Erilainen kesäloma

Terppa!

Elossa edelleen, vaikka ei jossain vaiheessa kesää siltä välttämättä vaikuttanutkaan. Ehdin pelästyttää kyl ittenikin pahanpäiväisesti. Palasin tossa viikko sitten meinaan kotiin Ruotsista, jonne jumiuduin pikkuveljen ristiäisten aikaan jo heinäkuun puolivälin kieppeillä. Reilu pari kuukautta siel sit vierähtikin, eikä missään perus kesälomafiiliksissä.

Itse ristiäiset meni kyl iha jees ja pikkuveli sai kivan nimen: Axel Oliver. 🙂 Sen jälkeen alkoikin sit tapahtua. Vedän tapahtumia vähän pikakelauksella, ettei venähdä ihan järjettömäks tää.

No joo, eli ristiäisiä seuranneella viikolla Honda pöllittiin. Se vietiin meidän kotipihasta joskus aamuyön hämärinä tunteina ja ennen ku tajusin sen ees kadonneen, poliisit soitti aamukasilta, kun se oli jo löydetty… ei tosin kauheen hyvässä kuosissa. Voitte kuvitella, et meitsi oli ihan kujalla tilanteesta. Sitä oli käytetty läheisen postin ryöstössä ja mm. takakontissa olleella tunkilla oli rikottu postin ikkuna. No ei täs viel mitään… lopultahan mun rakas honda oli POLTETTU. Rekkarit ilmeisesti oli säilyny, kun kytät tiesi soittaa mulle. Ei helvete… .___. Vedin hullut kilarit aiheesta ja lähin ryyppään. Ei siinä, materiaahan se vaan on, mut silti. Mulle ihan järjettömän tärkee ku olin sen ite kuitenkin tuunannut.

Palanut Honda (ei mun)

Palanut Honda (ei mun)

Ansu lähti sit mun kans pussikaljaileen samana iltana. Aateltiin, että tekis hyvää nollata. Nähtiin jotain vanhoja tuttuja ja alkuillasta ihan hyvä meininki, ei vituttanut Hondankaan kohtalo sillä hetkellä niin paljoo. Olin kyl juonut jonkun verran, mut muistan selkeesti, et siihen tuli sit jossain vaiheessa jotain ulkopuolisia tyyppejä. Aluks nekin rupatteli ihan rauhallisesti niitä näitä, mut sit ku olin lähteny kuselle ja palaamas takas, niin kuulin ku Ansu huusi mua. Pari tyyppiä oli alkanu lähenteleen sitä. Juoksin takas niin lujaa ku vaan pääsin ja oli kyl jäätävän olonen tilanne. Sentää ehdin mennä siihen väliin. Oma happi oli tosin jo sen verran heikko, et eihän se kauheen nättiä ollut. Sain tyypit sentää Ansun kimpusta pois. Päädyin ottaa ite aika pahasti pataan ja vietinki yön puoliks ensiavussa ja puoliks putkassa. Tosin lopulta MUSTA tehtiin rikosilmoitus, kun olin ilmeisesti murtanut sen toisen tyypin leuan. Mut jumalauta MUN pikkusiskoon ei kosketa!!

Aamulla ihan järjetön hedari, murtuneita kylkiluita, musta silmä ja aika paha morkkis. No ei ehkä ylläri putkareissun jäljiltä, mut pahin morkkis oli kuitenkin siitä et olin ees suostunut ottaa Ansun messiin koko reissulle. Vaikka eihän sille lopulta tapahtunut yhtään mitään, mut silti. Selitin tilanteen aamulla juurta jaksain poliisisedille, jotka ihme sinänsä oli mun puolella. Ne muisti poltetun Hondan casen ja sit kun täs oli vielä tää mahdollinen siskon raiskausyritys, niin hätävarjelua ei katsottu liioitelluks. Pääsin siis huomautuksella ja lopulta yks poliiseista tuli taputtaan mua selkään ja sanoi off the record, että oli ihan ok suojella siskoo.

Huh. Perus setit siis taas… olin tosiaan jo Malmöön lähteissä suht down, edelleen Jennan takia. Ei me vaan sit saatu kovasta yrityksestä huolimatta pakettia enää kasaan… sit Jennapaskojen päälle toi Hondan case, Ansun tilanne ja ensiapu-/putkareissut vaan oli kombona mulle jotenkin ihan ylivoimaisia. Ihan kaikki stressit purkautu ja meitsi zippas. Kroppa veti ihan jökkiin ja samoin pää. Mulla oli päivä päivältä entistäkin pahempi olo.

Faija pelästyi aika paljon tilannetta ja tais olla ihan ensimmäinen kerta, kun tajusin, että taitaa se ihan oikeasti välittää. Tai siis en mä sitä silloin tajunnut. Nyt tajuan. Puhuttiin sen kans pitkät pätkät ja todettiin, että vois tehdä hyvää, jos saisin ladata akkuja hetken jossain ihan muualla. Aluks oli puhe viikosta, mut lopulta olin semmosessa yksityisessä mestassa kuukauden. Se oli ehkä arvokkain kokemus mun tähänastisessa elämässä. Nyt on taas fiilis, että saan elämästä kiinni ja arvojärjestys on kunnossa.

Ansun lisäks mutsi, P-man ja Yontte on mun lähipiiristä ainoot, jotka tietää koko stoorin. Nyt tekin tiiätte, eikä sillä väliä. Asioista on ihan hyvä puhua joskus kunnolla. Jos vaikka tajuaiskin välil jotain ja sais elämän parempaan jamaan. Nyt on lauantai-ilta ja istun koulul dataamas, päiväl oltiin äijien kans kalamarkkinoilla, siitä P-man lupas raportoida tarkemmin. 😀 Mut oon tosiaan yrittänyt nyt vähän kiriä koulus ku missasin pari ekaa viikkoo. En onneks sen enempää, ei pitäis olla paha. Toi oman elämän latailu tuli kyl iha tarpeeseen ja se voi pelastaa paljon pitkällä tähtäimellä. Mut joo, heja sverige… en taida lähtee sinne enää omalla autolla (olettaen, että joskus saan uuden, vakuutussetit on vielä vähän vaihessa) tai siellä hengates iha hetkee lähtee pussikaljalle.

Hauskaa ja turvallista viikonloppua, meitsi uppoutuu takas JavaScriptin maailmaan. …… R.I.P. Honda ❤

Ero

Nyt ollaan sitten tultu siihen tilanteeseen, et meitsikin on näillä näkymin taas sinkku. Saattaa tulla yllärinä, kun en oo oikein ehtinyt päivitteleen tänne mitään viimeaikaisia tapahtumia, mut näin on. Ja tulihan se oikeestaan mullekin yllärinä. Olo on sanoinkuvaamattoman paha, enkä jaksa tehdä mitään. Tuntuu ihan uskomattoman paskalta, että taas yks muija pettää luottamuksen.

Noh, tällä kertaa ei sentään tarvinnut purkaa kihlausta, eikä muija vaihtanut sentään suuntaustaan… ei todella, kun kehtas juhannuksena säätää yksissä bileissä mun luokkakaverin kans ja vielä heittää syyn mun niskoille. Onneks nyt on kesä, muuten olisin ehkä tehnyt sille jätkälle jotain mitä olisin voinut myöhemmin katua. Kivat kolme vuotta ”yhteistä” opiskeluakin vielä edessä sen kusipään kans.

Koko paskakierre lähti oikeestaan siitä, kun Seija silloin ramppas ”hoitamassa” meidän toipilasta Testoksessa. Ja sit eräänä viikonloppuna, kun Jennakin jäi yöks niin Karzu oli jostain syystä ängennyt aamulla mukaan. En tiedä mitä se oli Jennalle sanonut sillä välin, kun olin suihkussa, mut jotain oli selkeesti tapahtunut, koska Jenna oli niin erilainen. Jotenkin etäisempi ja kylmempi… mun on pakko vielä selvittää mitä se oli, koska ilmeisesti sen perusteella Jenna koki oikeudekseen perseillä jussina ja vielä mun nähden. Tai en mä ainakaan muuta siihen sen käytökseen pysty linkittään.

Tää viikko on mennyt jotenkin ihan sumussa. Ei oo varmaan kovin äijämäistä todeta, mut sydämeen sattuu. Nyt saa P-man ja Yonttekin tietää asioiden todellisen laidan, ellei oo vielä tilannetta hokannut mun käytöksestä. En oo ollut oikeen juttutuulella.

Tän kaiken lisäks fammu on ollu tosi huonossa kunnossa taas jonkin aikaa. Senkään takia mua ei oo näkynyt eikä kuulunut. Olin kesäkuun aikana muutamaankin otteeseen Uppsalassa.

Kelit on sentään kesäiset. Harmi vaan, ettei lohduta nyt. Onneks on voinut sentään kattella futista. Muuhun ei ehkä nyt kykenekään. Kiva kesä, jee.

Onnellinen tuplaveli!

Morot kaikille myös mun puolesta!

Enpäs ees osaa selittää minkä takia oon pitänyt jo pitkään radiohiljaisuutta… tai no kaikkihan me pidettiin jonku aikaa. Jossain vaihees taidettiin vetää vähä ylikierroksil tän blogin kans ja jostenki tuntu, et ainaki mun sanainen arkku vaan pääsi hetkiseksi ehtymään. Uskoisin kyl, et tilanne normalisoituu hiljalleen ainaki meitsin kohalla sit ku koulunkin puolesta kevään tentit ja projektipalautukset vähän rauhottuu… 🙂 Viel pitäis vähä jaksaa!

Mut jos nyt vähän päivittelisin kuulumisia, niin pääsis taas kirjoittelun makuun!

Muuten kaikki taitaa olla ennallaan paitti yks iso juttu tapahtu, minkä takia nyt sain inspiksen vähän huudella jotain vaihteeks tännekin. Eli sain aamulla soiton Ruotsista faijalta… niille Carolan kans on nyt viime yönä syntynyt poika – 52cm ja 3805g. Meikästäkin tuli tuplaisoveli, tosin tällä kertaa puolikas. Mut veli ku veli!! 🙂 Siistiä. Mennään Ansun ja Mitsun kans tsekkaan uus tulokas tossa vapun tienoolla… en tiiä viel ollaanko vappu tääl vai Malmös. Ja voi olla, et Jennakin tulee mukaan.

Tehdään vissiin taas jonkin sortin road trip, ku lentoja ei oikee uskalla varata viel. 😛 Tää on taas ihan mielenkiintoista ku Ansulla ja porukoilla meni sukset ristiin aika pahasti silloin isänpäivänä. Ehkä tää uuden pienen ihmisen aiheuttama ”AWWW” vähä paikkaa kaikkien välejä. Toivotaan. Olettaen tietty siis et on nätti lapsi. 😀 Mä en tiiä mitä sanon jos se onki ruma. Syytän varmaan Carolaa. x)

Mjoo, mitäs muuta sitten?!  Eipä oikee mitään. Pääsiäinen oli ja meni. Mut pääsinpäs aloittaan skedekauden! Itse asias just pääsiäisenä ku pitkäperjantaina oli niin nätti keli ja aattelin tehdä ympäristöteon: kaivoin mun longboardin esille, nappasin Mitsun messiin ja yökamppeet, evästä & vettä reppuun ja suunnattiin kohti kotikotia. Tehtiin vaan pari pientä pysähdystä kymmenen kilsan matkalla. Oli kyl niin siistiä nyt ku enemmistö kaduistakin oli jo ehditty lakaista. 🙂

Kotona mukavaa perussettiä: hengailua mutsin ja Ansun kans, syömäilyä ja leffailua. Takas tultiin sit sunnuntaina mutsin kyydil ku se oli tulos muutenki keskustaan. Vaikka skedeily sujuikin hyvin, niin ei vaan pystyny tempaseen samaa lenkkiä uusiks, kun kelikään ei ollu yhtään niin jees. 😛

Mut ny on pakko siirtyä taas koodin pariin. Morot tyypeille! 🙂

Horros

Joopa joo… Pahoittelut myös tältä suunnalta blogin hiljaiselosta. En tiiä onko toi Jonten masistelu tarttunu vai mikä on. Ei kiinnosta mikään, ei yhtään mikään. Ei ees Virpin monot. Tai no ne vähän.

Totta puhuakseni, en oo nähnyt oikeestaan juuri ketään. Koulus oon käyny, Mitsun lenkittäny…. ja Jennaa vähän nähny. Tosin aika vähän sitäkään. Sarjoja oon katellu ja jotain käännösduuneja tehny, siinäpä ne suurimmat aktiviteetit. Mihinkään ylimääräiseen ei oikeen oo paukut piisannu ja oonkin yrittäny olla mahdollisimman vähän koneella. Ehkä aina ei oo vaan pakko jaksaa. Kai tää ikitalvi alkaa jo hiljalleen pakottaan mua johonki horrokseen. Mä kaipaan kyl jo lämpöö ja kesää. En paukkupakkasia, enkä kyl toisaalta sitä loskascheisseekaan. Tosin se taitaa olla välttämätön välivaihe, jotta joskus pääsis siihen kesään asti. x)

Suunnittelin, et vois lähtee vähäks aikaa Uppsalaan fammun luokse. Se on jo monta kertaa kyselly et koska tuun ja sitäkin, et koska tuon Jennan näytille…  Fammu myös tarttis vähän apua siellä, kun se lonkka on alkanu taas vaivaan. Soittelin äsken just Jennalle ja kyselin haluaisko se ylipäänsä lähtee ja jos, niin koska olis aikaa? No yllättäen kiinnosti ja sillä tuntuis ens viikko olevan opiskelujen kans löysää ja mulla on motivaatio ehkä muuten vaan nollassa, niin lupasin kattella sopivia lentoja tai vaihtoehtoisesti autolauttaa… jos vaikka mentäis autolla ja otettais Mitsu mukaan. 🙂

Matkaoppaat Analiassa

Morons tyypit!

Pahoittelen Testoksen viimeaikaista hiljaisuutta, mut P-man on näemmä antanut parhaan ystävänsä, eli kalunsa viedä ja taitaa nytkin olla panemas… no ei oo väärin se. 😉 Yontesta en oo ihan varma mis se on… ainakin viime yön se tais olla toimistolla, siel oli kait joku pienimuotoinen hässäkkä Tippiksen kanssa taas vaihteeks, saa ite selventää. Omaa hiljaisuuttani selittäisin tunnollisella koulunkäynnillä, työskentelyllä ja Jennalla. Jenna on meinaan ollut nyt tääl Testoksessa pari yötä putkeen, nii ei oo voinu kauheesti kirjotella. Nyt se on suihkus ja sit lupas viel laittaa vähän ruokaa, joten mul on hetki aikaa naputella. Nopee postaus siis!!

Katteltiin eilen se Neloselta alkanut Matkaoppaat, joka siis kertoo Deturin suomalaisista matkaoppaista ja heidän arjestaan Turkin Alanyassa… Vaikuttais ihan viihdyttävältä pläjäykseltä. En oo ihan varma onko se tarkoitettu läpäks vai ei. Ainakin mua se huvittaa liikaa ollakseen vakavasti otettava dokumentaarinen reality. Ihan hauskoja ja erilaisia persoonia siinä on, mut jotenkin toi kohde eli Analia vähän ahistaa. Kuka sinne oikeesti haluaa? Mä en oo ikinä ihan täysin käsittänyt noita pakettimatkoja. Tai siis voi nekin olla ok, jos siel kuitenkin pelaa sit oman mielensä mukaan, eikä istu kaikkia päiviä hotlan uima-altaalla ja käy joka saatanan opastilaisuudessa. Matkakohteena Turkista mul on lähinnä negatiivisia mielikuvia yhden käynnin perusteella, mut kai suomalaiset matkustaa sinne aina vaan just siks, että siel puhutaan SUOMEA ja siellä on SUOMALAISET baarit SUOMALAISINE pitäjineen, ruokineen ja karaokeineen. Siisös.

Okei, kertakäynti missä tahansa on kokemuksen vuoks ihan jees, mutta kun ne samat naamat käy siel varmaan kolme kertaa vuodessa niin, että jo matkaoppaatkin tuntee nimeltä. x) Kertokaa mulle mikä siinä saman mestan pakettimatkailussa on se juttu?! Ja miks ei voi valita sit ees Kreikkaa, Italiaa tai Espanjaa, jos on pakko valita joku yks ja sama?? Tosin ei sillä, että jotku Kanarian kohteet olis yhtään sen parempi vaihtoehto. Meidän perhe matkusteli faijan duunin takia paljon joskus ysärillä ja vielä 2000-luvun alkupuolellakin (aina porukoiden eroon asti). Tuli kyl veivattua läpi Euroopasta ja vähän kauempaakin sekä kaupunki että rantalomakohteet aika perinpohjaisesti, joten ne on nähty. Mut osa on oikeesti sellasia, joihin voisin palata uudestaan vaikka sit joskus oman perheen kans, tai miks ei ihan frendiporukalla tai Jennankin kans! Mut Turkki ja esim Bulgaria ei kyl kuulu siihen listaan.

Eikös ulkomaanmatkailussa kuitenkin yks tärkee pointti oo tutustua vieraisiin kulttuureihin?? Siihen ei kuitenkaan mitkään Frederik-baarit kauheesti tarjoo mahdollisuutta. Tosin pilotin perusteella täytyy sanoo, ettei ruotsalaiset turistit yhtään sen paremmin vedä. Eli meikä on kusessa kansallisuutensa puolesta, päätin sit käyttää kumpaa passia tahansa. 😀

Matkaoppaat – Terhi

No juu, kukin taaplaa tyylillään ja lyylillään… eihän sitä tiiä vaiks Matkaoppaat viel muuttais mun mielikuvaa Turkista. 😉 … vähän epäilen kyl. No mut nyt mua vähän huudellaan tuolta keittiöstä. Pitää vissiin mennä jelppaan kasvismättöjen laitos. Tehään jotain couscous-salaattisettiä. Jenna on kuitenkin lihansyöjä, niin ei haltsaa näit vihreempii safkoi ihan niin hienosti…. vielä. Oho. Lukasin tekstin läpi ja totesin, et ei tullu naputeltua ainakaan tekstin alkupäässä ihan niin vahvaa erpaslangia mitä yleensä… ehkä täl hetkel työn alla oleva digiboksimanuaali on taas jättäny jälkensä ja pakottaa meitsin kirjoitteleen LÄHES kirjakieltä. No ei nyt onneks sentään. Mut ees vähän normimpaa puhekieltä. Jesh!

Palataan astialle ja viimestään telkun ääreen Neloselle klo 19:00 Matkaoppaiden pariin, mors!

Mainosten ahdistama

Oon jotenkin ihan äärettömän pettynyt tän hetkiseen telkkarin mainostarjontaan. Täs vaihees saattaa joku miettiä, et miks mua ees kiinnostaa. Itekin mietin, mut kun nyt vaan kiinnostaa! 😉 Isot pojat koomaa täl hetkel tai huitelee jossain, en tiiä enkä jaksa kyl nousta tsekkaankaan. Olkoot…

Mut niin, pointtina se et Mitsun kans lenkkeilyä lukuun ottamatta oon vaan kattellut telkkaria tän päivän. Tai no kävin mä pyörähtään koululla… mut siel luki vanhanaikaisesti liitutaululla, et tän päivän tunnit on peruttu. Ei syytä, ei tietoa mistään. Meidän luokalla on pari ulkopaikkakuntalaista, jotka tulee aina bussilla kouluun, toisella matka kestää tunnin suuntaansa, toisella puolitoista. Niitä vähän vitutti ja ne lähtikin päiväkaljalle… ymmärtäähän sen. Kyl muakin se periaate ottaa päähän, et asioista ei yleensä infota niinku pitäis. Näin eräässä nimeltä mainitsemattomassa ammattikorkeakoulun haarakiilakonttorissa. Eniveis, ite tulin suorinta tietä takas himaan, nappasin karvakerän ja käytiin vähä juoksemas. Lenkin jälkeen olikin sit telkkarin vuoro ja siitä päästään mun tän päiväisen avautumisaiheen ytimeen:

Sensodyne

Telkkarin tarjonta tuntuu olevan ihan järjettömän köyhää päivisin – ei sillä, että se iltaa kohden juurikaan parantuis. En kuitenkaan täl kertaa aatellut avautua itse ohjelmista, koska suurimmat puistatukset mulle aiheuttaa mainoskatkot ja niiden sisällön luokattomuus. Ootteko ikinä pistäny merkille esim noita Sensodynen hammastahnamainoksia?! Tsiisus… en tiiä kuka peukku sinne on kameran taakse päästetty, leikkaajasta puhumattakaan. Kaikki kulmat ja zoomit on ihan päin vittua ja ääntäkin on pätkitty ja miksailtu ihan miten sattuu. Tulee vaan paha mieli tollasesta ja lopulta alkaa palaa käpy… Ehkä aletaan poikain kans tehtailla pieniä vastinemainoksia Youtubeen. Vois olla kova sana. xD

No joo, ei varmaan oo helppoo keksiä hyviä mainoksia, mut oli kässäri miten paska tahansa, niin vois sen sentään yrittää kuvata ja leikata ees sinne päin. Ilmeisesti se on liikaa pyydetty. Okei, ei kaikki mainokset oo paskoja – kuten tuli eilisessä entryssä todettua, esim Atria Freshin mainos on varmaan parhaasta päästä. Mut se riemu loppuukin aika lyhyeen. Koko päivän oon katellu telkkaria ja nää kaks mainosta on ainoot, jotka nyt lopulta tulee mieleen.

En mä oikeesti voi olla ainoo ketä se Sensodyne (ja aiemmin pyörineet Corega -mainokset samoine kuvaajineen) ahdistaa ja pahasti?! Kaipaisin tähän ihan vähän vertaistukee, niin pääsisin joskus nukkuunkin hyvil mielin! Auttakaa ny miestä mäessä! 😉

Morot!

Krabbeko päivän viiveellä?

…. näemmä näinkin voi käydä. Jessus mikä olo. Heräsin äsken ja nyt tärisyttää. Ei puhettakaan, et olis kouluun selvinny. Eikös sen pitänyt olla selvä peli, et kun vetää keittoo lauantaina, niin sunnuntai podetaan ja sit maanantaina on entistä ehompi olo?! Näin se on ainaki ennen menny. Ehkä tehtiin jotain väärin… tai mä tein. 😀

Tosiaan lauantai käynnisty jo aamukahvin puitteis alkoholilla ku sitä kahvikermaa ei ollu. Onneks kermaligööri toimii siinäkin. Yleensä juodaan vaan pari kuppia aamusta, mut ny ei ees kehtaa sanoo montako ehti mennä ennen puoltapäivää. Siitä olikin sit helpompi siirtyä tuttuihin nalleihin iltapäivästä. Tiedos oli ollu jo muutaman päivän, et Jontte raahaa mut ja P-manin illaks Tabuun maisteleen viinejä. Voitteko kuvitella?! Eihän raavaat miehet nyt sellasta ihan selvinpäin pysty tekee. Onneks ei tarvinnukaan. 😉

Täytyy sanoo, et ei oo mitenkää kauheen selkeet muistikuvat Tabusta, vaikkei mitää varsinaista blackouttiikaan oo. Illan kulku on tallessa pääpiirteissään, mut hämärtyy tasaseen tahtiin loppua kohden ja pienet yksityiskohdat on kateissa. Muistavat osapuolet saa avautuu tarkemmin. Ite muistan, et porukkaa ei ollu mitenkää ihan hullusti, pääpiirteissään hyvä meininki ja siel lounges oli meneillään todnäk jotku isommat synttärit/luokkakokous/läksiäiset tms, evt. Hyvä melu välillä ku porukka jollotti karaokee… sekin ilmeisesti kannusti entistä enemmän ”maisteleen” näitä etukäteen hieman pelättyjä viinejä. Jontte valaisi jo eilen asiaa, et P-manin kans vedettiin niitä viinejä muutenki ku pelkäs maistelumielessä ja meidänki piti mennä laulaa, mut sit ku oma vuoro tuli, oltiin jo jossain ihan muual, perussettii siis. 😀

No joo, meitsi oli sit aamul jo ihan pirtee ja hyvähappinen ja yritin käydä nykimässä täriseviä kämppiksiä aamujäille. Turha yritys. P-man ei oo edelleenkää tietonen, et oon ylipäänsä käyny sitä herättelee. Mut joo, lätkän pariin selvittiin vasta illansuussa ja se varsinainen lätkäosuuskin oli vähä niin ja näin. Turha noita vanhuksia näemmä yrittää mihkään sporttieventteihin, ei tuu kesää. Kyl ne vähän aikaa pörräs hokkareis mailan ja kiekon kans, mut lyhyeenhän se jäi. Lopulta mä pelasin joidenki skidien kans ja pojat istu katsomossa rommikaakaoo lipittäen. Huoh… go, Testos! .___.

Mut näin jälkiviisaana ku pohtii, nii ei ollu ilmeisesti paras mahdollinen vaihtoehto tempoo meneen day afterina. Kiitos seisoi täl kertaa maanantaiaamussa. Ei hjuva. Nyt lähen haukkaa vähä happee ja toivon, et elämä lopulta voittaa!

Morot tyypeille! —>

Viikonlopun loppu

Morjesta pöytään!

Takana erittäin mukava viikonvaihde, joten huomen kelpaakin palata taas koulun penkille. Perjantaina vietettiin Jennan (ja Mitsun) kans leffailtaa, katottiin tosiaan legendaarinen American History X ja chick flickkinä The Notebook. Molemmat oli kyl erittäin hienoja teoksia – myös imdb:n mukaan, jos ette mua usko. 😉 Lauantai tuli vietettyä Testokses poikain kans ja tää päivä vähän sekä että. Aluks tosiaan oltiin huhkimas äijien kans ladulla ja vähän kävi senioreita sääliks ku poijjaat puuskutti peräs melko tuskasen olosesti. Noh ehkä se palautuu myös P:n & J:n mieleen reenaamalla. Ja joo, mä vetoon lukion ja svenskiarmyn patikointeihin. Ens viikonloppuna sit katotaan kuka on haka lätkäs ja luistelus ylipäänsä ku Testoksen pojat valtaa pyntsän kaukalon. 😉

Ja kuten P-man tos aiemmin jo mainitsikin, lainasin Hondaa Jennalle ja nakitin sen kuskiks. Se tuli hakeen mut metiköstä ja lähettiin suoraan saunoon ylöjärvelle sen porukoille… mut ei kannata pelästyä, porukat ei ollu kotona, ne on meinaa parin viikon lomareissul Brasilias… kyl se puusauna vaan on parasta näissä keleissä. Ja mitä tulee Hondan lainaamiseen, nii täs tapaukses kyse on lähinnä luottamuksesta ja tiedosta, et jumalauta se muija osaa ajaa – se on ajanu rallia jo useemman vuoden nääs. 😉 Mut täytyy myöntää, et meikä on kyl aika sulaa vahaa.

Mut ny se The Beach -studio molskilla… saas nähä oonko siellä vaan Mitsun kans vai saanko äijäseuraa. Sommoro! 🙂

Duunia!

Pahoittelut, meikä on taas pitäny hiljaiseloo ja ollu enimmäkseen omas kapselis, nenä kii ruudus… koulu on teettäny paljo enempi hommaa mitä tonne kyseiseen opinahjoon mennessäni kuvittelin. Täl hetkel etenki, ku ei oo kauheesti mitään tuttua koodausta, vaan enempi projektinhallintaan ja ohjelmistotuotantoon liittyviä juttuja. Paljon lukemista, paljon opeteltavaa.

Noh, näillä näkymin ei ainakaan hommat oo hellittämäs, meinaa mulle soitettiin lafkasta, johon hain suomi-ruotsi -kieliparin kääntäjäks, ja kysyttiin ehtisinkö tunnin varotusajalla piipahtaan mestoil… ehdinhän mä, karkasin koulusta kesken juveneksen joululounaan ja singahdin paikalle.

Ne tenttas mua hetken sekä suomeks että ruotsiks ja pyysi kääntään lennosta jotain tekstejä. Se meni oikeenki hyvin… sain meinaan sen tuloksena keikkaluontosta duunia. Veikkaan vähän, et joku jo ”varma tapaus” oli tehny oharit, vaikkei ne sitä suoraan sanonutkaan. Noh, ei oikeestaa kiinnosta kuka mitä miks missä ja milloin, vaan meitsi sai sitä pitkään kaivattua duunia!!! …. ainakin hetkeks. Hyvä fiilis tästä. Mun ei ehkä tarviikaan myydä Hondaa! 🙂 Meen huomen allekirjottaan sopparin ja sopiin tarkemmin spekseistä.

Mut se siitä. Olin muutes sit maanantaina sen Jennan kans Wayne’sissa. Oli oikeen kivaa, vaikka olihan se pitkästä aikaa vähä outookin. Ei tosiaan olla oltu aikoihin missään tekemisissä, kunnes viikonloppuna törmättiin illan hämärissä sateisen lenkin yhteydessä ja sovittiin et nähdään paremmal aikaa. 🙂

Enimmäkseen juteltiin niitä näitä, Jenna opiskelee tiedotusoppia yliopistossa, eli siit tulee sit parin vuoden päästä toimittaja! Kerroinki sille tästä mun viimesimmästä muotitoimittaja-haastattelusta fagotteineen ja  en muista koska joku olis nauranu niin sydämestään mitä Jenna mun imitoidessa sitä homohaastattelijaa. 😀  No mut sit jossain välis se jatkoi sitä viikonloppusta läppäänsä siitä, et mun pitäis hommata sille mies. Lupasin tutustua kaveritarjontaan ja palata asiaan. x)

Jenna on kyl tosi fiksu ja nätti tyttö, mut en mä sitä oo oikeen osannu ite kattoo ikinä sillä silmällä, kerta tutustuttiin jokunen vuosi sit Kaarinan kautta ja nimenomaan Kaarinan kans olin silloin kihloissa…. se oli silloin se.

Nyt on iha pikkunen vitutus päällänsä Karzua kohtaan, ku se tosiaan oli käskeny Jennaa oleen pitämättä muhun mitään yhteyttä… How niiiiice is that? En mä vaan tajuu miks… osaatteko naiset selittää, onks tää joku yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta -tyylinen naisten salaliitto petettyjä ja jätettyjä miehiä vastaan…?? Ja jos jomman kumman pitäis kavereit pitää exästä erossa, ni mun. Karzu oli se meidän tarinan pahis… hmmh, mut ei jaksais ny pilata yöunia vittuuntumal Karzusta. Taidan siis kattella pari jaksoo Shieldiä ja mennä koisaan, et jaksan sit huomenna allekirjotella sopparia hyvässä hapessa kymmeneltä. 🙂

Öitä tyypeille!

P.S. Mä en kyl tajuu yhtään et miten vitus P-man jaksaa ja ylipäänsä ehtii rykästä noita sen posteja noin tiuhaan. Tyyliin jossain paskalla ollessaanki… taitolaji se on tää bloggauski. Mut en valita, hauska noit on lukee! 😀

….. morot!

Arbetsintervju med homopetteri

Tsau!

Ei kyselty meikäläiseltä kulu- ja käyttökatteen eroja, ei… oliskin kyselty, ne olis kuitenkin ollu jotenkin sepustettavissa. Mulla oli siis eilen se työhaastattelu kaksikielisen toimittajan duuniin, mitä varten sunnuntaina karkasin Jonten sikalenssua Testoksesta P-manin luo Huhtiin… Nyt köllitäänkin P-manin kans Ipassa Jonten piikkiin, kerta ei sen tauti tunnu viel hellittävän…

Mut takas aiheeseen. Ei menny ihan putkeen se haastattelu sit. Eikä tällä kertaa syynä ollu ees sunnuntaiset kaljottelut. Siinä työpaikkailmotuksessahan ei tosiaan lukenu millasia toimittajan hommia olis tiedossa… kyse olikin loppupeleis jostain suomalaisruotsalaisen muotitoimittajan duunista. Ei tsiisus… voin kertoa, et oli pokassa pitelemistä kyl moneen otteeseen ku tiedusteltiin mun olematonta muotitietämystä. Vittu mä tiedä mistään muusta paitsi skeitti-, snoukka- ja surffitrendeistä… xD vissiin ei ihan natsaa jos pitäis kirjotella jostai naisten kuumimmasta hotista ja viel asiaa kahella kielellä… osaan sanoo ainoostaan mikä näyttää mun silmään hyvältä, mut jos pitäis arvioida jotain vaatematskuja ja niiden koostumuksia, niin voinyjjjumalauta. En ala.

Noh, enhän mä fiksuna poikana tietenkää paljastanu missään vaihees haastista etten haltsaa muotialaa, vaan yritin improta minkä kerkesin… Mua haastatteli semmonen hieman hintahtava mies, joka kyl vaikutti tietävän alasta kaiken. Homot on yleisesti ihan ookoo, mut tää kyseinen tapitti ja flirttaili(!!) vähän turhan innokkaasti ollakseen potentiaalinen työnantaja/työkaveri/whatever.

Enhän mä tätä ennen kovin mones työhaastattelus oo ollut, kerta faijan kautta oon enemmistön duuneistani saanu… se oli ennen se. En tarkkaan siis tiedä millasia kyssäreitä niiden pitäis kysellä tai sanoa, mut oon aika varma ettei ainakaa ehdotella mihkään viihteelle lähtöö. Kai se innostu kun kuuli mun asuvan kahen jätkän kans kommuunis. Jumalauta ei se ja puolikas ruotsalaisuus tee homoo!! Joku roti tähän maailman touhuun. Tätäkö haastattelua varten pakenin yhtä nuhaa? Voihan sanonko mikä….

No joo, kyseli se sit lopulta niitä ihan perus järkeenkäypiäkin kyssäreitä, kuten ”miksi juuri sinut tulisi valita tähän työhön?” ja ”miten koet kielellisen lahjakkuutesi pelaavan eduksemme, mikäli sinut valitaan?” ym. diipadaapaa… jätin sit mainitsematta ansioituneen urani tääl ristipissarina. 😀

Se haastattelu kesti kaikkiaan abt tunnin. Oli yllättävän piinallinen tunti se… ei maininnut P-man sunnuntaisessa preppauksessaan, et vastassa voi olla homo, joka yrittää iskee kesken haastattelun. Tarviin viel tänäänki erän nalleja tähän ahistukseeni, onneks ei oo huomenna ku pari tuntii koulua. ;____;

%d bloggaajaa tykkää tästä: