Onnellisuus ehkäisee itsemurhia?

On onni olla onnellinen.

Oon vääntänyt tuolla rikosaiheisella portaalilla aika paljon tästä Nikon tapauksesta. Meikää alkoi viime viikolla jotenki ni vituttaan, kun ihmiset hakee hirveetä melodraamaa asiaan ja haluaa väen väkisin tehdä hukkumisesta itsemurhan.

Koska en jaksa enää vatvoa kuolleen ihmisen kohtaloa, oon pyrkinyt laajentamaan keskustelua yleisempään suuntaan. Tänään tuli pohdittua aamupuhteeksi, millaiset asiat voivat mahdollisesti ehkäist itsemurhaan päätymistä? Mitä ootte mieltä näistä ajatuksista?

Onni voi löytyä myös onnettomuuden kautta.

Onnellisuus:
Elämäänsä tyytyväinen ja tekemisestään/olemisestaan sydämellä nauttiva ihminen tappaa itsensä pienemmällä todennäköisyydellä kuin masentunut ja/tai toivoton tyyppi.

Sosiaaliset taidot:
Kyky puhua murheistaan/huolistaan estää tehokkaasti epätoivoon joutumisen. Uusia näkökulmia, ajatuksia, toivoa tai ääritapauksessa jopa hoitoon ohjausta saa puoliväkisinkin. Usealla itsemurhan tehneellä on sydän ja mieli täynnä paskaa, tuskaa ja toivottomuutta, eivätkä he osaa tuoda/sitä sitä esiin.

Lähipiiri ja/tai perhe:
Kun on oppinut kotona puhumaan, jakamaan huolensa ja samaan tukea, turvaa ja rajoituksiakin, on suuret mahdollisuudet selviytyä vaikeuksista myös vanhempanakin.

Äly:
Fiksu ihminen hallitsee huomattavasti monipuolisemmat selviytymiskeinot ja puolustusmekanismit. Myös psyykkinen tasapaino on helpompi ylläpitää, kun on älykkyyttä pohtia asioista, hakea vaihtoehtoisia ratkaisuja, eikä suosi kehäpäätelmiä.

Itsetuntemus/arvostus:
Kun osaa eritellä omia tunteitaan, ajatuksiaan ja motiivejaan, elämänhallinta on helppoa, eikä pienet, tai suuretkaan murheet, aja ihan heppoisin perustein itsemurhaan. Hyvä itsetuntemus saa ymmärtämään, että elämä on omissa käsissä ja voit vaikuttaa tulevaisuuteen muuttamalla omaa ajattelua, suhtautumista ja toimintaa.

Mutta edelleen, kyllähän kaikin puolin älykäs ja psyykkisesti priimakunnossa oleva ihminen voi silti saada päähänpiston niitata itsensä baarista tullessaan. ”Kappas, tänään voisi tappaa itsensä, kun homma rokkaa niin mukavasti. Meikä lampsii ny satamaan ja hyppää altaaseen”.

Öö, epätodennäköistä? Jep. Mun mielestä.

Kuvat: http://www.kaniini.fi/index.html

Turvallisuusviikko: Itsetuhoisen ystävän hengenpelastaja Mntt

Lukijamme/kommentoijamme Mntt:n pitkä ja tunteikas kommentti, joka on asiaa alust loppuun, ansaitsee tulla omaksi entrykseen. Täsä olkaa hyvä! Sisukkuudella ja vahvalla intuitiolla pelastettiin yksi ihmishenki, josta yritettiin eroon viinalla ja unilääkkeillä.

—-

19.10.2009 at 12.35 e

Unilääkkeet ja alkoholi eivät sovi yhteen.

Tosihätä sattui viime uutena vuotena. Olin pohjosissa jälleen meidän viinanhuuruisissa sukukemuissa. Mutta tällä kertaa olin kuski. Saatiin juhlareissu heitettyä ja korkkailin ensimmäistä olusta siinä yhden aikaan yöllä juhlan kunniaksi. Juttelin yhden hyvän ystävän kanssa puhelimessa uuden vuoden toivotuksia, kun se yhtäkkiä alkoikin tilittää paskaa oloaan, epäonnistumisiaan, yksinäisyyttään ja muita huoliaan.

Tyyppi oli hullussa humalassa, matkalla baarista porukoilleen, missä oli kämppä tyhjänä. Mä lähinnä juttelin sen kanssa puhelimessa, että selviää sen reissun ehjänä perille (noin kaksvitonen pienikokoinen naishenkilö yksin hoipertelemassa mielletään helpoksi uhriksi) sisään asti.. Noh, puhelu veny puolentoistatunnin mittaiseksi, se kertoi menevänsä ottamaan unilääkkeitä ja lähtevänsä tästä maailmasta ennen kuin kukaan muu ehtii edes kotia.

Tiesin sillä tytöllä olevan unilääkkeitä, joten otin uhkailun hyvinkin vakavasti. Totta kai koitin lohduttaa sitä, saada sen ajattelemaan järkevästi, mutta se oli sen verran tumuissa ettei varmaan edes tajunnut selittävänsä mulle suunnitelmiaan. Aloin pommittaa sen pikkuveljelle viestejä toisesta puhelimesta, pääsiskö se kattomaan siskonsa kuntoa. Pikkuveli oli kaverillaan yökylässä, koska niitten porukat oli tosiaan viihteellä. Koitin myös viestittää ja soittaa muille kavereille, jotka oli tän tytön kaa samaan aikaan baarissa, että meniskö ne kattoo sinne himaan, et onks kaikki kunnossa. Mutta eihän ne baariin mitään kuullut viesteistä. (Ja tarkemmin ajatellen, eihän ne olis kerrostaloasuntoon päässeet mitenkään sisään.) Sitten tän puhelimen päässä tuli yhtäkkiä ihan hiljasta, se tyttö oli kaatunut siellä toikkaroidessan.

Lopetin puhelun ja aloin pommittaa puheluita uudestaan, jospa se heräis puhelimensoittoon. Puolen tunnin soittelun tuloksena ei herännyt. Sitten kysyin sen pikkuveljeltä viestillä, että mikä niitten osoite on. Ja soitin hätänumeroon. Pikkuveljelle koitin hienovaraisesti ilmoittaa, että sen olis parempi päästä kotiin availemaan ovia, sillä kohta sinne tilattaisiin ambulanssi.

Soita kaverille apua, jos siltä vähänkin tuntuu.

HÄTÄKESKUSKOKEMUKSIA

A. Mut ohjattiin puhelun perusteella Oulun läänin hätäkeskukseen, koska olin siellä itse soittamassa. Pitkän väännön jälkeen ne yhdisti Savoon tai johonkin, missä Suonenjoki nyt sijaitseekaan ja pääsin juttelemaan tästä tapahtuneesta. Aluksi puhelimessa sen ei pitänyt olla mahdollista. Munhan pitäis olla paikanpäällä.

B. Sitten mua luultiin pilasoittajaksi ja tentattiin tarkkaan, olinko itse humalassa. Eivät meinanneet uskoa uuden vuoden yönä, että olin juonut vain sen puolikkaan kaljan, mikä nyt lämpimänä oli pöydällä.

C. Sitten mun piti vakuutella niille, että se tyttö tosiaan oli ottanut unilääkkeitä ja että se toden totta oli hädässä, eikä esimerkiksi sammunut.
Siinä vaiheessa mulla meni oikeesti sormi suuhun, enhän mä todella tiennyt.. Vakuutin hätäkeskukseen, että olin aivan varma. Että se on ottanut ne 8 unilääkettä mitkä oli väittänyt ja että oli aikonut ottaa vielä enemmän. Että kyseessä oli todellinen hätätilanne ja että niiden olisi mentävä sinne tarkistamaan tilanne.

“Tiedäthän sinä, ettemme me lähetä ambulanssia paikalle VAIN tarkastamaan tilannetta. Sinun täytyy olla varma, että kyseisessä osoitteessa Suonenjoella on kyseinen henkilö hädässä. Ja koska kyseessä on kerrostalo, me joudumme murtamaan oven, jollei kukaan ole avaamassa sitä. Emmekä me vastaa kustannuksista! Onko nyt a-i-v-a-n varmaa, ettei kukaan muu pääse paikalle tarkastamaan tilannetta?” oli hätäkeskuksen miehen reaktio mun tekemään hätäilmoitukseen.

Vaadi apua.

En edes tiedä, mistä sellainen varmuus mulle tuli tän ystävän tilasta, mutta tän puhelinmiehen käytöksestä vi***untuneena loppupeleissä karjuin sille hätäkeskuksen miehelle, kuinka ne ovat VASTUUSSA ihmishengistä. Että minä voin vaikka itse henkilökohtaisesti maksaa kaikki ainevahingot, kunhan vaan ihmishenkiä ei menetetä. Kerroin miten olin kyllä hälyttänyt paikalle pikkuveljen sekä ilmoittanut ystäville, että menisivät paikalle. Kuinka VALITETTAVASTI en nyt itse ollut kyseisellä paikkakunnalla enkä pääsisi paikalle. Pahoittelin miten jouduin heitä vaivaamaan. Mies lopulta uskoi minun olevan tosissani, vaikka epäili kovasti sitä, että antamassani osoitteessa olisi mitään sattunut.

ODOTUS JA EPÄVARMUUS -> KAMALAA

Odottavan aika on pitkä.

..sitten alkoi odotus. Kaksi puhelinta kädessä itkien istuin serkkutytön kanssa ja koitin kaljalla saada oloani rauhoittumaan. Sydän hakkas ja miljoona kysymystä pyöri päässä.
“Entä jos se kaveri tosiaan vaan huomionhakuisena kerjäs vähän draamaa vuoden alkuunsa?”
“Entä jos mulle tosiaan tulee hirveä lasku ovien murtamisista?”
“Mitä sen tytön äiti mulle sanoo, kun oon niitten kotiin hälyyttänyt ilman varmaa tietoa ambulanssit ja saanut aikaan hirveän shown?”

En ollu silloin vielä koskaan nähnyt tän tytön äitiä. Puoli neljän ja viiden välillä mun puhelin soi.  Se kaveri, jolle olin pommittanut viestejä sinne baariin, soitti mulle itkuisena ja hätäisenä. Aluksi me vain itkettiin puhelimessa yhteen ääneen sanomatta mitään ja sitten kun tilanne alkoi rauhoittua, se alkoi selittämään illan tapahtumia. Ne oli yhden toisen tytön kanssa käskeneet tän kolmannen lähtemään kotiin, koska se oli ollut niin hirveässä humalassa. Olivat hommanneet kyydinkin, mutta se kyyti ei ollut vienytkään kotiovelle asti, koska tää tyttö tahtoi raikasta ilmaa loppumatkasta.

Baari-illan jälkeen ne oli nähny mun kymmenet viestit, joista viimeisempänä “Nyt hälytin ambulanssin” ja totta kai huolestuneina päättivät lähteä tarkistamaan tilanteen. Kahden-kolmen kilometrin matkan ne olivat juosseet talvipakkassäässä lumessa tarpoen ja miettien olisivatko myöhässä. Kerrostalon pihassa oli kuitenkin ambulanssi ja poliisiauto valot välkkyen, rappukäytävän ovi sepposen selällään auki (huh, ei rikki). Ne meni rappuun, kun tätä tyttöä kannettiin just paareilla ulos.

Tyttö ei kai ollut tajuissaan, en muista. Sisällä asunnossa odotti järkyttynyt 15-vuotias pikkuveli poliisien kanssa, ne kuulusteli sitä ja piti seuraa. Poika oli kerinnyt pikkuisen ennen ambulanssin tuloa kotiin ja löytänyt siskonsa tuupertuneena keittiön lattialle, lysähtäneenä tuolien välistä keittiön pöydän alle. Ensihoitajat olivat joutuneet myös elvyttämään, sillä pulssia ei enää tuntunut.  ..ja kaikki tapahtui viime hetkellä, tämän vuoden ensimmäisten tuntien aikana.

PAINAJAISIA

Asia on vaivannu mua painajaisissa, kuinka oon jossain jumissa ja katselen tapahtumia enkä voi itse tehdä mitään, kuinka apu ei ehdikään perille.
Oon nähnyt myös painajaisia siitä, että oon hautajaisissa, kuinka kerron tän mun ystävän äidille, että mä meinasin kyllä soittaa hätäkeskukseen, mutten ollu varma, pilaileeko tää tyttö. Painajaisversioita on monia..mutta onneksi ne on enää vain unia.

Luulin, että tollasta tapahtuu vain elokuvissa tai valistusvideoissa, joissa koitetaan pelotella nuoria. En koskaan aatellu, et mun lähipiirissä mikään tollanen edes olis mahdollista, koska ei noin vai käy. Enkä mä oikein vieläkään usko noita tapahtumia tapahtuneen oikeasti. Koska toimin niin puurossa, niin ajattelematta. Enkä koskaan oo aatellu, että mun teko olis ollu jotenki suurempi tai parempi kuin niiden, ketkä siellä Suonenjoella oli oikeasti paikalla, ketkä jäivät baariin juhlimaan vielä.

Jos olisin ite ollut yhtään humalassa, en varmaan olis edes ottanut sitä puhelun katkeamista ja niitä itsetuhoajatuksia tosissani. Olisin luullu kaverin sammuneen tai pahimmas tapauksessa en olis edes ollut puhelimen päässä..
Mut kerrankin oli suojelusenkeli mukana. (:

—

Itsetuhoisen ihmisen käyttäytyminen on yllättävää, hämmentävää ja pelottavaa. Jos elät/olet yhteydessä tällaisen ihmisen kanssa, niin kenties Hurmaava itsemurha -blogi antaa hieman perspektiiviä, ajattelun aihetta sekä neuvoja tässä vaikeassa tilanteessa. Surullista mutta valottavaa luettavaa. 😦