Vanhassa pano parempi…
16.08.2009 1 kommentti
Huhhuh. Mä sit tosiaan lähdin eilen sinne Arjan keikalle P-manin kanssa. Pakko myöntää, että kokemus oli ihan hauska vaikka en aluksi olisi voinut ikinä uskoa sanovani näin. Asiaan vaikuttanee se, että paikka oli täynnä kuumia ja kiimaisia nelikymppisiä rouvia. Ne ovat kaikkein pahimpia. Varhaiskeski-ikäinen, väljähtäneessä suhteessa elävä nainen, liian monta päärynäsiideriä ja humppapoppi ovat paha yhdistelmä. Mutta nykypäivän keski-ikäiset alkavat olla onneksi ihan eri maata kuin vielä 90-luvulla. Muidut oikeasti pitävät itsestään huolta. Bongasin aika pirun monta vetävää naista, joilla oli hiuslisäkkeet, rakennekynnet ja korkkarit viimeisen päälle ja kropasta huomasi, että salilla oli käyty enemmän kuin Mäkkärissä.
Ensin kiimailin pari tuntia tumman ja tulisen yksinhuoltajadonnan kanssa. Tuli suomifilmit mieleen kun pyörittiin jossain varvikossa. Varvit varvikossa, hah! Se vähän harmitti, että mun valkoisiin kesähousuihin tuli ruohonvihreää. En uskalla pestä niitä itse, täytyy viedä pesulaan huomenna työmatkalla. Valitettavasti tämä nainen joutui lähtemään kotiin jo yhdeltätoista, koska se ei ollut saanut lapsenvahtia koko yöksi. Ilta oli kuitenkin vielä nuori enkä ollut saanut kasseja tyhjennettyä kunnolla. Onneksi löysin pian käsipuolestani aika vetävän blondin, uhkean ja käheä-äänisen, vähän samaa henkeä kuin Johanna Rauniossa. Ja uhkeudesta huolimatta naisella oli kunnon vyötärö eikä mitään löysää läskiä. Tämä mua hämmästyttää. Nuorilla likoilla ei vyötäröä enää olee ja kuitenkin ne käyttävät jotain pillifarkkuja ja napapaitoja. Sen siitä saa kun vetää aspartaamisiideriä, Pringlesejä ja istuu irc-galleriassa päivät pitkät. Mutta tääkin nainen, joka oli omien sanojensa mukaan kaksosten mutsi, oli erittäin linjakkaassa kunnossa ja timmimpi kuin tosi moni nuori nainen.
Meinasi pokka pettää kun kallistin mimmin samaan pusikkoon kuin edellisenkin ja se huokaili mulle, että ”mä näin pari tuntia sit vessaan mennessäni kun täällä oli joku pari panemassa, ihan samassa paikassa”. Se tarkoitti mua ja tummatukkaa! Blondi oli jos mahdollista, vielä villimpi. Viehätys saattoi osin johtua siitäkin, että se oli varattu. En vain voi mitään sille, että varatut naiset kiihottaa mua ihan hulluna. Kusipää olen joo, mutta mun mielestä on upeaa, että mä olen vetävämpi kuin niiden oma äijä ja ne kuksii salaa mun kanssa. Kjäh kjäh kjää……..
Karvasaldoa en saanut kartoitettua. Se olisi ollut vaikeaa, koska kumpikaan naisista ei nukahtanut sinne pusikkoon. Sitäpaitsi blondi oli poslari ja tummakin melkein. Hyvin ovat ikänaisetkin oppineet tavoille:) Muistan kun viisi vuotta sitten nusaisin jotain vanhempaa ja sillä oli kauhea pöheikkö, mutta onneksi kaikki vanhemmat naiset eivät ole sellaisia.
Huvittaa katsella tota P-manin golf-intoilua. Mullehan golffaus on sama juttu kuin hengittäminen tai paskalla käyminen, se on yksi välttämätön ruumiintoiminto.
Viimeisimmät kommentit