Vuoden vaihteen realityt syyniin

Ihan ekana, mulla on äärettömän hyvä syy seurata realitysarjoja, koska olen P-manin kanssa kehittänyt Mediapastori-konseptia, johon sisältyy mm. tosi tv-uraa suunnittelevien/sen jo luoneen ihmisten sparrausta ja mediauran tavoitteellista kehittämistä. Ja katseltuani kolmea uutta realityä voin kyllä sanoa että pastorille piisaa työnsarkaa tässä maassa:
1. Suurin pudottaja. Eipä anna eka jakso kovin ruusuista kuvaa näiden läskien yhteistyötaidoista. Miten nämä tyypit tämän skaban jälkeen kauppaavat itseään töihin kuluneilla fraaseilla ”sosiaalinen, yhteistyökykyinen ja hyvin ihmisten kanssa toimeen tuleva”. Ensinnäkin se ukko, oliko nyt Seppo vai Esko, joka kaverinsa kanssa vain väänsi ruokia kysymättä yhtään, haluavatko muut osallistua, onko heillä ruokaideoita jne. Ja miten tämä mököttävä kapinoijapariskunta reagoi kahden äijän sooloiluun? Alkaa mielenosoituksellisesti vääntää yksinään jotain vitun fetasalaattia sen sijaan että reilusti sanoisivat että hei, voidaanko pitää pieni palaveri liittyen ruokailuun, meitäkin kiinnostaisi ruuanlaitto, voidaanko jakaa kokkailuvuoroja ja ideoida ruokia yhdessä. Voi morjens miten tyhmiä ”aikuisia” ihmisiä…

2. Satuhäät. Ykkösjakso teinipari meni naimisiin tunnettuaan kolme kuukautta. Jos mun lapseni tekisi noin, en todellakaan suostuisi maksamaan pentujen häitä. Opetelkoot vitun ipanat tienaamaan ja maksamaan itse laskunsa. Miten toi muija voi muka kuvitella luovansa uraa mallina, jos se antaa itsestään avoimesti kuvan laiskana ja lapsellisena unohtelijana, joka soittaa heti äidille kun kivi menee kenkään.

3. Martina ja Esko vauvakuumetta. Olen todellakin kiinnostunut siitä, kuka näitä tyyppejä palkkaa hommiin ja mistä he repivät rahaa niin paljon, että voivat asua kaivopuistossa ja viettää yönsä Klaus K:ssa. Esko vaikutti ihan ok:lta, mutta Martinasta valitettavasti huokuu vain kylmyys ja kypsymättömyys, jälkimmäistä aina selitellään naisen temperamentilla. Tämä pari vedonnee mediaan aikansa, mutta mitään kestojulkkiksia, sellaisia, joista kansa oikeasti olisi kiinnostunut, ei voi kehittyä. Ne julkkikset, jotka ovat pysytelleet parrasvaloissa vuosikymmenet, ovat aina jollain tavalla sympaattisia ja maanläheisiä. Nykäsessä kiinnostaa tavismaiset laukomiset ja monella valitettavan tuttu ja surullinen ongelma, alkoholismi. Jari Sillanpää on aina hyväkäytöksinen ja hymyilevä. Frederik kutsuu itseään häpeilemättä junttidiskon kuninkaaksi. Mitä samaistumispintaa tarjoavat nirppanokkaiset tyypit, jotka eivät ole erityisen hauskoja ja joissa ei ole mitään inhimillistä säröä?

Ah, tänään kävi ikävä juttu. Olin hakemassa Stokkan herkusta oliiveja ja chorizoa iltapalaksi, kun törmäsin entiseen deittiini iranilaiseen tsubuun. Meillä meni sukset ristiin siks että a.) sillä oli ihan hirveen karvanen toosa ja b.) se suuttu kun haukuin Ason BB-voittoa jota tyyppi ei tod. ansainnut ja sit tän iranilaisen rättipääkaverit alko lähettään mun henk.koht. naamakirjaan kamalii törkyviestejä. Kohtaaminen olisi ollut viileän aikuismainen, ellei misu olisi sortunut naurettavaan temppuun. Se talloi mun varpaalle! Sillä oli vielä Loboutinit jalassa kun sil oli sellanen tapa et mentiin mihin tahansa niin se vaihtoi aina sisätiloissa korkkarit jalkaan. Vitun ämmä. Kyllä mää tiän et sun diplomaattifaijas nekin kengät on maksanut ja sää et oo muuta kuin huonoitsetuntonen karvanen eukko! Mullapas sattuu oleen oikeesti vitun hyvännäkönen malli nyt kierroksessa joka ei oo samanlainen karvalompsa ja joka osaa vittu käyttäytyä ja käy töissä!

%d bloggaajaa tykkää tästä: