Oisin saanut tänään, kahdesti

Mun lääkäritalon misukka, olkoot jatkossa Tiina, soitteli ja pyysi vielä iltapuhteeksi ”eroottiselle vierailulle”. Mikä ilmaisu! Hitto, mä pidän tosta naisesta. Siinä on särmää ja sitä persoonaa, isolla P:llä. Mimmi laitto tekstarin, missä oli kiitokset eilisestä iltapärräilystä ja että, tuunko vasta-ajatettavaks eroottiselle vierailulle sen luo. Toisaalta tekis mieli mennä, toisaalta oon paskana tän päivän tapahtumista.  Sattunut liikaa asioita liian lyhyessä ajassa. Mistähän sitä ees lähtis kertoo, mitä muuta happeninkiä on ollu ku Kristen Bellin kuolaaminen…

Alko hiukka ahdistaa, kun asiat tuntuu etenevän turhan nopeesti Tiinan kanssa. Pelkään helvetisti, että satutan sitä ihanaista, koska mulla on kuitenkin NIIN vaiheessa tää eron työstö. Toisaalta aattelen koko ajan, että eiköhän sitä saa mietittyä siinä samalla, kun deittailee, mut sit toisaalta… Mä oon niin monta kertaa käyny läpi sen kuvion, että ”oon just eronnut ja en oikein tiedä” ja ne ei yleensä ole päättynyt kovinkaan kauniisti sen toisen osapuolen kannalta. Äähh… Suoraan sanoen mä pelkään sitä, että huomaan kohta seurustelevani – vakavasti. Ja siitä onkin sitten paljon pienempi askel avoliittoon.

Toinen juttu, mikä mua vähän painaa on tää asumisjärjestely Testoksessa. Oon mä sillain ympäripyöreesti kertonut, että punkkaan kahden suht eläväisen mieskaverini kanssa, mutta koko totuus on jääny vajaaksi. En todellakaan ole valottanut sitä, millainen sikailu- ja biletysmeininki tässä on ollut lähes koko kesän ajan. Vaikkemmä irtopanojuttuja (enkä ees karvoja;) olekaan keräillyt, niin onhan täs ny ollut kaikenlaista säätöö. Kaikkee enemmän ja vähemmän vakavaa.

Niin, sit on vielä kolmas juttu, joka meinas pistää pakan kokonaan sekas. Käväisin mopedilla Taka-Huhdissa. Tiedän, tiedän, tiedän. Ei hyvä. EI TODELLAKAAN HYVÄ. Mun tarkoitus oli viattomasti heittää Seijalle sen nyssyköihin jääneet rojut, ku se pyyteli. Nooooooh…  Tilanne lähti vähän käsistä. Toinen itkee, pyytelee anteeksi polvillaan ja lopulta käy kimppuun ku yleinen syyttäjä. Seija haluis palata mun kanssa yhteen mutta mä en sen, ja se päätti kokeilla, josko onnistuis elvyttää hommaa seksin kautta. Tuskin sillä nyt muutakaan intressiä moiseen panostukseen oli.

Se käytti kaiken naisellisen vetovoimansa, että oisin langennut, mutta EI. Mä pystyin sanomaan EI. Ja voin todeta, ettei ollut hirveen helppoa, koska ei toi alakerran kaveri oo liian usein tositoimiin päässyt kuitenkaan. Niin, siis muiden kuin mun oikeen käden kanssa. Ja välillä vasemman. Vaihtelua. Vähän ku ois kaks eri muikkii. 😉 Kieltämättä ”sääliseksi”, jos tota ois sellaiseksi voinut kutsua, houkutteli mut ajattelin, että kaikki menee enemmän solmuun, jos nyt annan kalun viedä miestä. Se on kuulkaa kova poika käskemään. Niin pysyin siis kovana – molemmista päistä – ja onnistuin kuin onnistuin välttämään pahuudet.  Mutta lähellä oli, etten repinyt  vaatteita Seijan päältä … No, ei kyl tarttenut, ku se teki sen ihan itte.

Onneks tulin järkiini. Aattelin ihanaista Tiinaa ja kaikkea sitä, mitä meistä voi EHKÄ tulla. Kyl mä sanoin Seijallekin epämääräisesti, että mulla on ”uusia vähän vakavampia kuvioita”, mutta kun sillä ittellään ei ollu, niin puhuin kuin kuuroille korville. Eniten mä tosiaan hämmennyin siitä, että se yritti vietellä mut strippaamalla!!! Luoja, onhan sillä timmi kroppa, jota se osaa liikuttaa törkeen upeesti. Tanssiharrastus o tuonut notkeutta ja pumppi lihaksia. Voi jessus, ku kuola valui pitkin leukaperii, ku se alkoi keikuttaa itteensä sillain yyber-eroottisesti siinä mun eessä. Lantio kiinni mun lantiossa se laskeutui kiihottavasti polvilleen ja sit taas takas ylös… Ja jumalauta se näytti hyvältä niissä alusvaatteissa, mitkä sillä oli. Varmaan oli ostanut ne vain ja ainoastaan siks, et tiesi mun olevan tulossa käymään.

Olihan se herkullinen. Jatietty  tuttu ja turvallinen. Mut nyt se oli jotenkin kiihottavampi iu koskaan enne. Varmaan johtuu tästä tilanteesta. Tai sit siitä, että se oli laittanut hiukset sillain pöyhkeesti, kun yleensä ne on ollut tiukkaan ponnarilla tai nutturalla. Samoin se oli meikannut viimeisen päälle. Sopivasti. Niinku nyt meikataan, kun haluaa vietellä miehen. Voitte arvata, että suhteen loppuaikana ei moista panostusta tapahtunut. Siis strippaamista tai muutakaan. Päinvastoin. Seija oli sellainen yleishillitty. Myös sängyssä.  Voin joskus tilittää enemmänkin, mut nyt ei passaa kiusaa kaluparkaa yhtään näill ajatuksilla. Räjähtää muutenkin…

Joo mut ei enempää täst. Mä taidan lähtee juokseen ja iltauinnille sen sijaan, että lähtisin Tiinan luo. Kuuppa sen verran sekaisin kaikesta, että parempi pitää aikalisä ja juosta turhat energiat pihalle Pyntsalla.

Öitä kaikille! Moro ny.

Mies vai hiiri?

Vaikka jalkojeni välissä roikkuukin pari pallukkaa ja jööti, olen henkisesti munaton. Tai siis olin. En tiedä, miten ajauduin Jonten mainitseman raiskatun pellon pakettitaloon teinikotiorjaksi, mutta niin siinä kuitenkin kävi.

Asuin siis ex-muijani, sanotaan Seijan, kanssa Taka-Huhdissa enemmän ja vähemmän onnellisena kaiken kaikkiaan neljä vuotta. Seija omisti talon ja kaiken muun siihen kuuluvan varustuksen, paitsi huippugrillin ja lihaveitsisarjan, jotka tulivat taloon mun mukana. Samoin prätkä oli mun, Volvo taas Seijan.

Uskon, että noista neljästä vuodesta Seija petti mua 3,5 vuotta. No, tämä on vaan uskomus, mutta aika vahva sellainen. Itsekin tosin tunnustan sortuneeni yhteen jos toiseen säätöön meidän suhteen loppuvaiheen aikana. Mutta mä olenkin hiiri, en mies. Seija taas on narttu, joka käytti mua surutta hyväkseen. Onnistui kiertämään ihan totaalisesti pikkuhousujensa ympärille.

Kukapa ei olisi hullaantunut vahvaan, itsevarmaan ja menestyvään naiseen, joka oli kokenut ja halusi jakaa kokemuksiaan nuoremman kundin kanssa? Seija on mua 5 vuotta vanhempi, nyt siis 31.

Tavattiin aikoinaan duunin kautta. Minä olin kesäpoikana ko. lafkassa, mihin Seija oli valittu markkinointihommiin. Näin jälkikäteen mietittynä Seijan pesti oli kyllä enemmänkin assarin hommaa, mutta hänelle tärkeämpää kuin työn sisältö, oli se, mitä käyntikortissa luki.

Seijan innoittamana hain ja pääsin itsekin kauppikseen. Sanomattakin on selvää, ettei se kiinnostanut mua paskan vertaa, mutta jotenkin sain räävittyä perus- ja aineopinnot kasaan. Siel ne venaa edelleen. Seija teki mun esseet ja sparras tentteihin. Kai se eli mun kautta jotenkin uudelleen sen railakkaita opiskeluaikoja? En tiedä. Ei kiinnosta.

Mulla on muuten vieläkin tallessa Seijan työpaikan käytävällä mulle antama käyntsäri. Ojentaessaan korttia Seija tapitti himokkaasti mua suoraan silmiin ja sanoi, että ’se on special edition’. Kyllähän meillä aina pientä flirttiä oli ollut, mutta en uskonut Seijan kaltaisen böönan haluavan mitään kokematonta harjoittelijapoikaa.

No, niin siinä kuitenkin kävi, että special edition muuttui paperilta todeksi. Toteutettiin koko eka kesä sitä Seijan käyntsärin kääntöpuolelle kirjoittamaa sutjautusta: ’Haluan rakastella kanssasi toimistohuoneessani – ja kaikkialla muuallakin’.
No, arvatkaa vaan, kieltäydyinkö?

Opin Seijalta paljon kaikkia kivoja juttuja, joita tosin myöhemmin en enää päässyt kokeilemaan, kun Seija löysin uuden, nuoremman, ja meidän seksi loppui kuin seinään. Lopputulos – omakotitaloalueelle onnettomaksi kotiorjaksi tussun ja tossun väliin – ei ollut se, mitä toivoin, mutta oli meillä Seijan kanssa kivaakin. Olipa kyseessä sit lastauslaituri, varaston takahyllyt, tuotannon taukotilat tai konttorin puoli, niin ne epämääräiset läikät seinissä, tuoleilla tai lattialla on nuoresta viriilistä miehestä ulos pullahtanutta proteiinia.

Kaikki oli hyvin niin kauan, kunnes seksisuhde muuttui jossain vaiheessa ihan ’oikeaksi’ parisuhteeksi. Mukaan astui tylsä arki, eli musta tuli pehmopoikaystävä ja leikkikalu. Ja sittenkös helvetti repes, kun Seijan biologinen kello alkoi tikittää tuplanopeudella. Ahdisti mua ihan hillittömästi.

En ois yhtään ihmetellyt, vaikka se ois jättänyt pilleritkin syömättä, kun halus yhtäkkiä lapsen. Kai se sai tarpeekseen siitä uraelämästä, mitä paahtoi vuosikaudet? No, ehkä se on nyt raskaana sille uudelle teinipojalleen, jonka vuoksi lemppas mut? En tiedä. Ei kiinnosta, kuka sieltä vitun hikisestä vesisängystä nykyisin herää.

Mulla alkoi uusi elämä eron jälkeen ja aion ottaa kaikki menettämäni vuodet takaisin. Aloitan sillä, että lähen ostaan jostain kunnon lihasetit ja pistän Ompun käytävät haisemaan grillimausteille. Siis mun grillihän ei missään nimessä ole täällä… Vai onko? Siinähän mietitte jäbät. Päätän lähetyksen Omppu-hotellista tähän, koska salillekin pitäis ehtiä jossain vaiheessa. Katotaan Jontte muuttojuttuja sit puhelimessa. Onx E-richistä kuulunut? Aikooko se kirjoittaa tänne?

Ps. Ei saatana, että ootankin sitä futonia. Ja niitä naisia, joita köyriä siinä. 😉 Pitkästä aikaa muutakin, kuin sääliseksiä. Mitä se sellainen muuten edes on? Oh yeah, nyt alkaa suupielet kääntyä maireaan hymyyn. Onhan tämä aikamoinen hyppäys siitä hiostavasta käytetystä vesisängystä (ja muijasta) uuteen futoniin.

Kyllä musta mies tulee… Mistä tulikin mieleen, että täytyy käydä pudottamassa Seijan postilaatikkoon kuollut rotta, jolla on punainen rusetti kaulassa. Mukaan kortti:
”Kiitos, että vapautit mut. Olen jälleen mies, enkä hiiri”.

%d bloggaajaa tykkää tästä: