Erilainen kesäloma

Terppa!

Elossa edelleen, vaikka ei jossain vaiheessa kesää siltä välttämättä vaikuttanutkaan. Ehdin pelästyttää kyl ittenikin pahanpäiväisesti. Palasin tossa viikko sitten meinaan kotiin Ruotsista, jonne jumiuduin pikkuveljen ristiäisten aikaan jo heinäkuun puolivälin kieppeillä. Reilu pari kuukautta siel sit vierähtikin, eikä missään perus kesälomafiiliksissä.

Itse ristiäiset meni kyl iha jees ja pikkuveli sai kivan nimen: Axel Oliver. 🙂 Sen jälkeen alkoikin sit tapahtua. Vedän tapahtumia vähän pikakelauksella, ettei venähdä ihan järjettömäks tää.

No joo, eli ristiäisiä seuranneella viikolla Honda pöllittiin. Se vietiin meidän kotipihasta joskus aamuyön hämärinä tunteina ja ennen ku tajusin sen ees kadonneen, poliisit soitti aamukasilta, kun se oli jo löydetty… ei tosin kauheen hyvässä kuosissa. Voitte kuvitella, et meitsi oli ihan kujalla tilanteesta. Sitä oli käytetty läheisen postin ryöstössä ja mm. takakontissa olleella tunkilla oli rikottu postin ikkuna. No ei täs viel mitään… lopultahan mun rakas honda oli POLTETTU. Rekkarit ilmeisesti oli säilyny, kun kytät tiesi soittaa mulle. Ei helvete… .___. Vedin hullut kilarit aiheesta ja lähin ryyppään. Ei siinä, materiaahan se vaan on, mut silti. Mulle ihan järjettömän tärkee ku olin sen ite kuitenkin tuunannut.

Palanut Honda (ei mun)

Palanut Honda (ei mun)

Ansu lähti sit mun kans pussikaljaileen samana iltana. Aateltiin, että tekis hyvää nollata. Nähtiin jotain vanhoja tuttuja ja alkuillasta ihan hyvä meininki, ei vituttanut Hondankaan kohtalo sillä hetkellä niin paljoo. Olin kyl juonut jonkun verran, mut muistan selkeesti, et siihen tuli sit jossain vaiheessa jotain ulkopuolisia tyyppejä. Aluks nekin rupatteli ihan rauhallisesti niitä näitä, mut sit ku olin lähteny kuselle ja palaamas takas, niin kuulin ku Ansu huusi mua. Pari tyyppiä oli alkanu lähenteleen sitä. Juoksin takas niin lujaa ku vaan pääsin ja oli kyl jäätävän olonen tilanne. Sentää ehdin mennä siihen väliin. Oma happi oli tosin jo sen verran heikko, et eihän se kauheen nättiä ollut. Sain tyypit sentää Ansun kimpusta pois. Päädyin ottaa ite aika pahasti pataan ja vietinki yön puoliks ensiavussa ja puoliks putkassa. Tosin lopulta MUSTA tehtiin rikosilmoitus, kun olin ilmeisesti murtanut sen toisen tyypin leuan. Mut jumalauta MUN pikkusiskoon ei kosketa!!

Aamulla ihan järjetön hedari, murtuneita kylkiluita, musta silmä ja aika paha morkkis. No ei ehkä ylläri putkareissun jäljiltä, mut pahin morkkis oli kuitenkin siitä et olin ees suostunut ottaa Ansun messiin koko reissulle. Vaikka eihän sille lopulta tapahtunut yhtään mitään, mut silti. Selitin tilanteen aamulla juurta jaksain poliisisedille, jotka ihme sinänsä oli mun puolella. Ne muisti poltetun Hondan casen ja sit kun täs oli vielä tää mahdollinen siskon raiskausyritys, niin hätävarjelua ei katsottu liioitelluks. Pääsin siis huomautuksella ja lopulta yks poliiseista tuli taputtaan mua selkään ja sanoi off the record, että oli ihan ok suojella siskoo.

Huh. Perus setit siis taas… olin tosiaan jo Malmöön lähteissä suht down, edelleen Jennan takia. Ei me vaan sit saatu kovasta yrityksestä huolimatta pakettia enää kasaan… sit Jennapaskojen päälle toi Hondan case, Ansun tilanne ja ensiapu-/putkareissut vaan oli kombona mulle jotenkin ihan ylivoimaisia. Ihan kaikki stressit purkautu ja meitsi zippas. Kroppa veti ihan jökkiin ja samoin pää. Mulla oli päivä päivältä entistäkin pahempi olo.

Faija pelästyi aika paljon tilannetta ja tais olla ihan ensimmäinen kerta, kun tajusin, että taitaa se ihan oikeasti välittää. Tai siis en mä sitä silloin tajunnut. Nyt tajuan. Puhuttiin sen kans pitkät pätkät ja todettiin, että vois tehdä hyvää, jos saisin ladata akkuja hetken jossain ihan muualla. Aluks oli puhe viikosta, mut lopulta olin semmosessa yksityisessä mestassa kuukauden. Se oli ehkä arvokkain kokemus mun tähänastisessa elämässä. Nyt on taas fiilis, että saan elämästä kiinni ja arvojärjestys on kunnossa.

Ansun lisäks mutsi, P-man ja Yontte on mun lähipiiristä ainoot, jotka tietää koko stoorin. Nyt tekin tiiätte, eikä sillä väliä. Asioista on ihan hyvä puhua joskus kunnolla. Jos vaikka tajuaiskin välil jotain ja sais elämän parempaan jamaan. Nyt on lauantai-ilta ja istun koulul dataamas, päiväl oltiin äijien kans kalamarkkinoilla, siitä P-man lupas raportoida tarkemmin. 😀 Mut oon tosiaan yrittänyt nyt vähän kiriä koulus ku missasin pari ekaa viikkoo. En onneks sen enempää, ei pitäis olla paha. Toi oman elämän latailu tuli kyl iha tarpeeseen ja se voi pelastaa paljon pitkällä tähtäimellä. Mut joo, heja sverige… en taida lähtee sinne enää omalla autolla (olettaen, että joskus saan uuden, vakuutussetit on vielä vähän vaihessa) tai siellä hengates iha hetkee lähtee pussikaljalle.

Hauskaa ja turvallista viikonloppua, meitsi uppoutuu takas JavaScriptin maailmaan. …… R.I.P. Honda ❤

Syyt ja seuraukset

Jahas, jahas, jahas. Nyt on sitten tullut jutskattua Jennan kans pienen eroa seuranneen hengähdystauon jälkeen. Juhannuksen pippaloissa se tosiaan meni sit sekoileen mun luokkakaverin kans ja kehtas viel pistää mun syyks. Menin siis eilen käymään sen luona ilmoittamatta, kun tiesin sen olevan kotona. Ajattelin, ettei se ehtis keksiin mitään turhia tekosyitä, vaan vois kaikessa yllättyneisyydessään olla jotenkin jopa välitön ja aito. Näin kävi. Tosin nyt tuntuu tosi typerältä, että ees halusin kuulla todelliset syyt. Oli meinaan aiiiiika arsesta ja sai vääntää kahden tunnin ajan ennen ku sain mitään koko muijasta irti. Ja sit kun vihdoin jotain irtos…….

Ensinnäkin… oon kuulemma vouhottanut liikaa vauvoista ja lapsista sen jälkeen ku mulle huhtikuulla syntyi pikkuveli (joka saa muuten nimen viikon päästä). Eeeeh, eikö muka oo normaalia, että innostuin ku näin ekaa kertaa pikkuveljen ja yleensäkin mini-ihmisen lähietäisyydeltä??!!! Ilmeisesti ei. Jenna veti kauheet kilarit nytkin ja sanoi, ettei oo valmis äidiksi eikä tiiä olisiko hänestä ees ”koko hommaan” ja jos niin ei ainakaan vielä kymmeneen vuoteen ja että se ei kestä, että mä painostan sitä?! .___.

Se, että innostuin tuplaveljeydestäni reissun jälkeen, ei tarkoita, että tarttisin oman sinappikoneen tähän ja nyt. VAD F–?! Enkä mä mielestäni oo sanallakaan puhunut mitään siihen suuntaan. Ja nyt ku on lukenut noista lasten katoamisista (ja tänään onneksi myös Ristiinan tapauksessa löytymisistä) niin tuntuu omien lasten hankkiminen entistä kaukaisemmalta. Liikaa vastuuta, pelkoa ja huolta. Eniten ärsyttää se, että Jenna sai myös mut epäileen tolla paskallaan sitä olisko mustakaan ikinä vanhemmaks. :/

Kuvan lapsi ei liity tapaukseen.

Kuvan lapsi ei liity tapaukseen.

_

No mut tää oli vaan yksi asia. Toinen asia juhannus-friikkaukseen oli niinkin yksinkertainen kuin se, että olin sanonut Jennalle rakastavani sitä. Se oli ilmeisesti liikaa, väärin, julmaa ja ties mitä, kun sen tiimoilta neiti koki oikeudekseen säätää mun luokkakaverin kans ja tiesi vielä, että näkisin koko tilanteen. Tiesin joo, että se friikkaa helposti ja on ehkä vähän sitoutumiskammoinen, mut että näin paljon? Ilmeisesti. Tuli vaan entistäkin paskempi olo, kun se ei oo ees yrittänyt pyytää anteeksi. Mä en aio pyytää anteeksi sitä, että kerroin sille tunteistani tai siitä, että oon iloinen pikkuveljestä.

Joopa joo. Näin täällä. Mitäs muille kuuluu? 🙂

Ero

Nyt ollaan sitten tultu siihen tilanteeseen, et meitsikin on näillä näkymin taas sinkku. Saattaa tulla yllärinä, kun en oo oikein ehtinyt päivitteleen tänne mitään viimeaikaisia tapahtumia, mut näin on. Ja tulihan se oikeestaan mullekin yllärinä. Olo on sanoinkuvaamattoman paha, enkä jaksa tehdä mitään. Tuntuu ihan uskomattoman paskalta, että taas yks muija pettää luottamuksen.

Noh, tällä kertaa ei sentään tarvinnut purkaa kihlausta, eikä muija vaihtanut sentään suuntaustaan… ei todella, kun kehtas juhannuksena säätää yksissä bileissä mun luokkakaverin kans ja vielä heittää syyn mun niskoille. Onneks nyt on kesä, muuten olisin ehkä tehnyt sille jätkälle jotain mitä olisin voinut myöhemmin katua. Kivat kolme vuotta ”yhteistä” opiskeluakin vielä edessä sen kusipään kans.

Koko paskakierre lähti oikeestaan siitä, kun Seija silloin ramppas ”hoitamassa” meidän toipilasta Testoksessa. Ja sit eräänä viikonloppuna, kun Jennakin jäi yöks niin Karzu oli jostain syystä ängennyt aamulla mukaan. En tiedä mitä se oli Jennalle sanonut sillä välin, kun olin suihkussa, mut jotain oli selkeesti tapahtunut, koska Jenna oli niin erilainen. Jotenkin etäisempi ja kylmempi… mun on pakko vielä selvittää mitä se oli, koska ilmeisesti sen perusteella Jenna koki oikeudekseen perseillä jussina ja vielä mun nähden. Tai en mä ainakaan muuta siihen sen käytökseen pysty linkittään.

Tää viikko on mennyt jotenkin ihan sumussa. Ei oo varmaan kovin äijämäistä todeta, mut sydämeen sattuu. Nyt saa P-man ja Yonttekin tietää asioiden todellisen laidan, ellei oo vielä tilannetta hokannut mun käytöksestä. En oo ollut oikeen juttutuulella.

Tän kaiken lisäks fammu on ollu tosi huonossa kunnossa taas jonkin aikaa. Senkään takia mua ei oo näkynyt eikä kuulunut. Olin kesäkuun aikana muutamaankin otteeseen Uppsalassa.

Kelit on sentään kesäiset. Harmi vaan, ettei lohduta nyt. Onneks on voinut sentään kattella futista. Muuhun ei ehkä nyt kykenekään. Kiva kesä, jee.

Nopsa päivitys ja Euroviisut!!!

Katos perkele. Meitsikin mestoilla… siitä onkin taas aikaa taas ihan liikaa ku oon viimeks naputellut tänne mitään. Turha kai selitellä miks, joten hyppään suoraan asiaan… Mitäs kaikkee täs nyt olis ollut. No ainakin käytiin Ansun ja Mitsun kans vähä road tripillä Malmössä tsekkaamassa tuore pikkuveli. Pakko myöntää et siinä jopa iso mies herkistyi kun sai pienen nyytin syliinsä. Huh huh. Äijäpointsit, jotka on erinäisten tapausten myötä muutenkin huvennut, hupenee tän paljastuksen myötä varmaan entisestään. Onneks kukaan ei taltioinut sitä mun lepertelyä. 😀

Jennanhan periaattees piti alun perin lähtee messiin, mut niiden vapunaikaisten kilarointien takia jouduin jättää muijan jäähylle. Ei olis ollu mikään optimaalisin mahdollinen tilanne esitellä tyttökaveria ekaa kertaa porukoille. x) Ilman Jennaa se keikka menikin yllättävän hyvin. Ei mitään suurta draamaa, faija ja Ansukin osas käyttäytyä keskenään vaikkei ne oo käsittääkseni ollu juur tekemisissä sit isänpäiväisten tempausten… mut tästä kaikesta tarkempaa avautumista ehkä myöhemmin, nyt tän päivän polttavaan aiheeseen…

Asiasta siis Euroviisuihin. Pakko taas nolosti myöntää, et oon seurannut niitäkin skaboja pienestä asti ja ny taas kunnon studiot ollu käynnissä. Suomen ja Ruotsin entryt oli kyllä melko perseestä molemmat, vaikkakin Ruotsi hieman parempi. Kumpikaan ei kyl päässyt jatkoon, mikä oli ihan hyvä juttu. 😀

Tänä vuonna kisoissa on kyllä paljon kuumia naisia. Mut ei oo kyllä Yohannan voittanutta. Islantia edustaa tänä vuonna itse asiassa Yohannan viime vuotinen taustalaulaja, Hera Björk. Hieno ääni toki Herallakin, mut miks Jossu ei oo mukana??!! :(( </3

Jos pitää nimetä tän vuoden suosikkilikka, niin kai se on sit Saksan Lena. Mulla on vahva kutina, että Saksa yltää kärkikolmikkoon yhdessä Israelin Aladdinin ja Armenian lähes parimetrisen ”näpsäkän” pimun kanssa. Kärkikymmenikköön veikkaisin edellä mainittujen lisäks Azerbaidžania, Islantia, Turkkia, Moldovaa, Georgiaa, Ranskaa ja ehkä Serbiaa.

Tässä mun kärkikolmikoks veikatut biisit… en tosin fanita näistä muuta ku Lenaa. ;))

Kattellaan miten käy näiden veikkausten kans. 😉

Pistäkääs muutkin veikkauksia kehiin ja nimetkää suosikkeja…. mikäli kukaan muu ylipäänsä seuraa koko tapahtumaa ku minä. 😀

Morot!

Ihme paskaa, sanonpahan vaan.

Vappu tuli, oli ja meni… ja hyvä niin. Onko liikaa pyydetty, et äijä olis päässy vähän nollaileen, kun on saanu koko vitun alkuvuoden kestäneet projektit ja tentit ja muun paskan suoritettua kunnialla pois alta? Ilmeisesti. Hakee meinaa hieman välil huumorii ton naisen kanssa. Tai hakiski vaan välil, mut ku toi ihminen vaan räjähtää käsiin kerran kuussa ihan täysin. Ku jotain pommia purkais… on se jumalauta. Meitsi ei kuulu erikoisjoukkoihin ja vaikka kuuluisinki nii en usko et tota olis ees mahkut purkaa. Vituttaa ihan armottomasti ja ajattelin jakaa sen teidän kans.

Tän kertaisella itkupotkuraivarilla oli jännät seuraukset. Jenna päätti sit samoin lämpösin soittaa näsipuiston mellakan keskellä vappuilevalle Karzulle ja ihan virallisesti avautui sit tästä meidän jutusta. Sweeeeeet, duuuuude. Kylhän se siitä todellisuudes jo tiesi kerta Seija ilmeisesti oli kertonut… tiiä sit mistä SEIJA tiesi. 😉 Äijille tiedoks, et siitä johtui siis se huuto kännykästä, kun koitin repii sitä pois ja saada naista tajuaan, et huono, HUONO… huono idea. Mut turhaan, kun se lukkiutui rokuun kännyn kans. Jesh. Nyt pukkaa suht jäätävää viestii sekä Jennalta että Karzulta. This is living!

Malmön reissu toteutetaan nyt näillä näkymin ilman Jennaa. Ei sitä tollasena uskalla viedä porukoille ensiesittelyyn, koska ei se oo vieläkään ihan oma itsensä. Saapahan taas rauhoittua tääl sillä välin. Me lähetään Ansun ja Mitsun kans vissii ajeleen keskiviikkona tai torstaina ja ollaan sit loppuviikko siel tsekkaas uusioperheen uusinta naamaa. Tulee ehkä ihan hyvään saumaan tää reissu.

Eääh, blaah, blääh. Toisaalta tuntuu typerältä ja jopa väärältä kiukutella ja avautua tästä tääl, koska Jenna on monilta osin parasta mitä mulle on tapahtunu… mutta sit kerran kuussa muutaman päivän ajan sen päässä tapahtuu jotain ihan käsittämätöntä, mitä oon parhaani mukaan koittanut mukailla ja ymmärtää, mut ei riitä nääs. On tää vaan hienoo.

Kiitos ja kuulemiin.

Onnellinen tuplaveli!

Morot kaikille myös mun puolesta!

Enpäs ees osaa selittää minkä takia oon pitänyt jo pitkään radiohiljaisuutta… tai no kaikkihan me pidettiin jonku aikaa. Jossain vaihees taidettiin vetää vähä ylikierroksil tän blogin kans ja jostenki tuntu, et ainaki mun sanainen arkku vaan pääsi hetkiseksi ehtymään. Uskoisin kyl, et tilanne normalisoituu hiljalleen ainaki meitsin kohalla sit ku koulunkin puolesta kevään tentit ja projektipalautukset vähän rauhottuu… 🙂 Viel pitäis vähä jaksaa!

Mut jos nyt vähän päivittelisin kuulumisia, niin pääsis taas kirjoittelun makuun!

Muuten kaikki taitaa olla ennallaan paitti yks iso juttu tapahtu, minkä takia nyt sain inspiksen vähän huudella jotain vaihteeks tännekin. Eli sain aamulla soiton Ruotsista faijalta… niille Carolan kans on nyt viime yönä syntynyt poika – 52cm ja 3805g. Meikästäkin tuli tuplaisoveli, tosin tällä kertaa puolikas. Mut veli ku veli!! 🙂 Siistiä. Mennään Ansun ja Mitsun kans tsekkaan uus tulokas tossa vapun tienoolla… en tiiä viel ollaanko vappu tääl vai Malmös. Ja voi olla, et Jennakin tulee mukaan.

Tehdään vissiin taas jonkin sortin road trip, ku lentoja ei oikee uskalla varata viel. 😛 Tää on taas ihan mielenkiintoista ku Ansulla ja porukoilla meni sukset ristiin aika pahasti silloin isänpäivänä. Ehkä tää uuden pienen ihmisen aiheuttama ”AWWW” vähä paikkaa kaikkien välejä. Toivotaan. Olettaen tietty siis et on nätti lapsi. 😀 Mä en tiiä mitä sanon jos se onki ruma. Syytän varmaan Carolaa. x)

Mjoo, mitäs muuta sitten?!  Eipä oikee mitään. Pääsiäinen oli ja meni. Mut pääsinpäs aloittaan skedekauden! Itse asias just pääsiäisenä ku pitkäperjantaina oli niin nätti keli ja aattelin tehdä ympäristöteon: kaivoin mun longboardin esille, nappasin Mitsun messiin ja yökamppeet, evästä & vettä reppuun ja suunnattiin kohti kotikotia. Tehtiin vaan pari pientä pysähdystä kymmenen kilsan matkalla. Oli kyl niin siistiä nyt ku enemmistö kaduistakin oli jo ehditty lakaista. 🙂

Kotona mukavaa perussettiä: hengailua mutsin ja Ansun kans, syömäilyä ja leffailua. Takas tultiin sit sunnuntaina mutsin kyydil ku se oli tulos muutenki keskustaan. Vaikka skedeily sujuikin hyvin, niin ei vaan pystyny tempaseen samaa lenkkiä uusiks, kun kelikään ei ollu yhtään niin jees. 😛

Mut ny on pakko siirtyä taas koodin pariin. Morot tyypeille! 🙂

Terkut exälästä!

Huuuh, vihdoinkin bäk to Testos. Tultiinki vasta sunnuntai-iltana ja nää välipäivät on menny jokseenkin koomatessa, joten selvisin raportoimaan vasta tänään. Olipas eriskummallinen reissu kaiken kaikkiaan. Ensinnäkin ihan mahtavaa nähdä fammua pitkästä aikaa, mut täytyy silti myöntää, et tyttökaverin kans sukulointi ei sais missään nimes kestää paria päivää pitempään kerrallaan. Siihen sisältyy niin paljon kaikkia mahdollisia riskejä. Onneks niiltä täl kertaa enimmäkseen vältyttiin.

Päädyttiin siis meneen vesiteitse niin sai Hondan messiin… ja Mitsun! 🙂 Oli kyl hauskaa, et karvapallokin pääsi reissuun mukaan. Fammu oli onnesta soikeena kun sai viikon verran paijata ja lässyttää. Kai se niin on, et monien vanhusten on vaan jostain syystä helpompi osoittaa kiintymystä lemmikkeihin ku ihmisiin. Tai ainakin eri tavoin… jotenkin välittömämmin.

Enimmäkseen hengailtiin fammun luona ja auteltiin sitä perus askareissa ja tietty tutustutin niitä Jennan kans keskenään. Hyvin tulivat toimeen. 🙂 Oltiin sovittu etukäteen fammun kans, et pidetään meidän välisenä salaisuutena se, et se puhuu ja ymmärtää myös suomea. Ilmeisesti halus vähän testailla…

Pääosin oli aika seesteinen viikko. Teki hyvää, et pääsi vähän nollaileen ja rentoutuun. Esittelin Jennalle tietty paljon Uppsalaa. Aika hyvin ehti viikon aikana koluaan kaikki mestat missä on tullut muksuna ja teininä remuttua. Siistiä… ja must tuntuu, et Jennakin oikeesti tykkäs ku pääsi vihdoin näkeen mistä mä oon kotoisin. 🙂

Vaikka enimmäkseen kaikki sujukin rauhallisis merkeis, nii pari tilannetta oli jotka voisin mainita. Tilanteet tiivistyikin oikeestaan yhteen ainoaan päivään, eli viime tiistaihin…

1. Kielimuuri… tai siis oletettu ja salakavalasti murtunut sellainen

Oltiin just syöty päivällistä, fammu tiskas selkä meihin päin ja me korjailtiin tarvikkeita takas jääkaappiin. Jenna sanoi mulle: ”tekis jälkkäriks mieli tiiät-kyllä-mitä ;)))” ja ilmeili siinä jotain. Täs vaihees Jenna siis ei tosiaan tiennyt, et fammu ymmärtää ja puhuu halutessaan myös suomea. x) Onneks huumorintaju on kohdillaan… vaikka Jenna sanoi sen suhteellisen hiljaa, niin fammu sattui kuulemaan sen ja naurahti merkitsevästi. Jenna meni ihan punaseks kun tajus tilanteen – mä repesin, josta sain palkkioksi potkun sääreen. Ei ilmeisesti ollutkaan yhtä hauskaa sen kannalta. Noh ei sentään huutanut ääneen, et sitä panettaa. Parempi kai toikin. 😀 Vähillä nolouksilla päästiin ton kielijutun kannalta noin muuten, koska selvis reissun alkuvaiheessa.

Toi oli iha huvittava tilanne, vaikkei se nyt näin jälkikäteen kerrottuna taas mitenkään erityisen hauskalta kuulostakaan. Mut joo, sit lähettiin samana iltana pyöriin kylille ja päädyttiin läheiselle huoltoasemalle hakeen vielä naposteltavaa leffaa varten… tästä päästään tilanteeseen nro 2.

2. Exä ja Nyxä

Oon tainnut aina viitata Karzuun mun ekana oikeena tyttöystävänä. Tavallaan pitääkin paikkansa, enkä ookaan muistaakseni aiemmin avautunut tästä aiheesta: eli silloin ku muutettiin mutsin ja Ansun kans Suomeen, niin jouduin jättään Uppsalaan silloisen tyttökaverini, Lauran. Kyseessä siis se ihan ensirakkaus… melkein lapsiahan me silloin oltiin, seurusteltiin siis yläasteen ajan, kunnes muutin pois. Pointtina se, ettei silloin oltais haluttu erota ja voihan olla et oltais vieläkin yhessä, jos en olis muuttanut pois. Turha sinänsä spekuloida ollutta ja mennyttä.

Nyt sitten kirjaimellisesti törmättiin, vieläpä huoltiksen karkkihyllyllä. Ja oli kyl epätodellinen se kohtaaminen… Meikä meni ihan puihin, eikä syyttä. Laura on siis aina ollut tosi nätti, mut jumalauta se oli kuuma! Aika paljon meidän päivän pimujen Yohannan ja Elinin näköö… melkein jo häiritsevän hot. Tilanteen selkiintyminen ei tainnut helpottaa Jennan oloa, vaikka yhtä kuuma se on itekin. Tosi varsin eri tyyppiset naiset vaan kyseessä – toinen brune, toinen blondi.

Häiritsevintä täs kombos oli se, et vaikka oon Jennan kans onnellinen, niin Lauran näkeminen aktivoi mussa jotain sellasia tunteita, joiden kuvittelin jo kadonneen. Häkellyin siinä vähän, enkä tienny mitä olisin sanonut. Siinä sit esittelin tytöt toisilleen ja mikäli mahdollista niin syväjäädyin entisestään kun Laura pamautti Jennalle osoitetusti, olevansa (vapaasti käännettynä) mun ”paras tyttöystävä ikinä” … ehhh. Se varmaan huomas mun kiemurtelun, koska vaan jatkoi ja jatkoi. Heitti Jennalle (ilmeisesti) läpällä vielä ”sulla onkin aikamoinen urakka, jos meinasit paremmaks pistää” ja loppukaneettina ”soittele jos tarviit neuvoo” ja nauroi päälle. ._____.

Joo’o, on vielä ihan tarpeeks tuorees muistis ne ystävänpäivää edeltävät kilahdusdraamat, niin oikein jännittää nähä vedetäänkö tästä hernettä nenään…  vähintään jotain erimielisyyksiä ratkoessa aihe vedetään satavarmasti pöydälle, niin se aina menee. Ei kai täs muuten mitään, mut en ollut puhunut Laurasta mitään Jennalle… No mut ainakin siinä livetilantees Jenna käyttäytyi hyvinkin tyynesti… ehkä liiankin tyynesti ollakseen vilpittömän tyyni. Eikä aiheesta ainakaan viel olla puhuttu sen koommin. En luota naisten tyyneyteen silloin jos kysees on kuumaakin kuumemman exän tapaaminen. x)

Äshdfg. Pitäis vielä tehdä yhtä työkäännöstä. Taidan siis lopetella rapskuni tältä erää ja siirtyä ”sorvin” ääreen. Morot tyypeille!! 🙂

Horros

Joopa joo… Pahoittelut myös tältä suunnalta blogin hiljaiselosta. En tiiä onko toi Jonten masistelu tarttunu vai mikä on. Ei kiinnosta mikään, ei yhtään mikään. Ei ees Virpin monot. Tai no ne vähän.

Totta puhuakseni, en oo nähnyt oikeestaan juuri ketään. Koulus oon käyny, Mitsun lenkittäny…. ja Jennaa vähän nähny. Tosin aika vähän sitäkään. Sarjoja oon katellu ja jotain käännösduuneja tehny, siinäpä ne suurimmat aktiviteetit. Mihinkään ylimääräiseen ei oikeen oo paukut piisannu ja oonkin yrittäny olla mahdollisimman vähän koneella. Ehkä aina ei oo vaan pakko jaksaa. Kai tää ikitalvi alkaa jo hiljalleen pakottaan mua johonki horrokseen. Mä kaipaan kyl jo lämpöö ja kesää. En paukkupakkasia, enkä kyl toisaalta sitä loskascheisseekaan. Tosin se taitaa olla välttämätön välivaihe, jotta joskus pääsis siihen kesään asti. x)

Suunnittelin, et vois lähtee vähäks aikaa Uppsalaan fammun luokse. Se on jo monta kertaa kyselly et koska tuun ja sitäkin, et koska tuon Jennan näytille…  Fammu myös tarttis vähän apua siellä, kun se lonkka on alkanu taas vaivaan. Soittelin äsken just Jennalle ja kyselin haluaisko se ylipäänsä lähtee ja jos, niin koska olis aikaa? No yllättäen kiinnosti ja sillä tuntuis ens viikko olevan opiskelujen kans löysää ja mulla on motivaatio ehkä muuten vaan nollassa, niin lupasin kattella sopivia lentoja tai vaihtoehtoisesti autolauttaa… jos vaikka mentäis autolla ja otettais Mitsu mukaan. 🙂

Ajatuksia parisuhdejutuista ja läheisyydestä

Ystävänpäivä ohi. Vatsa arka, mut selkeesti parempi jo… Jennakin soitti sit lopulta eilen illalla ja kaivattu anteeksipyyntökin tuli ihan itsellään. Mä yritin tosiaan soittaa sille lauantaina ennen Edeniin lähtöö. Aattelin, et se oli ainoo tsäänssi vaikuttaa mun matkaseuraan, mut nainen ei vastannut, nii lähin sit P-manin kans. Edellisistä jutuista voi kiinnostuneet lukee miten hommat eteni. Alkuilta oli siis varsin jees – uimista, syömistä ja turvekylpyjä tjs. Sit menikin pakki sekas jostain safkasta ja se miniloma oli mun osalta siinä. Ei tosin haitannu hirveesti, jäin huoneeseen töllään olympialaisia ja P-man katos sinne toimintaterapiamammojen helmoihin.

Joku täällä mainitsi, ettei saa soitella jatkuvasti naisen perään. Selvennettäköön, et soitinkin tasan kerran silloin lauantaina ton reissun takia. Saattoi saada sellasen kuvan, et oon jatkuvasyötöllä tykittänyt, mut ei. Mä vaan ihmettelin sitä tääl blogin puolella useempaan otteeseen, et miks se ei silloin vastannut tai ees soittanut myöhemmin takaisin…

Sen verran oon itekin oppinut, ettei saa olla liian hyökkäävä, muuten ne ahistuu – etenkin tommoset helposti friikkaavat naiset, kuten Jenna. 😉 Jos kysees olis ollut Karzu, olisin ehkä soittanut vielä sit pariin otteeseen myöhemmin mut Jennan kans yritän parhaani mukaan olla varovaisempi. Muistan sen meinaan silloin meidän kaveriaikoina hajoilleen silloisen poikaystävänsä käyttäytymiseen. Miika oli siis kaikin puolin tosi fiksu ja hyvä tyyppi, selkeesti tosi rakastunutkin Jennaan, mut jollain tapaa se vaan oli tosi epävarma itestään ja ehkä siks vähän läheisriippuvainen ja jopa kontrolloiva. Jennan olis aina pitänyt olla Miikan kans tai ainakin raportoida milloin oli missäkin menossa.

Jenna joskus purki sitä tilannetta mulle ja Karzulle, jos Miika ei ollu paikalla… kyseli neuvoja ja tukee, kun kerta oltiin ”paras ja toimivin pari ikinä”… joopa joo, sehän nähtiinkin kuinka helvetin hyvin se homma lopulta toimi. x)

Mut niin… mä näin sen niihin aikoihin kuinka onneton Jenna Miikan kans oli, mut ei vaan jotenki uskaltanu tehdä päätöksiä asian suhteen. Saattaa kuulostaa kliseiseltä, mut muistutin sitä et vaikka Miika onkin hyvä tyyppi niin ei sen tarvii silti olla SE. Yksin me tääl kuitenki loppupeleis ollaan, yksin tullaan ja yksin lähdetään… ei toista vaan voi eikä pitäis ees yrittää omistaa tai kahlita, ei vaikka kahleet ja häkit ja muut sälät olis kuinka kullasta tehtyjä. Toi oli oikeestaan sitä aikaa kun Karzu sitten kiinnostui tytöistä ja vähän ajan päästä sit heivas mut. Mul oli siinä armyt ja muut, joten yhteydenpito myös Jennaan ja Miikaan väheni radikaalisti. Kuulin sit myöhemmin, et Jenna oli lopulta jättäny Miikan. Mul oli hetken aikaa siitä jopa vähän syyllinen olo, vaikka enhän mä tehny mitään muuta ku pointtasin esille pari faktaa ja ihan ilman taka-ajatuksia. Me ei itse asias olla puhuttu paljoo tosta näin jälkikäteen. Ehkä pitäis…

Hmmh… ny karkas taas ajatus. Eli mitä täs yritin sanoo oli se, et oon mielestäni ihan syystäkin Jennan kans aika varovainen ja yritän tietysti parhaani mukaan noudattaa omia neuvojani, antaa tilaa ja aikaa asioissa. Nyt on ainakin ihan optimistinen fiilis sen suhteen…. nyt kun riidatkin on sovittu ja Jennan menkkahajoomiset hiipumaan päin, toistaiseksi. 😀

Ensimmäinen ”perheriita” takana, paluu Testokseen tosiasia.

Ollaan Mitsun kans siis hengailtu abt viikon verran nyt Jennalla. Enimmäkseen P-manin paskatautia paossa, mut tietty myös siks, et Jennan kans on niin helppo olla… tai ainakin tähän päivään asti on ollut. En oo ihan varma miten tilanne oikeesti repes niihin mittasuhteisiin mitä repes, eikä sillä oikeestaan oo enää väliäkään. Pistettäköön vaikka nyt sit täl kertaa naiseuden piikkiin.

Ennen kun puran tilanteen auki, haluaisin tietää et onko naisilla oikeesti joku OIKEUS räjähtää kerran kuussa käsiin ihan totaalisesti?? Joku raja… tai siis, et voiko niihin kuukautisiin oikeesti vedota jos tulee hajottua naamalle ihan täysin? Eihän miehetkään saa vedota känniin ees kerran kuussa… okei vähä eri asia, mut ei toisaalta kuitenkaan. Se on ihan uskomatonta kuinka se hormonintäyteinen nainen voikaan mesota. Ei mitään suhteellisuuden tajua… ja tää tulee vähän nyt puun takaa, koska Karzun kans ei vastaavia tilanteita ikinä ollu, se oli pelottavanki seesteinen siihen aikaan kuusta. Hmmh. Liian hyvinhän tää on tähän asti sujunutkin. Aina ei voi voittaa…

Kaikki lähti siis siitä, kun oltiin syöty ja arvottiin perinteisesti kps:llä kumpi korjaa pöydän & tiskaa ja kumpi sit täs tapaukses sai valkata illan leffan. No tiskinakki osu meitsille täl kertaa. Ei siinä mitään, aloin kerää kamoja jääkaappiin ja astioita pöydästä, mut otin ilmeisesti liian suuren satsin kerralla kyytiin. Pari lasia, lautanen ja maitopurkki sit rysähti lattialle ja siitäkös se riemu repeskin… kevyttä huutoo vaiks pyysin moneen kertaan anteeks ja siivosin jäljet. Lasit ja lautanen meni rikki, mut se oli VAHINKO. Jenna valitti et oon huolimaton, enkä ikinä aattele mitään loppuun asti… voi olla joskus ihan totta, et tulee monesti vaan toimittua spontaanisti ja sit vasta mietittyä, MUT JUMALAUTA VAHINKO!!!

Sit kun olin kuunnellu sitä avautumista hetken, pyörähti käyntiin kiva jatkoavautuminen, joka ei sit enää liittyny yhtään mihinkään. Siinä mä sit kuuntelin huuli pyöreenä syytöksiä siitä, et haikailen edelleen Karzun perään ja oon Jennan kans kuitenki vaan siks, et Karzu kiinnostu tytöistä ja dumppas mut. Ei saatana… juurikin näinhän se meni. VAD?!?! Ja koska tää ei tietty vielä riittäny, jatkui tilanne pienellä itkupotkuraivarilla siitä kuinka en oo täs parin kuukauden aikana keksiny mitään kivoja ylläreitä tai ostanu ees kukkia. Ooookei, voin kertoo et tarkotus oli viedä Jenna ystävänpäiväks kylpylään ja viettää edeltävä yö siel, mut voi olla et jää nyt välistä… yöpymiset on jo tosin maksettu. Mites P-man onko pakki jo kondiksessa, lähekkö mun kans huomenna Edeniin?? Meitsi piffaa… x)

No joo, takas asiaan viel hetkeks. Olin siis tän koko episodin ajan ollut melko zen ja sit vaan lopuks totesin, ettei mun tarvii kuunnella tällästä paskaa (etenkään tota Karzu-liitännäistä). Pyysin vielä kerran anteeks rikkomiani astioita, kehotin Jennaa kokoomaan ittensä ja pohtiin keskenänsä mikä vaivaa ja että haluaako se oikeesti olla mun kans, jos asiat kerran on näin perseestä ja se on noin pirun epävarma itsestään mun silmissä. Sit ilmoitin lähteväni Mitsun kans kotiin ja pyysin ottaan yhteyttä, kun on vähän rauhottunut ja funtsinut asioita… huhhuh. Oudointa täs on oikeesti se, et Jenna on muuten tosi itsevarma ja oikeestaan ihan vastakohta tolle mitä tänään todistin. Saas nähä mihin suuntaan tilanne etenee.

Jepjep, näin täällä… ootteko pojat kotona?! Voisin kaivata vähä vertaistukee. Taidan viritellä kohta viel leffastudiot molskille, saa liittyä seuraan.

%d bloggaajaa tykkää tästä: