Syyt ja seuraukset

Jahas, jahas, jahas. Nyt on sitten tullut jutskattua Jennan kans pienen eroa seuranneen hengähdystauon jälkeen. Juhannuksen pippaloissa se tosiaan meni sit sekoileen mun luokkakaverin kans ja kehtas viel pistää mun syyks. Menin siis eilen käymään sen luona ilmoittamatta, kun tiesin sen olevan kotona. Ajattelin, ettei se ehtis keksiin mitään turhia tekosyitä, vaan vois kaikessa yllättyneisyydessään olla jotenkin jopa välitön ja aito. Näin kävi. Tosin nyt tuntuu tosi typerältä, että ees halusin kuulla todelliset syyt. Oli meinaan aiiiiika arsesta ja sai vääntää kahden tunnin ajan ennen ku sain mitään koko muijasta irti. Ja sit kun vihdoin jotain irtos…….

Ensinnäkin… oon kuulemma vouhottanut liikaa vauvoista ja lapsista sen jälkeen ku mulle huhtikuulla syntyi pikkuveli (joka saa muuten nimen viikon päästä). Eeeeh, eikö muka oo normaalia, että innostuin ku näin ekaa kertaa pikkuveljen ja yleensäkin mini-ihmisen lähietäisyydeltä??!!! Ilmeisesti ei. Jenna veti kauheet kilarit nytkin ja sanoi, ettei oo valmis äidiksi eikä tiiä olisiko hänestä ees ”koko hommaan” ja jos niin ei ainakaan vielä kymmeneen vuoteen ja että se ei kestä, että mä painostan sitä?! .___.

Se, että innostuin tuplaveljeydestäni reissun jälkeen, ei tarkoita, että tarttisin oman sinappikoneen tähän ja nyt. VAD F–?! Enkä mä mielestäni oo sanallakaan puhunut mitään siihen suuntaan. Ja nyt ku on lukenut noista lasten katoamisista (ja tänään onneksi myös Ristiinan tapauksessa löytymisistä) niin tuntuu omien lasten hankkiminen entistä kaukaisemmalta. Liikaa vastuuta, pelkoa ja huolta. Eniten ärsyttää se, että Jenna sai myös mut epäileen tolla paskallaan sitä olisko mustakaan ikinä vanhemmaks.

Kuvan lapsi ei liity tapaukseen.

_

No mut tää oli vaan yksi asia. Toinen asia juhannus-friikkaukseen oli niinkin yksinkertainen kuin se, että olin sanonut Jennalle rakastavani sitä. Se oli ilmeisesti liikaa, väärin, julmaa ja ties mitä, kun sen tiimoilta neiti koki oikeudekseen säätää mun luokkakaverin kans ja tiesi vielä, että näkisin koko tilanteen. Tiesin joo, että se friikkaa helposti ja on ehkä vähän sitoutumiskammoinen, mut että näin paljon? Ilmeisesti. Tuli vaan entistäkin paskempi olo, kun se ei oo ees yrittänyt pyytää anteeksi. Mä en aio pyytää anteeksi sitä, että kerroin sille tunteistani tai siitä, että oon iloinen pikkuveljestä.

Joopa joo. Näin täällä. Mitäs muille kuuluu? 🙂

Peemanista Hemaniin

Sain vihdoin tehtyä tutkimusretken webbiviidakkoon ja tarkastelin, mitä maailman tunnetuin oraakkeli Hra Kuukkelsson paljastais mun lempinimestä. Iskin riville lyhyesti ja ytimekkäästi ”P-Man”. Sitä seuras penkistä tutut rituaalit: Tiukka ote käsillä tuolinkahvoista, jalat tukevasti vasten lattiaa, hengitys sisään ja eikun entteriä. Voi vittu, meinasin silti tippuu perseelleni, ku Kuukkelsson heitti antimensa kasvoilleni.

Ennen kuin avaudun Kuukkelssonin saloist enemmän, lienee fiksuu valottaa, miks mä niinku ylipäänsä Googlaan itteeni. Siis egogooglaushan on ihan vanha läpyskä, mut hauska se on silloin tällöin tarkastaa, mitä netistä löytyy omil tiedoilla. Ja joku oli meilillä kysyny, onko P-Man mun oikee nimi. Kiitos vaan kimmokkeesta tsekkailla netin sisältöö tarkemmi.

Niin, siis kysyjälle tiedoks, siis totta helvetissä mä oon ristimänimeltäni P-Man. Miks tommosta ees kysyt? Mutsi päätti pienissä nousuissa just ennen ristiäisii, et meidän kääröstä tulee P-Man Sakari Linnainmaa. Saadaan nimeen vähään enklantia ja sitä paljon puhuttua kansainvälistä klamouria. Kyl mutsi oli tyytyväinen, kun sit papin aamenen jälkeen tajus, et P-Man voidaan ymmärtää myös niin peeman eli kusimies. Se järkkäs hirveet itkuraivarit kirkossa, et sais uudet ristiäiset, mut myöhästä. Pappi oli jo matkalla seuraavaan mestaan, missä oli tarjolla parempaa täytekakkuu ja stydimpää kahvii. Niin mä sit jäin P-Maniksi.

Okei, okei, fiksuimmat ehkä tajus et toi oli ihan paskaa. Kuha aattelin ilotella, ku tositarina on niin kuivakka. Mä oon ollut P-Man kyl pikkujannust asti. Oikeastaan kiitos tost seksikkäästä nimestä kuuluu mun lapsuuden frendeille Timolle ja ja Joonakselle. Muistaakseni sinä päivänä, ku suosikkisarja Heman pyörähti käyntiin suomeks, mä sain ton nickin. Me oltiin vähä samalla tavalla kolmikko, ku Tupu, Hupu ja Lupu. Eli P-Man, T-Man ja J-Man. Tosi mielikuvituksetonta tiedän.

Hollolas asuikin siihe aikaa vaan mielikuvituksettomii tyyppei. Koko seutu oli vähän semmost nomanslandia silloin. Nythän se onkin pikkumetropoli siinä Hämeenkoski HL:n ja Heinolan suurkaupunkien välissä. No kuiteskin. P-Man on kulkenut mun mukana kaikki nää vuodet täs tietys pienes kaveriporukassa. Ei sitä moni tiedä, mut muutama jamppa, just näit lapsuuden ystäviä. Sen pituinen se.

Nyt mun täytyy taas vetää hetki henkee, HK:n lihaisia antimia ja muutama setti kevyillä painoilla olkapäätreeniä. Jatkan sit taas. Moro ny!