Elämää siskon kanssa pavut popoissa

Siskoseni saapuminen tänne viivästyikin hänen ihme ähläämisensä takia. No nyt kävin äsken hakemassa likan linja-autoasemalta. tuntuu että tunnelma on kiree jo nyt. tai en tiä. Se huomasi että mun tukka on kasvanut ja tajusin paniikikseni, että ei vittu, mää oon ollut niin keskittynyt näihin rahoittumisjuttuihin ja stressinpurkuun, että olen kokonaan unohtanut käydä parturissa. pitää painella heti maanantaina M-roomin ja vielä liituraitapuvussa niin sisko ei ala luulla et musta olisi tullut joku vitun vasemmistolainen.

No eniveis, tässä olisi tarkoitus pitää Euroviisu-valvojaisten tynkää ja siskokin on ihmeekseni kiinnostunut viettään illan kanssani. Yleensähän se ei voi sietää tällästä taiteellisten tuotosten härkiä arvottamista ja arviointia.

Yritin vetää vielä pikameditaatiot tossa, mutta sit tajusin, että ei rauhottuminen tuu kello kaulassa. Olen harjoitellut Mindfulness-tekniikkaa, jonka pointti on se, että ärsyttävien asioiden pitää antaa olla sen sijaan että laittasi kaiken energiansa niiden muuttamiseen. Antaa kaiken paskan vaan olla ja elelee sen kanssa kunnes ne asiat lopulta menettää merkityksensä.  Se tulee oleen mulle vaikeeta kun on niiin tulinen luonne.

Pitää muuten vielä sanoa tosta mun kahvimediaatiosta, jolle moni naureskeli, että se kahvipapujen jauhaminen kengissä ei oo mikään vitsi. Alan uskoo että jaloissa on jotain akupisteitä. Mä olen alkanut kävellä melkein päivittäin kahvipavut kengissä ja esim. penikoissa ja pohkeissa olleet lihasjännitykset on helpottaneet. Aloin myös pohtia saisko tän lasnaarettua pisnesideaksi. Pitää soitella ens viikolla firmoihin, jotka valmistaa kengänpohjallisia ja selvittää, olisko mitenkään mahdollista valmistaa kengänpohjallisia, joiden sisälle asetetaan hierovia, rentouttavia ja aromaattisia kahvipapuja. ja jos ne pohjalliset voisi vielä tyhjentää ja saisi oikeesti sitä kahvia omaankin käyttöönsä.

Mutta hei, nyt hurrataan saksan Leena voittoon!

Suomen huippumallit

Doh dii, eilen alkoi sitten kevään suosikkisarjakseni muodostuva Suomen Huippumalli Haussa. Ensinnäkin pitää todeta, että likat on helvetisti tasokkaampia kuin aikaisemmilla kausilla. Pitkiä ja laadukkaita. Onneksi joukossa on vähemmän nyt noita honottavia venäläisiä akkoja, joita ekalla ja tokalla kaudella piisasi.

Oma suosikkini on ehdottomasti Saara. Upea tukka, Gwyneth paltrowin kasvot, upea luusto, samaan aikaan aikuismainen ja raikas tyyli. Myös mari, Anette ja stephanie ovat ihan jees. Ehdoton ärsytykseni on Anna, joka edustaa tätä  porukan jäykkää ja mistään mitään tietämätöntä maalaistyttöä. Viime vuonna mukana oli samantyypinen tyttö, jonka hartiat oli kuin ladonovet, ihme jäykkis roikkui mukana aika loppuun saakka. Ei kun se muute olikin ekalla kaudella.

Ninan ja Jennan valintaa en voi käsittää. Voiko hyvä varsi antaa ihan oikeasti noin paljon anteeksi, jos muijan naama ei näytä miltään? kamalat ylivärjätyt tukat molemmilla, luiseva naama, intohimottomat piirteet ja perisuomalaiset tihrusilmät. Tulee ihan mieleen mäkkärin kulmalla pilottitakeissa pyörivät perusteinit, jotka värjää harmaan tukkansa mustaksi ja vetää nypittyjen kulmiensa tilalle ohuet mustat viivat kynällä.

Mä tulen skitsoksi jos Saara ei sijoutu kärkeen. Se mun mielestä ohjelman Suomi-versiossa on hyvä, että siellä ei ole mikään Tyra banks itkemässä mutsiansa ja neekeriyttään vaan aika neutraali raati, joka ei vaan vollota että onpas tolla niin ihana persoona ja nyyh nyyh kun sun elämä on olu kovaa, vaan arvioi oikeasti tytön ulkonäköä ja työtaitoa.

Ei vittu ne muutama kimalleripsimuija castingeissa oli niin karmeita! Ja missä ihmeessä on tyttöjen ryhti? Ei ole kaunista katsoa kun 185-senttinen nainen roikottaa selkäänsä ja antaa mahansa pömpöttää. Myöskään nokan kostelu ei ole nättiä vaan aito itsetunto. Ja saas nähdä koska noi kakarat alkaa valittaa peinistä asiosiat tyyliin hitto kun näillä korkkareilla on vaikee kävellä, voi kauhee kun mun on kylmä/kuuma, siis ihan hirveetä kun piti pitää päätä paikallaan jne. Ei muuten taida Dickinsonin janiisa vierailla enää ikinä Suomen huippiksessa….


Saara on nyt uusi päiväunieni kohde 🙂

Teemaviikko: sulosilarit

Jatketaans nyt tällä hömppälinjalla kun ei täälä Testoksessa ole mitään kovin henkevää sattunut hetkeen. Olen löytänyt hauskan naisten kansoittaman keskustelupalstan eli Ellit-palstan. On mielenkiintoista käydä kurkkimassa, mistäkissat rähisevät keskenään ja vähän oikoa naisten naurettavia mielipiteitä. Palstalla mm. tapellaan kovasti Viivi Pumpasen ulkonäöstä ja yleensäkin räävitään ja sörkitään kovasti muiden läskejä, selluliitteja ja silikoneja.

Löysin ketjun, jossa puhutaan silikoneista.Ja ylläri ylläri, ihan asiallinen aloitus meni nopeasti siihen, että naiset moralisoivat ja haukkuvat silarien ottajia. Tämä on asia jota mä en ymmärrä. Oma mielipiteeni on se, että nätit ja hyvällämaulla tehdyt silarit ovat aina kauniimmat kuin sellaiset tyhjinä roikkuvat kärpäslätkät. En pakota ketään rintaleikkauksiin enkä fanita häiritsevän isoja muovilolloja, mutta sopivat silikonit ovat kummasti piristäneet monien ns. majavatissien ulkoista ilmettä. Kun puhutaan silikoneista, miksi pitää puhua aina niistä FFF-kupin absurdeista rantapalloista? Pelottaako naisia myöntää se, että taitavasti tehdyt ja maltillisen kokoiset silikonit piristävät ilmettä?

Maailmalla on vissiin kehitelty myös muita rintojensuurennusmenetelmiä.Katselin viime vuonna dokkarin, jossa brittinaisen rintoja suurennettiin jollain pistoksilla ja ne suurenivat n. kuppikoolla. Vaikutus kestää vuoden verran. Ja pakko sanoa ettäoli ihan pirun hyvännäköinen tulos. Oikein täyteläiset mutta luonnolliset ja ennen kaikkea pehmeet rinnat tuli.

Listasin tähän kuvia ja ajatuksiani silareista. Eli siitä vain tytöt hakemaan insipiraatiota ja tissejä suunnittelemaan! Miialla on aika pienet, mutta sen ymmärtää kun hän tekee noita mallinhommia ja pienirintaisuus on niissä käsittääkseni hyvä juttu. Mutta Miia puhui,että voisi ehkä haluta kuppia isommat kun lopettaa mallinuransa, hänellä on nyt reilu a/pienehkö b-kuppi ja olishan sellainen napakan kimmoisa c-kupsa ihan kiva täyte käsissä pyöritellä:) Tosin Miia sanoi et ne rinnat voi veilä kasvaa jos se lihoo.Mut mää en haluais et se lihoo kauheesti kun tykkään sen sutjakasta kropasta. Mut on se ihan ok silareittakin mutta siis en pane vastaan jos hän sellaista suunnittelee. Fiksu likka kun on, ei varmasti sortuis mihinkään ylisuuriin koviin palleroihin.

1. Muovipallot ovat rantaleikkeihin, eivät paidan alle!

Pamela Anderson -tyyliset silikonit ovat rumat. Kai ne viehättävät ihmisiä, jotka tykkäävät muutenkin epäluonnollista barbilookia kauniina. Mutta mä haluan elää siinä harhafantasiassa, että naisellani on oikeesti isot ja kiinteät rinnat 🙂

Pamelan pallot eivät iske

2. Roikkuvat nahkalätkät ja majavatissit -YH!

Onhan se ihan luonnollista et tälläsiks ne menee elämän myötä, mutta valehtelisin jos sanoisin aidosti tykkääväni tämmösistä au naturel -lätkistä….

Näillä lätkillä voisi tappaa.....

3. Ketunnokat ovat teinien heiniä

Mun mielestä on sääli jos aikuisen naisen rinnat jää tälläisiksi nänninysiksi jolloin kiruria on hyvin varteenotettava vaihtoehto.

Näyttää ihan koiran mahalta jossa on pelkät nännit

4. Maltti on valttia koon kanssa

Usein jo yhdenkin kuppikoon lisäys tekee ihmeitä figuurille. Pisara on parempi muoto kuin pyöreä pallo.

Oikein kauniisti onnistunut maltillinen suurennus pisaraimplanteilla

5. Liian laihaksi riutunut kroppa ja liian suuret, ihoa pingottavat pallot = Total no no

Mikään ei ole ällöttävämpää kuin se, että ihan vitun luiseva nainen ottaa ylisuuret rinnat, jotka erottuvat äärettömän selvästi rintalastasta. Rintalastasta paistavat luut, ja sauma rinnan ja dekolteen välissä on liian selvä.

Olisiko tädin kannattanut investoida muualle kuin näihin boobseihin?

On se ny perkelettä kun munat on tulessa!!!!!

Jumalauta! Mun päivä on irjaimellisesti pyöriny tänään pelkän alapääkarvotuksen ympärillä. Eka kattelin että Erppa on linkannu tänne jotain karvapillutatuointikuvia. Ja sit vittu tuli eilen tää juttu et se iranilainen ämmä oli käyny liimaan jotain saatanan teknokarvaa mun auton tuulilasiin erikeepperillä. Ei vittu mikä friikki! Sen on täytynyt tarkkailla mua et se tietää miten me käytetään tota autoo, mihin paikkoihin keskustassa parkkeerataan ja mihin aikaan. Ei saatana! Tosi kiva jälki oli tullu ikkunaan kun pakkanen mosautti oikeen kunnolla sen karvan kiinni ikkunaan.

Toinen ikävä juttu sattu nyt illalla. Kerrotaan nyt eka että mää ajelen boollssini koska hirvee tuhero on miehelläkin mielestäni tosi ällö. Mulle oli tullut ihoon punasta näppylää ja luin netistä, et ihoa kannattaa kuoria niin niitä nyppyjä ei tule. Mulla on kotona vaan naamankuorinta-ainetta, joka on aika krouvia, en uskaltanut sitä vedellä alapäähän. Päätin näppäränä poikana tehdä ite jonkun vitun luomukuorinnan ja sekoittelin keskenäni kosteusvoidetta ja kookoshiutaleita kun ajattelin et ne hiutaleet kuorii kans ihoa ja niistä varmaan irtoo jotain vitun hoitavaa öljyä tms. Lopputulos oli se, että ne saatanan hiutaleet takertu mun lerssiin kuin täit! Ne jäi karvoihin kiinni kuin hilse ja sain niitä irti vasta kun iho alkoi kuivua kunnolla ja ne pölisi pois. Yritin vauhdittaa kuivumista vielä hiustenkuivaajallakin joka oli jääny jollekki turbovolalle ja oli tulikuumalla ja ai saatana miten sattu terskan päähän se tulinen tuulahdus! Oon nyppinyt loppuja hitaleita koko illan pinseteillä ja yrittänyt tiirata käsipeilillä arseani joka on täynnä kans noita perkeleen hiutaleita! Tästä lähtien mää meen johkin miesten kauneushoitolaan hoidattaan näppyläni. Suostuiskohan ne tua tekeen jotain alapään ihohoitoja? Kun en mää tätä kutinaa ja näppyjäkään kestä ja karvabushi on täysin no no.

Olisin halunnut itkee tuskaani Miialle, mutta sen pitää lukea johonki isoon tenttiin.

Yritin akee tähän kaikkee faktaa noista piinallisista näppylöistä. Voiko mulla olla karvatupentulehdus? Siis melkein sukupuolitauti? Oireita on mm.

1. Karvatupen tulehdus eli follikuliitti on karvaisilla ihon alueilla esiintyvä tulehdus, jonka tavallisin aiheuttaja on staphylococceus aureus-niminen bakteeri, mutta myös eräät muut bakteerit voivat olla infektion syynä.

Tai:

2. Ihottuman syntyyn tarvitaan usein muitakin tekijöitä bakteerin lisäksi. Muita mahdollisia aiheuttajia ovat kemialliset aineet, kuten ihonhoitoaineet, öljyt ja tervat sekä iholla normaalistikin oleva Pityrosporum ovale-niminen hiivasieni.

Mulla saatana mitään diabeettestäoo:

3. Diabetes eli sokeritauti ja yleinen huonokuntoisuus altistavat karvatupen tulehduksien synnylle.

Onko mun Armanin kalsarit muka huonoo matskua, ne on täyttä puuvillaa:

4.Tiukka, hengittämätön ja varsinkin öljystä likainen vaatetus, kuten farkut tai haalarit voivat edesauttaa ihottuman syntyä.

Ja hoidoksi ehdotetaan:

1.Paikallishoitoina voidaan käyttää ihoa puhdistavia antiseptisiä aineita sekä antibakteerisia ja antibioottivoiteita.

2.Parta-alueen infektioissa tulee parranajossa pitää taukoa tulehduksen rauhoittamiseksi sekä tarvittaessa puhdistaa parranajovälineet antiseptisillä aineilla.

3.Vaikeimmissa ja pitkittyneissä sekä paisemaisissa infektoissa käytetään sisäisiä antibiootteja. Pityrosporum ovalen aiheuttamissa tulehduksissa hoitona on paikallisesti ja sisäisesti käytettävät hiivasienilääkkeet.

Eihän mulla herranjumala voi olla jotain bakteeria, sanokaa nyt että se johtuu vaan ajelusta ja kertokaa hyvät ihmiset mitä tälle pitäis tehä. Mää en halua tärvellä alapäätäni enää yhtään enenpää.

Ei jeesus, kävin äsken nappaan lähikiskalta mynthoneita kun törmäsin lyhyen kadun pätkän aikana kahteen teinikundiin, joilla oli kravatti talvitakin päällä. Siis toisella oli toppatakki ja toisella joku villakangastakki. Onks toi ny joku muoti-ilmiö? Ja kun aloin tarkemmin muisteleen niin oon nähnyt noita varmaan aikasemminkin Tampereella. Ihan ihme juttu. En oikeen tiä miten suhtautua.Urbaania dandyismia vai typeryyden huippu? Vai olisko tyylikäs jos taiteilis kaulahuivista jonku solmioviritelmän? Ehkä se vois olla jonttemaisenpi idea.

Autoarvontaa

Äääh mä en nyt yhtään tiedä mitä teen näiden autoasioiden kaa. Jagu menee myyntiin, se on selvä.  Mulla siis on kaks autoo, toi Jagu on ollu lähinnä lelu. Ja sit mul on Audi A4, joka on mun ”Pirkka-auto”, eli se on lähinnä ajoon. Ja joskus kesällä mulla oli mutsin Bemu täällä kun sil oli selkävaivoja ja se ei voinu ajaa ja bemuilu on välillä kivaa, se on sitä mitä mä sanon avaruusaluksen ajamiseks. Eli tosi kevyttä ja miellyttävää ajoo, siis ihan liiankin kevyttä. Siin on ohjaustuntuma niin vitun herkkä, et ei tarvitse kun vähän rattia kääntää niin auto vetää uparit. Mikä on tosi paha juttu jos tottuu siihen liikaa, ja jos joutuu välillä ajaan tosi jäykällä autolla, ei muista että kaikki autot ei oo sellasia ufoja ja sit pelti rytisee. Nimim. tämänkin joskus kokenut…

P-man ehdottaa et hankkisin toisen Audin, nimittäin A6:n. Mut kun mä alan kyrsiintyyn jo tohon aaneloseenkin, niin miks hankkisin toisen vitutuksen? Emmä oikein tiä mikä tossa audissa riepoo. Penkit ei oo ihan niin mukavat kuin voisi olla tämmöselle pitkiäkin ajomatkoja tekevälle. Ja musta tuntuu että Audille on käynyt sama kuin Maceille. Laatu on laskenut kun massat ovat löytäneet sen. Mulla on kosahtanut lamppu aanelosesta jo KAKS kertaa tän vuoden aikana. Ja nyt kun on vähän pakkasta, vaihdelaatikko on aamulla kankea kuin kyrpä, saa oikeen repiä et saa kakkosta ja kolmosta silmään.

Mää tiän että oon vaikee. Haluaisin samaan aikaan jotain överimageeta, käytännöllistä, mukavaa, helppoa, mutta tarpeeksi manuaalista. Voisiko jossain Skodassa olla ideaa? mä olen kuullut hirveesti hyvää niistä. Mut ihan suoraan sanottuna Skodasta tulee mieleen joku Viro ja unkari ja suolakurkut vieläkin vaikka sitä ei voi verratakaan niihin itäblokkiaikojen kosliin.

Toi Skoda Fabia Combi kuulostaa aika herkulta. Valaistu ja jäähdytettävä hansikaslokero, automaattisesti ylös rullautuva säilytyslokeropeite, tosi hyvännäköiset sisustusmateriaalit. MUTTA SIIN ON VITUN INTEGROITU NAVIGAATTORI AKA: HEI TUU PUMMIHIPPI TÄNNE, MURTAUDU MUN AUTOON JA REVI SE IRTI -HOUKUTIN!!!!

Äääääh mä en tiä mä en tiä mä en tiä.

Sit asiasta naisiin. Sain vihdoin selville Miian mallitoimiston. Menin aamulla kuvia läpi ja bongasin sen Fondin listoilta. En meinannut tunnistaa. Sillä oli joissakin kuvissa niin vahva meikki ja joissakin taas tosi nude ja jotenkin kalkittu naama ja se näytti ihan kummitukselta. Mut ihan kauniilta semmoiselta 🙂 Mä lähden huomenna sen luo Helsinkiin! Sovittiin sen stadin pojan kaa, et se tulee junalla manseen, koeajaa Jaguni takas hesaan ja mä tuun samassa kyydissä ja ajelen sit sunnuntaina sieltä takas manseen.

Herrasmiehenä olen varannut ihan hotskusta huoneen. Miia nimittäin asuu veljensä kaa kimpassa ja se veikka on kai tosi suojelevainen tyyppi. En tiedä uskallanko ees kutsua Miiaa mun luo. Se veli nimittäin harrastaa taistelulajeja enkä haluu saada siltä turpaani…

Kengällä päähän

Voi vittu! Saatanan sikainfluenssa! Suomi on kussut tämänkin taas ihan totaalisesti, mikä nyt ei ollut kenellekään mikään yllätys. Soittelin eilen terveyskeskukseen ja yritin selittää tädille, että meidät yhden hengen firmaa pyörittävät yrittäjät pitäisi rokottaa riskiryhmänä, koska meillä ei ole minkäänlaista turvaa jos sairastumme. Kuka vittu mua muka sijaistaa? Tai sitä nakkikiskanpitäjää tai kukkakauppiasta tai ketä tahansa muuta yksityisyrittäjää, jonka firman toiminta on täysin oman työn ja terveyden varassa. Helppohan se on räkiä kotona ja maata jossain vitun hengityskoneessa kun sairaslomapalkka juoksee. Vittu mun kävi niin nyppiin se saatanan hoitsu joka siellä luurin toisessa päässä jollotti. Hyvähän se on mokoman ämmän jeesustella, kun töitä piisaa ja edut juoksee. Mä toivon ja rukoilen että en sairastu, koska nyt on käsillä firman tärkein sesonkiaika ja mun tulot romahtaa jos en pysty vetään noita koulutuksia.
Joskus mietiskelen sitä, miten helppoa olisi olla toisen palveluksessa. Varmat lomat, lomarahat, sairaslomat, työterveys jne. Paperikoneduunarit eivät edes tajua miten vitusti rahaa yritykseltä menee palkanmaksuun ja miten saatanan kehno tilanne tälläisillä pienyrittäjillä on. Hah, laitetaan Oiva Lohtander vaalimainokseen mähkimään ja edustamaan pahoja verenimijäyrittähiä. Saatanan sosialistivaltio.

Vituttaa vain kaikki. Ei kiinnosta mennä ees molskille peuhaan Erkan kanssa. En jaksanut mennä tänään Hennesin Jimmy Choo -hässäkkään. Mä olen kuvien perusteella tosi pettynyt Jimmy Choon mallistoon. Ensinnäkin siksi, että etenkin kengät olivat tosi yllätyksettömiä. Eiks noi terävät piikkikorot olleet joskus 2000-luvun alussa kovaa huutoa….ja kaikkein suurin pettymys oli se, että kuvissa kengät näyttivät vain siltä mitä ne ovatkin: HALVOILTA. Yksityiskohdat eivät olleet huoliteltuja, vaan ompeleet repsottivat. Odotan jo kauhulla sitä kun hontelot teinit ja ylipainoiset lihapullat valtaavat Tampereen kadut ja hoippuvat säälittävästi noilla kengillä. Naiset eivät saisi käyttää korkkareita jos eivät osaa kävellä niillä. Pitää tsekkaa Vesa Silverin ja Nelliinan mielipiteet Choosta, käsittääkseni molemmat kävivät siellä.
Oliskohan se vitutuskebabin paikka. Onneks kulli sentään alkaa olla kunnossa.

shoe

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

shoe2

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

shoe3

Teemaviikko: naisten raivostuttavat muotiblogit ja markkinointipohdiskelua

Näkyy P-man aloittaneen taas teemaviikon, joten runttaampa otsikon alle asiaa itseäni todella paljon hämmästyttävästä ja ärsyttävästä naisten jutusta. Nimittäin luokattoman huonoista, turhista ja tylsistä muotiblogeista. Lueskelen noita ihan siksi, että haluan bongailla kotikutoisia kuvia nuorista kireistä misuista. Mutta aika usein luku- ja katselukokemukset herättävät ärsytystä ja raivoa.

VARSAPOSEERAUS

Kertokaa nyt joku, miksi helvetissä noret naiset eivät osaa enää seistä notkean ryhdikkäästi ja kissamaisesti. Vatsa sisään, bosat ulos ja pylly hyllylle. Nykyään muidut poseeraavat Nicole Richie -tyyliin klommoiset hontelot polvet sisäänpäin käännettyinä. Kaipa tolla varsaposeerauksella tavoitellaan jotakin muka luonnollista, muka välinpitämätöntä ja muka eteeristä tyyliä, mutta näky on lähinnä IHAN VITUN ÄRSYTTÄVÄ!

HENNESIN TUSINARYTKYT JA LAATIKKOKAAVUT

On kiva lukea kunnon muotiblogeja. Esim. Vesa Silverin blogissa on oikeasti fiksua pohdintaa trendeistä. Hän esittelee tulevia huippumallistoja ja pukeutuu itsekin todella persoonallisesti. Valitettavasti suuri osa muotibloggaajista esittelee sivuillaan Hennesin, Vero Modan, Elloksen ja Josefssonin alelumppuja. Heidän tyylinsä on persoonallinen, jos persoonallisuus sattuu olemaan muodissa. Legginsit, kasarikorkkarit ja ylisuuret tunikat meni jo! Hitto kun joku mimmi poseerais ihan valkoisessa laadukkaassa kauluspaidassa ja kapeissa tummissa farkuissa ja tähän kokonaisuuteen olisi yhdistetty joku juju. Ja se mikä nyppii myös, on se että ne suomalaiset muotibloggaajat, jotka esittelevät vähän kalliimpia vaatteita, ovat näitä vitun graafikoita, jotka eivät käytä mitään muuta kuin mustia ja harmaita geometrisiä kaapuja.

VAIN POSITIIVINEN PALAUTE KELPAA

Olen kommentoinut ihan suoraan monien bloggaajien asuja ja tyylejä. Jos mielipiteeni ei ole sattunut olemaan se, mitä arvon blogibööna haluaa kuulla, sitä ei julkaista. Tietenkin on ihan eri asia, jos kommentit ovat suoranaista haukkumista, solvausta ja kiroilua. Mutta tajuatteko naiset hyvät, että kun laitatte itsestänne poseerauskuvia nettiin, te otatte samalla sen riskin, että kaikki eivät teistä pidä. Jos et kestä kritiikkiä, kannattaisi ehkä miettiä kahdesti, onko julkisen kuvilla höystetyn blogin pitäminen sittenkään se kirkkain älynväläys.

NAME DROPPING

Monelle bloggaajalle tuntuu olevan jopa vaatteita tärkeämpää sirotella blogiinsa kuvia ja mainintoja tutuista julkkiksista, niin isoista kuin pienemmistäkin. Blogista menee mielenkiinto, jos Nelliinat, Hannat ja Jennit, Stellat ja Mintut vain kehuvat toisiaan, kertovat mitä ovat keskenään tehneet ja postailevat kuvia toisistaan. Lukijalle tulee ulkopuolinen olo. Tulee sellainen fiilis, että mitä ideaa mun on lukea tätä, kun kyseessä on näköjään jonkun tiukasti rajatun jengin inside-juttu.

scarf

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

spfw_osklen_5

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sitten toiseen -mutta ei yhtään vähemmän hämmentävään ja ärsyttävään aiheeseen. Kirjoittelinkin jo tuosta Henna Kalinaisen blogista ja samoin teki P-mankin. Tutkiskelin myös Hennan siipan Antti Kurhisen nettisivuja ja ei voi muuta sanoa kuin että ei hyvää päivää sentään…. ensinnäkin, Antti taitaa tehdä blogissaan maailmanennätyksen siinä, kuinka monta kertaa sanaa ”ennenäkemätön” voi käyttää. Toisekseen, jos Henna ja Antti ovat itse väsänneet tämän ”tasoiset” sivut Kotisivukoneella, miten he kehtaavat mainostaa sivujaan tyylikkäiksi ja Antti jopa lupaa, että hänen sivujensa kautta yritykset voivat saada parhaan kilpailuedun Suomen markkinoilla. Antti kertoo sivuillaan myös sen, että hän on ollut töissä Suomen Tattipakastamo Oy:ssä ja hänen lemmikkinsä on venäjänkääpiöhamsteri…. ja kuten kaikki solariumilla, silikonilla, rakenteilla, jatkoilla ja pidennyksillä höystetyt turhat julkkikset, hekin mainostavat itseään ykköstason malleina sekä markkinointi- ja PR-osaajina. Ei vittu!

Naurettiin P-manin kaa silmät vedessä kun katseltiin noita sivuja. Mulla kun on kokemusta ihan oikeasta, kunnon yrittäjyydestä ja P-man on ihan ykkösjätkä mitä tulee markkinointiin ja promotyöhön. Mä en keksi roskalehtien lisäksi mitään firmaa, joka ottaisi sen hirvittävän riskin, että menettäisi maineensa ostettuaan näkyvyyttä näiden sankareiden sivuilta. Ja kukaan itseään kunnioittava yrittäjä ei ottaisi noita ihmisiä promo-, myynti- tai markkinointihommiin. Mä olen jonkin verran käyttänyt promoottoreita messuilla, kun en jaksa enkä ehdi siellä aina itse heilua. Valitsen henkilöt seuraavian kriteerien perusteella:

1.) Henkilö ei saa olla b-luokan pikkujulkkis. Ja vaikka hänen saavuttamansa julkisuus olisi hyvääkin, se voi olla haitaksi firmalleni, koska palkkaan henkilön promoamaan mua ja mun palveluitani enkä halua, että ihmiset tulevat kojulle vain pällistelemään jotain ex-missiä.

2.) Kielitaidon on oltava kohdallaan. Englannin pitää sujua todella hyvin, ja ruotsi ja saksa ovat isoa plussaa. Lasken kielitaidoksi myös suomenkielen. En todellakaan palkkaa tyyppiä, jonka ässä sihisee ja suhisee ja joka honottaa ja kurnuttaa stadilaisittain.

3.) Ulkoasun pitää olla siisti ja neutraali. Ei lävistyksiä, ei paljastavia vaatteita, ei liikaa meikkiä. Paras on sellainen puhdas ja raikas, huoliteltu ja klassinen look.

4.) Kaupallinen/terveys/liikunta/psykologinen koulutus ovat plussaa. Jos henkilö opiskelee vaikka markkinointia ja psykologiaa, tiedän että voin huoletta jättää hänet kahdeksaksi tunniksi edustamaan urheilu- ja hyvinvointikonsultointia tarjoavaa yritystäni. Samaa en voi odottaa kynsitaiteilijalta tai brassiwaxingiin erikoistuneelta kosmetologilta.

Nyt pitää mennä. Mulla on nimittäin treffit iranilaisen kanssa! Hän itse taipui vihdoista viimein pyytämään mua syömään. Mä yritin eka miettiä tekosyitä kun haluaisin kauheesti päästä pukille, mut lerssi ei oo vielä terve. Mutta onneksi neitokainen kertoi, että joutuu jatkamaan iltaa klo 22 maissa sukulaistensa luo, hänen isukkinsa on käymässä Suomessa ja niil on jotkut isot kinkerit. Ei tule kiusausta:)

 

Jontte on hyvin hyvin vihainen!

Sisko tosiaan meni sit jakamaan pakkasesta P-manin lihat kadun pulsuille. Koska a.) on väärin syödä lihaa, b.)on väärin syödä sitä niin paljon kuin me jos nyt välttämättä haluaa syödä ja c.)me eletään sellasessa yltäkylläisyydessä että sietäisi kuulemma hävetä. Saatanan ämmä! Selitin sille että et sä saatana voi tolleen kajota täällä tavaroihin, jotenkin olisin tän sietänyt jos ne olisi olleet mun lihoja mutta ne oli kämppiksen eikä siskolla ole mitään oikeutta kajota P:n ja E:n elämään vaikkei MINUSTA pitäisikään. Toisekseen, tää kaikki yltäkylläisyys on ihan ANSAITTUA. Mä olen painanut duunia niska limassa teinistä asti, P-man on koko ajan yrittänyt vain saada hommia itselleen ja eerikki opiskelee täyspäiväisesti. Plus tää on meidän suvun omaisuutta tää asunto siis, ja jos se moralisoi mua tässä asumisesta (mihin mulle on annettu oikeus) niin moralisoikoot samalla itseään, toista siskoa, vanhempia, koko sukua….vittu millä rahoilla senkin poniharrastus aikoinaan maksettiin, mistä se kuvittelee äidin avustusten tulevan, taivaalta!!!!!

Käskin sitä piruuttani ottaan oppia Olli Postista. Se hippi on ainakin lähtenyt opiskelemaan jotain järkevää, kansista, ja on keksinyt, miten tuotteistaa jorinansa. Onhan se Postin video jossa se vetää jonkun mimmin kaa ruusunmarjoja Pyynikillä, aika härö, mutta mä edelleenkin allekirjoitan osan ko. tyypin teeseistä ja ennen kaikkea arvostan kundia, joka ei vaan jauha tota hippihurlumnheitä vaan elättää itsensä sillä.

Sit tää kaikki jotenki kärjisty kun luin vihdoinkin Imagen joka on lojunut olkkarin pöydällä jo jonkin aikaa. Ja siellä vasurimuijat lässyttää niin uskomatonta paskaa että vittu! Kulttuuriviennin tukeminen on kuulemma väärin, koska sillä halutaan vain saada Suomeen ulkomaalaisten innovaatioita. Kuitenkin kaikille pitäisi jostain pieraista 1000 euron kansalaispalkka. Ja kun toimittaja kysyi Miss punahipiltä, että mistäs ne ilmaiset rahat sitten tehdään, jos rahanteko on pahasta, vastaus oli että EI MUN TARVITSE NÄITÄ MIETTIÄ VAAN NIIDEN VIRKAMIESTEN JOILLE MAKSETAAN NÄIDEN ASIOIDEN AJATTELEMISESTA!!!!!

Mun sisko on just tollanen.  Posti-kommenttiini se vastas, että yrittäjäksi ryhtyminen on markkinavoimien varaan rakentuvan maailmankuvan vahvistamista. Hän kuulemma haluaa kritisoida ja uida vastavirtaan. Uikoot mun puolestani mutta älä jumalauta tuu samalla kinuaan multa ilmaista rahaa ja koske mun tavaroihini vittu!

Menin salille ja siellä tulin vaan pahemmalle tuulelle kun näin rumia läskejä ämmiä. Mikä vittu on kun tän maan eukkojen kaalin ei mee, että jos sul on makkaraa siellä ja täällä, lättänä/selluliittiperse ja pituutta vain satakuuskyt ja risat, niin ne vartalon linjaa katkovat tuulipukukankaiset caprit ja vääristä kohdista kireä ja vääristä kohdista löysä paita ei tod. oo paras vaihtoehto. Vajaamittaiset housut ja pikee näyttää hyvltä pitkällä naisella jolla on vyötärö, lantio, pysty pylly ja kiinteet rinnat eikä mitään saatanan makkaraa ja läskiä. Ei se oo muodokkuutta vaan läskiä idiootit!!!!

capri

capri_pants

RCO-1040_d

Syysmies

Nyt haluan piiiitkästä aikaa olla ihan vain turhamainen ja puhua vaatteista. Luen usein Vesa Silverin muotiblogia, koska se on mielestäni yksi harvoista ja varteenotettavista suomalaisista miesten tyyliblogeista. Ja tyyliblogeista yleensäkin, koska olen niin kyllästynyt katselemaan henkkamaukan alekrääsässä maailmannaisen elkein poseeraavia honteloita teinityttöjä. Nättejä ovat, mutta huvittavia. Silmänilo on eri asia kuin oikea tyylikuninkuus.

Vesa on linkannut tosi mageita kuvia herrainpukimista. Just tälläinen inspiroi minuakin tänä syksynä, tweediä, hyvin mutta persoonallisesti leikattuja ja istuvia pukuja, yllättäviä materiaaleja. Leikittelen jopa ajatuksella wet-look -takista tai käärmeenahkarotsista, mustasta ja kiiltävästä. Ja ne hemmetin kalossit mä haluun. Ja hienon kävelykepin!
Alexander McQueen is my true queen….

amfw0910AnttiAsplund_2

AM_FW200944

Akkain kotkotuksia

Tänään ajattelin katsoa viime viikolla alkanutta sarjaa Dieetit vaihtoon. Ihan virkistävää katsoa ohjelmaa, jossa puhutaan myös liian vähäisestä syömisestä. Vaikka olenkin ehdottomasti hoikkuuden kannattaja, ei omalla terveydellään leikkimisessä ole mitään hauskaa. Usein tulee huokailtua GoGo:lla kun sivumennen kuuntelee naikkosten juttuja. Koko päivä painetaan raejuustolla ja illalla lusikoidaan sosekeittoa. Ja vielä ihmetellään miksi niitä hillittömiä suklaan- ja pullanhimoja iskee vähän väliä.  Kyllä mäkin pidän joskus sellaisia päiviä, että skippaan jonkun aterian jos aion syödä jotain kaloripitoista. Esim. tänään aion hyvällä omallatunnolla vetää iltapalaksi kauhean satsin Daim-jätskiä ja skipata illallisen. Typerää, mutta en jaksa olla jeesus 24/7 kuten aikaisemminkin olen sanonut.

Mutta jotkut muidut vetää tällä linjalla jatkuvasti.  Mä en tajua mitä he kuvittelevat sillä saavuttavansa. Lihakset eivät kehity eivätkä palaudu, väsyttää ja makeanhimo sen kuin kasvaa.  Mä katselen paljon mieluummin timmiä mimmiä joka vetäisee kunnon pihvin kuin lylleröliisaa joka hinkkaa jossain kevytjumpassa kilon painoilla ja syö illalla kahden miehen energiatarpeen edestä karkkia.

hahhah, aika koomista on katsoa tänään kun usain kipittää ja meikä vaan vetää sohvalla röhnötellen jätskiä. Noo, huomenna pitkälle lenkille ja terveellinen sushi-lounas Marusekissa. Kuulin, että Tammelaan on avattu joku uusi ramen-mesta, pitäisi kokeilla sekin. Pidän japanilaisesta safkasta, koska se on niin simppeliä, sushi eritoten. Ja jos raaka-aineet ovat vielä aivan tuoreita niin voi morjens.

Nyt pitäisi viimeistään alkaa suunnitella syys-lookia. Kävin tsekkaamassa Deppin uuden Public Enemies -leffan ja mua on sen jälkeen kiehtonut kovasti 30-luvun gangsterityyli. Haluaisin tosi vanhanaikaisen nahkatakin ja parit mageat nahkahanskat/ajurihanskat ja paksun villakangastakin tai duffelin. Ja kalossit! Miksi näitä neronleimauksia ei enää käytetä! Miksi ihmiset eivät enää käytä hattuja, huiveja ja hansikkaita. Jos naisella on sävy sävyyn hansikkaat, hattu, kengät, laukku tms., mun jalat on täysin hyytelöä…
acc_gloves_elbow_black

gangster_hat_profelt

gangster_spats

gangster_tie

%d bloggaajaa tykkää tästä: