Tukalia tunnustuksia

Piimänistä ei tule isä. Ei tuu, vaikka haluaisinkin. Ei ainakaan Julian kanssa. Käytiin Julian kans läpi tätä kortsun hajoamista ja olin aistitivina, että mimmill ei ollut kaikki hyvin. Tavallaan se nauroi tolle paskalle säkälle ihan niinku mäkin, mut jotenkin sen silmistä paistoi sellainen kummallinen epävarmuus. Kysyinki et aiheuttiks ne jälkiehkäsyt pahan olon vai tuliko muuen vaan henkinen morkkis, mut ei kuulemma.

Vähän aikaa meni sit iha normaalisti. Mä puuhailin työjuttuja koneella ja Julia preppas koulumatskui lentohommii varten. Normaalisti tommoinen hiljaisuus yhdessä ollessa ei oo ollut mitenkään ahdistavaa, mut nyt se oli  Julia vaikutti siltä, et ois halunnut puhua m muttei selkeesti uskaltanut. Huokaili erikoisesti isoon ääneen ja nyyhkytti sillain snadisti. Illalla kumottiin ruuan kans pari pulloo punkkuu ja mimmi sai suunsa auki ja lateli kovia faktoja pöytään.

Julialla on ollut lapsena imusolmukesyöpä, mistä hän on oarantunut kuulemma täysin. Mä en todellakaan tiennyt tätä sairashommaa! Joskus ihmettelin, miks mimmi oli koulustaki pois pitkiikin aikoja putkeen, mut en mä mtn kysellyt. Olinhan mäkin faijan työn takia milloin missäkin päin maailmaa. Julia kertoi ettei ehkä voi saada lapsia ollenkaan. Kuulemma sädehoidot on voinut aiheuttaa pysyviä muutoksia sukusoluihin tai jotain tonne päin. Mahdollisuus saada oma lapsi oli muistaakseni jotain 10 prossan luokkaa. Mut koska se on olemas, niin ehkäisyhommat pitää olla kunnossa.

Aika paha. Kysyin tietty miksei ole kertonut mitään aikaisemmin, kun tietää, että mä olen myös ystävä ja aina oon antanut tukeni Julialle, oli ne huolet mitä vaan. Ei ollut uskaltanut, koska pelkäsi meidän jutun loppuvan siihen. Tavallaan Julia on oikeessa, koska itte haluun ehdtonmasti perheen, joskus hamassa tulevaisuudessa  Ja mistäs sitä tietää, voiko ittekään saada sitä mitä haluaa.

Mut tosi hankalan tilanteen lykkäs päälle! Ja ku mun oli pakko öähtee himaan, ei saatu tätä puituu kunnolla loppuun asti. Julia ois tulossa Testokseen ens v-loppuna, niin sit täytyy jutskata enemmän. Mut aikamoisii ylläreitä se elämä aina eteen tuo. Voin vaa kuvitella, kuinka paskana Julia on tosta, koska se on niin äitityyppi, ettei moni oo. No turha näitä vielä on funtsii, koska ei lapsijutut tuu kuuluun elämään vielö piiiiiiitkään aikaan. Mut kyllähän tää varmasti meidän paisuhdetta, jos tää ny sellainen sit kai on, tulee muuttamaan.

Moro nyt kaikille ja tähän väliin hiukkasen rautaa kehiin niin unohtuu maalliset murheet! 🙂

%d bloggaajaa tykkää tästä: