Masennus

Mää olen masentunut. Oikeasti.

Mä en ole koskaan ollut masentunut, mitä nyt on vituttanut ihan saatanasti joskus. Viikonloppuna iski sellanen alakulo ja voimattomuus päälle niinku joku aalto. Siks en ole jaksanut tännekkään kirjotella. En oikein tiä mikä mua vaivaa. Juttelin kivan siskon ja äitin kanssa puhelimessa. Ne oli molemmat sitä mieltä, että mä olen tehnyt liikaa töitä sata lasissa ja tässä on nyt kyse jostain uupumisesta.

Viikonloppu Miiankin kanssa meni jotenkin sumussa tän mun olon takia ja pelkään kusseeni homman ihan kympillä. Kun jätkät soitteli ja tekstaili, yritin olla oma rehvakas itteni, mutta nyt en vaan jaksa. Oli meillä ihan kivaa, käytiin syömässä hyvin ja käveltiin keskuspuistossa ja käytiin kattoon juku venäläistaidenäyttely. Tapasin myös sen Miian veljen. Tai se on tarkalleen ottaen velipuoli, mutta veljeks ja siskoks ne toisiaan nimittää.

Kaikkein pahinta on se, että just toi viikonloppu Miian kanssa veti mut maahan. Se tsubu on mua kymmenisen vuotta nuorempi ja sillä on elämä vasta edessä, hieno opiskelupaikka saatanan arvostetussa opinahjossa ja kaikkee. Sillä on kovat suunnitelmat. Välillä se puhuu et perustais oman mallitoimiston Viroon, Latviaan tai Ruotsiin. Toisaalta sitä kiinnostaa myös EU-hommat. Sen veli on 27 sekin on jo ehtinyt vääntää yhden tosi hyvän tutkinnon ja alotti nyt jossain yyberhienossa maisteriohjelmassa. Ja sillä on joku it. tms. duuni jota se tekee kotoa käsin jollekkin ulkomaalaiselle firmalle ja vetää vitusti hilloo.

Aloin miettiä tätä omaa elämääni. Puitteet on tosi hienot. mutta mää oon niin vitun kyllästynyt siihen että aina joudun todistelemaan sitä että munkin päässä ihan oikeesti liikkuu muutakin ku tussu. Aihe josta mulle on täälläki naljailtu on se et mä olen vaan amk-tradenomi. Ja joo joo oon hakenu kauppakorkeeseen ja oikikseenkin mutta en oo päässy. Ja sain mun lopputyöstä arvosanaks vaan kolmosen. Mää oon aina olu tämmönen keskinkertanen työjuhta. Koulua vedin vasemmalla kädellä kun aloittelin samalla tätä firmaa, silloin tein vielä urheilupuolella junnuvalmennusta ja matkustelin ihan omaks huvikseni ihan vitusti. Olen aina aatellut että olisin mä varmaan päässyt oikikseen ja tehnyt hienot lopputyöt jos en olis tehnyt niin paljon töitä. Mutta toi Miia ja sen veli sai mut niin masentuneeks. Ne on sekä päässyt niihin vitun hienoihin kouluihinsa että tehneet hemmetisti töitä ja rahaa siinä sivussa. Eli mä olen vaan koko ajan selitellyt ittelleni kun en ole halunnut myöntää sitä, että mää olen vaan keskinkertanen ihminen.

Tuntuu oudolta kirjottaa tästä kun jo pelkästään tän asian ajatteleminen tuntuu oudolta. Mullahan on aina ollut niin helvetin rautanen itsetunto. En todellakaan tiä mikä mua vaivaa. kai mää kohta itken mitä en yleensä tee paitsi sillon kun mukta vedettiin 4 viisaudenhammasta kerralla vuonna 2003. Niin et Erppa ja P jos ootte ihmetellyt mun poissaolevaa olemusta jota oon yrittänyt peitellä niin tästä se johtuu. Sori jos en jaksa puhua asiasta, kornia, on helponpaa kirjottaa tästä kun taas joku tuhat ihmistä varmaan tän lukee kun tulla puhuun teille kahdenkesken. mutta ne lukijat on kuitenkin vaan nimiä ja nimikerkkejä ja te asutte mun kanssa.

Hyvää joulua kaikesta huolimatta kaikille!