Päivän Pimu – Suunnistuskaunotar Minna Kauppi

http://www.minnakauppi.com/ (7.1.2011)… miten niin katkeraa tilitystä? 😀 Tosin ihan aiheesta. Eipä turhan paljoa heru mainetta ja kunniaa eri lajeista yhdenvertaisesti. Tänään tosiaan palkitaan vuoden urheilutekoja Suomen Urheilugaalassa  (TV 2, klo 19.50) ja kuten Minna sivuillaan kirjoittaa, tänä vuonna suomalaiset on ryssiny muissa lajeissa oikein urakalla ja jopa ”köykäsellä MM-kultsilla” vois olla tsäänssejä tulla noteeratuksi. Toivotaan, Testoksessa ainakin pidetään Minnalle peukkuja. 🙂

Mutta kuka sitten on Minna Kauppi? Niinpä… ei kaikille välttämättä mitenkään itsestään selvä tuttavuus, vaikka meriittiensä perustella pitäisi ehdottomasti olla. Kyseessä on siis suomalainen 28-vuotias suunnistuslahjakkuus ja kauniskin vielä.

Kauppi on saavuttanut suunnistusurallaan huikeat 11 MM-mitalia, joista 5 kultaista. Tämän lisäksi mitaleita löytyy roppakaupalla esimerkiksi WG-, WC-, EM-, PM- ja SM-tasoilta. Ei huono. Silti arvostusta ei heru… mutta tsiisus jos Suomi onnistuu sähläämään itselleen lätkässä pronssin tai joku kimiräikkönen kurvailee itsensä pistesijoille rallissa, niin johan oli sankariteko.

Ehkä suunnistuksen seuraaminen ei oo niin helppoa sijaintinsa vuoksi tai muuten vaan tarpeeksi mediaseksikästä, mutta kyllä siinä vaaditaan kuntoa, taitoa ja älliä tuplasti verrattuna moneen muuhun hokipuntteiluun. Nyt järki käteen ja arvostusta vähän muillekin lajeille kuin lätkälle ja moottoriurheilulle. Go, Minna, go!!!

 

Böööööö ja avautumista!

Selvittiin jätkien kanssa vapusta! Eerikki tais ottaa pientä henkistä hittiä Jennan takia. Vissiin se aika kuukaudesta – Jennalla siis. 😉 Järkkäsivät aika mehevän riidan Testoksessa. Tai siis Jenna järkkäs. Ei milläänn pahalla, mut mä en käsitä tota muijien kiukuttelua kaikkien nähden ja kuullen. Perheriidat ei tod. kuulu bileisiin eikä ees Fabon walleille. Sellaistakin oli havaittavissa tänä aamuna… 😉

Voitteko muuten käsittää, että Yontte joi maltillisesti koko vapun? Tarjos avokätisesti muille koko illan, mutta pidättäytyi itse  lähes alkoholittomissa sangrioissa! Sick. Varmaan jotain niitä sen meditointi- ja askensointiharrastuksen tuomia juttuja… Tai sit veti salassa jotain pössyä. EVT.

Meitsi on edelleen aivan shokissa vapun jäljiltä. Yks mun hyvän ystävän vaimo ja munkin ihan hyvä mimmifrendi uskoutui mulle niin ällöttävästä jutusta, että laattasin pelkästään sen takia koko sunnuntain. Sit ku oon henkisesti valmis, kerron siitä täällä. Yökyökyök. Mä en enää ikinä valita sitä, että oon mies. En koskaan.

Jaahas, nyt vähän Päivän Pimujen valintaa ja sit lenksalle. Kattotaan, pystyykö sitä ees juokseen vielä, koska kungen alkohol hiukka tuntuu vielä vatsassa.

Mites muiden vaput meni?

Luitteko muuten lehdestä, kun järjestivät pienen shown tossa meidän huudeilla Näsipuistossa? Hippi-idiootit meinas sytyttää koko puiston tuleen, ja sit ku pelastuslaitos tuli paikalle, alettiin häiritä pelastajien duunia heittelemällä niitä pulloilla yms. Onneks poliisit tuli kans, ja vei sitten suurimmat riitapukarit poies. Tässäkö se vapaan kasvatuksen tulos sitten alkaa näkyä? Nykyteinit kuvittelee et ne voi tehdä mitä vaan ja ihan missä tahansa (kuten esimerkiksi pistää vappukokon kaupungin puistoon) ja sit ku kielletään, vikistään, kuinka poliisi ja pelastuslaitos on niin ylimielistä ja ankeaa sakkia. Ei saatana sanon mä. Jos noiden rändien käsissä tulee Suomi ikinä olemaan, niin meikäpoika muuttaa täältä nopeasti pois.

Päivän iloinen uutinen on alkavat lätkän MM-kisat. Jesjjesjjesj. Molskilla on taas hyvät studiot tuloillaan. Päivän huono uutinen on se, ettei Aamulehti suostu julkaiseen yhtään mun lukijakommenttia, vaikka ne noudattaa kaikkia ohjeita ja sääntöjä, ja on aina noudattanut. Niinpä kirjoitin krapulassa suutuspäissäni valituksen ja selvityspyynnön sananavapauslain rikkomisesta Aamulehden päätoimittajalle. Mä aloitan henkilökohtaisen hyökkäyksen tota paskatouhua vastaan. Ne on varmaankin sitä mieltä, että kun kirjoitan jutut nimellä P-Man, sen täytyy olla piilomarkkinointia. Voi saatanan saatanan kommunistilehti.

Pettämispohdiskelua

Morjensta pöytään. Nyt on stadin reissu takana, mutta en ole vielä ihan varma, jäikö käteen muuta kun sekavia tunteita.  Miia oli jopa ottanut töistä vapaata et saatais olla kunnolla kahdestaan ja jutella asioista. Söimme hyvin ja kävelimme Hakaniemen- ja Töölön rannassa pitkät lenkit. Miia valotti mustasukkaisuutensa taustaa. Se seukkas erään juorulehdissäkin joskus vilahdelleen pikkujulkkiksen kans joskus vuonna kivi ja nakki ennen kun mies oli tuota vähäistä julkkisuraansa saanut ees käyntiin ja Miiakin mallihommien sijaan oli vielä jossain Ärrän kassalla töissä. Siitä on siis kauan koska Miia alotti mallityöt lukiossa. Aika teinejä siis olivat tosin se mies Miia pari vuotta vanhempi. Mies oli todella ärskisti pettänyt Miiaa. Kaikkein karseinta oli se et ne olivat jopa kihloissa ja Miia bunkkaili paljon sen miehen luona. Mies urheili puoliammattimaisesti ja perusteli pitkiä poissaolojaan treeneillä ja leireillä. Miian hälärit alko soida siinä vaiheessa kun miehen taskuista alko tipahdella Lontoon Top Shopin kassakuitteja. Niinkun et miten sä oot voinut samaan aikaan käydä Top Shopissa ja olla Jyväskylässä leirillä… koko kuvio paljastu siinä vaiheessa kun Miian työvuoro peruuntui kerran ja hän palasi miehen kämpille ja siellä mies oli sohvalla nussimassa jotain toista muijaa.
Pettämiskuvio oli jatkunut pitkään ja ollu poikkeuksellisen härski. Ja Miia puhui, et se on vieläkin vähän vainoharhainen, vaikka ei itsekään haluaisi olla sellainen. Mutta mä en tiedä onks mulla nyt voimia olla naisen kans, jonka kaa on näin vaikeeta. Tilanne on siis auki.

Tuli mieleni tossa naisten kiekkoa katsellessani, että hitto kun kissatappelut on kyllä kuumia, muijat veti oikein kunnolla lärviin! Ja samalla syntyi ihan kuningasidea. Mulla on kohta synttärit, ja aion ihan saletisti järkätä tyttömutapainia meidän molskilla! Pitää selvittää nyt, mistä sais tilattua pari bikinikissaa pyöriin tohon. Ehkä jostain promofirmasta voisi saada? Siis sellasesta ”halvahkosta” jotka kauppaa näitä viinanmyyjiä ja tissikissoja automessuille. Hah nyt löyty taroitus noidenkin lafkojen olemassa ololle!

Ja vittu ny se Ruotti sit tasotti, SAATANA! Miesten kohdalla mulla ei oo mitään odotuksia, sellasia selitteleviä paskahousuja kaikki.

Uhhuh saas nähä mitä jaksaa tehä vkl.Sain kutsun johonki hiusalan gaalaan, joku Glam-gaala Pakkahuoneella.Pitäsköhän raahata arsensa kissanristiäisiin. Jos sieltä löytäisi rennomman tyttöystävän.

Masentaa toi Alexander McQueenin kuolemakin:(

AAARGGGHHH VITTU NE VOITTI JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Krabbeko päivän viiveellä?

…. näemmä näinkin voi käydä. Jessus mikä olo. Heräsin äsken ja nyt tärisyttää. Ei puhettakaan, et olis kouluun selvinny. Eikös sen pitänyt olla selvä peli, et kun vetää keittoo lauantaina, niin sunnuntai podetaan ja sit maanantaina on entistä ehompi olo?! Näin se on ainaki ennen menny. Ehkä tehtiin jotain väärin… tai mä tein. 😀

Tosiaan lauantai käynnisty jo aamukahvin puitteis alkoholilla ku sitä kahvikermaa ei ollu. Onneks kermaligööri toimii siinäkin. Yleensä juodaan vaan pari kuppia aamusta, mut ny ei ees kehtaa sanoo montako ehti mennä ennen puoltapäivää. Siitä olikin sit helpompi siirtyä tuttuihin nalleihin iltapäivästä. Tiedos oli ollu jo muutaman päivän, et Jontte raahaa mut ja P-manin illaks Tabuun maisteleen viinejä. Voitteko kuvitella?! Eihän raavaat miehet nyt sellasta ihan selvinpäin pysty tekee. Onneks ei tarvinnukaan. 😉

Täytyy sanoo, et ei oo mitenkää kauheen selkeet muistikuvat Tabusta, vaikkei mitää varsinaista blackouttiikaan oo. Illan kulku on tallessa pääpiirteissään, mut hämärtyy tasaseen tahtiin loppua kohden ja pienet yksityiskohdat on kateissa. Muistavat osapuolet saa avautuu tarkemmin. Ite muistan, et porukkaa ei ollu mitenkää ihan hullusti, pääpiirteissään hyvä meininki ja siel lounges oli meneillään todnäk jotku isommat synttärit/luokkakokous/läksiäiset tms, evt. Hyvä melu välillä ku porukka jollotti karaokee… sekin ilmeisesti kannusti entistä enemmän ”maisteleen” näitä etukäteen hieman pelättyjä viinejä. Jontte valaisi jo eilen asiaa, et P-manin kans vedettiin niitä viinejä muutenki ku pelkäs maistelumielessä ja meidänki piti mennä laulaa, mut sit ku oma vuoro tuli, oltiin jo jossain ihan muual, perussettii siis. 😀

No joo, meitsi oli sit aamul jo ihan pirtee ja hyvähappinen ja yritin käydä nykimässä täriseviä kämppiksiä aamujäille. Turha yritys. P-man ei oo edelleenkää tietonen, et oon ylipäänsä käyny sitä herättelee. Mut joo, lätkän pariin selvittiin vasta illansuussa ja se varsinainen lätkäosuuskin oli vähä niin ja näin. Turha noita vanhuksia näemmä yrittää mihkään sporttieventteihin, ei tuu kesää. Kyl ne vähän aikaa pörräs hokkareis mailan ja kiekon kans, mut lyhyeenhän se jäi. Lopulta mä pelasin joidenki skidien kans ja pojat istu katsomossa rommikaakaoo lipittäen. Huoh… go, Testos! .___.

Mut näin jälkiviisaana ku pohtii, nii ei ollu ilmeisesti paras mahdollinen vaihtoehto tempoo meneen day afterina. Kiitos seisoi täl kertaa maanantaiaamussa. Ei hjuva. Nyt lähen haukkaa vähä happee ja toivon, et elämä lopulta voittaa!

Morot tyypeille! —>

You´re fired!

Maikkari on nyt julkistanut Diilin uudet kilpailijat. Vähän hämää katsella ohjelmaa, jossa Hjallis Harkimo yrittää olla yhtä pelottava kuin Trump. Mua hämää Hjalliksen leuattomuus. Se hämää aina naisissa ja miehissä. Mutta toisaalta on myönnettävä, että onhan se Hjallis helvetin kova bisnesäijä. Ja on ihan kiva katsella välillä maanläheisempää miestä kuin Sarasvuo. Fanitin Jaria pitkään, mutta into on päässyt laantumaan viime vuosina. Jari on vaikuttanut jotenkin väsähtäneeltä. Mähän teen ite vähän samantyyppistä hommaa kuin Sarasvuo, enkä voisi ikinä kuvitella meneväni silmänaluset mustina ja haukotellen kertomaan ihmisille elämäntapojen vaikutuksesta psyykkeeseen. Toivottavasti Jari pitäisi lomaa ja hemmottelisi itseään, sytyttäisi sisäisen tulensa roihuun ja bodaisi sankarinsa muskeleita. Ehkä Virpi saa jariin kaivattua kipinää, onnea heille 🙂

Maikkari on jo kaivanut esille oman hittisarjansa kilpailijoiden synkimmät salaisuudet. Mä en tajua. Ensinnäkin, jos ton yhden heebon entinen firma on velkajärjestelyssä niin mitä sitten. Oikein tyypillinen suomalainen asenne: älä koskaan mokaa tai epäonnistu. Jenkeissä konkurssia ja vastaavia ongelmia pidetään oppimiskokemuksina ja kasvunpaikkoina, ei häpeän aiheina ja ihmisen leimaajina.

Samoin ihmettelen sitä, mitä tekemistä kilpailijoiden rattijuopumuksilla ja avioliittosotkuilla on ohjelman ja kilpailun kanssa. Tuntuu ihmeelliseltä, että MTV3 kohtelee noin oman sarjansa kilpailijoita, liruttaa omaan murokippoonsa niinkuin joku Hymy tai Seiska. Onkohan joku kesätoimittaja kämmännyt?

hjallis

zvero-sarasvuo-STL_vr

donald-trump

Änärii Viasatilta – BILEET!

Mun piti täst postaa jo aikaisemmin, kun pomppasin riemust kattoon, mut se jäi sit. Me jääkiekkokansan edustajat ollaan kuulkaas ny NIIN iloista, ku NHL-ottelut tulee jatkossa Viasatilta. Taidanpa lähtee tän kunniaksi kaljalle… 😉

http://www.itviikko.fi/uutiset/2009/07/16/kaikki-nhl-ottelut-suorana-verkossa/200916448/7

%d bloggaajaa tykkää tästä: