Semikuoleman hetki ja surkeeta tilitystä

Markkinointi-ihmiset tietää, että asiakaspalvelutilanne on ns. totuuden hetki. Myyjällä on kaikki mahkut lunastaa asiakkaan odotukset tai … vaihtoehtoisesti pilata koko homma täydellisesti. Sori tää markkinointijargon, oon lukenut kesällä vähän liikaa ammattikirjallisuutta ku ei ole töissäkään ehtinyt.

Totuuden hetkestä päästä paskan aasinsillan kautta semikuoleman hetkeen. se yllättää mut iltaisin. kun on hiljaista, pimeää ja oon yksin, mulle iskee toisinaan sellainen hirvee paniikki. mietin sitä, että viel 2 vuotta sitten nukahdin ihanan Seijan viereen Mimmi tuhisi ja vikisi unissaan mun kainalossa ja mä tuijotin sitä haltioituneena siitä kaikesta kauneudesta, hekumasta ja seksikkyydestä. Vaikkei Seija mikää miss Universum ollut, niin kaunis se oli kuin mikä. Kunnes leikkas poikkatukan. Siitä en tykännyt yhtään. Näytti ihan Natalia Portmanin ja Halley Berryn lyhyiden hiusmallien risteytykseltä se fleda. Epämääräiseltä. Mä en juuri koskaan nukahtunut ennen Seijaa, koska halusin kattella sitä illan hämyssä kelmeässä valossa. Pyörittelin yleensä sen samettisia pitkiä hiuksia etusormen ympärilä ja joskus ku en saanut unta, laskin yksittäisiä karvoja.

Jossain vaiheessa Seija räväytti sillain typerästi puoliksi auki ihanat vihreät silmät, joita kehysti ihan sikkepitkät (kestovärjätyt) ripset. Sen silmät oli jumalattoman satumaiset, korallinsinisen ja meren vihreän sekoitus. Joskus tyttö tuhisi mulle unissaan ja mä tykkäsin jututtaa häntä. Kyselin kaikkea häröä ja Seija vastas. Lopulta se heräs ja läpsi mua leikkimielisesti rintalihaksiin tai pakruille.

Maailman hellyttävin hetki oli yleensä aamulla, kun Seija heräs ja halus pistää päänsä mun rintakehälle. ”Tää on mun turvapaikka” se aina sanoi ja silitti rintakarvoi vastakarvaan, mikä tuntui aika veikeelle. ”tässä on hyvä olla, vaikka maailma kaatuis” se aina toisteli pää siinä rinnalla.

ja sitten, yks kaks, mitään varoittamatta (no okei joo, osasin arvata kyllä hiukan) se alkoi syöttää mulle pajunköyttä tekemisistään ja menoistaan. Puhui itsensä pussiin! Kyllähän ihmisen 4 vee tunnettuaan tietää, milloin se kusettaa. Työpäivät alkoi venyä, mussa oli vaan vikaa ja kaikki mitä tein, oli väärin. Milloin olin liian tylsä, liian menevä, ronski, tylsä tms. ihan kohtuuttomia vaatimuksia alkoi sadella kaikkialta. Mun palkka kyllä kelpas mukavasti kauppareissuilla ruokaan ja kulujen maksamiseen ja auto lainaan ja prätkäkin jossain vaheessa, mutta mä en enää ihmisenä kelvannut. mä en osannut puhua tilanteesta mitenkään, vaan vetäinnyin vaan kauemmas mimmistä. Ajattelin et homma ratkee itsestään,k mikä tietty jälkikäteen oli suuri virhe, tiedän. Etäännyttiin toisistamme ihan hirveen kauas, alettiin vittuilla ja syytellä vaan kaikesta toisiamme. Kaikki mitä toinen sanoi tai teki, silloin harvoin kun illall tai aamullam nähtiin, oli väärin. Seija yritti ees vähän puhua ja keskustella, ja mitä enemmän se syytteli mua, sitä kauemmas mä etäännyin. Tiedän joo, tosi luuserimaista. tätä harmaata aluetta oli tosi pitkään. aattelin jo mielessäni, että pitäiskö tehdä syrjähyppy, että ois oikea syy erota. No, kaikki sen tietää, että Seija ehti ensin. Ja jos oon oikein ymmärtänyt, ei ehkä ollut ensimmäinen kerta… 😦

Siihen loppui sit meitsin parisuhde, eikä ole lämmennyt uudestaan, vaikka kuinka ollan koitettu kaikkea silloin aluksi. En ole oikeestaan pystynyt unohtamaan Seijaa, mutten halua sitä takaisinkaan. Toisaalta haluan pitää sen lähelläni mutta joskus kiroan sen kauimpaan helvettiin. En mä tiedä! Tiedän vaan, että tää illn semikuoleman hetki on karmea. Mä oon niin menettänyt kaiken , josta oikeesti välitin ja jota oikeesti rakastin. Mutta pettämistä en vain voi antaa anteeksi! 😦

Nää illat ja yöt on kauheita. Yksin, pimeessä, hiljaisuudessa täysin omien aivoitusten ja ruumiinreaktioidensa kanssa kahden on kauheaa. Ei mahdollisuutta paeta sitä kurjanolon tunnetta, mikä vaanii omassa päässä. Ei sijaistekemistä, ei suorittamista, ei muita ihmisiä. Semikuoleman hetki on surullinen. Tuntuu että hajoaa palasiks. Niinku murenee osiksi. On vaan ihan vitun rikki sisältä, vaikka ulospäin vetää Monalisat huulilla ja leikkii onnellista ja tyytyväistä. tekopyhää esittämistä se on, tunnustan.

Oon niin pettyny itseeni ja omiin toilailuihini sekä seijan että golfmaikan suhteen. Stupid me!!! miks pitää ensin tehdä ja ajatella sitten??? Meen hakeen Yonten kaapista Bossin nahkavyön ja ruoskin sillä itteni uneen. hyvät yöt. ehkä huomenna on sit parempi fiilis.

Onneks ees sain pesää juhannuksena, niin ei tartte kärsiä paineesta alapäässä. Yläpäässä on sitä riittävästi. 😦

Silmäpussit, synnytys ja Seija

Mahtavaa huomenta! P-Man heräsi just. Eikä ihme, ku menin nukkuun 08. Ensin mää vatvoin olkapäätä, sit aloin opiskella bloggaamisen saloja ja lopulta päädyin soittamaan Seijalle. Se herää joka arkiaamu tasan klo 6, että ehtii meikata ja valita vaatteet. Tunnen sen rutiinit ku omat pallini ja suoraan sanoen oisin ihmetellyt, jos se ois poikennut rutiinistaan minuuttiakaan. 😉

Ei mulla oikeestaan mitään asiaa sille ollut, kunhan aattelin soitella ja kysellä miten menee. No, eipä sillekään hyvää kuulunut. Itseasias se oli aika paskana ja näytti sen pelottavan avoimesti. Kertoi, et duunista ollaan saneeraamassa puolet markkinointiväestä ulos ja Seija nuorimpa ensimmäisten joukossa. Näin se lama etenee. Isänsäkin on sairastunut. Vielä ei tiedetä, onko vatsakivut katarria vai syöpää. Kaikki on kuulemma mahdollista. Sen Taka-Huhdin kämpäst on löytyny hometta ja taloon pitäis tehdä ISO remontti. Eniten yllättänyt olin, ku se kertoi teiniprinssinakin olevan yhtä nykypäivää ku kivikausi. Namunakki oli kuulemma vaan ”kadonnut” yks aamu, eikä Seija ollut enää ikinä saanut siihen yhteyttä, vaiks oli soitellut perään muutaman viikon. Ainoo mitä miehestä jäi oli smilespa-lahjakortti, parit isämalliset kalsarit ja maitohappobakteeripurkki jäkikseen. Sanoinki Seijalle, et sehän kuulosti varsinaiselta tosimieheltä. 😉

Juteltiin varmaan puoltoista tuntii suht henkevii, kunnes Seija murtui kokonaan. Se alkoi vaan itkee iha hysteerisesti ja hoki, että sen elämä on pilalla ja et se on sössinyt kaiken. No, niinhän se onkin. Mut ihan itte se sen teki. Tietty oli aika kamalaa ja lohdutonta kuultavaa tommonen naisen soperrus, vaikka oonkin saanut tottua meitin yhteisten vuosien aikana kaikennäköseen vollotukseen. Nyt se vaan kuulosti jotenki ni erilaiselta kuin ennen. Ihan ku jääkuningattaressa ois ollut aistittavissa aste sulamista. Saatan tietty kuvitellakin vaa, koska olin valvonut tohon aikaan putkeen about 24 tuntia…

Seija oli aina ni helvetin kova ja kylmä nainen. Tai siis ei se oikeesti ollut, mut semmosen kuvan se halus kaiklle antaa. Ihan läheiset oli sit asia erikseen. Sisällä sykki lämmin sydän, mutta jotenkin se oli onnistunut kasvattamaa ihmeellisen graniittimuurin rintamuksensa ympärille. Itte se syytti siitä hullua exäänsä, joka oli pahemmanlaatuinen narsisti. Väitti, et se -aiempi suhde oli saanut sen takajaloilleen ja ettei se uskaltanut enää tän narsistikundin jälkeen luottaa keneenkään. Arvatkaa vaa, kuin monta keskusteluu me tosta aiheesta väännettiin…

Mä oon nimittäin sitä mieltä, että tommonen menneisyyden syyttely on iha turhanpäiväistä vikinää. Jjokaisella on halutessaa mahdollisuus käydä omaa hissaansa läpi ja käsitellä asiat kuntoon. Jossei itte osaa, sit pitää hankkia apua. Ei kenenkää tartte olla menneisyytensä vanki, mut niin moni saa siitä vaan täydellisen tekosyyn sille, ettei nykyisyyskään kulje!

Mä tiiän paljon ihmisiä, joilla on ollut kamala lapsuus tai nuoruus ja silti ne on päässy niist asioista yli. Munki lapsuuden kodin naapurissa asui jamppa, jonka isä hakkas sitä iha pienestä pitäen. Äijä veti kuppii ku hullu ja pieksi poikiinsa, neljä vai viisko niitä oli, ja vaimoonsa joka kerta känässä. Meitinki mutsi kutsu poliisit naapuriin monet kerrat ja faija kävi kans siel joskus hakemassa rouvan lapsineen evakkoon. Lopulta se meni siihen, että sekopää uhkas tappaa meidänki perheen, niin päätettiin olla sotekutumatta niiden elämään enää. Kaikkia ei voi pelastaa.

Pojista suurin osa sekos huumeisiin teini-iässä, mut tää yks kaveri, edelleen mun hyvä kaveri siis, päätti alkaa pelaa lätkää ja tehdä siitä ammatin ittellee. BTW, nyt se pelaa ulkomailla, on muutaman pienen lapsen isä ja sillä on ihan mukiinmenevä täysjärkinen vaimo. Ei mikään noita-akka, eikä kahlekuningatar. 😉 Tää kaveri on hyvä esimerkki siitä, että jokaisen ei tartte olla menneisyytensä vanki. Tyypin faija on kuollut, sai ensin aivoverenvuoden ja halvaantu ja myöhemmin sit tappoi ittensä. Veljistä osa on ny vierotuksessa ja yks on jossain ”maanpaossa”, koska velkojat hengittää niskaan. Niiden mutsista en tiiä, onko elossa vai ei. Kaveri ei koskaan puhu äidistää. Ehkä isä tappoi senkin. En tiedä. En oo viittiny vääntää veistä haavassa. Hirveitä kohtaloita.

Mäki voisin olla katkera, että menetin Seijan tost vaan. Vaikka jollain tasol tiesin, ettei me olla mikää lifetime couple, niin kyl se ny silti sattu iha saatanasti. Etenki ku kuvioon oli sotkettu se teiniprinssi. Voisin surra sitä vielki ja olla edelleen vitun katkera. No, kyl mä välillä oonkin. 😉 Mut en mää silti anna yhden suhteen kaatumisen elämää pilata,. Se ei oo vaan sen arvoista, että surisin alle kolmekybäsenä jotain naista ni paljon, et anataisin koko elämän valua hukkaan. Toki mä aikani asiaa kelasin, mut sit ku muuton myötä vähä muuta ajateltavaa, se vaan alkoi unohtua.

Seijalla on nähtävästi nyt se morkkis sit. Kenties jääkuningatar ei sit ookaan ikijäätä, vaan murtuu ja sulaa kyllä mutta hitaasti. Saas nähdä, meneekö tää viel siihen, et se alkaa kaivata ”the old good times” ja yrittää sytyttää hiilloksen uudestaan. No, siinähän yrittää. Yksin on. Mä oon mennyt jo elämässä eteenpäin, eikä mul oo aikaa enää surra Seijaa. Sitä paitsi senhä piti elää elämänsä onnellisena loppuun asti Taka-Huhdin linnassaan teininakin ja arvokangaspuidensa kanssa.

Nii, elämässä eteenpäin tilitykselle on siis syykin! 😉 Se Terkkatalon mimmi soitti. Sanoin sille ihan suoraa, et en oo nukkunu koko yönä, ku exä valvotti ja se oli tosi ymmärtäväinen. Oli kuulemma itteki valvonut aamuun, ku sen porukoilla on pikkuinen kenneli ja yks sen lempihauvoista synnytti viime yönä 6 pentua. Mimmi kertoi seuranneensa perhetapahtumaa webbikameralla himastaan aamuyön pimeillä tunneilla! Jotenki tosi ihanaa, et tuntematon ihminen avautu mulle jostain tommosest. 🙂

Lopputulos oli positiivinen. Synnytyskertomuksen jälkee mimmi ehdotti treffejä Amurin Helmeen. WTF? Oletettavasti Amurissa. Täytyy vähän kattella nettistä, millast porukkaa tommoses raflas liikkuu ja miten sinne pitäis pukeutua. Mut ny pojat ja tytöt, mä alan taas heiluttaa flexii, josko saisin kädestäni viel kalun. Ja kerrottakoon, et tän entryn aikana on tullut Seijalta KAHDEKSAN tekstarii! Hmm… Pitäiskö dellata vaa suoraan?

Moro ny!