Persepainajainen

Ei jessus, et näin hirveetä unta. Olin jälkitarkastuksessa Taysissä leikatusta olkapäästä. Ystävällinen blondi hoitsu istui mun vieressä ja hymyili kauniisti silmiin katsoen. Ennen ku ehdin tehdä mitään, naikkonen oli pistänyt mun ranteet nippusiteillä sängyn laitaan tiukasti kiinni. Kysyin, et mitähän saatanaa tapahtuu. Muija alkoi hohottaa ku mielipuoli ja yhdellä nopeella liikkeellä kaivoi taskustaan jättikokoisen ruutan. Toisella kädellä se silitteli mun hiuksia hokien samanaikaisesti mantraa:
– Tää ei satu, kun oot täysin rentona.

Sit se iski ruutallisen paksuu vahamaista mömmöö mun olkapäähän ja yhtäkkiä jalatkaan ei enää liikkunu. Päässä alkoi pyöriä ja melkein menetin tajuntani. Siinä hämärän rajamailla kiikkuessani huoneeseen asteli rektaalitohtorin tyylinen ukko. Koitin sumuisilla silmillä tihrustaa äijää ja sain hetkeksi skarpattua katseeni. Jontte! Se lekuri oli Jontte. Valkoisen takin alta pilkisteli Armanin puku ja sil oli jalassa muovipussien alle verhottuna semmoset saatanan lipokkaat, mitä meitin motskarireissulla.

Hetkessä sairaalasänky muuttui gynen pöydäks, ja se ihana hoitsu alkoi kiskoo multa farkkuja pois. En pystyny tekeen mitään, ruumis ei totellu käskyjä. Samalla kaunokki silitteli mun hiuksia ja lohdutteli empaattisesti, että TARKASTUS ei satu. Siis mikä vitun tarkastus, muistan ajatelleeni. No, ei tarttenut kauaa ihmetellä, kun näin Jonten kädessä Cock Lock Intruderin! Ja oli muuten kaks kaliiperia isompaa luokkaa, ku netissä nähty! Hyi jumalauta.
Jontte tapitti mua suoraan silmiin, yhtyi hoitajan mielipuoliseen nauruun valkoinen hammasrivistö Kuubaan asti kiiluen ja totes rauhalliseen tyyliinsä:
-Ystävä, älä vihaa minua. Jokaiselle Testoksessa tehdään tarkastus. Eerikin vuoro on seuraavaks. Muistan aatelleeni, että voi Eerikki-parkaa. Se sais taatusti mun hanurissa käyneen Intruderin itteensä… Ihan sairasta.

Käänsin silmät sivulle ja näin, kuinka Erpa makas samanlaisessa gynetuolissa siinä väliverhon toisella puolella. Kuinka pieneltä, avuttomalta ja heikolta se näyttikään. Sillä ei ollut edes housuja jalassa. Vaan skedetennarit, huppari ja mun virkkaama pipo. Eerikki tärisi pelosta ja kattoi mua säälivästi, koska tiesi, kumman aunukseen tappi ekana tulis kuitenki sujahtamaan.

Käänsin katseeni takas Jontteen, joka kumartui teräshärdelli kädessään uhkaavasti hanuriani kohti ja räps… Filmi meni poikki. Luoja kiitos, heräsin ennen ku Yonde ehti ottaa mut sillä karseella värkillä. Taivas, mikä painajainen.

Aamupaskalla käydessä oli pakko tarkastaa, ettei holessa ollut vieraan ihmisen kosketusjälkiä. Noup! Timmit pakarat puristu tiukasti kii toisiinsa, niinku aina, ja suolessa ei tuntunut ylimääräisiä paineita. Pökäleetkin sujahti ulos normaalilla väännöllä, ei mitenkään erityisen sutjakasti löystyneestä reiästä. Luojalle kiitos ajattelin, väänsin jukeboksii isommalle ja jatkoin paskomista hymyssä suin. Olipahan karsea uni. Tota se teettää, ku herkkäsieluinen nuori mies eksyy seksiblogeihin… Ja unethan on kuningastie alitajuntaan, sanoi psykoanalyytikko Freud muinoin. Mitä toi sit kertoo musta (tai Jontesta tai Eerikistä!). Sitä en halua lähteä tulkitsemaan.

Moroo…. Meikä lähtee salille tuulettaan aivoista ulos noi Intruderit.

Manifesti valittavia luuserihippejä vastaan!

Piti lähteä eilen rilluttelemaan, mutta sitten kun P-man sai ton ihme idean Heidi Holmavuo -henkisistä iskelmäpop-bileistä, ajattelin säästää voimiani tähän iltaan ja tyydyin kaljoittelemaan eilen kotisoffalla. Vitutti niin perkeleesti, sillä eilen kävi vielä niin, että kun lähdin lenkille kuntokolmoselle, törmäsin siellä rektaalitohtori look-a-likeen. Voin lähes olla varma että se oli sama mies! Ja muistan että doktorilla oli huoneessaan treenikassi, eli sopisi kuvaan että se käy Kaupissa lenkkeilemässä. Tai sit kyse on vain siitä, että siitä ukosta on tullut mulle samanlainen harha kuin Salkkareiden Aarolle eerosta vai olikse Eerolle Aarosta. Tai se Lostin hirviö.  Tai Twin Peaksin Bob.

Vitutus ja kalja saivat aikaan sen, että muhun iski kauhee grilliruuan himo. Yleensä en syö mitään Mäkkipaskaa ja tää himo iskee vain kerran pari vuodessa. Lähdin puolen yön maissa tallustelemaan Rullagrillille, koska siinä näki samalla Hämeenkadun yövipinää. Kaupungilla hillui eilen jos jonkin sortin elämäntapahippiä ja indierokkaria, koska on Teatterikesä. En viitsinyt mennä katsomaan yhtäkään esitystä koska ne olisi kaikki olleet pelkkää paskaa. Sitä samaa lässytystä siitä, miten huonosti tää yhteiskunta muka kohtelee heikoimpiaan. Käykää vittu Namibiassa ja tulkaa sit itkeen miten kamalan kovaa on asua Hervannassa tai Jakomäessä.  Suomessa menee hyvin maailman mittakaavassa niilläkin, joilla menee paskimmin. Ja aika monen kohdalla kyse on siitä, että systeemi on ruokkinut niin kauan että oma perse on sammaloitunut eikä kiinnosta tehdä mitään sen oman tilanteen eteen vaan mongutaan ja vongutaan vain lisää tukiaisia. Hei haloo, vanhukset eivät voi paljoa elämäänsä enää vaikuttaa. Ne jotka syntyy kehitysvammaisiksi on jo syntymästään asti suljettu monien mahdollisuuksien ulkopuolelle. Intiassa on paskempi tuuri, jos synnyt väärään kastiin. Siinä ei lahjakkuus ja älykkyys paljon paina.

Suomessa vasuriopiskelijat jurnuttavat siitä, miten kauhean huonoa yhteiskunnan tuki on. VITTU! Me saadaan opiskella täällä ilmaiseksi ja yhteiskunta TUKEE RAHALLISESTI opiskeluamme. Lisäksi moni opiskelija käy vielä töissä opintojen ohella ja saa siitä lisää taskurahaa. On paljolti oma valinta, käykö siellä töissä tai ei. Kummasti löytyy niitä, jotka opiskelevat ihan samassa oppilaitoksessa ihan samaa ainetta. Osa näistä onnistuu jotenkin ”taikakeinoilla” yhdistämään opinnot ja työssäkäynnin. Osalla taas on koko ajan kivi kengässä ja käpy perseessä. Ei jaksa käydä töissä kun koulu on niin rankkaa eikä jaksa opiskella kun työ vie kaikki voimat. No meillä on vielä mahdollisuus ottaa varsin turvallista opintolainaa hyvillä takaisinmaksuehdoilla ja valtio turvaa sen. Mutta ei kelpaa tämäkään valittajille. Itketään että en mie halua velkataakkaa, en mie saa mistään töitä valmistuttuani kun on sitä ja tätä ja tota. Ja sit väännetään jossain lähiöteatterissa muiden valittavien hippien ja pummien kanssa joku itkuporunäytelmä siitä, miten systeemi kusee ja poliitikot on perseestä eikä ole rahaa ja ihmiset ajetaan ahdinkoon.

Mä olen saanut paljon paskaa niskaani tämän asenteeni vuoksi, mutta en anna siitä periksi. Suomessa meillä on oikeasti helvetin hyvät mahdollisuudet kaikilla, myös niilläkin, joiden lähtökohdat ovat heikommat. Se, kestääkö henkinen kantti, onkin sitten eri asia. Jos on jo kotona oppinut, että rahaa tulee sossusta ja mitään ei jakseta tehdä loppuun kun aina väsyttää ja ahdistaa ja vituttaa, niin ei silloin varmaan mitään saakaan aikaan ja oppii käyttämään kaiken aikansa ja energiansa vetelehtimiseen ja valittamiseen.

Sit vähän kevyempää settiä. Mä en tajua kuka pitää Tigin hiustuotteita hyvinä. Olen kokeillut nyt vaikka mitä eikä lopputulos ole koskaan kummoinen. Ja tuotteet haisevat usein ihan paskalle ja oudolle. Ylihintaista paskaa. Seuraavan kerran kun käyn M-Roomissa, pitää pyytää niiltä vinkkiä paremmasta tuotesarjasta. Aion myös hankkia M-Roomin jäsenyyden golf-etuineen ja muine herkkuineen 🙂

Mutsi tulee taloon

Tää on joku helvetin painajainen. Mutsi ilmoitti, että tulee Mansee parin viikon päästä ja aikoo yöpyä mun ja Seijan luona. Hmm… En ole saanut kerrottua porukoille erosta, kun se on ollut auki koko homma. Nyt ois vissiin aika. Voin kuvitella äitini ilmeen, kun alan ladella faktoja:
Seija petti mua 19-vuotiaan kanssa, (lapsenraiskaaja, muija on itse 31!), heitti mut ulos himasta ja otti vaihdossa tilalle kangaspuut. Mä asuin Ompussa ja sain sinne porttarin grillattuani sisällä. Noh, sit kaveri (joo, joo, ihan hetero!) tarjos mulle kämppää Hämptonista ja vuokrasopimuksessa oli maininta siitä, että bloggaaminen on vuokralaiselle suotavaa, lähes pakollista. Nyt sit arvostelen työkseni rintoja ja meuhkaan netissä, koska sain fudutkin. Tosi iloisia asioita tapahtunut. 😉

Asun vajaa kaksataaneliöisessä kommuunissa maailman suorapuheisimman ja yhden Treen varakkaimpiin poikamiehiin kuuluvan yrittäjän kanssa, joka keräilee naisten pillunkarvoja ja valjastaa pitkätukkaiset poneiksi seksipuuhissaan. Hmm.

Ja ei siinä vielä kaikki! Naapurina on 86-vuotias leski, josta näin öisin seksiunia. Lisäksi tänne muutta viikonloppua yks suomenruotsalais (vai ruotsinsuomalais, en tiedä) skedepelle, jolle pappa betalar alt. Kumpa mullekin.

Ja jossei mutsi tosta viel ole moksiskaan, jatkan kertomalla seuraavat faktat:
Harrastetaan kolmestaan tissien tiirailua, mitä varten on tilattu kaukoputki terassille. Paskotaan 10 000 euron vessassa, missä on jukeboksi ja jää/baarikaappi. Mulla ei ole enää muuta omaisuutta paitsi sun antama matkagrilli, prätkä, vaatteet ja skittat. Niin ja Seija on ehkä raskaana, muttei tiedä vielä varmasti ja kenelle. Että tervetuloa vaan mutsi Manseen. Poikas elämä on hiukka muuttunut siitä, mitä se vähän aikaa sit oli.

Tosin äiti on salassa tyytyväinen, et ollaan erottu. Se ei digannut koskaan Seijasta. Ekan kerran kun ne tapas mun lapsuudenkodissa, Seija oli tarjonnut mutsille jonkun sisustussuunnittelijan numeroa, että ”saatais meidän vanhalle puutalolle sille kuuluva arvostus uuden sisustuksen myötä”. Siis suomeksihan toi oli: ”Vittu, että sulla ei ole yhtään tyylitajua työläistolla. Miten oot edes onnistunut näinkin hyvin sisustusproggiksessa”.

En yhtään ihmettele, et mutsi ei jaksanut nähdä Seijaa paitsi yöpyessäänn meillä duunimatkoilla, eli pakosta. No toivottavasti nykyiset avomiehet (so gay;) kelpais paremmin, mitä kyllä epäilen. Hyvä puoli mutsin vierailussa on se, että itse isäntä on poissa… Vain yksi hunsvotti esiteltävänä. 😉

%d bloggaajaa tykkää tästä: