P-man ja Ansu ne yhteen soppii… WHAT?

Iltaa!

Oli pakko tän vaiherikkaan illan päätteeks viel naputella päällimmäiset fiilarit, ennen kun painun pehkuihin ja heräilen taas muutaman tunnin päästä.

Päivä sinänsä oli aika perinteinen, olin koulus ja lenkkeilin Mitsun kans ennen ja jälkeen… ei siinä siis kummia. Vaiherikkaus nosti päätään tosiaan tos kaheksan jälkeen vai koskahan se oli, kun P-man tiedusteli ”pelastusta” Seijan kynsistä. Olin ihan varma, että some shit happened ja äijä on menny paneen sitä. Ei sentään.

Kuten ehkä te muutkin ootte jo nyt saanu huomata, siel oli Seija tuskissaan magneetti pillussa… wait, WHAT? Niinpä. En ollu kans ihan uskoo korviani, mut ilmeisesti näin oli. Olisin halunnu käydä tsekkaa tilanteen, mut ei P-man antanu lupaa, sano vaan et ny mennään ja vähän äkkiä. 😀

Käytiin sit samalla reissulla hakees hamppareita ja sit tekemäs mutsin luona vaihtarit: napattiin pikkusisko kyytiin ja jätettiin Mitsu hoitoon viikonlopuks. Ansu on siis meillä tän yön, kun lähetään sit kukonlaulun aikaan Manselan lentokentälle ja sieltä sit Riikan ja Tukholman kautta Malmöseen isänpäiville.

Ansuun liittyen onki yks juttu mikä on ihan pakko jakaa(nyt kun se nukkuu)! Se meinaan paljasti, et on ihastunu P-maniin!! Ei jumalauta… ikäeroohan ei oliskaan ku se ~10v. Repesin vaan päin naamaa mun kuuluisan paskasen naurun kera… repeeminen oli niin spontaani, koska tiesin ettei P-man tulis ikinä kajoon mun pikkusiskoon. Jontesta en niin takuuseen meniskään. .___. Sehän tästä puuttuiskin. No joo, eikös se ihan normia oo, et tyttö ihastuu veljen kavereihin? … tai ainakin joskus kersana oli. Huhhuh, onneks se on tääl vaan tän yön ja nytkin jo ihan umpiunessa, nii ei kerkee nolaan mua tai itteensä pahemmin. 😀

Mut nyt meitsi vetäytyy hiljalleen takavasemmalle tän viikon osalta, pakkaa skeden ja muut sälät kapsäkkiin ja sit koisaan. Hyvää ruotsalaisuuden päivää meitsille ja öitä & viikonloppuja tyypeille!

Adjö!

Isänpäivä ja reissu

Jaahans… tänää sit varmistu, et lähetään perjantaina Ansun kans Malmöseen ja tullaan takas maanantaina. Isänpäiville mennään, kalliiks tulee taas sekin keikka. Tosin pappa betalar matkakulut kaikeks onneks, ku ihan ei olis nyt rahaa heittää yli 600 eukkua per naama siihen, et kävästään mestoilla..

Onneks pääsee sentään lähteen Manselan, tai siis Pirkkalan kentältä, mut ei pääse suoraa, vaan pitää vaihtaa eka Riikas ja sit Tukholmas… perus säätämistä, mut onhan tähän jo tottunu, kun siel tulee välil pyörittyy. Tampereelta vaihtoineen kestää täl kertaa 7h 35min…. yyh, toi on just niin paska väli, et joutuu venaileen kentällä aina useemman tunnin. Noh, eiköhän siitä selviä… takas tulles pääsee pelkästään tol Arlandan vaihdolla, tosin silloin venailua on senki edestä. Samalla vaivalla faija vois oikeesti asua vaikka jossain lämpöses maassa, jonne pääsis suoralla lennolla. Täytyyki kuittailla aiheesta… ja keksii täs jotain viemisiä. 🙂

Mut asiaan! Kuulin, et fammukin tulee tonne faijan luokse viikonlopuks, yayyyy! Alkaa melkein olla sit jo menemisen arvostakin. 😉 … joojoo, on faijaakin ihan kiva nähä, toivottavasti tunne on ees semisti molemminpuolinen, aina ei tunnu olevan. Ansulla on täl hetkel vielä enempi tulenarat välit faijaan ku mulla… voi tulla ihan mielenkiintonen reissu. Se näkee sit. Mitsun kippaan mutsille, en viitti jättää sitä näiden hurjien luo Testokseen, ei ne sitä kuitenkaa lenkittäis.

Koko reissun ajaks on luvattu sadetta, mut kyl mä skeden silti otan messiin, kerta siel ei oo viel lumesta pelkoo. 😉 Ja jos tosiaan sataa vaan, niin meen Bryggerietiin… se on kyl varsin jees mesta ja viel melko lähellä faijan keskustalukaalia!

Mutmut, mitäs tyypeillä on suunnitteilla isänpäiväks, onko jo lahjat hankittuna ja kortit väsättynä? 😉

Tilitystä ikävästä

Tänään oli ensimmäistä kertaa aikaa pysähtymään koko tätä eroasiaa ja totuus iski vasten kasvoja aika rankasti. Oikeastaan vasta nyt hiffasin, ettei mua ja Seijaa enää ole. Jotenkin tuo itse ero ja muutto meni niin nopeasti, että ajattelin selviäväni ilman morkkista. No, en selvinnyt. Ehkä parempi vaan kelailla asiat läpi, niin ei jää vaivaan. Juttelin Seijankin kanssa puhelimessa tästä, mut se oli niin prinssinakkinsa pauloissa, ettei paljon liikuttamut. Kai se smilespa-lahjakortti vei sen sydämen. No, helpolla meni.

Hilluin tänään kaupungilla ja biitsillä ja kattelin kateellisena onnellisia perheitä ja pareja. Kyllä mäkin perheen haluisin, mutta Seijan kanssa meistä ei ois moiseen hommaan ollut. Meidän suhde oli alusta alkaen epätasapainossa, eikä oltais pärjätty perheenäkään. Oltiin niin erilaisia ajatus-ja arvomaailmaltamme. Samalla tavalla kun mä olin harjoittelija ja Seija päällikkö duunissa, oli myös himassa. Jostain ihmeen syystä elin elämääni Seijan kautta. Kaikki mitä tein, riippui Seijasta, jotenkin.

Seija ei pitänyt työssäkäyvää lukiolaispojua minään, joten hain kauppikseen. Seijan mielestä mun rock-tyyli oli liian raju, joten sen sijaan että värkkäsin rokkikuteita itse ja rahtasin niitä ulkomailta, aloin vierailla yhä useammin HM:ssä ja Dressmannissa. Seijan mielestä mun musa- ja bänditouhut oli hanurista ja myöhäset kotiintulot keikoilta haittas sen yöunta, joten lopetin aktiivisen soittamisen. En myöskään voinut asua nuhjuisessa yksiössä Nekalassa, koska Seija sai hävetä mua vanhempiensa edessä. Siks se painosti mut muuttamaan sen omakotitaloon, että kehtas esitellä lopulta hienostovanhemmilleen. Meidän porukatkin kuin eri puusta veistettyjä. Mä oon tämmönen työläisperheen poika vaan, Seija taas omien sanojensa mukaan lähes aatelinen.

Pahinta oli se, että jouduin tossun alle ihan vahingossa ja Seija teki teki sen tosi taitavasti. En tajunnut, mistä oli kyse, vaikka kamut varoitteli mua tuhat kertaa vahvasta naisesta, joka alistaisi mut… Kamut oli oikeessa. Yhtäkkiä vaan mun koko elämä oli kadonnut.

Olin luopunut kaikista omista jutuista sen mimmin takia. Kaveripiiri on supistunut, opiskelukiinnostus hyppäs laidasta toiseen (mähän siis pääsin ensin poliisikouluun, mut se ei riittänyt ja oli kuulemma vaarallista), harrastukset vaihtui Seijan suosikkeihin jne. Elin jatkuvasti Seijan armoilla, vaikken halunnutkaan asiaa myöntää. No, nyt myönnän. Kyllä mä hiiri sit kuitenkin olla. No, kun Yontte tulee idästä, lähdetään bailaan Riikaan. Ja Erkkikin onneks muuttaa yksin, niin ei joudu ajattelemaan näitä surullisia asioita. Jotenkin tänään vaan oon ollut siipi maassa, mistä tulikin mieleen, että Hayraken (http://hayrake.blogspot.com) oppien mukainen kanalasagne oottaa viimeistelijäänsä keittiössä, jollaista ei jokapojalla ole. 😉

Se piristää kummasti. Taidanpa pistää jukeboksin päälle ja kääntää äänet kajareihin keittiöön, niin saa rouva Ståhlbergkin elämäänsä vähän Elvistä. Kuuluu meinaa yllättävän hyvin äänet alakertaan! Ehkä huomenna on parempi päivä.

Öitä ja moro!