädyttiin naiskenteleen ja pakko sanoa edelleenkin, että se seksi oli ihan mieletöntä. Me pantiin eka mun autossa kun se sano et se ei oo koskaan pannu tosi hienossa kaarassa. Sit hississä matkalla meidän kämppään ja sit koko yö meillä. Aluksi haikalin muija perään ihan vaan siksi et se oli niin hyvä sängyssä. No jonkin aikaa sen jälkeen mun piliä alkoi vihloa. Mä luulin saaneeni virtsarakontulehduksen. Mulle on tullut se pari kertaa ennenkin kun en oo tajunnu käyttää syksyllä juoksulenkeillä tarpeeks paksuja housuja. Kävin kusitesteissä ja multa otettiin varmuudeksi myös sukupuolitautikokeet. Ja paljastui, et mulla oli tippuri. Mä aloin sit jäljittää tätä taudintartuttajaa, ja aloin epäillä tätä pikkumuijaa kun en ollu ehtinyt paneen paljon muita tässä syksyllä. Sain pienellä kieroilulla sen yhteystiedot selville. Ja sit kun sain ämmän kiinni se paljasti tartuttaneensa mut tahalteen, koska mä olen kuulemma niin etova tyyppi ja edustan kaikkea mitä se halveksii.

Uhkasin vetää sen käräjille, koska huomasin Aamulehdestä, et tahalteen sukupuolitaudin tartuttanut tyyppi oli saanut tuomion teostaan. Tän muidun äiti kävi ihan hysteeriseks ja lopulta me sovittiin sellanen diili, et muija tulee mulle ilmaseksi töihin kun mulla on kamalasti hommia nyt vuodenvaihteessa. Eli sen pituinen se. Mä tiedän et oon ollu varmaan liiankin kiltti sille kun sovittiin et se saa ostaa firman piikkiin työkengät ja sil on liukuva työaika. Mut se muija on vaan niin raskas. Te ymmärtäisitte jos tapaisitte sen. Siis niitä tyyppejä, joiden kanssa ei voi rennosti jutustella kun ne tarttuu joka saatanan sanaan ja alkaa vääntää jotain ympäristö-feministis-vasemmistolaista saagaansa.

Sitä paitsi, mulla on nyt niin hyvä mieli etten halua tehdä elämästäni turhan kinkkistä. Tapasin nimittäin aika mehevän misun siellä pohjoisessa. Se on helsinkiläinen malli, sanotaan nyt sitä vaikka Miiaksi. Ne kuvas mallipoppoon kans jotain vaate tms. mainoksia. Hitto se on hyvännäköinen. Tosi pitkä, valehtelematta 180 cm. Ristiverinen, jäänsiniset intensiiviset silmät, täyteläiset huulet, gasellinsääret, upee sporttinen ja siro varsi. Ylitin itseni ja aloin flirtata sitä ihan fiksusti. En kutsunut enkä ängennyt yömyssylle. Tanssittiin parina iltana baarissa hitaita ja juotiin rommitoteja ja käytiin juoksulenkillä 🙂 Se opiskelee oikiksessa. Liian hyvää ollakseen totta. Eurooppalaisen tason mimmi ja vielä tuleva juristi. Mulla on kauhee fiksaatio noihin bisnesnaisiin, kuten Leena Mörttiseen, Helena Karihtalaan jne. Ja siniverisiin. Ja tää nainen on kaikkee sitä yhdessä paketissa. Se on henkisesti kuninkaallinen. Olkoon päivän pimu ihanainen prinsessa Madeleine, joka on päiväunieni vakikamaa:)

Kokenut ja kypsä Helena Karihtala – Hjalliksen Päivän Pimu (epistä!)

Kattelin tossa Diilin mainosta ja totesin, että upea nainen tuo Helena Karihtala, entinen Säkkinen. Helenalla olisi ollut mahdollisuus ajautua samaan paskaviemäriin, mihin Susanna Sievinen on pudonnut, mutta ei ole päästäny otetta lipsumaan vaikeuksista huolimatta. Helenan pitkä avioliitto nilkinoloisen hra Karihtalan kanssa päättyi, ja miehen puuhastelut ja valheet paljastui Hellulle muutama vuosi sitten. Hellu-parka luuli elävänsä onnellisessa avioliitossa, mutta paskan marjat.

Helena tapas suht nopeesti nykyisen kihlattunsa Hjalliksen ja muutti osittaintämän luokse Sipooseen. Tai oikeastaan pariskunnalla on kaksikin kämppää, toinen Töölössä. Kerrotaan, että alunperin Helena ja Hjallis tutustuivat työasioissa. Helena onkin suunnitellut Harkimon Sipoon talon sisustuksia, ja upeaa jälkeä tekikin. Ei varmaan nainen silloin vielä arvannut, et tulisi itse kokkailemaan kyseisessä keittiössä hänen ja Hjalliksen uusioperheelle. Helenan Tara-tyttären lisäksi Hjalliksen kautta on tullut pari lisälasta Hjalliksen ja Leena Harkimon v. 2002 päättyneestä liitosta. Herra Harkimolla on lapsi myös kansanedustaja Meri-Kukka Forsiuksen kanssa. Selkeesti osattu purkaa kassit suht näyttävän näköisessä seurassa. Propsit äijälle!

Pinnallisemmat saattaa kuvitella, että Helena olis ulkonäöllisesti parhaat päivät jo nähneen liikemiehen kanssa muista syistä kuin rakkaudesta. Niin, mistäs sen tietäis, vaiks näin oiskin? Mutta ei passaa moralisoida, kun ei tunne taustoja. Ja Helena ja Hjallis kuitenkin vaikuttaa aidosti onnellisilta. En tunne kumpaakaan, mutta muutama naispuolinen ystäväni tuntee Helenan, eivätkä pidä pariskuntaa mitenkään epäsopivina toisilleen. Päinvastoin. Monella kuuluisalla, vaikutusvaltaisella ja rikkaalla miehellä on nuorempi, kaunis ja seksikäs edustusvaimo.

Helena vaikuttaa tasapainoiselta aikuiselta naiselta, jolla on vahva itsetunto ja -arvostus. Hän on selvinnyt valepaskasta tiukalla itsetutkiskelulla, keskusteluilla sekä terapioitten avulla. About nelikybänen Helena suorastaan kukoistaa, toisin kuin näivettynyt ja ajan hampaassa ryvettynyt samanikäinen Susanna Sievinen. Helenan kasvoilla on terve selviytyjän hehku, Susannalla pelkät kuopat. Helena on myös hoitanut hommansa Diilissä moitteettomasti, ja hänen työtään sisustusalalla arvostetaan laajasti! Nostan hattua sille, miten Helena on onnistunut pitämään taloutensa tasapainossa yrittäjänä ja yksinhuoltajana. Susanna sen sijaan on ajautunut pestistä toiseen tehden epätoivoisilta vaikuttavia siirtoja työelämässä. Seiskan biksukuvat ja superpaskat kolumnit oli vain yksi polku. PR-konsultoinnit ja ”manageroinnit” teini-Kristianille oli hämäryyden huippu.

Ammattimallinakin Karihtala on toiminut vuosia ja hänet voi bongata silloin tällöin edelleen jostain katalogikuvista tai naisten lehdistä. Propsit Helenalle. Vaikeat mutta kasvattaneet kokemukset, erinomainen omanarvontunto, kyky olla tuntematta turhaa katkeruutta sekä aikaansaavuus ja energia paistaa naisesta Sipoosta Töölöön asti. Symppaan! Lopuksi muutama asiaan kuuluva foto Hellusta ja Hjallusta. Ehkä osaatte itse päätellä, kumpi on kumpi. 😉 Ai niin joo, tiesittekö, että Hellu on ollut myös Miss Wonderland semifinalisti 1988.

Edit 24.11.:
Ei Hellu olekaan yksinhuoltaja. Pahoittelen asiavirhettä, joka tosin ei muuta suhtautumistani siihen, että Karihtala on huippumisukka.

Lähteet: Kuukkelsson ja joku muinoin ilmestynyt Sara-eukkojen kehti.

%d bloggaajaa tykkää tästä: