Totuuden hetki (Sofia Piitulainen)

Eiliset ”työhaastattelut” meni nappiin. Kuten pojille jo hehkutinkin, mulla on huipputiimi. Fiksuja naisia. Toki joukkoon mahtui yksi mätäkin omena, mutta eiköhän se siinä mukana pyöri. Muuten oisin potkinut tyypin koko proggiksesta, mutta kun se sattui olemaan mainostoimistofrendin sukulainen, niin ei onnistu. Nepotismi rulez alalla ku alalla!

Ehdottomasti paras kandidaatti oli yksi oululainen plikka, sanotaan vaiks Helmi. Tehnyt promoja 12 vuotta, mikä on aika paljon 26-vuotiaaks. Kiertänyt messuilla ympäri maailmaa suomalaisten ja ulkomaisten yritysten kanssa, myynytkin paljon ja hanskas henkilökohtasen vuorovaikutuksen, mitä täs hommas tarvitaan. Oikein asiallinen leidi. Päässyt yliopistoon, mut vissiin panostanut enemmän duuniin viime vuodet. Mimmillä oli myös kokemusta vastuuhenkilön tehtävistä ja ryhmänjohtamisesta, joten tein siitä sellaisen kentällä toimivan ”apukäden”. Proteesin. 😉

Helmi oli viimeinen haastateltava ja meillä venyi jutut tunteroiseen. Muut lähti jo iltaa istuksiin ja me mentiin sit perässä. Sain naikkoselta messevää perspektiiviä toimialaan, joka ei TOD. ole mun juttuni, ennen tätä. Nyt tiedän vähän enemmän alan yrittäjistä, toimintatavoista ja asiakkaista. Niin ja tietty kaikesta scheizzesta, mitä siellä harrastetaan. Sääliks kävi kuunnella, ku Helmi kertoili alan epäselvistä palkkajutuista, pervoista yhteyshenkilöistä ja teinitytöistä, joiden sinisilmäisyyttä härskeimmät käyttää surutta hyväkseen. No, onneks kuulin enemmän hyvää ku huonoa.

Voisin oikeesti kuvitella jatkavani täs bisneksessä. Täs mun jobis yhdistyy myynti, markkinointi, asiakaspalvelu ja henkilöstöasiat. Kaikki kiinnostavia alueita. Sit pitäis löytää vaan firma, joka mut palkkais, ku tää homma loppuu. No, se on sit sen hetken murhe.

Helmi mainosti, et tänään illalla on joku ex-promoottori töllössä Totuuden hetkessä. Joku puolituttu Sofia. Oisko ollut Liimatainen. Vai Piitulainen. Joku -nen. Ymmärsin Helmin räkäisestä naurusta ja vinkeestä kiemurtelusta, että luvassa voi olla suht häröä settiä ja julkkisjuorupaljastuksia. Hmm …

Täytyy virittää antennit valmiiksi iltaa varten ja pitää kunnon tv-studiot isolta kankaalta. Täytyy toivoa, että Sofia ei pilaa mun käsitystä fiksuista ja filmaattisista promoottorinaisista.

Morooo….

Edit: 10.10.

Tästä uudempaan arvioon: Marko Hento piinapenkissä.

Torstaifantasia täyttä totta

Arvatkaas, mitä tapahtuu klo 16.00 > ? Haastattelen 15 promoottorinaista! Pläjä henkilöesittelyitä makaa sylissäni ja tutustun näihin viehättäviin leideihin paraikaa! Aikas mielenkiintoista, et joukossa on kaikkea merkonomista maisteriin ja lennonjohtajasta lääkäriopiskelijaan. Ja kaikki on tehnyt promoja/myyntiä/edustushommia vuosikausia.

Hiukka hävettää, ku kesällä julistin kaikkien pr-tyttöjen olevan tyhmiä kakkosluokan duunareita, jotka tekee hommaa suojatyönään paskalla palkalla ja pakosta. Anteeksi promoottorit. Ei voi tietää kuitenkaan ihan kaikkea, vaiks paljon tietääkin. Ehkä vois sit olla hiljaa, jossei oo mitään sanottavaa. 😉 En mä osaa… Täytyy ottaa jatkos linkkei pariin paikalliseen tekijään ja kysellä vähän tarkemmin, mimmosta populaa alalla oikeesti pyörii. Jotenki tuli aikoinaan se kuva, et promoottorit on joko kauniita tai ei ole muualta saanut duunia, mut nähtävästi se oli ni väärä johtopäätös
No, eikun seireenilauman luokse! Jontte, Erpa: Te ootte ni väärällä alalla. 😉

Kieltämättä hiukka jännittää, vaikka kyseessä on vaan lyhyt 15 minuutin tapaaminen joka mimmin kanssa… Paperit kertoo kyl taustat ja kokemuksen, mut asiakas halus, et mä käyn kaikkien asenteen, motivaation ja todellisen luonteen läpi livenä. Hmm, viidessätoista minuutissa?! No, markkinoinnin ja psykan luennoilta olemme oppineet, että ensivaikutelmahan syntyy about 1-3 sekunnissa. 😉 Tämä pätee myös ihmisiin!

Pojat, jossen tuu kotiin päiväkausiin, oon antanut näiden kaunokaisten joukkovietellä mut… Jos Tiina soittelee mun perään teitille, sanokaa, et oon haastattelemassa 15 kaunista ja fiksua naista. Kjäh, kjäh. 😉 Sen FB-postaukset ei tunnu ny missään. Samoin Seijalle voi sanoa, että olen saanut ylennyksen (korostaa, et oon nykyään rikas & menestyvä liikemies;) ja kertoa myös haastiksista. Tupla kjäh, kjäh… 😉

Morooo… Morooooooo…

Terkkuja oravanpyörästä nimeltä PERSE!

Hellumareireirei!

Mä oon tuntenu niin huonoa omaatuntoa, ku en oo vaan ehtinyt kirjoittaa tänne, anteeks. Tiedän, tiedän, tiedän, osa on iiiiiiihan vitun tyytyväisiä, et idiootti on ollut joskus hiljaakin. No, nyt loppu. Back in businessa. Siis itse asiassa kahdessakin bisneksessä!

Se promojutun suunnittelu olikin sit vähän isompi juttu, ku annettiin ymmärtää. Oon suhannu koko viikon palavereissa välillä Tre-KehäIII-Turku-Oulu-Jyväskylä. Et sillä viisii… Voin kertoa tarkemmin joku päivä, nyt ei vaan saatana jaksa, ku takana on 13-tuntinen työpäivä!! Miten vitussa jengi jaksaa juosta työelämän oravanpyörässä 24/7 ja lähes 365 päivää vuodessa? Ei tajuu. Sit ne tienaa jonku hikisen 1400 euroa kuussa käteen ja saa pitää tasan 4 viikkoa sitä palkallista kesälomaa, ja silloin täytyy oikeesti miettiä duunia loman ekat ja vikat päivät. Ja jossei känsä ja kone o kiinni, taattu työkaverit, pomo ja asiakkaat soittelee. Ihme touhuu tommonen hikistely.

Mä hikistelen ny itteni nukkuun! Morooo… Palataan huomenna tuoreilla silmillä.

Virvon varvon tuoreeks terveeks = Treffit

Liha ku liha, mies toimii aina samalla tavalla. Tai ainaki mää toimin! Joskus laihoina opiskeluvuosina olin kolme päivää syömättä lihaa ja väitin, ettei mulla oo oikeesti ISO nälkä. Juu, juu tonnikala ja täysjyväfusillit kelpas mainiosti mahan täytteeks. Sit ku pääsin vihdoin kauppaan, ostin melki HK:t loppuun. Miks HK, eikä Atria, se on toinen stoori. Kerron joskus, as always. Niin, siis ostin sit Sinist lenkkii, kassleria, meetwurstii, kanaleikettä ja pekonii. Myyjä katteli hiukka huvittuneena ostoksii ja kysäs, että ei oo poika tainnu hetkeen saanu lihaa… Ei iso mies elä millään saatanan tunilla ja fusilleilla, vaiks se kuinka uskottelis niin.

Tänään tuli vähän samanlainen olo ton lihan suhteen. Meinaa puski maailman isoin stondis lähes välittömästi, ku pikkusen näki ”lihaa” paidan kauluksest. Teki mieli mennä vessaan virpoon, et ois pystyny keskittyyn jutteluunki, mut en kehdannut. Mitä mä oisin sanonut peitestoorina? Sori, käyn nopee paskalla ja olla pois 25 minuuttii. Sorry, oli reikä vähä tiukalla tänään. Tai: ootas, mun tukka on huonosti, täytyy entraa, ku nappasin sopivasti vahan mukaan. En mä mikään hintti oo, ihan vaan metroseksuaali. Enkä ees oo. Vai: sorry, mun on iha pakko ottaa yks puhelu, luikkia vessaan puhuun ja sit astella ulos syyllisen näkösenä hikikarpalot ottalla. Tosi hyvä kuvan ois antanu. No, niinpä vaan vedin tämä kuuluisa kiihotuskäyrä katossa itse Isä Laupeuden roolia, vaikka todellisuudessa mulkku pukkas puskee pöytälevyst läpi. Ei oo poika tainnu hetkeen olla saanu lihaa…

Voimakkaista mieskuntoisuutta osoittavist reaktioista voi päätellä, et mimmi edusti Mansen mehukkainta antia. Tarkkaan ottaen se ei ees asunu Mansessa, mut junamatkan päässä. Mä niin pelkäsin, et pöytään ois istahtanut joku viiskybänen Anita Hirvonen kirkkaanpunasissa äitihuulipunissaan ja helmiäisluomiväreissään, koska en ollu yhtään varma, minkä ikäsen naikkosen kans olin luvannu mennä Helmeen… Okei, vähän liiottelua, kyl mä tiesin, et se o about mun ikäinen, ku sen vanhemmilla oli se kenneli, eli ne oli työelämässä, mimmi ei asunut enää himassa ja jotain se sepusti pikkusiskostaa sillo puhelimes. Mut on siinä aika iso ero, ollako 20 vai 32.

Pakko kertoo, et olin taas Sherlock P-Manin roolissa, ja kehitin, niinku kunnon agentin kuuluu, toimivan pakenemissuunnitelman siltä varalta, että pöytään ois tepastellu joku mutsin ikänen harppu. Olin viekkaasti sopinu, et muikki soittaa mulle, ku on Helmen sisäpuolella, ja näin ollen valkkasin paikan, mistä näki suoraan ovelle, ja tarvittaessa pääs livahtaan sisäpihan kautta haneen. Se oli muuten magee mesta sisäpihoineen kaikkineen.

Taas mää liiottelin, en kai mä ny oikeest ois paennu,vaan vetäny pokalla tarinan, kuinka ”vanha suola alkoi just eilen janottaa”. Se on varmaa, ettei kukaan haluu eronnutta exäänsä ikävöivää kundii riesakseen. Kai. No, ei siis tullu pöytään Airaa eikä Anitaa, vaan tosiaan sporttinen ja about meitsin ikäinen friidu!! Tarkkaa ikää en sit ikinä saanu selville ja oli kyl tosi vaikee arvioida. Mimmi oli melko lyhyt, tennareissa alle 170. Toisaalt se näytti vanhemmalta ku joku kaksvitonen, mut seksikkään sporttinen pukeutuminen sai sen vaikuttaa suht nuorelta.

Kyl mää sivulausees koitin laskee yhteen vuosilukuja ja vuosia. Aina varma litanja: millos sä kirjoitit ja sit kysyy myöhemmin, niin montas vuotta siitä olikaan, ku sä kirjoitit, kuin monta välivuotta sä pidit kirjoitusten jälkeen, kauas sää oot ny siis opiskellut ja minkä ikänen sä olit, ku pääsit kouluun jne. Samoin hyvä tapa on kysellä sisarusten iät, mitä ne tekee nyt ja sit tiedustella ikäeroo yms. Mut noi pitää tiputella sillain siististi osa kerrallaan, tai muute se on niin läpinäkyvää. 😉

Tais olla sen verran arka paikka se ikä, et mimmi vältteli taitavasti antamast tarkkoi vastauksia. Tavallaan vähän huolestuttavaa, jos sil on ikäkompleksi niinku Seijalla. Mut sen verran sain ynnättyy pitkällä matikalla ja parilla tilastotieteen kurssilla, et se on varmaa about 29. No, ei se biologinen ikä mulle oo koskaan ollu olennaista. Oliha Seijaki mua sen 5 vuotta kokeneempi… Se on olennaisempaa, miten elämäntilanteet natsaa yhteen. Mimmi opiskelee/opiskeli sosiaalipsykaa ja viestintää vikaa vuotta ja Terveystalon ”virka” oli kuulemma suojatyö tutuntutuntutun kautta. Ei se ollutkaan siellä itse The Aulassa duunissa, vaan jonku henkilöstövuokrauksen kautta hoitaa ajanvarausta. Mä en oikeen käsittäny, mut ihan sama. Ei sekään tajunnut mun sekavaa työ/työttömyyskierrettä, mitä selitin PR-jutuista, myyntihommista, koulusta jne. 😉

Oli kyllä tosi kivannäköinen tyby, täytyy vielä todeta. Tyyli jäi mieleen. Niinku oon aiemminki kirjoittanut, rakastan naisii, jotka on sinut kroppansa kanssa. Toi osas tuoda esille just kivasti parhaita puoliaan eli treenattuu urheilullista kroppaa. Perkele, unohdin kysyy, pelaisko se golffii! Suht antava turkoosi tiukka graffapaita, joka korosti kivasti taljalla paisutettuja hartioita, kireet farkkuleggarit timmeissa koivissa ja semmoset mageet Puman tennarit, mitä voisin itteki hankkii. Niit siis myydään myös äijille. En aatellut naisten popois painella.

Sen meidän puhelun perusteella olin aika varma, et treffeille ois astellut mimmi, jolla ois ollu semmoset Sinkkuelämää Carrie kengät (tai mikskä helvetiks niitä piikkei kutsutaan???) ja joku helvetin minihame-toppi-tsydeemi ja semmonen about Karhun kokonen minilaukkujuttu ja piiiiiitkät blondit hiukset. Mut ei. Mimmi oli tumma, lyhyt ja sporttinen, ei siis mikään Elovena-tyttö tai mallimaisen klassinen kuikelo, mitä odotin. Mitä opimme? Ei pidä luoda stereotypioita pelkän puhelinäänen perusteella.

Propsit muidulle tyylistä ja siitä, et oli oma ittensä reilusti. Mua niin hirvittää ne pätkät, jotka painaa väkisin menee korkkareissa, vaikka kävelee niillä rumemmin ku Jorma Uotinen. Sorry, nyt tulee jotenki tosi sekavaa settii, ku olo on vähän samanlainen ku ilma: hiostava. You know, kohta ”ukkostaa”. ;)Jokatapauksessa lauantain kunniaks voisin vaikka liittyä Erkan Karhu-kerhoon ja piipahtaa ulkona. Tosin oon yrittäny vähentää juomist, koska en haluu päätyy soutaan yksin kumiveneellä, niinku mun amiskaima P-Man Piparipoika IRC-gallerian kuvissa.Toikin entry pitäis kirjoittaa loppuun. Mä varmaan alan opiskella koht jotain tanan hippiaineita, suomalais filologiaa (vai filanteliaa?) ja lennän pihalle ku leppäkeihas Testoksesta, jos Y kuulee mun ”uudesta suunnasta”…

BeeTeeWee: Frendit lähti Poriin (taas, apua!) kattoo Metallicaa mut mul ei ollu aikoinaan mitää intressii pistää vähii rahoi lippuihin. Ehkä niin oli tarkoitus, koska nää treffit tuli tähän.

Morooooo ny!
MULLA ON HYVÄT VIBAT!!

PR-hommia ja narsisteja

Sain mielenkiintoinen meilin frendiltä, kyseli olisinko kiinnostunut suunnittelemaan ja toteuttamaan yhden promootiokiertueen. Olenhan mä joskus promoja tehnyt, mut ei ne mun ydinosaamista ole. Toisaalta, myynnistä siinäkin on kyse, eikä Inkusta ja Elmeristä ole kuulunut mitään…

Koitin onkia lisätietoa keikasta, mut frendi ei vielä voinut tarkemmin kertoa. Sen sanoi, että kyseessä ois joku Suomen markkinoille tulossa oleva firma. Oiskohan jostain Baltiasta? Enpä tiedä… Sovittiin sit lounastärskyt ens viikolle. Mennään Tabuun ja jubaillaan tarkemmin kuvioista.
Noi PR-hommat on ihan hauskoja juttuja. Etenkin miehille, koska ainakin sIlloin kuin aloitin hommat, alalla toimivista työntekijöistä joku 90 prossaa oli muijia. Ei haitannut ollenkaan meikäläistä. 😉

Mulla kävi tosi paska säkä ekan PR-duunimestan kanssa. Yks tamperelainen putiikki, nyt vissiin jo konkassa, jätti palkat maksamatta,TEL-maksut tilittämättä eikä saanut mulle ees työtodistusta. Enkä muuten ollut ainoa. Muutenkin se oli ihan ihmetouhua.

Toimari oli yks narsisti mulkku. Sitä ei kiinnostanut kuin oma kate. Työntekijät oli sille pelimerkkejä lisämerkkien hankkimiseksi ja se yritti pokaa lähes joka muijaa.KAikista härskeintä oli, et kerran, kun oltiin viettää iltaa sen meidän pienen mutta tiiviin äijäpromoporukan kesken, kuultiin, kuinka se tj kusetti panneensa lähes jokaista hyvännäköistä työntekijäänsä. Haloo! Jätkä lesoili isoon ääneen, vaikka tiesi, että me muut tunnettiin suurin osa mimmeistä. Ja kukaan niistä helmitsybeistä ei ois semmoista kehäraakki-möhömaha-wanna-be-ukkoa nussint. Osa niistä sen mainitsemista oli reilusti alaikäisiä, jotain 17-vuotiaita.
Toimaria lainaten: ’Pikkutytöt ihania vasta onkin ja sytyttää eniten’.
Hyi saatana. Välillä aina mietinkin, miks sillä oli toimistolla makuuhuone, mut ehkäpä just sitä varten… Kyl mä ymmärrän,et on oikeesti fiksu, varakas hyvännäköinen niin kuin vaikka toi vuokraisäntä, mutta kun tj ei ois saanut ees kamelilta pillua, saati sit fiksuilta nuorilta naisilta.

Yhden tutun piti tehdä ton ko. toimiston kanssa proggis, mut se kaatui siihen, ettei lafka hoitanut omaa osuuttaan. No, mimmi irtisanoi ittensä ja teki selvåx, ettei hän halua olla missään tekemisissä firman kanssa. Lafka jätti sovitut korvaukset maksamatta ja tj alkoi mustamaalata sitä muijaa kaikille. Koska kauppis on tosi pieni, munkin korviin kantautui huhut, kuinka toimari kuulemma oli köyrinyt muikkia Bemarissaan ja kun muija ei ollut antanut ruskeaa, äijä irtisanoi sen siksi.

Voi vittu, et mua sapetti sen mimmin puolesta. Loppuvaiheessa kaikki onnex tajus, millainen kusettaja se tj oli, ja lafkalta alkoi loppua työntekijät. Lopulta persläpi kusi omiin muroihinsa talousasioissa ja asiakkaatkin ymmärsi, millainen paskanjauhaja ukko oli. Mut pitkään se viel sinnitteli alalla, ennen kuin katos. Joskus sen erikoista autoa näkee viel mansessa ja se vissiin viritteli jotain Jennin kanssa, mut en tiiä tarkemmin, kun oon ollut kuvioista poissa jo vuosia.

Mut ymmärrätte, että jäi vähän paska fiilis PR-hommista, vaikka toi nyt olikin yksi kusipää toimialalla, mis on ihan fiksujakin putiikkeja. PR-mimmit (ja kollitkin!) antakaas vinkkejä, mitkä mansessa on nykyään sellaisia luotettavia tekijöitä ja ketä täytyy varoa? Ei oikein tiedä, keneen vois luottaa.

Se mun frendi muuten on yhdessä hesalaisessa mainostoimistossa, et uskon, et niiden kans hommat hoituu, mut näistä paikallisista en tiiä. PR-hommat kyl kiinnostaa, onhan niissä helevetin hyvä tuntiliksa.

%d bloggaajaa tykkää tästä: