Ero

Nyt ollaan sitten tultu siihen tilanteeseen, et meitsikin on näillä näkymin taas sinkku. Saattaa tulla yllärinä, kun en oo oikein ehtinyt päivitteleen tänne mitään viimeaikaisia tapahtumia, mut näin on. Ja tulihan se oikeestaan mullekin yllärinä. Olo on sanoinkuvaamattoman paha, enkä jaksa tehdä mitään. Tuntuu ihan uskomattoman paskalta, että taas yks muija pettää luottamuksen.

Noh, tällä kertaa ei sentään tarvinnut purkaa kihlausta, eikä muija vaihtanut sentään suuntaustaan… ei todella, kun kehtas juhannuksena säätää yksissä bileissä mun luokkakaverin kans ja vielä heittää syyn mun niskoille. Onneks nyt on kesä, muuten olisin ehkä tehnyt sille jätkälle jotain mitä olisin voinut myöhemmin katua. Kivat kolme vuotta ”yhteistä” opiskeluakin vielä edessä sen kusipään kans.

Koko paskakierre lähti oikeestaan siitä, kun Seija silloin ramppas ”hoitamassa” meidän toipilasta Testoksessa. Ja sit eräänä viikonloppuna, kun Jennakin jäi yöks niin Karzu oli jostain syystä ängennyt aamulla mukaan. En tiedä mitä se oli Jennalle sanonut sillä välin, kun olin suihkussa, mut jotain oli selkeesti tapahtunut, koska Jenna oli niin erilainen. Jotenkin etäisempi ja kylmempi… mun on pakko vielä selvittää mitä se oli, koska ilmeisesti sen perusteella Jenna koki oikeudekseen perseillä jussina ja vielä mun nähden. Tai en mä ainakaan muuta siihen sen käytökseen pysty linkittään.

Tää viikko on mennyt jotenkin ihan sumussa. Ei oo varmaan kovin äijämäistä todeta, mut sydämeen sattuu. Nyt saa P-man ja Yonttekin tietää asioiden todellisen laidan, ellei oo vielä tilannetta hokannut mun käytöksestä. En oo ollut oikeen juttutuulella.

Tän kaiken lisäks fammu on ollu tosi huonossa kunnossa taas jonkin aikaa. Senkään takia mua ei oo näkynyt eikä kuulunut. Olin kesäkuun aikana muutamaankin otteeseen Uppsalassa.

Kelit on sentään kesäiset. Harmi vaan, ettei lohduta nyt. Onneks on voinut sentään kattella futista. Muuhun ei ehkä nyt kykenekään. Kiva kesä, jee.

Kypsät timantit

Vittu mikä sää. Mun piti mennä koeajaan yks Skoda mut peruin sen. Ei tolla kelillä todellakaan nauti ajamisesta eikä mistään muustakaan. Kaiken lisäks toimiston lämmitys reistailee, jee jee! Mä oon istunut koko päivän takki päällä ja hanskat kädessä. Hävetti aika helvetisti pitää pieni asiakaspalsu toimistolla kun siel oli kylmä kuin siperiassa. Ja sit Tippis näytti taas ”parhaimmat” puolensa vaikka erehdyin hetken jopa pitämään siitä muijasta meidän henkevän pikkujoulukeskustelun jälkeen. Se oli päättänyt leipoo palsuun jonkun sitruunapiirakan mikä oli tosi ok. Mutta mä en jumalauta tilannut siltä asiakkaalle esitelmää Reilun kaupan tuotteista, Nestlen riistokapitalismista ja elintarvikkeiden hiilijalanjäljestä. Tarviikin keksiä pikkuneidille taas jotain ikävää puuhaa että se palais ruotuun. Onks ideoita P-man?

Iloisempiin aiheisiin. Vaiks toi Päivän pimuilu on ollu enemmän P-manin heiniä niin mä sörkkään nyt lusikkani soppaan. Kuten osa saattaa tietää, hieman kypsemmät naiset viehättää mua jos ne on luunkovia bisnesnaisia. Mä rakastan jakkupukuisia juristeja ja nutturapäisiä ekonomeja. Nyt esittelyssä olisi kaksi bisnesbeibeä, nimittäin Susanna Tirkkonen ja Päivi Kärkkäinen -olkoonkin et jälkimmäinen on lähtöjään joku humanisti.

Tirkkosesta kiinnostuin, kun huomasin hänen olleen esitelmöimässä viime vuoden Markkinointiviestintäviikolla. Ja vieläpä niin sopivasta aiheesta kuin sosiaalisesta mediasta. Tirkkosen nimi pulpahti esiin jo opiskeluaikana kun duunasimme ryhmätyötä suomalaisista naisjohtajista ja Tirkkonen oli tuolloin TNS Gallupin tutkimusjohtaja. Eli aivosoluja tältä naiselta löytyy! Puhumattakaan siitä, että kuinka moni 40-50-vuotias on noin timmi mimmi! Ei puhettakaan mistään alleista tai raskausarvista vaikka hän on käsittääkseni äitikin.  Arvatkaa olinko kusasta housuuni kun tsekkasin meiän naamakirjan ja tajusin et hitto SUSANNA TIRKKONEN on meidän kaveri. Myönnän että oon kiireideni ja tän masiksen takia ollu epäaktiivinen naamakirjassa enkä oo varma, onko P-man tai Erppa laittanut hänelle kaveripyynnön vai lukeeko hän peräti meidän blogia. Voi luoja jos Susanna Tirkkonen lukee juuri tänkin tekstin!

Toinen nainen jota on tosi miellyttävä katsella on Päivi Kärkkäinen joka siis johtaa stadissa kansallisoopperaa ja on laittanut siellä bisnekset sössineet mörkötaiteilijat kuriin. Sitä ennen hän oli big bossina TV2:ssa ja on ollut kuulemma itsekin toimittaja. Olen pari kertaa ollut kuuntelemassa Kärkkäistä eri tilaisuuksissa, ja voin sanoa, että tän naisen ääni saa mun polvet veteliks. Siis luoja. Sen ei tarvii käyttää mikkiä eikä mitään, se osaa heittää läppää niin et se kuulostaa oikeesti hauskalta ja sillä on seksikäs tapa istahtaa usein pöydän reunalle 🙂

Tässä Päivi tiukkana tätinä:

Susannasta on julkisesti tarjolla valitettavan vähän kuvia ja nekin huonoja, mutta ehkä googlettamalla löytää. Enkä valitettavasti löytänyt juutuubista Kärkkäisen Päivistä pätkää että kuulisitte sen ihanan matalan äänen.

Piristipäs tää pimuilu ankeeta päivää:) Ja nyt alkaa taas hyvää reality-shittiä telkkarista: Martinan ja Eskon vauvakuumetta, Satuhäät ja Suurin pudottaja!

Erpan kännipostaus (kp-man. keh)

Iltaa itse kullekin säädylle!

 

Joopa, p-man on selkeesti friikannnu tost meidän sanattomast kalsarivalasta kerta se jo ikävöi meitsii kotiokin… Kai ny jos mun kemiallisesti häivytetyt jarrukuviot hinkkaa sen hanukkaa. Vähemmästäki sitä lähentyy eikö? Ystääävyyyys, läheisyyyyyyys, poiiikarakkauuuuus. ❤ 0__________o Eiku mitensenyoli?? Juuei näin. Hyi saatana. Tarttee ehkä ostaa kasa uusia boxuja ja lähettää lasku p-mrs:lle. Huh päässä pyörii. Taas jotain p-manin ponua mulle juotettu. Ja aina meen tähän samaan halpaan. Miksi aina minä, porukan vihrein taimi??

 

Tulin tos muutama tunti si siis kotii, onneks oli karhua kaapissa. Tiedonjanosille mainittakoon, et kyyyyyl: meitsi löysi aikas kivan tuntusen pimun lovesta pari päivää si! 🙂 Täl hetkel en vielä haluu antaa tarkkaa analyysii kerta tää tuntuu nyt liian hyvältä ollakseen totta! Ja jos siitä puhuu (tai kirjottelee) liikaa ni sit se onki totta. Ja tosiasiat tunnetusti tuntuu kusevan meikäläisellää etenki jos niihin liittyy nainen, saati nakin sämpylään vaihtaneen naisen uusi nainen. Tai itävaltaitalogigolon_teinipippeliä_etsivä_pienen_lapsen_äiti nainen. Näitä on siis täs osunu omalle tutkalle viime vuosina kuten pee-man asian tossa jossain aiemmin tiivisteli. Kiitos tästä muistutuksestaa muutez! 

 

Ja peeäs_ : saat myydä ne mun kalsarit vaik japanilaisille animekalsarinnuuhkijoille. Tai jonnekin. Nyt kone kii ettei tuu nolattua itteensä enemipiä tai ainakaa postailtua bikinikuvia feissariin, täh?

 

Kauniita unia tyypit, moroke!

Kortsueläin

Eijjjumalauta. Kyl huomaa todellaki olevansa suomes. Lenkkeilin tos aamukrapuloissani mitsun kans eikä tarvinnu kauheen paljoo jalkakäytävältä poiketa, nii heti jo törmäs suomen kansallis eläimeen – KORTSUELÄIMEEN. Tsiisus. En oo mikää hippi ja kortsut on oikeis tilanteis iha jees, mut ei ne jumalauta kuulu käytettynä ja mällin täyteisenä mihkää luonnonhelmaan!!!! 

 

Tosin, joillain sentää näyttää pyyhkivän seksirintamalla kivasti… itehän en oo saanu sit rooman & pettäjänaisen. Vähä kuumottais jo. 

 

Noh mikäs täs olles ku on nuori mies ja terveet kädet…. ;___; Vähä kyl vituttaa. Ans kattoo jos koulu tarjois ees jotai varteenotettavia missukoita. Yleistä ulkonäkötasoo ei voi ainakaa moittia, oikeenki hottiksia löytyy. Mut nepä on monesti vähintään a) varattuja, yleensä b) kihloissa, ja osa jopa c) naimisissa. We’ll see…

 

Oli pakko viel lisätä viikon luontokuva ku sain aikaseks siirtää kännyltä koneelle. Ja jepjoo, ihmettelen vähä itekin et miks vitus ees otin tän kuvan. 😀

 

Kortsueläin

Päivän ”pimu” – Caster Semenya

Jepjoo… mietin et uskallanko ees kirjottaa tästä tytöstä päivän pimu -nimikkeellä mut näin mm-kisojen aikaan kaikkeen puhuttavaan on tartuttava ja Caster Semenya todella on puhuttanut. Kysees on siis eteläafrikkalainen 18v juoksijalupaus. Tai no ei enää voi ehkä puhuu pelkästä lupauksesta ku tyttö meni ja päräytti just täl viikol berliinis ylivoimaseen 800m mm-voittoon. 

 

Täytyy sanoo et kyl hetken aikaa hieroskelin silmiäni ku kamerat näytti voittajaa lähempää. TODELLA pelottavan miehiset piirteet kulmikkaita kasvoja, kroppaa, eritoten pyykkilautavatsaa ja lyhyttä poikatukkaa myöten. Sit ku kuulin haastattelus Casterin äänen, aloin iteki epäillä onko kysees nainen vai mies. Sillehän suoritetaan ilmeisesti kisojen jälkeen sukupuolitarkastus… MITÄÄÄH?! Housut alas ja se on siinä, vai..? 😀 Nojoo, voi olla vähä hankalampaa jos on Lady Gagan tavoin vaikkapa hermis. Kummassakoha sarjas lady muute juoksis? Ei voi tietää, kiinnostavaks menis. Mut täytyy sekin viel sanoo et vaik ite en kyl lämpenis tälle päivän pimulle, nii on se kuitenki kohtuuttoman julmaan myllytykseen joutunu. Ikinä ei o hyvin: Allison Stokkee ahdistaa ku kaikki pitää liian kauniina… sit ihmisiä ahdistaa ku Caster Semenya näyttää liikaa pojalta. Mut mitä vitun välii sil on jos se ei sitä itteensä ahista? Tää maailma on kyl niin kipee muutenki, et ei oikee osaa enää yllättyä mistään.

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, buenas noches!

 

Videoo möreestä äänestä

 

 

 

 

                        

 

Seksiä, paskaa ja yksityisjetti

Huhhuhhuhhuh. Venähti sit HIEMAN tää kotiinpaluu (ja olis venähtäny vieläki pitempään, ellei faija olis lennähtäny yksityisjetillä roomaan .. tästä alempana lisää). Jumalauta koulutki alkaa iha just… alkaakohan se huomen vai koska, ei miiitään hajua. Ja jäbät on tääl varmaa meitsin poissaolles polttanu kaikki tärkeet paperit kostona ku ei niit mistää löydy prkl… pieni tuskahiki ja krabbe. Tyylikkäästi jetis vedettii kotimatkaperseet.

 

Mut nii, pieni kertaus reissusta. Meitä oli liikentees kolme: mä, jukkis ja make: pari muuta jäi viime hetkil pois reissusta. Mentii siis eka laival saksaan ja sieltä lähettii kiemurtelee siksakkii junilla ja busseilla kohti etelää. Reissun paino oli pienes budjetis, eli snadien nyssäköiden plus skedejen kans oltii liikentees, eikä ollu tarkotus maksaa erikseen yöpymisistä, ainakaa ite. Se onnistuki enimmäkseen. Junailtiin meinaa öisin aina maasta toiseen ja siel kyydis si kunnon koomat. 🙂 

 

Selostan ny vaa nopsaa maat ja merkitykselliset paikkakunnat, ja keskityn enempi loppureissuun. Kyselkää si jos tarkemmin kiinnostaa reitit. Elikkäs: Saksasta matka jatku puolan, tsekin ja slovakian kautta itävaltaan, wieniin, jossa tapahtui reissun ensimmäinen käännekohta. Meitsi tapas ihanaisen NAISEN, Sabinen! Kysees oli itävaltalainen, mut italias asuva mua pari vuotta vanhempi plikka. Tutustuttiin paikallises yökerhos ja siinä pienes sieväs Sabinen ehdotus lähtee sen mukana Italiaan kuulosti hyvinki houkuttelevalta. Tää oli lauantai-ilta ja laatuaan ensimmäinen ku jäätiin mestoille yöks, eikä reissattu. Sabine oli itävallas työmatkal ja sil oli siel asunto. Päästii sinne yöks ja täytyy täs ny iha pikkasen kuuluttaa: MEITSI SAI!!!!!! Kyyyylläääääää. Ei oo väärin… kuivaa kautta oliki jatkunu aina Karsu-kaudesta asti. Ja en ees kehtaa täs kerrata kuinka kauan siit on aikaa. Noh, yhdyn kuitenki p-manin vertaukseen etnasta: räjähdysaltista aluetta down there. Mut olipa autuasta ja plikka oli tyytyväine kerta oli viel aamullaki sitä mieltä et meidän pitäis lähtee sen mukana italiaan.

 

Tos vaihees aloin jo pyöritellä päässäni jotain iha hulluja kuvitelmia sabinen tuomisesta manselaan ja testokseen… liekö seksi vai joku ihme rakkaushuumakohtaus pistäny äijän pään sekasi. EVT. No mut kuka ny ei olis sulaa vahaa sellasen hottiksen edes. Sabine teki kyl uskomattoman ensivaikutelman. Vähä sellanen sportti/hiphop -look, meitsi diggas. Timmi kroppa (UNELMAPERSE), pituutta ~170, ruskeet silmät pitkine ripsineen, nätti suora nenä, täyteläiset huulet, siistit kulmat ja tummat pitkät hiukset vedetty korkeelle kii ponnarilla. Ja (myöhemmältä)näppituntumalta 70B etuvarustus. Päällä mimmil oli vähän sellaset löysemmät housut, toppi ja SKEITTIKENGÄT. Uijuijui. Hiphop-tyttö.

 

Mut joo, takas reissuun. Aluks tarkotus ei ollu lähtee niin kauas etelään ku italia, mut miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä. Onneks make ja jukkis oli iha tules ajatuksesta suunnata roomaan. No sinne mentii si parilla junal ja bussil. Ei ollenkaa paska kaupunki (ainakaa ensivaikutelmalta), täytyy myöntää. Ja hyvii skeittimestoi! 🙂 Tosin täytyy sanoo sekin et sabineen tutustumisen jälkee skeittaus jäi ehkä inasen kakkossijalle reissun aktiviteeteis, juu nou. 😉 Roomasta si varattiinki viiden tähden hotla isukin piikkiin, kiitsa isu! Ei varmaa tarvis erikseen mainita et paljo tuli vietettyä aikaa viiden tähden makkaris! Samois merkeis meniki sit useempi päivä. En valita.

 

Mut ei makiaa mahan täydeltä… tästä meinaa päästäänki hiljallee uuteen, vähemmän mukavaan käännekohtaan. Keskiviikko (12.8) aamuna sabine oli noussu mua aikasemmin ja poissa ku ite heräsin. No ei siin mitää, aattelin lähtee tsekkaa läheisee puistoon onko pojat skeittaas. Matkal puistoon törmäsin sabineen ja pieneen 2-3v lapseen ja ne oli selk…. wait, WHAT?! LAPSI. Mitä helvetee?? Mun ilme oli varmaa aika näkemisen arvonen… ja nii oli kyllä sabinenki, vaik eri taval. Se oli jotenki yhtä nolona ku teini, jonka porukat on yllättäny kuksimasta.. mut se ilme myös paljasti asioita. Ei auttanu vaik se kuinka yritti selittää muksun olevan siskon lapsi. En uskonu ja aika pian muksu sit paljastikin kun kyseli jotain ”mamma_blaablaa_italiajargonia_tähän”. Jepjep. Ja kaiken kruunas se, ku hetken ihmettelyn jälkeen paikalle asteli sellanen italogigolo, joka otti lapsen syliin, antoi sabinelle suukon, kätteli mua ja kysyi selkeesti, vaikkaki italiaks et kuka oon?! En ymmärrä sen paremmin italiaa, joten ei mitään hajua mitä sabine sille selitti mun henkilöllisyydestä. Tuskin ainakaa totuutta kerta en turpiin saanu. Ei oikeestaa voinu siinä vaihees enää vähempää kiinnostaakaa. Käännyin pois, vinkkasin makelle ja jukkikselle et lähen kohti hotlaa.

 

Siellä si jumitin ja ihmettelin itekseni et miten vitus naiset voi olla noin perseestä?! Mies ja lapsi, eikä vaivautunu sit infoon aiheest. Ei mul lapsia vastaa mitää oo, mut minen iha periaatteesta koskis varattuun… hyvät morkkikset pukkas, vaik mistä olisin voinu tietää ku muija kirkkain silmin vakuuttaa sinkkuuttaan ja hehkuttaa kuinka ihanaa meil yhes on, eikä sormessakaan näkyny sormusta. Jontte olis varmaa ollu iha tules tosta paljastuneesta asetelmasta… Tosin kai tääki on pieni upgrade, et muikki on naimisis, eikä sentää vaiha nakista sämpylään, kuten eräskin nimeltä mainitsematon karsu aikonaan teki.

 

Täs vaihees elettiin muistaakseni viime viikon torstaita ja yks nihkee ylläri oli viel tulos. Jukkis syöksy meinaa kämpille tuli perseen alla ja huusi mua äkkiä apuun. Tiesin et kyse on pakko olla makesta. Joopa joo, se oli ryöstetty ja mukiloitu. Fiksu jätkä oli pitäny passia ja rahoja messis skedeparkis… cool. Mukiloinnista se selvis pienillä ruhjeilla, mut oli se aika sekasin tapahtuneesta. Tehtii kyl rikosilmotus mut ei paljo jossai italiassa paina jos ulkomaalanen käy tekemäs. Turistin omaa syytä myös ryöstetyks tuleminen ilmeisesti, ainaki semmosen vaikutelman sai. Tää episodi oli siis pääsyy siihen miks jumituttii roomaan… 

 

Tos vaihees ei olis voinu yhtää vähempää kiinnostaa jäädä samaan kaupunkiin sen paskan naisen kans. Se muute on yrittäny vähä väliä soittaa mulle, mut en oo vastannu puheluihin enkä tekstareihin, pitäköön tunkkinsa. Sama se näyttää olevan mikä maa, mikä valuutta (tosin sama valuutta kyl)… nii naiset on aina naisia. En ala. Alan harkittee vakavasti takas ruotsiin muuttoo… sieltä on parhaat kokemukset naisista.

 

Mut nii se maken passi. Soitin isukille et onko sillä jotain kontakteja tai ideoita et mitä vittua tehään ku ny kävi näin. Se oli just honkkareis työmatkal ja vähä kiireinen, nii piti venailla muutama päivä sen apua. Mut kyl sitä apua sit herukin. Meille soitti joku tyyppi sit suomen konsulaatista ja järkkäs nopsaa väliaikasen passin makelle. Ei ollu vaikeeta, ku kyseessä sentää eu-maa. Ja isäpappa lupas vielä kurvata kotimatkal rooman kautta ja poimia meidät jettiin. Loistavaa, joskus siitäki jotain konkreettista apua. Ei tarvinnu enää siksakata uusiks paskaeuroopan läpi paskafiiliksil… 

 

Tänää siis kotiuduttii aamusta ja päivä on menny täyskoomates ja sitä koulun alkamista selvitelles. Noh, alko koska vaan, nii huomen en viel oo tod menos. Pakko saada nollattua vähä. Et semmone reissu täl kertaa. Ainii… myös maken digipokkari pöllittiin samas rytäkäs, eli kuvia ei oo herumas, ellei nyt viitti laittaa jotain paskalaatusii kännykamerakuvii..

 

Jäi varmaa paljon settiä pois tästäki entrystä mut on pää nii jäässä ettei ny pysty parempaan… ja oha tää jo iha saatanan pitkä, hyvä jos kukaa pääsee loppuun asti. Siistiä jos joku jakso lukee. Se olis ny adjö, palataa asiaan myöhemmin!

 

Morot ja öitä tyypeille!

Päivän ilmiö – Lady Gaga

Tai no totta puhuen kysees on kyl jo hiljalleen kulahtanu ilmiö. Mut syy miks lady pääsi päivän ilmiöks oli se, et taannoisel uppsalan vierailulla mul oli fammun kans pieni väittely kyseisestä artistista, tarkemmin lady gagan sukupuolesta. Ja varmaan ny kaikkii ihmetyttää et miten mun 82v fammu voi ees tietää kuka kyseinen artisti on, saati si olla aiheesta kiinnostunu. No siihen on ihan hyvä syy. Fammu meinaan teki palveli vuosikymmenen verran erään ruotsalaisen musajulkaisun toimitussihteerinä ja vaik se ”oma” aviisi onki nyt jo kuollu ja kuopattu, nii viel tänäki päivänä fammu on kaikkien kuumimpien julkasujen tilaaja. Haluaa pysyä ajan hermolla nääs. 😉 Nytki melki eka asia mikä sille tuli mieleen ku pääsin sairaalaan oli et miks en tuonu cosmoo mukanani. 😀 No joo, läppähän se mut kyl se ne oikeesti kahlaa läpi ja poimii oleelliset asiat, joilla si koittaa pätee mulle. En mä viitti aina sanoo et taidetaan lukee vähä eri lehtiä.. 😀

 

Mut asiaan. Lady Gagan sukupuoli. Fammu oli jostai syystä iha satavarma et lady on ainaki syntyjään ollu mies. Mul ei ollu pienintäkää mielipidettä asiaan, saati si tietoo mut aattelin leikkiä mukana ja väitellä ajan kuluks. Kunnon väittely fammun kans… parasta. Sitä mul on ehkä eniten ikävä ruotsista. Faijan kans on vähempi yhteistä puhuttavaa, se on pelannu aina vähä enempi rahal ku rakkaudel. Tosin nyt on ne rahatki vähä vähentyny. Mitä jää jäljelle? SUKLAA. Isäpappa on siis eräällä fazerin kilpakumppanilla duunis ja se takaa meille sit testokseen sekundalaatuset minttukrokantit ja muut. 😉

 

Miten tää ajatus taas pääs karkaileen ku keski-ikäsen naisen virtsa konsanaan…  syy miks ikinä aloin ees postaa settii lady gagasta oli se et satuin törmää netskuis tämmöseen äänestykseen. Nyt on kyl ehkä maailmankaikkeuden merkittävin äänestys. 😀 http://plaza.fi/kaista/musiikki/aanestykset/aanestys-onko-lady-gaga-mies-vai-nainen

 

Ei jesus… siinä sitä si arvioidaan onko arvon lady syntyny miehenä, naisena vai kenties alienina. Tosin sit ku lupasin fammulle selvittää asian nii löysin jotai infoo et lady olis syntyny intersukupuolisena mut kasvatettu sit ilmeisesti naisena, kerta se opiskeli paris hiltoninki kans samas tyttökoulus. Koko ”nainen” kyl puistattaa mua isosti eikä voi ku päätä pyöritellä niille sen kaikille esiintymisasuille ja puheille. Liitteenä jännin asu taas hetkeen.

 

Mut voisin samaa hengenvetoon linkata tähä myös manselaisten ”ylpeyden” suoraan juutuupista. Eli tamperelaiset teekkaripoijjaat teki tos vapun tienoolla oman versionsa ladyn pokerinaama hitistä: http://www.youtube.com/watch?v=_xRu_TrbWB4 


Näin meillä manselassa. Ny ulos mitsun kaa ja si kohta nukkuun. Hyvät yöt tyypeille!!

 


Migreeni

Blaaah, koko eilinen meni iha perseellee ku puski jotai migreeniä, ei ees mitkää napit auttanu. Makoilin koko päivän vaan pimees ja välil nousin käyttää mitsuu ulkosalla. P-man kävi onneks sen kans pitemmän lenkin, kiits siitä! 🙂

Mistä tulikin mieleen… ei oo siit Norasta volpino italianoineen kuulunu mitää. 😦 Se on jo varmaa unohtanu et pyysi mua treffeille. Se siis lupas ottaa taas tarkemmin yhteyttä mut eipä oo kuulunu mitää. Jotenki menny luotto naisiin. Kertokaa mulle onko ees olemassa fiksuja, kunnollisii, luotettavii ja takuuvarmasti heteroit naisii? Vai asuuko jokases tytsäkkees vähintää joku piilobisse? 😉

Enkeleitä ja demoneita

Mun kiihotuskäyräni laski pakkaselle, kun törmäsin tänään Enkeliini porraskäytävässä. Tai siis entiseen enkeliin, nykyään vaan naapurin lesken sukulaiseen, sen enempää mehustelematta. Tyylikkäästä ja seksikkäästä vosusta ei ollut enää tietoakaan, vaan rapussa seisoi tavallisen näköinen lyyli. Tai ennemminkin voidaan puhua rupsahtaneesta ja tyylittömästä typystä. Niin se ulkokuori pettää. Armoton totuus iski vasten feissii, kun näin ex-söpöliinin naturellina. Meikittömänä valtavissa silmäpusseissaan couperosa-ihossaan ja tuulipuvussaan postaillut leskin tyttärentytär oli kuin kuka tahansa B-luokan mimmi yliopistolta. Mistään mallitypystä ei voinu puhua enää samassa lauseessa. Natural-look on joillekin julma.

Luulin jo hetken kohdanneeni jotain todella erityistä, mutta joutsenesta kuoriutuikin ruma ankanpoikanen ja meikäpoikaa ei semmoset tipuset kiinnosta. Joo, joo, joku alkaa ny taas ruikuttaa, et ”sielukkuus” ja ”sydän” on The Juttu, mutta entäs jos nekään ei sytyttänyt? Päinvastoin. Nainen oli kaikinpuolin luotaantyöntävä. Toivoin todella jälkikäteen, että meidän keskustelut ois jäänyt pelkkään tervehtimiseen, mut muijapas oli varsinainen hölöttävä takiainen. Jubailtiin käytävässä väkinäisistä aiheista (koirista ja leskestä) about 20 minsaa ja se riitti osoittamaan, että tydy oli paitsi ruma ja tylsä myös tyhmä.

Niin, ja tosiaan aivan hirvee papupata. Väkisinpuhuja, tikusta-asiaa-tyyppi, ihmiskonekivääri, holottaja. Ihminen, joka puhuu toisen päälle, on jotain NIIN rasittavaa. Samoin kuin sellainen tyyppi, joka puhuu, vaikkei sillä ole oikeesti mitään mielipidettä tai tietoa koko asiasta. Silloin kannattais vaan olla hhiljaa tai liuta pois. Ihan sama, mitä aloin sepustaan typylle, se käesti mun puheen päälle. Eikä sekään vielä vituttanut riittävästi, vaan kaikista eniten ärsytti se, kuinka muikki leikki fiksumpaa ja sivistyneempää, mitä todellisuudessa oli. Kun esittelin sille innoissani ostamaani Obama Barackin kirjaa, neiti kysyi vakavalla naamalla, onks kirjoittaja joku koristähti. Just. Tummaihoinen = koriksenpelaaja. Näinhän se meneekin, joo, joo…

Taivas, se kimitys, mikä siitä lähti. Jotain iha kamalaa. Mun Enkelistä kuoriutui vinkuva demoni. Mitään kukaan voi ees puhua noin korkeelta? Piipittävä kotkotus sattui oikein korviin. Aattelin mielessäni, että toivottavasti toi muidu ei oo semmosessa ammatissa, missä tarvittais uskottavuutta. Tuolla ujelluksella sitä ei saa keneltäkään. Vaikea kuvailla jonku ääntä, mutta parhaiten osuu kombo pullasorsan kaakatus, ali- ja epävireinen viulu ja äänihuuliongelmainen jodlaaja. Ei se ollut ihminen enää.

Mikä helvetti siinä on, että ihmiset näyttää täydessä tällingissä iha joltain muulta, mitä ne sit oikeesti on? Ja niin monet naiset on hottiksia, kun ne pysyy alapään availussa. Yläpään huulet suoltaa valitettavan usein hirveetä paskaa. Pakko hyväksyä, että kaikki mikä kiiltää, ei olekaan kultaa ja että naisen kohtaaminen lenkin jälkeen ”luonnonkauniina” voi suistaa tämmösen estetikkomiekkosen päivän rateiltaan.  Mä tahdon AIDON naisen! Päältä ja sisältä kauniin. Missä te ootte? Kai tähän maailmaan ny yks muikki, jolla ois sekä älyy, tyylii ja sydäntä, mahtuu? Please, ilmoittautukaa Villa Testoksen alfaurokselle.

Moro ny!

Päivän pimu.

Aattelin et vois alkaa päivittäin linkkaa tänne kuvia testoksen poikien mieltä puhuttavista naisista, enimmäkseen julkisuudessa esiintyvistä. Päivän pimun ei aina tarvii olla meidän unelmien nainen, pääasia et linkkauksessa on joku pointti. Ensimmäinen päivän pimu on rapakon takana asustava Allison Stokke.

Täytyy sanoo et meikäpojan mieleen on kyl selkeesti noi urheilulliset typyt! Allisonillakin on just tollanen unelma reenattu, lihaksikas, mutta samalla naisellinen kroppa. Uuuh! Ne jotka ei urheilua seuraa, niin tiedoks et kysees on siis nuori (20v) seiväshyppääjä jenkkilästä. Pari vuotta sit kyseinen tytsäke joutu vähä vasten tahtoonsa koko maailman seksisymboliks julkkisblogausten kautta. Tän linkkauksen ei luulis pahottavan pimun mieltä, kerta linkkailen pari kisakuvaa, joskin toinen takaprofiilista. 😉

http://www.commeurope.com/images/Allison_Stokke.jpg

http://www.giftsandfreeadvice.com/free_advice/wp-content/uploads/2009/05/allison_stokke-350.jpg

%d bloggaajaa tykkää tästä: