Päivän Pimu – Lena Meyer-Landrut

Oli pakko palata pitkästä aikaa meidän Päivän Pimu -kantaan nyt, kun Eurovision Song Contest 2010, eli tuttavallisemmin Euroviisut sai ihanaisen nuoren naisvoittajan biisillä ”Satellite”. Lena Meyer-Landrut on saksalainen 19-vuotias Hannoverissa asusteleva ja opiskeleva kaunis nuori laulaja, joka kirjoittaa ylioppilaaksi nyt tänä keväänä.

Neitokainen osallistui kokeilunhaluisena Saksassa järjestettyyn ”Unser Star für Oslo” -skabaan, jonka tarkoitus oli idols-tyylisesti etsiä tähti, tällä kertaa tosin Euroviisuedustaja. Ja hyvinhän se sitten menikin! 😉

Oon henkilökohtaisesti mielissäni, että tänä vuonna taas päästiin Euroviisujen juurille ja musiikki voitti, eikä pelkät tissit ja show… vaikkei hyvissä tisseissä toki mitään valittamista ole. 😀 Uskaltaisin muuten väittää, että Lena muistuttaa tietyiltä osin paljon jenkkinäyttelijä Willa Hollandia ja olemuksessa saattaa olla ripaus myös Suomen omaa idolia, Anna Abreuta.

Lena teki kyllä aikamoisen tempun, koska plikalla ei ollut ennen kykykilpailua minkäänlaista esiintymiskokemusta, eikä takana ollut yhtä ainutta laulutuntiakaan. Pakko tosin myöntää, että toi lavakokemuksen puute ehkä pikkasen näkyi Lenan olemuksesta – se liikkuminen, joka toimi tiukasti rajatussa videokuvassa, ei kuitenkaan ihan vallannut Oslon massiivista stagea… vaikkakin sitten voittobiisin laulaminen sujui jo huomattavasti paremmin. Mutta hieno paketti eniveis ja herttainen pimu! 🙂

Wir möchten dir gratulieren, Lena! Du bist auch unser Star hier @ Ristipissarit – herzlichen Glückwunsch! ❤

Tässä pari kuvaa Lenasta ja sitten alla Holland & Abreu.

Lena Meyer-Landrut Lena Meyer-Landrut 2

Willa Holland Anna Abreu

Sitten vielä kerta kiellon päälle, voittajabiisin musiikkivideo!

Ps. Hyppää tästä etusivulle ja lue lisää elämästä kolme aikuisen miehen luksuslukaalissa.

Jos sua kiinnostaa tietää, miten tää kaikki hulluus  alkoi, hyppää tänne!

Nopsa päivitys ja Euroviisut!!!

Katos perkele. Meitsikin mestoilla… siitä onkin taas aikaa taas ihan liikaa ku oon viimeks naputellut tänne mitään. Turha kai selitellä miks, joten hyppään suoraan asiaan… Mitäs kaikkee täs nyt olis ollut. No ainakin käytiin Ansun ja Mitsun kans vähä road tripillä Malmössä tsekkaamassa tuore pikkuveli. Pakko myöntää et siinä jopa iso mies herkistyi kun sai pienen nyytin syliinsä. Huh huh. Äijäpointsit, jotka on erinäisten tapausten myötä muutenkin huvennut, hupenee tän paljastuksen myötä varmaan entisestään. Onneks kukaan ei taltioinut sitä mun lepertelyä. 😀

Jennanhan periaattees piti alun perin lähtee messiin, mut niiden vapunaikaisten kilarointien takia jouduin jättää muijan jäähylle. Ei olis ollu mikään optimaalisin mahdollinen tilanne esitellä tyttökaveria ekaa kertaa porukoille. x) Ilman Jennaa se keikka menikin yllättävän hyvin. Ei mitään suurta draamaa, faija ja Ansukin osas käyttäytyä keskenään vaikkei ne oo käsittääkseni ollu juur tekemisissä sit isänpäiväisten tempausten… mut tästä kaikesta tarkempaa avautumista ehkä myöhemmin, nyt tän päivän polttavaan aiheeseen…

Asiasta siis Euroviisuihin. Pakko taas nolosti myöntää, et oon seurannut niitäkin skaboja pienestä asti ja ny taas kunnon studiot ollu käynnissä. Suomen ja Ruotsin entryt oli kyllä melko perseestä molemmat, vaikkakin Ruotsi hieman parempi. Kumpikaan ei kyl päässyt jatkoon, mikä oli ihan hyvä juttu. 😀

Tänä vuonna kisoissa on kyllä paljon kuumia naisia. Mut ei oo kyllä Yohannan voittanutta. Islantia edustaa tänä vuonna itse asiassa Yohannan viime vuotinen taustalaulaja, Hera Björk. Hieno ääni toki Herallakin, mut miks Jossu ei oo mukana??!! :(( </3

Jos pitää nimetä tän vuoden suosikkilikka, niin kai se on sit Saksan Lena. Mulla on vahva kutina, että Saksa yltää kärkikolmikkoon yhdessä Israelin Aladdinin ja Armenian lähes parimetrisen ”näpsäkän” pimun kanssa. Kärkikymmenikköön veikkaisin edellä mainittujen lisäks Azerbaidžania, Islantia, Turkkia, Moldovaa, Georgiaa, Ranskaa ja ehkä Serbiaa.

Tässä mun kärkikolmikoks veikatut biisit… en tosin fanita näistä muuta ku Lenaa. ;))

Kattellaan miten käy näiden veikkausten kans. 😉

Pistäkääs muutkin veikkauksia kehiin ja nimetkää suosikkeja…. mikäli kukaan muu ylipäänsä seuraa koko tapahtumaa ku minä. 😀

Morot!

%d bloggaajaa tykkää tästä: